Hyvä artikkeli, mielestäni yksiparhaita joissa kokemuksiaan avaa separatistien puolella taistelleet sotilaat:
4 venäläissotilasta avautui kokemuksistaan Itä-Ukrainassa: Automaattiaseen sai, kun todisti, ettei juokse karkuun
Venäjänmieliset joukot harjoittelivat Luganskin alueella 70 kilometrin päässä Donetskista 4.2.2016.(KUVA: ALEXANDER ERMOCHENKO)
Julkaistu: 1.3. 10:28
UKRAINAN SOTA
Meduzan journalisti Georgi Pereborshtshikov on kertonut raportissaan miksi venäläiset ovat lähteneet vapaaehtoisiksi Itä-Ukrainan sotaan ja millaista sieltä on ollut palata.
Ukrainan sisällissodan raivokkaimmat taistelut laantuivat syksyllä, kun Venäjän presidentti
Vladimir Putin käänsi katseensa Syyriaan. Helmikuussa solmittu tulitaukosopimus ”Minsk II” näyttää pitävän edeltäjäänsä paremmin.
Venäjän virallisen totuuden mukaan sillä ei ole ollut mitään roolia sodassa. Putin on toistellut, että Itä-Ukrainassa sotivat venäläiset ovat ”vapaaehtoisia, jotka ovat siellä omalla ajallaan”.
Latvian Riiassa päämajaansa pitävä verkkolehti
Meduza on
kertonut, että tulitauon jälkeen moni venäläinen vapaaehtoinen on palannut separatistien riveistä kotiinsa. Paluu on usein ollut vaikeampi kuin lähtö.
Journalisti
Georgi Pereborshtshikov kertoo Meduzan erikoisraportissaan, että monet ovat sortuneet rötöstelyyn tai ryypiskelyyn. Monet eivät edes ajattele, että he ovat olleet laittomasti sotimassa vieraassa maassa.
Osa ei kadu lainkaan lähtöään ja on valmis palaamaan, jos tilanne Itä-Ukrainassa jälleen kiristyy. Meduzan erikoisraportista on
uutisoinut myös muun muassa
The Guardian.
Yhdistyneiden kansakuntien mukaan Ukrainan sodassa on kuollut yli 9000 ihmistä. Yli 20 000 on haavoittunut ja yli 1,5 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Aleksandr ”Risti” Neljubin
Ennen sotaa Aleksandr Neljubin pyöritti pientä ruokakauppaa Pietarin edustalla kaverinsa kanssa. Hän lähti heinäkuussa 2014 Itä-Ukrainaan ”puolustamaan venäläistä maailmaa lännen hyökkäyksiltä”. Odessan ammattiliittojen talon palo antoi alkusysäyksen lähtöön.
Hän palveli muun muassa tiedustelu- ja sabotaasiosastossa. Neljubin kertoo Meduzan raportissa tavanneensa sotilaita, jotka sanoivat olevansa Venäjän sotilastiedustelusta.
– Venäjältä tuli tukea, tietenkin. Ensin se tuli vapaaehtoisilta ja isänmaallisilta järjestöiltä. Myöhemmin, alkoi tulla runsaasti tarvikkeita, Neljubin kertoo raportissa.
Neljubin sanoo raportissa, että separatistien keskuudessa oli isoja ongelmia organisoinnissa ja koordinoinnissa. Hän kertoo, että hyökkäys Jelenovkan pikkukaupunkiin toteutettiin kokemattomalla joukolla, ristiriitaisilla käskyillä ja kehnolla aseistuksella. Vastassa oli muun muassa yli 30 tankkia.
– Meillä piti olla aseellista valmistelua ja teknistä tukea. Näin vain kolme tankkia, eivätkä ne edes osallistuneet taisteluun. Niiden tornit olivat jumissa. Kolmannes divisioonasta kuoli tässä hyökkäyksessä upseerien huolimattomuuden vuoksi.
Neljubin haavoittui Itä-Ukrainassa sirpaleesta ja hänet kuljetettiin Krimille hoitoon. Monet Neljubinin toveritkin ovat lähteneet kotiin. Päätökseen ovat vaikuttaneet monien tärkeiden komentajien tappaminen.
– Kaikki tietävät, kuka heidät tappoi. ”Kansan tasavallan” viranomaiset. Rahan ja tottelemattomuuden vuoksi. Tavarat humanitaarisista saattueista? Ne myytiin markkinoilla seuraavana päivänä.
Neljubin kertoo raportissa, että hänen on ollut vaikea palata siviilielämään. Juodessaan Neljubin muistelee tovereitaan ja sotaa. Hänen vaimonsa on sairaana ja huolissaan miehensä mielenterveydestä. Neljubin menetti myös kauppansa.
– Kaverini ajoi meidät velkoihin. Minä myin kaiken tavaran ja nyt kaikki on mennyttä.
Venäjämieliset harjoittelivat helmikuussa tankeilla. Meduzan artikkelin mukaan Itä-Ukrainan joukkojen panssarivaunut olivat kuitenkin huonossa kunnossa. (KUVA: EPA / ALEXANDER ERMOCHENKO)
Svetlana “Karma”
Solikamskilainen Svetlana työskenteli julkaisualalla ja harrasti vuorikiipeilyä, eikä hän ollut koskaan käsitellyt asetta. Sitten hän alkoi seuraamaan uutisia Donbassin tapahtumista.
– Kaikki se kosketti sieluni syvimpiä sopukoita, nouseva fasismi, venäläisväestön joukkomurhat ja hyökkäykset siviilikohteisiin, Svetlana kertoo raportissa.
Hän aloitti syksyllä 2014 humanitaaristen avun postitukset ja joulukuussa hän matkusti itse Donetskiin. Svetlana ilmoitti töihin lähtevänsä lomalle.
Svetlana päätyi kansainväliseen prikaatiin. Hän toimi muun muassa tammikuussa Donetskin lentokentän valtauksen yhteydessä lääkintätehtävissä.
Svetlana jatkaa palvelustaan edelleen. Hänen mukaan mitään tulitaukoa ei ole, vaikka niin sanotaan. Pommitukset jatkuvat ja Ukrainan hallituksen joukot voivat hyökätä milloin vain.
Svetlana kertoo raportissa, että monet venäläiset palaavat kotiin, kun kiivaimmat taistelut ovat laantuneet. Puolisotilaalliset joukot muistuttavat koko ajan enemmän kunnollista armeijaa.
Svetlana sanoo raportissa, ettei hän kadu hetkeäkään lähtöään Itä-Ukrainaan. Hänen mukaan se on kovettanut häntä ja opettanut arvostamaan elämää.
– Tiedän nyt sanan ystävyys todellisen merkityksen. Minulla ei ole vain ystäviä, vaan minä hetkenä hyvänsä elämäni voi riippua ympärilläni olevista ihmisistä.
Aleksandr “Lappilainen” Fomitshenko
Muurmanskilainen Aleksandr Fomitshenko palveli Venäjän armeijassa upseerina ennen siirtymistä turvallisuusalalle.
Odessan ammattiliittojen talon palon jälkeen Fomitshenko halusi auttaa. Donbassissa hän huomasi, että median välittämä kuva ei vastaa totuutta. Kaikki ei ollutkaan ”ruusuista”.
Fomitshenko kertoo raportissa, että sotilaskoulutusta ei ollut. Taistelijat saivat uudet automaattiaseet vasta ensimmäisen taistelun jälkeen, kun oli todistanut, ettei juokse karkuun. Univormu piti ostaa itse, eikä ruokaakaan oikein ollut.
Fomitshenkon mukaan sotilaille tarjottiin suhteellisen hyvää palkkaa, mutta monet venäläiset kieltäytyivät. He eivät halunneet, että heitä voisi pitää palkkasotilaina.
Fomitshenko sanoo raportissa, että he eivät pelänneet vain vihollista, vaan myös omia. Loikanneet upseerit antoivat hallituksen joukoille nimilistoja separatistien johtajista.
– Yhdessä tapauksessa kunnianarvoisa paikallisten aamunkoiton pataljoona tappoi kaksi toveriani. He olivat humalassa ja ampuivat autoamme.
Palattuaan Donbassista Fomitshenko palasi turvallisuusalalle, mutta surkean taloustilanteen vuoksi hän joutui vaihtamaan trukkikuskin hommiin. Hän aikoo palata Donbassiin, jos tilanne kiristyy.
– Kaikki meistä ovat saaneet eriasteisia psykologisia traumoja ja monet ovat saaneet aivotärähdyksiä, mutta niin se menee. Jos on kädet ja jalat, voi tehdä töitä, hän sanoo raportissa.
Fomitshenkon mukaan ”Uusi Venäjä” oli hyvä idea, mutta se ei toteutunut. Sotilaat halusivat jatkaa pidemmälle länteen, mutta separatistien johto käski pysähtymään.
– Kaiken tämän jälkeen näkemykseni elämästä ovat muuttuneet. Arvostan elämää enemmän. Minä en kadu mitään. Voin sanoa, että ylitin itseni. Venäjä on ollut sodassa vuosisatoja, eikö olekin?
Daria “Phoenix”
Moskovalainen Daria liittyi separatistijoukkoihin joulukuussa 2014. Sitä ennen hän työskenteli kiinteistöfirmassa. Myös Daria lähetti ensin humanitaarista apua. Hän kertoo raportissa seuranneensa tilanteen pahenemista levottomana.
– Kun taistelut repesivät, en voinut vain istua sivussa. Slaavit tappoivat slaaveja – miten se on mahdollista, hän pohtii raportissa.
Daria ei ollut koskaan käsitellyt asetta. Hän kertoo Meduzan raportissa saaneensa kuukauden ”koulutuksen”.
– Sen jälkeen kolmasosa lopetti, Luojan kiitos. Muuten taisteluissa kuolleita ruumiita olisi kolmannes enemmän.
Darian osasto siirrettiin etulinjaan tammikuussa 2015. Helmikuussa hän oli Debaltsevessa, joka oli sen hetken kiivain taistelupaikka. Pommitukset olivat rankkoja.
Moni Darian ryhmästä kuoli. Heitä räjähti kappaleiksi ja osalta jouduttiin amputoimaan raajoja. Daria kertoo, että moni kokenutkin mies menetti järkensä Debaltsevessa.
– Joku rypisti otsaansa ja sanoi, etten ole ihminen, jos tämä ei vaikuta minuun. Siitä ei ollut kyse. Käänsin vain tunteeni pois päältä. Minun oli pakko.
Daria kertoo raportissa, että hän palasi kotiin hoitaakseen perheasioita. Hän aikoo palata Itä-Ukrainaan, jos tilanne kiristyy.
– Tunnelmat ovat sekavat. Kyllä, Moskova luopuu Donbassista. Se on jo niin selvää, että se on melkein tylsä sanoa.
