Ukrainan konflikti/sota

Venäjällä ei ole enää "ystäväkansoja", vaan "joka puolella vihollisia".

Vuonna 1999 terroriiskut, jotka veivat satoja venäläisten siviilien ihmishenkiä Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodonskissa, tapahtuneet ennen Putinin ensimmäisiä vaaleja. Ja niiden järjestäjä oli juuri FSB. Silloin jo kesällä 1999 FSB aloitti hysteerisen jokapäiväisen ilmoitusten valmisteilla olevista terroriiskuista tehtailu. Että terroriiskuja valmistellaan venäläisiä siviileja vastaan. Tämä hysteeria päättyikin asuintalojen räjähtykseen jo syksyllä. Myöhemmin yksi terrori-isku mennyt pieleen - Rjazanissa, ja sen valmistaja olikin FSB, joka kutsui sitä silloin "salaiseksi harjoitus operaatioksi".

Olen samaa mieltä..Putinin johtama väkivaltainen diktatuuri, sodat ja naapurimaiden alueiden miehitykset ovat ajaneet käytännössä kaikki naapurimaat ja kansat Venäjän (tai ainakin Putinin johtaman diktatuurin) vihollisiksi..

Venäjällä asuu muutamia miljoonia syntyperältään ukrainalaisia. En oikein jaksa uskoa että ainakaan kaikki nämä ihmiset katsovat hyvällä Venäjän miehitystä Ukrainan valtion alueilla. Enkä usko sitäkään että kaikki venäläiset haluaisivat käydä sotaa Ukrainaa vastaan.. mukaanlukien pommituksia ja ohjushyökkäyksiä ukrainalaisiin kaupunkeihin ja kyliin jne.

Putin ottaa suuren riskin lähtiessään hyökkäämään naapurivaltioitaan vastaan. Tosin voi olla niinkin ettei hänellä ole enää muuta mahdollisuutta. Todennäköisesti Putin ei voi enää palauttaa Venäjälle normaalia rauhallista yhteiskunnan tilaa, jossa poliittiset puolueet ja erilaiset mediat voisivat toimia vapaasti. Vallassa pysyminen edellyttää yhä tiukkenevaa poikkeustilaa, sisäistä kuria ja kansalaisten valvontaa Venäjällä.

Samalla hetkellä kun valta karkaa Putinilta, hän saa saman kohtalon kuin aikoinaan Romaniassa Ceaucescu.
 
Miten niin saapunut, eikös se aina ole ollut siellä? Sevastopolissa aina ollut venäläinen laivastotukikohta.
No joo siis on mutta jossain twitter viesteissä kerrottiin että sinne olisi saapunut lisää kalustoa. Tosin lähde ei ollut mikään hyvä
 
Putinin kanssa mikään ei ole sattumaa ja kaikella tarkoituksensa. Nyt pyörii niin iso pyörä, että vaikea nähdä, ettei mitään tapahdu. Putin jo tänään sanoi, ettei "terrori-iskua" voi jättää sikseen, niin silloin sitä ei jätetä.
 
Putinin kanssa mikään ei ole sattumaa ja kaikella tarkoituksensa. Nyt pyörii niin iso pyörä, että vaikea nähdä, ettei mitään tapahdu. Putin jo tänään sanoi, ettei "terrori-iskua" voi jättää sikseen, niin silloin sitä ei jätetä.
Älä laittaa sitä kyynistä, typerä paskiaista-sosiopatia liian korkealle jalustalle.
 
Itse henkilökohtaisesti en usko sotatoimia alkavan. Venäjällä on uutisten mukaan orastava talouskasvu tulossa ja sitä ei hyökkäys ainakaan parantaisi. Päinvastoin.

Veikkaan jompaa kumpaa seuraavista:
  1. Kyseessä yritys painostaa Poroshenko viimeinkin neuvottelemaan separatistien kanssa. Nykyisinhän tuossa on umpisolmu Venäjän kannalta: pakotteet on sidottu Minskin sopimuksen toteutumiseen, mutta Ukraina ei ole suostunut neuvottelemaan separatistien kanssa vaan on vaatinut neuvottelun vastapuoleksi Venäjää (joka pakottaisi Venäjän ottamaan virallisesti vastuun itä-ukrainan konfliktista; diplomaattisesti mahdoton vaade).
  2. Venäjän sisäisen valtaeliitin se osa, joka ehkä jo alunperinkin haaveili "novorossiyan" valtauksesta, on päässyt niskoille ja hommaa lähdetään oikeasti tavoittelemaan. Kyseisten piirien mielissä Venäjän ja lännen välit on jo nyt sen verran heikot, ettei ehkä enää pelätä lisäpontta. Se on aika varma, että monet Venäjällä pitää esim. olympialaisia koskevia banneja epävirallisena osana pakotepolitiikkaa. Tosin onhan siellä vielä sitten vaarana jalkapallon mm-kisojen menetys?
Näistä ehkä kuitenkin vaihtoehto 1 tuntuu (toivottavasti) uskottavammalta. Avoin sota Ukrainaa vastaan olisi kuitenkin jo ihan oleellisesti (useita kertaluokkia) vakavampi juttu kuin Krimin kohtuu verettömästi, rauhallisesti ja ennen kaikkea nopeasti edennyt valtaus. Mutta jos avoin suurempi sota alkaisi, niin Putin tulisi osoittautuneeksi lempinimensä Putler veroiseksi ja lännessä olisi aika vakava miettimisen paikka, että mitä nyt tehdään...
 
Veikkaan jompaa kumpaa seuraavista:
  1. Kyseessä yritys painostaa Poroshenko viimeinkin neuvottelemaan separatistien kanssa. Nykyisinhän tuossa on umpisolmu Venäjän kannalta: pakotteet on sidottu Minskin sopimuksen toteutumiseen, mutta Ukraina ei ole suostunut neuvottelemaan separatistien kanssa vaan on vaatinut neuvottelun vastapuoleksi Venäjää (joka pakottaisi Venäjän ottamaan virallisesti vastuun itä-ukrainan konfliktista; diplomaattisesti mahdoton vaade).
  2. Venäjän sisäisen valtaeliitin se osa, joka ehkä jo alunperinkin haaveili "novorossiyan" valtauksesta, on päässyt niskoille ja hommaa lähdetään oikeasti tavoittelemaan. Kyseisten piirien mielissä Venäjän ja lännen välit on jo nyt sen verran heikot, ettei ehkä enää pelätä lisäpontta. Se on aika varma, että monet Venäjällä pitää esim. olympialaisia koskevia banneja epävirallisena osana pakotepolitiikkaa. Tosin onhan siellä vielä sitten vaarana jalkapallon mm-kisojen menetys?
Näistä ehkä kuitenkin vaihtoehto 1 tuntuu (toivottavasti) uskottavammalta. Avoin sota Ukrainaa vastaan olisi kuitenkin jo ihan oleellisesti (useita kertaluokkia) vakavampi juttu kuin Krimin kohtuu verettömästi, rauhallisesti ja ennen kaikkea nopeasti edennyt valtaus. Mutta jos avoin suurempi sota alkaisi, niin Putin tulisi osoittautuneeksi lempinimensä Putler veroiseksi ja lännessä olisi aika vakava miettimisen paikka, että mitä nyt tehdään...

Aika hyvä. Kyllä nämä molemmat ovat mahdollisia.

Lisäksi on yksi juttu. Me emme tiedä, mitä Krimillä tarkalleen on tapahtunut vai onko mitään. Siellä oli kaksi päivää sitten ratsioita, kokonaisia teitä poikki, kaikki ajoneuvot tarkastettiin. Kukaan ei tiennyt, mihin se liittyi.
 
Putinin kanssa mikään ei ole sattumaa ja kaikella tarkoituksensa. Nyt pyörii niin iso pyörä, että vaikea nähdä, ettei mitään tapahdu. Putin jo tänään sanoi, ettei "terrori-iskua" voi jättää sikseen, niin silloin sitä ei jätetä.

Putin on kiero kuin korkkiruuvi ja puhuu joka päivä ihan puhdasta paskaa enemmän kun pönttö vetää, mutta joissakin asioissa se ei ikinä valehtele ja tämä on juuri niitä asioita. Putin on myös äärimmäisen laskelmoiva ja tunteeton taktikko, eikä jätä mitään sattuman varaan.

Pahoin pelkään että eräänlaiset Mainilan laukaukset on nyt laukaistu..naamiaiset ovat päättymässä ja seuraavaksi peliin astuu Venäjän armeija ihan omana itsenään ilman naamareita ja vihreitä miehiä.

Näiden "kapinallisten" touhuista oli pitkään oma hyötynsä, mutta homma on nykyään tehotonta ja luultavasti myös melko hyödytöntä Moskovasta katsottuna.

Ajankohtakin on mitä sopivin...talveen on vielä aikaa ja vaalit lähestyvät sekä USA:ssa että Venäjällä. USA:n huomio on kiinnittynyt ehkä kaikkien aikojen omituisimpaan presidenttipeliin ja EU painii terroristien kanssa.

Pahoin pelkään , että tulemme näkemään massiivisia sotatoimia jo tämän kuukauden puolella. Toivottavasti olen täysin väärässä, mutta pahalta näyttää.
 
Järjestääkö Venäjä Euroopalle muuta puuhaa sotatoimien ajaksi? Onko Turkin kanssa sovittu kunnon pakolaispurskeesta ja toimiiko Suomi yhtenä reittinä rajasopimuksen umpeutuessa?

Miljoonankin ylimääräisen laahustajan saapuminen jakaisi huomiota kummasti toisaalle o_O
 
Lyhyt summaus blogiin - jatkoa seuraa tänään/huomenna tarkentavin havainnoin ja haastatteluin:

Järjestikö Venäjä itselleen casus bellin?

FSB:n (Venäjän tiedustelupalvelu) tämänpäiväisen tiedonannon mukaan viikonlopun yhteenotossa ukrainalaisjoukkojen kanssa Krimillä olisi kuollut yksi venäläissotilas ja tiedustelupalvelun työntekijä. Putin on kommentoinut tapahtunutta hyvin uhkaavaan sävyyn ”Ukraina on valinnut terrorin rauhan sijasta” – tämän lisäksi hän on sanonut Venäjän tekevän kaikkensa Krimin turvallisuuden takaamiseksi. Ukrainan toimesta tapahtunut on kiistetty, eikä Ukrainan asevoimien tiedetä operoineen alueella, vaikka se onkin vahvistanut puolustusasemiaan ja nostanut puolustusvalmiutta Krimiin rajoittuvalla Khersonin oblastin alueella, mutta nämä toimet ovat olleet puolustuksellisia Venäjän siirrettyä joukkojaan Krimillä niemimaan pohjoisosiin ja vahvistettua muutenkin niemimaan joukkoja viimeaikoina, joukkojen siirrot alueelle ovat edelleen käynnissä. Ruotsin ex. pääministeri kuvaili tapahtunutta twitter-viestissään seuraavin sanoin:

Now Russia's FSB claims Ukraine is attacking Crimea. Ridiculous. Is Russia preparing a casus belli for own action?” (1)

Casus belli on latinaa tarkoittaen sananmukaisesti sodan aiheuttavaa tapahtumaa, kuvainnollisesti oikeutusta sotatoimille.

Suomalaiset asianharrastajat ovat jo nostaneet vastaavana esimerkkinä esille talvisotaan johtaneet Mainilan laukaukset marraskuun lopulla 1939. Jos tarkastellaan viimeaikojen tilanteen kehittymistä Krimillä ja Itä-Ukrainassa, niin missään nimessä ei voida poissulkea Venäjän taholta casus bellia Krimillä ja näin hankittua oikeutusta (mahdolliselle) voimatoimien laajentamiselle.

Itä-Ukrainan tilanteen kehittymisestä olen aina silloin tällöin SSS-Radion sivuille kirjoitellut, viime aikoina tilaa ovat tosin vieneet erilaiset informaatiosotaan ja propagandaan liittyvät kirjoitukset, joissa olen avannut etenkin tapahtumia Suomessa kuin myös Donetskissa Janus Putkosen operoimassa DONi newsissä. Ukrainan itäosissa taisteluiden intensiteetti on ollut korkealla kesän ajan, heinäkuu oli verisin sitten elokuun 2015. Samalla sodan intensiteetin noustua myös siviilitappioiden määrä kasvoi Ukrainan hallinnoimilla alueilla Venäjän tukemien militanttien tulittaessa säännöllisesti asutusalueita ja teollisuusalueita rintamaan rajoittuvissa kylissä ja kaupungeissa. Etenkin Donetskin ympäristö on ollut ”hot spot” pidemmän aikaa, viimeksi tänään kaksi lasta haavoittui kranaattitulessa Ukrainan hallinnoimalla alueella, samoin aamulla tulitettiin maantietä Donetskin länsipuolella separatistien hallinnoimalta alueelta.

Miehitettyyn Itä-Ukrainaan on saapunut viikoittain varusteita, polttoainetta sekä ammuksia Venäjältä – joukoille tulee täydennyksiä junilla sekä rekkakolonien tuomana, toissaviikolla rekisteröityjä täydennyskuljetuksia oli kymmenkunta (8 junaa ja 2 rekkakolonnaa) – nämä ovat varmennetut huoltokuljetukset. Niiden lisäksi alueelle saapuu säännöllisesti rotaatioissa uusia joukkoja kalustoineen, viimeksi viimeviikon lopulla yksi Venäjän asevoimien kolonna ylitti rajan edeten miehittämälleen alueelle Donbasissa, alueelle joilla ns. kansantasavallat sijaitsevat. Rajan tuntumaan on saapumassa myös toinen asevoimien kolonna, sen odotetaan ylittävän rajan lähiaikoina.

Samalla kun joukkoja Itä-Ukrainassa on täydennetty ja vahvistettu, niiden vahvuus on arvioiden mukaan 3-4 prikaatia (noin 10 000 sotilasta) ja niiden lisäksi alueella on reilut 40 000 ”separatistitaistelijaa”. Alueelle on siirretty modernia elektronisen sodankäynnin kalustoa (elso), samoin Venäjän taktiset UAV lentävät alueella päivittäin.

Kuvasin yllä Itä-Ukrainan tilanteen lyhyesti, seuraavaksi katsaus Krimin suuntaan.

Venäjä on vahvistanut Krimille sijoitettuja joukkoja jo jonkin aikaa. Niemimaalle tullaan sijoittamaan S-400 pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuspatteri, niitä tukee alueelle sijoitettu muu lähi- ja keskikantaman ilmatorjunta sekä pitkän kantaman S-300SPU ilmatorjuntaohjukset. Samoin alkuviikolla Krimille saapui Venäjän Eteläisen sotilaspiirin alueelta K-300P Bastion-P rannikkopuolustusjärjestelmän yksiköitä, kyseessä on pintamaalien torjuntaan tarkoitettu ohjusjärjestelmä, jonka ohjuksien kantama on max. 300 km.

Viikonlopulla Kertšiin saapui salmen yli miehiä ja kalustoa, kyseinen kolonna aloitti myöhemmin moottorimarssin kohti sisämaata ja niemimaan pohjoisosaa. Krasnodarin alueelta Venäjältä oli eilen siirtymässä junakuljetuksella runsaasti kalustoa kohti Kertšiä, kyseinen kuljetus pitää sisällään useamman kymmentä IFV:tä, huolto- ja pioneerikalustoa sekä muita osastoa tukevia yksiköitä. Niemimaalle aiemmin sijoitettuja vahvistuksia on siirretty viimeisimpien päivien kuluessa kohti niemimaan pohjoisosia, jossa on suunniteltu pidettävän reilun 4000 sotilaan harjoitukset.

Viimeisen viikon kuluessa Venäjän asevoimien helikopterit ovat suorittaneet lukuisia tiedustelu ja tarkkailulentoja niemimaan ja manner-Ukrainan välisellä rajavyöhykkeellä, venäläiset taktiset UAV:t ovat suorittaneet useita tiedustelulentoja alueella. Yhden päivän kuluessa lentoja voidaan suorittaa useilla helikoptereilla ja/tai UAV:llä.

Venäjä on siis lisännyt Krimillä olevien joukkojen valmiutta huomattavasti, se on myös toimittanut niemimaalle täydennyksiä, sekä uusia joukkoja että uutta kalustoa. Tänään Sevastopolissa Venäjän Mustanmeren laivasto harjoitteli manööverejä Sevastopolin lahdella – viimeksi vastaavia toimenpiteitä suoritettiin Venäjän miehittäessä niemimaan. (2)

On myös syytä huomioida se, että Venäjä on suorittanut viime aikoina useita sotatoimia tukevia ja valmistavia harjoituksia, esim. laajat liikekannallepanoharjoitukset, joita suoritettiin muutama viikko sitten. Tämän jälkeen on siirrytty harjoitteisiin, joissa käydään läpi strategisia syvyysvarastoja – Venäjän Eteläisen sotilaspiirin alueella tullaan suorittamaan viikon-parin kuluessa laaja logistinen harjoitus. Eteläinen sotilaspiiri rajoittuu osin Ukrainaan, sen alueella on myös useampi kokooma-alue ja harjoitusalue, jossa Ukrainan sotatoimiin osallistuneet joukot ovat olleet sijoitettuna ennen Itä-Ukrainaan siirtymistä tai ovat niillä rotaation ”lepovaiheessa”.

Venäjän toimiin liittyy myös muita huolestumista lisääviä piirteitä, kuten Kauko-idän sotilaspiirissä aloitettu laaja mobilisointiharjoitus, mikä koskettaa kahta kenttäarmeijaa niitä tukevine osastoineen – Kauko-itä on kaukana, mutta on syytä muistaa, että Ukrainan sotaan on osallistunut joukkoja Itäisestä sotilaspiiristä Kauko-idästä. (3) Vastaavasti taas Läntisessä sotilaspiirissä alkaa valmiustarkastus, myös läntinen sotilaspiiri rajoittui merkittäviltä osin Ukrainaan.

Venäjä on valmistellut joukkojaan erilaisin – laajoin – harjoituksin jo jonkin aikaa. Mikä se määränpää sitten on? Kyseessä voi olla lopulta tarkoituksellinen paineen luonti Ukrainaan ja tällaisin toimin synnyttää Ukrainassa epävarmuutta, jonka seurauksena Ukrainan yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne heikkenisi. Mutta pahimmassa tapauksessa valmisteluiden perimmäinen tarkoitus voi olla jonkin asteisen offensiivin valmistelu ja mahdollisesti sen toteuttaminen, alla ehdotus yhden potentiaalisen offensiivin tavoitteista:


Rus58.jpg


Tarkoitus olisi luoda maakäytävä Krimille ja tällä operaatiolla saavuttaa tilanne, jossa niemimaa ei olisi enää eristyksissä Venäjästä. Operaatiota voi myös perustella sillä, että sillan rakentaminen Kertšin salmen yli on tullut ennakoitua huomattavasti kalliimmaksi, samoin rakennusoperaatio on odotettua vaikeampi. Operaation onnistuessa helpottuisi myös Donetskin ja Mariupolin asema, jälkimmäisen satama siirtyisi Venäjän hallintaan – kuin myös jokunen muukin Asovanmeren pohjoisrannikolla sijaitseva satama, kuten Berdjanskin satama.

Tällä hetkellä on hyvin vaikea arvioida sitä mihin suuntaan tilanne kehittyy, Venäjä väittää vanginneensa ukrainalaisterroristiksi kuvailemansa henkilön, joka on tunnistettu ATO:n operaatiossa palvelleeksi ex. vapaaehtoiseksi Yevgeny Panoviksi – tiedon on välittänyt myös Atlantic Council. Mutta toistaiseksi ei ole tiedossa missä hänet on vangittu ja onko hän ollut vangitsemishetkellä Krimin niemimaan alueella ja jos on ollut, missä tehtävissä. Näiltä osin saamme kuulla tällä hetkellä vain Venäjän välittämää ”totuutta”.

Olennainen kysymys on tietenkin se, että onko Venäjällä riittävästi joukkoja laajemman operaation suorittamiseen. Alueelle sijoitettujen joukkojen vahvuudet vaihtelevat lähteestä riippuen, samoin se mitkä joukot otetaan huomioon, kun pohditaan operaatioon osallistuvia joukkoja. Ukrainan sota on kuitenkin jo osoittanut sen, että joukkoja on siirretty Ukrainaan hyvinkin kaukaa – laajan Venäjän toiselta laidalta. Ukrainan rajan tuntumassa (max. 150-200 km) on sijoitettuna arvioiden mukaan reilut 40 000 sotilasta – joukkoja vahvistetaan kaiken aikaa, Itä-Ukrainassa on tiedustelulähteiden mukaan 3-4 venäläisprikaatia – miehiä yhteensä reilut 10 000, Krimille sijoitettujen joukkojen vahvuudeksi arvioitiin jokin aika sitten noin 25 000 miestä, mutta tämän jälkeen alueelle on saapunut lisää joukkoja, joten vahvuus on jo suurempi. Niiden lisäksi on vielä huomioitava niemimaalle sijoitetut Mustanmeren laivaston yksiköt, ja Ukrainan osalta Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ”separatistitaistelijat”, joiden hyöty sotilaalliselta kannalta ei välttämättä merkittävä ole – näiden joukkojen vahvuus on 35 000 – 40 000 taistelijaa. Alueella on myös erikoisjoukkoja FSB:stä, sisäministeriöstä ja GRU:sta.

Tämä alustukseksi, palaan aiheeseen myöhemmin muiden havaintojen osalta.

Marko

1.
2.
3. http://m.ria.ru/defense_safety/20160809/1473902743.html?rubric=defense_safety

Kaikkia suoritettuja harjoituksia/manööverejä en ole edes ryhtynyt kirjaamaan ylös, rajanveto on hyvin hankalaa - samaten se mitkä operaatiot lopulta tulisi ottaa huomioon. Donbasin ja Krimin kohdalla on sen verran paljon tapahtunut viimeisimpien viikkojen kuluessa, että niistä olisi kirjoitettavaa jo reippaanlaiseen esseehen. Etenkin jos ryhdytään ruotimaan Kaukasuksen alueen harjoituksia, Turkin tapahtumia - joihin kiinnitän huomiota tulevassa kirjoituksessa, Venäjän länsirajan toimintaa, puhumattakaan sitten muusta liikehdinnästä, valmiusharjoituksista - onko Syyria Venäjän ilmavoimille harjoitustantere Ukrainan sodan laajenemista varten tms.

vlad
 
Jännä että Ukraina on ainut osapuoli jolta odotetaan toimenpiteitä, mutta Venäjän sotamateriaalin ja joukkojen vetämisestä Itä-Ukrainasta ei mainita enää sanallakaan.

Länsimaat taipumassa Venäjän vaatimuksiin?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001237712.html
 
Jännä että Ukraina on ainut osapuoli jolta odotetaan toimenpiteitä, mutta Venäjän sotamateriaalin ja joukkojen vetämisestä Itä-Ukrainasta ei mainita enää sanaakaan.

Länsimaat taipumassa Venäjän vaatimuksiin?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001237712.html

Näinhän se oli aikaisemminkin. Venäjä on jo kaksi kertaa palkittu aggressioistaan Minskissä, mutta nyt sillä on taas nälkä.

Venäjä vaatii ja vaatii ja jos se jotain saa, se vaatii lisää. Ukraina parka syödään torsoksi ja vielä lännen suojana, sen etuvartiona.
 
Lk
"Ukraine and Moldova are restricting Russian military access to the breakaway territory of Transnistria, where Russia maintains about 1,500 troops.

Russia is hamstrung by the fact that Transnistria has land borders only with Ukraine and Moldova and has no usable airports, which is why Russian troops fly through Moldova's main international airport at Chisinau."

http://www.eurasianet.org/node/73586
Jännä että Ukraina on ainut osapuoli jolta odotetaan toimenpiteitä, mutta Venäjän sotamateriaalin ja joukkojen vetämisestä Itä-Ukrainasta ei mainita enää sanallakaan.

Länsimaat taipumassa Venäjän vaatimuksiin?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001237712.html


Niin se vain on, että Jäätynyt konflikti ei ole edullinen venäjälle, mutta Ukraina pystyy sen kanssa elämään. Tämä oli lehtijutun yksi ääneen sanottu asia. Ennen oli asiat toisin ja epäiltiin että jäätynyt konflikti on voi olla yksi venäjän vaihtoehdoista. Mpnetissä jotkut suuret visionäärit vastustivat ajatusta jo silloin.
 
Ukrainalaisia varusmiehiä asemissaan etulinjassa Avdiivkan lähellä Itä-Ukrainassa tiistaina. Vetreitä nuoria miehiä. :Dimage.jpeg
 
Tää on hyvä kirjoitus!

Kuinka kansainvälinen media on mahdollistanut Venäjän hybridisodan onnistumisen Ukrainassa. "Venäjän hybridijoukot"
http://www.atlanticcouncil.org/blog...l-media-enables-russian-aggression-in-ukraine
Tosi nopealla selailulla, samaa on täällä toitotettu jo vuosia. Kuinka länsimainen media antaa kummallekin osapuolelle tilaisuuden sanoa mielipiteensä, ja kuinka Venäjä käyttää sitä sumeilemattomaan valehteluun. Sehän kai tuon jutun pääasia oli tiivistettynä.
 
Ajankohta olisi sodalle erinomainen. Amerikassa odotellaan vaaleja, ja Obaman hallinto joutuu varomaan ettei sen tekemiset johda presidentiksi kelvottoman Trumpin valintaan. EU on brexit-äänestyksen jälkeen entistä heikompi ja hajanaisempi ja Turkin kanssa tehdyllä sovinnolla varmistetaan eteläinen sivusta. Euroopassa vietetään kesälomia ja katsotaan olympialaisia.

Silti luulen ja toivon ettei Putin ole hyökkäämässä, vaan kyseessä on ensisijaisesti informaatio/maskirovka-operaatio jolla on pyrkimys vahvistaa kuvaa Venäjälle kuuluvasta Krimista jota ollaan valmis tarvittaessa puolustamaan. Operaation narratiivihan kertoo Krimille hyökkäävästä Ukrainasta. Toissijainen tavoite on huutaa sutta, jotta tosipaikan tullen kukaan ei ota Venäjän valmisteluja riittävän vakavasti. Sillä kävi miten kävi, taas kerran aloite on täysin Putinin käsissä kun muu maailma istuu paikallaan ja odottaa Venäjän seuraa siirtoa.
 
Back
Top