Ukrainan konflikti/sota

Pahoin pelkään että Ukraina odottaa taas kerran USA:lta ihan liikoja ja joutuu taas kerran pettymään.

Kylmä tosiasia on että Ukrainan kriisi tai edes Venäjä ja Putin eivät ole Bidenin tehtävälistan kärkipäätä. Siitä syystä vaari voisi jättää tuon uhoamisen vähän vähemmälle. Provosoi ihan turhaan Putinia ja herättelee samalla turhia toiveita ukrainalaisissa.

Viime viikolla Turkki kertoi saaneensa tiedon, että kaksi yhdysvaltalaista sotalaivaa oli siirtymässä Mustallemerelle. Kansainvälisten sopimusten mukaan Turkki valvoo liikennettä Bosporinsalmessa ja oli siksi saanut ennakkoilmoituksen asiasta.

Laivojen liike nähtiin vahvaksi tuen osoitukseksi Ukrainalle. Uusimman tiedon mukaan se on peruttu.

gettyimages-621888708.jpg

En tiedä mitä kulissien takana on puhuttu mutta alkaa haiskahtamaan vähän siltä että Putin päätti katsoa Bidenin kortit ja voitti sen pelin.

Kun osaa pyytää oikealla tavalla, saa mitä haluaa. Vladimir Putin esitti pyyntönsä käskemällä 80 000 sotilasta Ukrainan rajalle. Putin voi saada haluamansa.

Tiistaina Venäjän presidentti Putin ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskustelivat puhelimessa. Biden ehdotti miesten huipputapaamista. Kreml kohteliaasti harkitsee asiaa.

On mahdollista, että harkinta sujuu venäläisten samppanjapullojen poksahdellessa.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään kaverin kanssa juttelin ja tultiin siihen johtopäätökseen, että hyökkäys Ukrainaan on jo selviö.

Putin tekee kuitenkin samalla jotain odottamatonta halvaannuttaakseen lännen reaktion. Se ikävä yllätys, johon kukaan ei uskonut voi olla myös Kiinan isku Taiwaniin. Se voi olla myös rajattu isku/aggressio Suomeen tai Ruotsiin. Jotakin sellaista kuitenkin, mikä saa Ukrainan näyttämään vähäpätöiseltä ja niin Putte saa siellä tavoitteensa läpi ilmaiseksi.

Putin on kohta 70 ja juuri leimannut itsensä presidentiksi vuoteen 2036. Putin on silloin 95v. Jos hän haluaa nimensä historian kirjoihin Suurena Johtajana, patsaita ympäri Venäjää ja katuja nimettävän itsensä mukaan, niin se tarkoittaa, että Putin toteuttaa fantasiansa Venäjän imperiumin ”loiston”/rajojen palauttamisesta ja se on aloitettava nyt. Aikaa hänellä ei ole kuin kymmenisen vuotta.
Tässä on niin moni tiivistettynä yhteen. Mutta suomelle olis onni jos venäjä meinaa ottaa 2036 mennessä baltianmaat jne.. Nii eihän niiden kalusto jokasta hyökkäystä kestä..
 
Tänään kaverin kanssa juttelin ja tultiin siihen johtopäätökseen, että hyökkäys Ukrainaan on jo selviö.

Putin tekee kuitenkin samalla jotain odottamatonta halvaannuttaakseen lännen reaktion. Se ikävä yllätys, johon kukaan ei uskonut voi olla myös Kiinan isku Taiwaniin. Se voi olla myös rajattu isku/aggressio Suomeen tai Ruotsiin. Jotakin sellaista kuitenkin, mikä saa Ukrainan näyttämään vähäpätöiseltä ja niin Putte saa siellä tavoitteensa läpi ilmaiseksi.

Putin on kohta 70 ja juuri leimannut itsensä presidentiksi vuoteen 2036. Putin on silloin 95v. Jos hän haluaa nimensä historian kirjoihin Suurena Johtajana, patsaita ympäri Venäjää ja katuja nimettävän itsensä mukaan, niin se tarkoittaa, että Putin toteuttaa fantasiansa Venäjän imperiumin ”loiston”/rajojen palauttamisesta ja se on aloitettava nyt. Aikaa hänellä ei ole kuin kymmenisen vuotta.

Putin voi tietenkin tehdä vaikka mitä arvaamatonta, mutta provosoimaton aggressio Ruotsia tai Suomea kohtaan tuntuu silti aika utopistiselta. Varuillaan toki pitää olla.
 
No viime keväänä jenkeillä oli 3 tukialusta ringissä taiwanin takana kun Kiinassa kommunistinen puolue oli kovimmillaan koronakritiikin kanssa. Kyllä siellä ainakin vahvasti on indikoitu että taiwania autetaan.
Näin on. Taiwanin salmessa jenkit pörrää melkolailla jatkuvasti, viimviikolla siinä ajeli USS John McCain ja nyt pari päivää sitten siellä on kulkenut USS John Finn. Ja USN ilmaisee aika suoraan, että nämä ovat paikalla kiinalaisten vuoksi.
 
Putin on kohta 70 ja juuri leimannut itsensä presidentiksi vuoteen 2036. Putin on silloin 95v. Jos hän haluaa nimensä historian kirjoihin Suurena Johtajana, patsaita ympäri Venäjää ja katuja nimettävän itsensä mukaan, niin se tarkoittaa, että Putin toteuttaa fantasiansa Venäjän imperiumin ”loiston”/rajojen palauttamisesta ja se on aloitettava nyt. Aikaa hänellä ei ole kuin kymmenisen vuotta.
Putin on syntynyt 1952. Vuonna 2036 hän on 84-vuotias.
 
Huomasin saman - aika nopeasti vanhenee ... mutta diktaattorin ura saattaa olla sillä lailla kuluttavaa, joutuuhan siinä ihan omaan rinnakkaisavaruuteen kuitenkin. Ja siellähän mies on jo aika tukevasti.
 
Jahas, forumin nuorukaiset aloittivat pilkkaamiseni. Ei minkäänlaista arvostusta harmaille hapsille ja kumaraan painuneelle ryhdille. :)

Tuli tuossa iltapäivällä selattua vähän aikaa videoita, joita nyt on tarjolla tuosta Venäjän keskittämisestä.

Onko silmissäni vikaa vai syntyykö joku harha: ilmatorjuntakalustoa on Paljon liikenteessä. Mekanisoitujen joukkojen liikkeenedistämis- ja pioneerivoimaa on käsittääkseni myös Paljon.

Onko nuo videoissa toistuvat possujunat tarkoituksella -esitettyä voimaa-? Miten tuosta enää rakentaa minkäänlaista harhauttamista tms. kun makuutetaan valtateillä kalustoa kuvattavana ja ihmeteltävänä, puuttuu vain, että seutukunnan koululaiset heittäisivät kukkaryöppyjä vaunujen kansille. :)

Mitä palstan ammattiväki sanoo nuorista sotilaista, joita on kuvissa, kyllä te jotain analysoitte sotilaita, joita näette. Mitä silmä kertoo olemuksesta, käytöksestä jne.?

Junista purkaminen sujuu näköjään tavalla, jota on harjoiteltu. Yhdessä videossa oli tosin tilanne: selvästi esimies kävi käskemässä ja käsketyt kerääntyivät slaavirinkiin hänen poistuttua, kädet heiluivat ja suu kävi selvästi. Tarkoittaako se mitään?
En nyt ole logistiikan asiantuntija, mutta jos oikein muistan, Venäjällä armeijatason operaatioissa huoltoprikaatilla on kyky rakentaa putkistoa päähyökkäyssuunnassa kymmeniäkin kilometrejä päivässä. Putken varteen voidaan perustaa tankkausasemia, missä tankkikomppanian tankkaa noin 5 minuutissa.

Voisin kuvitella, että kylkeen on helppo panna myös vesihuolto?
 
Kymmeniä kilometrejä pitkä linja, josta hyökkäyksen sujuva jatkuminen on riippuvainen... :unsure:
 
@ak.tied odottamattomasta puheen ollen, Shoigu oli toissapäivänä nimenomaan tarkistamassa Jäämeren-laivaston joukkoja (voi mietityttää myös @baikal ja @Pihatonttu, jotka miettivät, että mitä jää huomaamatta):
Niin niin .. minähän sanoin, että siellä valmistellaan Käsivarren luovuttamista Suomelle (se tuli sovittua siinä Salen jaarittelun yhteydessä, puolivahingossa) ... Nerokas ja ovela veto, jolla ensinnäkin Natoa työnnetään syrjemmäksi, Nato siis vetäytyy; Suomen uusi Jäämeren rantaviiva sotkee täydellisesti Barentsin meren aluejaon; ja tämän johdosta suomalaisten etuja sydänasianaan valvova Venäjä joutuu hieman järjestelemään rajaviivoja ja ottamaan samalla muutaman irtonaisen alueen siitä Pohjoisnavan vierestä itselleen. Ikäänkuin korvauksena.

Samalla tulee sitten myös Mustanmeren rannikko ja rajat laitettua niin sanotusti jiiriin.

Karmee bordelli käynnissä kun pitää siirtää 200. erillinen motorisoitu jv-prikaati Muurmanskin puolelle, ettei jää suomalaisten jalkoihin. Tai siis ne osat, jotka ei ole vielä Ukrainan rajalla
 
Viimeksi muokattu:
@ak.tied odottamattomasta puheen ollen, Shoigu oli toissapäivänä nimenomaan tarkistamassa Jäämeren-laivaston joukkoja (voi mietityttää myös @baikal ja @Pihatonttu, jotka miettivät, että mitä jää huomaamatta)
Huippuvuoret.

Jos oletetaan leikillä että Ukrainan suunta on vain rummutusta ja katsotaan mitä paikallisesti helppoja (huonosti puolustettuja tai puolustamattomia) "Läntisiä" kohteita on saatavilla Venäjän lähellä, Huippuvuoret ovat jotakuinkin ainoa vaihtoehto.

Ukrainaan hyökkäämällä tulee varmasti tappioita vaikka alkuun onnistuisikin. Suomi ja Ruotsi pitävät Ahvenanmaata silmällä tarkkaan ja valmiudet puolustaa sitä ovat tehokkaat ja lähellä. Baltia tarkoittaisi hyökkäystä NATO:a vastaan mantereella ja varmaa puolustusta vastaan. Suomen rajan ylittäessäkin lyijy lentäisi ja puikkoa tulisi niskaan. Gotlannissakin on jälleen pysyvät joukot, ja Ruotsin rannikkolaivasto ja ilmavoimat pyörivät Itämerellä.

Vaikka saariryhmä kuuluukin NATO-Norjaan, ei siellä ole mitään pysyvää puolustusta satunnaisen hävittäjälennon ja rajavartiolaivan lisäksi, ja eipä siellä ole paljoa muuta puolustettavaakaan kuin yksi kylä varsinaisesti. Venäjällä on myös ollut toimintaa alueella vuosikymmeniä ihan rauhallisessa hengessä, eli maasto, väylät, ja vähät kriittiset kohteet tunnetaan varmasti täysin.

Putin voisi haistatella NATO:lle oikein urakalla lähettämällä pienen erikoispoppoon meri- ja ilmatorjuntaohjuksien kera ottamaan saariryhmän haltuun.

Kuinka NATO:ssa pystyttäisi poliittisesti perustelemaan vastahyökkäys Venäjän joukkoja vastaan, jotka ottivat saaret haltuun ampumatta laukaustakaan? Moniko jenkki ja eurooppalainen (tai jopa norjalainen) kokisi tämän oikeasti uhkaksi itselleen? Jääkarhujahan siellä lähinnä asuu. Tämä vaatisi nopeasti suhteetonta voimankäyttöä verrattuna tapahtuneeseen, ja pistäisi NATO:n yhtenäisyyden ja legitiimiyden todella koville.

Tämä on toivottavasti kaukaa haettua (mutta kaukanahan Huippuvuoret ovat) sillä tässähän Venäjä oikeasti tunkeutuisi ja ottaisi haltuun NATO-maan alueita ja se on kuitenkin tähän asti ollut kortti jota he eivät halua katsoa... mutta jos Putin haluaisi "helpon" (mutta korkeariskisen) voiton, suuntana on Jäämeri.

Jos en kuitenkaan väärin muista, niin vain vähän aikaa sitten oli jotain huhua liikkeellä että Venäjän erikoisjoukot olisivat käyneet visiiteillä Huippuvuorilla.
 
Kymmeniä kilometrejä pitkä linja, josta hyökkäyksen sujuva jatkuminen on riippuvainen... :unsure:
Kyllä. Venäläiset ovat kuitenkin näissä asioissa ammattilaisia. Rautatiejoukot pitävät kuljetusten kannalta keskeisen rautatieverkon kunnossa ja tarvittaessa rakentavat lisää. Pioneerien tienrakennus- ja ylimenokyky hakkaa mennen tullen länsimaisten armeijoiden vastaavat. Ja polttoainehuolto hoituu putkistoja pitkin. Ei nyt etulinjaan mutta aika pitkälle. Vähentää kuljetuskaluston tarvetta merkittävästi. Toki altis myös vaikuttamiselle.

Amatöörit metsästää tankkeja, ammattilaiset tappaa pioneereja ja huoltomiehiä...
 
Huippuvuoret.

Jos oletetaan leikillä että Ukrainan suunta on vain rummutusta ja katsotaan mitä paikallisesti helppoja (huonosti puolustettuja tai puolustamattomia) "Läntisiä" kohteita on saatavilla Venäjän lähellä, Huippuvuoret ovat jotakuinkin ainoa vaihtoehto.

Ukrainaan hyökkäämällä tulee varmasti tappioita vaikka alkuun onnistuisikin. Suomi ja Ruotsi pitävät Ahvenanmaata silmällä tarkkaan ja valmiudet puolustaa sitä ovat tehokkaat ja lähellä. Baltia tarkoittaisi hyökkäystä NATO:a vastaan mantereella ja varmaa puolustusta vastaan. Suomen rajan ylittäessäkin lyijy lentäisi ja puikkoa tulisi niskaan. Gotlannissakin on jälleen pysyvät joukot, ja Ruotsin rannikkolaivasto ja ilmavoimat pyörivät Itämerellä.

Vaikka saariryhmä kuuluukin NATO-Norjaan, ei siellä ole mitään pysyvää puolustusta satunnaisen hävittäjälennon ja rajavartiolaivan lisäksi, ja eipä siellä ole paljoa muuta puolustettavaakaan kuin yksi kylä varsinaisesti. Venäjällä on myös ollut toimintaa alueella vuosikymmeniä ihan rauhallisessa hengessä, eli maasto, väylät, ja vähät kriittiset kohteet tunnetaan varmasti täysin.

Putin voisi haistatella NATO:lle oikein urakalla lähettämällä pienen erikoispoppoon meri- ja ilmatorjuntaohjuksien kera ottamaan saariryhmän haltuun.

Kuinka NATO:ssa pystyttäisi poliittisesti perustelemaan vastahyökkäys Venäjän joukkoja vastaan, jotka ottivat saaret haltuun ampumatta laukaustakaan? Moniko jenkki ja eurooppalainen (tai jopa norjalainen) kokisi tämän oikeasti uhkaksi itselleen? Jääkarhujahan siellä lähinnä asuu. Tämä vaatisi nopeasti suhteetonta voimankäyttöä verrattuna tapahtuneeseen, ja pistäisi NATO:n yhtenäisyyden ja legitiimiyden todella koville.

Tämä on toivottavasti kaukaa haettua (mutta kaukanahan Huippuvuoret ovat) sillä tässähän Venäjä oikeasti tunkeutuisi ja ottaisi haltuun NATO-maan alueita ja se on kuitenkin tähän asti ollut kortti jota he eivät halua katsoa... mutta jos Putin haluaisi "helpon" (mutta korkeariskisen) voiton, suuntana on Jäämeri.

Jos en kuitenkaan väärin muista, niin vain vähän aikaa sitten oli jotain huhua liikkeellä että Venäjän erikoisjoukot olisivat käyneet visiiteillä Huippuvuorilla.
Aivan sama kävi minulla mielessä vaihtoehtona. Toki, aika kaukaa haettua se olisi, mutta...
 
Lappeenrannassa kuullut räjähdykset olivat selvästi "Mainilan laukausten" kenraaliharjoitus. Vielä ei tiedetä missä uusi Mainila sijaitsee, mutta päivä on 21.4.2021.
 
Lappeenrannassa paukkui jo aiemmin. Joku/jotkut liikkuivat autolla kaupungin eri osissa ja paukuttelivat jotain aika jyhkeitä latauksia. En ole kuullut että olisivat jääneet kiinni.
 
Kuinka NATO:ssa pystyttäisi poliittisesti perustelemaan vastahyökkäys Venäjän joukkoja vastaan, jotka ottivat saaret haltuun ampumatta laukaustakaan?

Tuskinpa noin sentään, saaren siviiliväestöllä on paljon aseita ja kai norjalaisissakin nykypäivänä löytyy tarpeeksi ärjyjä ukkoja - varsinkin noiden joukosta jotka tuolla maailman äärissä asuvat.
 
Amma
Jahas, forumin nuorukaiset aloittivat pilkkaamiseni. Ei minkäänlaista arvostusta harmaille hapsille ja kumaraan painuneelle ryhdille. :)

Tuli tuossa iltapäivällä selattua vähän aikaa videoita, joita nyt on tarjolla tuosta Venäjän keskittämisestä.

Onko silmissäni vikaa vai syntyykö joku harha: ilmatorjuntakalustoa on Paljon liikenteessä. Mekanisoitujen joukkojen liikkeenedistämis- ja pioneerivoimaa on käsittääkseni myös Paljon.

Onko nuo videoissa toistuvat possujunat tarkoituksella -esitettyä voimaa-? Miten tuosta enää rakentaa minkäänlaista harhauttamista tms. kun makuutetaan valtateillä kalustoa kuvattavana ja ihmeteltävänä, puuttuu vain, että seutukunnan koululaiset heittäisivät kukkaryöppyjä vaunujen kansille. :)

Mitä palstan ammattiväki sanoo nuorista sotilaista, joita on kuvissa, kyllä te jotain analysoitte sotilaita, joita näette. Mitä silmä kertoo olemuksesta, käytöksestä jne.?

Junista purkaminen sujuu näköjään tavalla, jota on harjoiteltu. Yhdessä videossa oli tosin tilanne: selvästi esimies kävi käskemässä ja käsketyt kerääntyivät slaavirinkiin hänen poistuttua, kädet heiluivat ja suu kävi selvästi. Tarkoittaako se mitään?

Voisin kuvitella, että kylkeen on helppo panna myös vesihuolto?
Ammattiväestä en tiedä mutta en tiedä pitäskö olla enemmän huolissaan siitä että ei edes yritetä salata vaan mennään itsevarmana uhoten suoraan mestoille, se vaikuttaa lähinnä siltä että ei kiinnosta vähääkään mikään lännen vastaus, mutta oletan että Putin ei vielä ole alzheimerista niin sekaisin, vaan saattaa tosiaan olla joku todella erikoinen liike taka taskussa taas, mutta kutina on että se selviää ihan lähitulevaisuudessa, oli miten oli.
 
Back
Top