Ukrainan konflikti/sota

Kovin vaikea nähdä miksi nyt. Mikä olisi se isompi kuvio, jota se palvelisi? Sellaiseen isompaan ei ole ryhmitystä, tai muutakaan polkua, jota sen jälkeen mentäisiin.
Jos venäjä ottaa ahvenanmaan haltuun niin suomi on vedetty mukaan konfliktiin jolloin suomen on mahdotonta hakea natoon. Samalla venäjä hallitsisi itämerta miten tahtoo ja torppaisi naton laajentumisen pohjoisessa.
 
Silloinhan Naton laajentuminen estetään yksinkertaisesti aloittamalla konflikti kaikkien maiden kanssa joita ei haluta Natoon ja jäädytetään se. Voiko se olla noin yksinkertaista?
 
Siinä vain oli sellainen ero, että Georgian silloinen presidentti Mikheil Saakasvili aloitti sotatoimet ajatuksenaan, että voi suorittaa osseettien alueen haltuunoton olympialaisten varjossa. Saakasvilin tietämättä paikalla oli kuitenkin venäläisiä "rauhanturvaajia" ja homma ei mennyt aivan putkeen.

Saakasvili on kunnostautunut monella tavalla omaten yhteyksiä myös Ukrainaan ja istuu tällä hetkellä kaiketi vankilassa Georgiassa.
Miten Saakashvili ei olisi tiennyt rauhanturvaajien läsnäolosta? Hehän olivat siellä 1992 tulitaukosopimuksen nojalla - mutta Venäjä oli ujuttanut alueelle vähän muutakin, rikkoen sopimusta, kuten alla kirjoitan.

Mikä sitten olisi ei venäläinen näkemys asiaan? Onko se: "Verenhimoiset venäläiset sodomiitit hyökkäsivät rauhaa rakastavaa georgian sotavoimaa vastaan ilman mitään syytä pahuuttaan, kun georgialaiset olivat menossa halimaan suuresti rakastamiaan osseetteja."

Oman näkemykseni mukaan kuumakalle Saakasvili kusi maansa asiat typeryydellään, Venäjän tiedustelu sai suunnitelmia tietoonsa ja käyttivät tilanteen edukseen. Osseeteilla on joku syy (sortotoimet) miksi eivät halua olla georgialaisten alamaisia. Venäjä käyttää tätä oman asiansa ajamiseen eli Georgian Nato -jäsenyyden estämiseen.

Georgian konfliktilla on myös saattanut olla jotain osuutta Venäjän päätökseen anastaa Krim Ukrainalta:

Tähän kaikkeen voinkin vastata suoraan vanhalla viestilläni yli kolmen ja puolen vuoden takaa:

Paskapuhetta, Venäjän hyökkäysjoukkoja (=eri joukkoja kuin mitä aiempi 1992 aseleposopimus salli rauhanturvaajina) oli Etelä-Ossetiassa (joka on Georgialle kuuluva alue) jo ennen Georgian avoimen maahyökkäyksen alkua 8.8.2008.

Venäjän mediassa on tästä varsin runsaasti todisteita:
esimerkiksi eräs venäläissotilas oli soittanut jo 7.8. kotiin ja kertonut koko Venäjän 58. armeijan olleen jo Etelä-Ossetiassa (aseleposopimuksen vastaisesti):
http://web.archive.org/web/20080818072949/http://www.permnews.ru/story.asp?kt=2912&n=453
Myös toinen venäläislähde kertoo 58. armeijan olleen määrätty siirtymään Tshinvaliin jo 7.8.:
http://newsru.com/russia/15sep2008/udaleno.html
http://www.polit.ru/news/2008/09/10/seven/
Tämä artikkeli poistettiin netistä varsin pian sen julkaisun jälkeen.
Eräs venäläistaho myös uutisoi "vapaaehtoisten" saapumisesta Moskovasta Tshinvaliin jo 6.8.:
http://osradio.ru/v_mire/8318-dobrovolcy-v-ckhinvali-edut-dazhe-iz-moskvy.html
Erään toisen venäläislähteen mukaan taas venäläisjoukkojen liike kohti Rokin tunnelia oli alkanut jo 6.8. iltana, mutta joukot eivät vielä tajunneet, että he ovat siirtymässä taisteluun:
http://www.apn.ru/column/article20635.htm
Tässä myös juttu eräästä venäläissotilaasta, joka kuoli 8.8., ja oli jo "päivää aiemmin" siirtynyt Tshinvaliin;
http://web.archive.org/web/20080813155344/http://www.life.ru/video/5030
Eräs Venäjän 19. moottoroidun jalkaväkidivisioonan sotilas oli kuollut Tshinvalissa Georgian 8.8. aamuyöstä tekemässä tulivalmistelussa (eli oli ollut siellä jo Georgian operaation alkaessa), 4.8. hän oli ilmoittanut äidilleen menevänsä "todellisiin harjoituksiin" Abhasian suunnalle:
http://www.kompravda.eu/daily/24146/363581/
Eräs venäläistoimittaja sanoi 58. armeijan olleen täydessä taisteluvalmiudessa Rokin tunnelin toisella puolen jo 6.8.:
http://www.ej.ru/?a=note&id=8389
Taas eräs venäläissotilas oli jo 3.8. lähettänyt tekstiviestin kotiin, jossa sanotaan, että he olivat saaneet käskyn siirtyä Tshinvaliin, ja toisessa 5.8. lähetetyssä viestissä sanotaan heidän (siis Venäjän asevoimien) ottaneen yhteen tykistöllä Georgian kanssa (Georgiahan sanoi tätä tulta vielä osseettikapinallisten ampumaksi):
http://www.duel.ru/200841/?41_4_1
Rossiskaja Gazeta (valtion lehti) kertoi taas eräästä venäläissotilaasta, joka oli jo 7.8. aamulla saanut käskyn siirtyä Tshinvaliin:
http://rg.ru/2009/05/14/reg-kuban/denis-anons.html
Yksi venäläistoimittaja taas sanoi joidenkin venäläissotilaiden kertoneen, että he olivat Etelä-Ossetiassa jo 4.8., vaikka virallisten papereiden mukaan he olivat Pohjois-Ossetiassa (Venäjällä):
http://www.golos-ameriki.ru/content/a-33-2009-07-06-voa15/649259.html
Yksi venäläissotilas taas sanoi heidän siirtyneen Etelä-Ossetiaan jo 7.8. aamuyöstä, ja olleen puoliltapäivin Tshinvalin lähettyvillä:
http://sokolsky-mg.livejournal.com/8344.html
Venäläinen laskuvarjojoukkojen sotilas kertoi heidän siirtyneen Etelä-Ossetiaan jo 4.8. ja 5.8. välisenä yönä, ja saaneen 7.8. tehtävän tuhota georgialaisten asemia:
http://blog.zaotechestvo.ru/2010/01/22/цхинвал-хроника-уничтожения/
Ja lopuksi, Venäjän 58. armeijan komentaja sanoi, että päätös ylittää raja ja siirtyä Etelä-Ossetiaan tehtiin jo 5.8. (joka oli tulitaukosopimuksen vastainen, kirj. huom.):
http://www.soldatru.ru/read.php?id=2319

Saakashvili astui Venäjän hänelle virittämään ansaan, ja sai itsensä näyttämään median silmissä syylliseltä. Lisäksi Georgian tiedustelu oli täysin kuutamolla, kun eivät tajunneet Venäjän hyökkäysaikeita - olin itse silloin vielä varsin nuori, ja minäkin jo rupesin epäilemään jo silloin Venäjän pyrkivän johonkin toimiin, kun Venäjä jätti sotilaansa kotiuttamatta harjoituksesta.

Se että Georgialaiset saivat itsenäisyyden, niin on se nyt kumma että eivät toisille sitä suo.
Noh, georgialaisten itsenäisyys perustui ihan siihen, että NL hajosi siten kuin senhetkiset neuvostotasavaltojen rajat olivat.
Harmi sinänsä, että Karjalan SNT lakkautettiin ja liitettiin Karjalan ASNT:ksi Venäjän SNT:aan 1956, muutenhan se olisi itsenäistynyt!
 
Jos venäjä ottaa ahvenanmaan haltuun niin suomi on vedetty mukaan konfliktiin jolloin suomen on mahdotonta hakea natoon. Samalla venäjä hallitsisi itämerta miten tahtoo ja torppaisi naton laajentumisen pohjoisessa.
Haltuunoton myötä tulisi vielä 30.000 suomalaista siviiliä, joiden läsnäolo vaikeuttaa tulenkäyttöä valtaajia kohtaan. On tuo demilitarisointi paska asia.
 
Jos jotain positiivista, niin se, että 100 000 vanjaa on kerättynä Ukrainan naapuriin eikä Karjalaan. Resurssit riittää heikosti rytistelemään yllättävästi kahteen suuntaan.
Mistäs tiedetään mitä on ja ei pidä unohtaa Kiinan kanssa syntynyttä symbioosia joka ehkä vapauttaa hieman resursseja kaukoidästä
 
Tulee mieleen nämä Shoigunin ja Putinin tapaamiset ja yhteiset metsäretket mitä tässä ollut jo pari vuotta. Siellä on juonittu kahden kesken nyt nähtävät peliliikkeet. Vaan kumpi herroista on se pääpiru?
 
Mistäs tiedetään mitä on ja ei pidä unohtaa Kiinan kanssa syntynyttä symbioosia joka ehkä vapauttaa hieman resursseja kaukoidästä

Tätä olen tässä miettinyt lähipäivinä että mitkä Kiinan todelliset intressit Venäjän suhteen ovat? Tarkoitan sitä että Kiina selkeästi ymmärtää miten maailma nykypäivänä pyörii, ja se on talousmittareilla jo suurempi kuin USA. (lähde: Historiallinen käänne – Kiina nousi USA:n ohi maailman kauppamahdiksi). Senkään intressejä ei palvele pitkä konflikti Ukrainassa, joka aiheuttaisi luultavimmin myös sen oman teollisuuden tilauksille isompaa pudotusta. Tuon mittakaavan sota kun aiheuttaa tavalla tai toisella maailmantalouden rytmihäiröitä ja rajua nousua Euroopan energian hintoihin, joka sitten taasen tarkoittaa sitä ettei kuluttajilla enää olekaan mielenkiintoa ostaa vaikkapa Kiinassa valmistettuja lumipallopihtejä lasten talvileikkeihin (oi, muistatteko niitä aikoja kun lapset joutuivat tekemään lumipallot ihan omin kätösin?), vaan pistetään rahaa vähän hanakammin säästöön tai maksetaan niitä rajusti kallistuneita sähkö-, öljy- ja/tai kaasulaskuja.

Mitä siis jos Kiina odottaa että Venäjä tekee itsestään kunnon roiston muun maailman silmissä, ja kun aika on kypsä niin Kiina "hyvää hyvyyttään" ottaa ja kaappaa itselleen tarvitsemiaan raaka-ainerikkaita maa-alueita Siperiasta ja sekoittaa tätä kautta Venäjän pasmat ihan totaalisesti. Tämä olisi Kiinalle helpohko saalis sotilaallisessa mielessä, koska Venäjän "ykkösnyrkin kalusto" on ulkoilutettu Ukrainan rajalle. Lisäksi on syytä huomioida että Kiina on sotilaalliselta voimaltaan myöskin kovin kyvykäs tänä päivänä, niin tämänkaltainen alueen niistäminen Venäjältä voisi olla jopa nopeammin/helpommin suoritettu kuin mitä Venäjä kuvittelee Ukrainassa saavuttavansa. Niin tai näin, niin en usko että Kiinakaan on kyllä paljastanut kaikkia kädessään olevia pelikortteja. Taiwan lienee yksi näistä mahdollisista pelipöytään lyötävistä korteista, mutta onko se ainoaksi jäävä?

Tämäkin ajatus on kyllä sinänsä kaukaa haettu, mutta olisihan siinä jotain mustan huumorin sävyttämää ja runollisuuden puolelle kalahtavaa karmaa kun Venäjä yrittäisi napata Itä-Ukrainan itselleen, tuleekin Kiina nappaamaan itselleen Itä-Venäjän. Mitä tähän sanoisi sormeaan Venäjälle osoittaen Simpsoneiden Nelson? Nooh, kunkin lukijan korvamato sen jo kertoi.
 
Unohdat tässä sen pienen faktan että Venäjä on ydinasevaltio, jolla riittää kalustoa muuttamaan Kiinan väkiluku nollaksi vaikka armeijan pääjoukot seikkailisi kuussa.
 
Unohdat tässä sen pienen faktan että Venäjä on ydinasevaltio, jolla riittää kalustoa muuttamaan Kiinan väkiluku nollaksi vaikka armeijan pääjoukot seikkailisi kuussa.

En toki unohtanut ja piti tuohon loppuun kirjoitellakin "ps."-kommenttina tuo huomautuksena, mutta ihan yhtälailla sillä Kiinallakin on samaisia aseita joten ajatuksen taustalla oli ettei kumpikaan halua pelata mutual assured destruction-korttia pöytään. Lisäksi se ydinaseiden olemassaolo pätee ihan jokaiseen tässä sekä muissa rimpsuissa olleisiin skenaarioihin joissa on hahmoteltu Venäjän pieksemistä pieniksi hallintoalueiden palasiksi.

Se on kylläkin faktaa että tuolla Kremlin entisellä Taksikuskilla on alkanut todellisuudentaju flippaamaan sen verran paljon että ydinaseiden käyttökynnys lienee laskenut valitettavan alas. Varsinkin kun oman maan konventionaalinen sotilaallinen suorituskyky on laskenut vuosi vuodelta.
 
Ahvenanmaa on sitten melko hankala paikka. Ottakoon vaan - Suomelta jää vähän perunalastuja saamatta mutta kivikkoinen saari onkin oivallinen kohde pommittaa ja kranaatein kolistella sekä huollon suhteen eristää.
Kyllä kyllä, mutta mitä Putin suunnittelee? Luottaako siihen ettei Suomi lähde ottamaan Ahvenanmaata takaisin? Se on mun mielestä se tärkeä kysymys.

Ois kiva kuulla että mitä te olette mieltä? Lähdettäisiinkö heti ottamaan Ahvenanmaata takaisin? Se olisi varsin helppo ottaa pienelläkin joukolla, jolla periaatteessa voitaisiin katsoa Suomen kortit. Otettaisiinko se riski että eskaloituu sodaksi?
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta pikkuvaltioista ei koskaan tiedä. Aikanaan Puola hyökkäsi tunnetusti Gleiwitzin radioasemalle, suomalaisfasistit Mainilaan ja kiinalaiset Japanin kimppuun Mukdenissa. Suomen historiassakin tunnetaan tapaus vuodelta 1788... Voi olla että Ukrainakin kaivaa verta nenästään. Venäjä ei ole ikinä aloittanut yhtään sotaa, kysy vaikka Putelta!
"Sotaako voisi toivoa
neuvostokansa todella
vastatkoon niitty hiljainen
ja kuiske koivumetsien
ja haudoistansa kaatuneet
voi siitä antaa todisteet"
(Jevgeni Jevtushenko)
 
Mielenkiintoinen huomio Putinista eilisessä konferenssissa...

Tämä kuulostaisi myös mielenkiintoiselta... tosin tämä tulee minulta täydellisenä nojatuolitohtorina...

Parkinsonin tautia sairastavista potilaista jopa kolmasosa kokee jonkinasteisia impulssikontrollin ongelmia ja noin joka seitsemäs kärsii varsinaisista impulssikontrollihäiriöistä. Tavallisimpia impulssikontrollihäiriöitä ovat pelihimo, hyperseksuaalisuus, ostosriippuvuus ja ahmimishäiriö. Parkinsonin taudin hoitoon käytettävät dopaminergiset lääkkeet ja erityisesti dopamiiniagonistit lisäävät näiden häiriöiden riskiä. Aivojen kuvantamistutkimusten perusteella impulssikontrollihäiriöihin liittyy suhteellisesti voimakkaampi mesolimbisen ja mesokortikaalisen järjestelmän dopamiinivälitteinen hermovälitys, jota dopaminerginen lääkitys voimistaa, mikä johtaa patologiseen käyttäytymiseen. Impulssikontrollihäiriöillä on yksilöille suuri merkitys, ja lääkehoitoa saavien Parkinson-potilaiden häiriöitä tulisi aktiivisesti seuloa ja hoitaa. Ensisijainen hoito on dopamiiniagonistilääkityksen lopettaminen.
 
Kyllä kyllä, mutta mitä Putin suunnittelee? Luottaako siihen ettei Suomi lähde ottamaan Ahvenanmaata takaisin? Se on mun mielestä se tärkeä kysymys.

Ois kiva kuulla että mitä te olette mieltä? Lähdettäisiinkö heti ottamaan Ahvenanmaata takaisin? Se olisi varsin helppo ottaa pienelläkin joukolla, jolla periaatteessa voitaisiin katsoa Suomen kortit. Otettaisiinko se riski että eskaloituu sodaksi?
Eikö Ahvenanmaan valtaus ole jo sotatoimi? En ymmärrä miten Åålanti voitaisiin jättää venäläisten haltuun. Muistan lukeneeni jostain, että 90% Suomen ulkomaankaupasta tulee meritse, joten vanjalla olisi varsinainen kuristusote Suomi-neidon lutkusta. Eli jotain porukkaa siellä pitää olla maahanpyrkivien koronapassit lukemassa.
 
Back
Top