Ukrainan konflikti/sota

Erään teorian mukaan suomalaiset on kävelleet tänne ukrainan suunnalta jääkauden päättyessä. Nykyihminen on kuitenkin ollut euroopassa vasta 30000 vuotta.
Semmoisella varauksella, että saamelaiset tulivat nykysuomalaisia ennen. No, meikäläisiä hekin. Mutta on joitain merkkejä, ette ennen saamelaisia olisi ollut jo väkeä.
 
Totta mitä sanot demokratiasta. Eikä demokratia ole ainoa maailmassa hyväksytty valtiomuoto. Mutta jos puhutaan Ukrainan demokratiakehityksestä, ei Maidan todellakaan ollut mikään valoisa hetki sen suhteen.

Toivottavasti kehitys kehittyy:).
Kehittyy, kehittyy.

Maidan nimenomaan loistaa armottomalla ja käsittämättömällä kirkkaudella Putten, Lukan, heidän örkkiensä sun muiden vastaavien silmiin, näin sen valoisuutta kuvaillakseni.
 
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiy on kommentoinut maansa kriisiytynyttä tilannetta ja puheluaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa.
Volodymyr Zelenskiy sanoi, ettei tilanne ole tällä hetkellä sen jännittyneempi kuin aiemmin.
Ulkomailla on tunne, että täällä on sota käynnissä, ei pidä paikkansa, hän jyrähti.

Tämän voi tulkita vastaukseksi Bidenille ja Natolle. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti puhelussa Zelenskiyn kanssa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mahdollista helmikuussa.

-mtv3-
 
Semmoisella varauksella, että saamelaiset tulivat nykysuomalaisia ennen. No, meikäläisiä hekin. Mutta on joitain merkkejä, ette ennen saamelaisia olisi ollut jo väkeä.
Meidän nykyiset saamelaiset taisi tulla norjasta 1800-1900 vaihteessa.
 
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiy on kommentoinut maansa kriisiytynyttä tilannetta ja puheluaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa.
Volodymyr Zelenskiy sanoi, ettei tilanne ole tällä hetkellä sen jännittyneempi kuin aiemmin.
Ulkomailla on tunne, että täällä on sota käynnissä, ei pidä paikkansa, hän jyrähti.

Tämän voi tulkita vastaukseksi Bidenille ja Natolle. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti puhelussa Zelenskiyn kanssa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mahdollista helmikuussa.

-mtv3-
Nyt on liikkeellä paljon väärinymmärryksiä, tahattomia sekä tahallisia siitä, mitä Biden sanoo, saati Zelenskyi.

Yksi ongelma Ukrainan näkökulmasta on se, että yhteiskunnan pitäisi toimia niin normaalisti kuin se voi ja samalla pitäisi tehdä valmistautumista ryssän hyökkäyksen varalta. Jos esimerkiksi Zelenskyi nyt rupeaa hötkyilemään Venäjän muodostaman uhan takia, se merkitsee Ukrainan markkinoiden yms. välitöntä pudotusta.

Se saattaa kyllä tuottaa helposti ongelmia, jos käy vaikka niin että Zelenskyi tarrautuu "edelleen jatkuvaan asemasotatilanteeseen" liian pitkään.
 
Varhaiset suomalaiset tallusteli etelään ja takaisin. Jolloin Venäläisellä logiikalla voitaisimme mekin löytää aluevaatimuksia vaikka mistä. Jos kuiten palattaisiin siihen kuinka Venäjä miehittänyt osaa Ukrainasta kohta kymmenen vuotaa ja puskee päälle kuin sonni uhaten käytännössä koko eurooppaa sodalla tai muulla hybridi hässäkällä, jos vaatimuksiin ei suostuta. Itse sanoisin että nyt on aika katso Putinin kortit.
A1FB3292-9739-474A-8EE9-356083579D3E.jpeg51FFD78C-F7C3-4727-A985-4216BF7327E8.jpeg
Hmmm… ihan selvää pässinlihaa, toki neanderdali näyttää selvästi paljon sympaattisemmalta. Siksi ei varmaan pärjänytkään:(. Onneksi tuli homo sovjeticus valvomaan idän etuja.
 

USA ja EU: Pidämme huolta Euroopan maakaasutoimituksista​

EUja Yhdysvallat ilmoittivat tänään tekevänsä yhteistyötä vaihtoehtoisten maakaasutoimitusten turvaamiseksi siltä varalta, että Venäjä kostaisi sitä vastaan mahdollisesti asetettavia pakotteita vaikeuttamalla kaasutoimituksia.

Näin vakuuttivat Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen yhteisessä tiedotteessa.

Venäjä toimittaa noin 40 prosenttia Euroopassa käytetystä maakaasusta.

Yhdysvallat ja Naton eurooppalaiset liittolaiset uhkaavat määrätä mittavia pakotteita Venäjää vastaan, jos se hyökkää Ukrainaan. Venäjän pelätään silloin käyttävän kaasutoimituksiaan vasta-aseena.
 
^^Kuulin sivukorvalla R-kioskilla että saman pihapiirin valkolainen kysyi mustalaisnaiselta että mites tuo pihan aurauskulut hoijetaan, niin mustalaisnainen toikaisi takaisin että annetaan yhteiskunnan hoitaa....
 
Kehittyy, kehittyy.

Maidan nimenomaan loistaa armottomalla ja käsittämättömällä kirkkaudella Putten, Lukan, heidän örkkiensä sun muiden vastaavien silmiin, näin sen valoisuutta kuvaillakseni.
Ottaen toki huomioon sen, että sillä armottomalla ja käsittämättömällä kirkkaudella kumottiin yhden Ukrainan kansanosan demokraattinen mielipide.
 
Ottaen toki huomioon sen, että sillä armottomalla ja käsittämättömällä kirkkaudella kumottiin yhden Ukrainan kansanosan demokraattinen mielipide.
Aivan kuten... hmmm... Bidenin voittaessa Yhdysvaltain presidentinvaalit kumottiin yhden Yhdysvaltain kansanosan demokraattinen mielipide?

Edit. Silti oikeasti. Maidanin aikana Janukovitsin ja aika monen Alueiden Puolueen edustajankin otettua itse ritolat, Ukrainan uusi hallinto muodostettiin suunnilleen niin demokraattisesti kuin siinä tilanteessa voi. Ukrainassa on ollut sen jälkeen, väliaikaispresidentin jälkeen kaksi kansan äänestämää presidenttiä ja väliaikaisparlamentin jälkeen kaksi kansan äänestämää parlamenttia.
 
Viimeksi muokattu:
... Nykyihminen on kuitenkin ollut euroopassa vasta 30000 vuotta.
Tämä teoria kelpasi vielä 30 vuotta sitten. Nyt on muitakin teorioita. Yksi on, että äitilinjoista osa on ikivanhoja "eurooppalaisia" (=50 000+), isälinjoista nykypäivään säilyneet ovat niitä idästä/kaakosta tulleita maanviljelyksen tuoneiden kansojen isälinjoja. Näihin kuuluu myös "suomalaisia" haploja.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Yleensä uuden johtajan pitää varmistaa oma selustansa kunnes on saanut varmistettua koneiston uskollisuuden itselle. Tämä yleensä tarkoittaa aluksi vapauksia tiettyyn rajaan saakka jotta "aito kansansuosio" lujittaa uuden johtajan asemaa. Sitten pikkuhiljaa alkaa ruuvien kiristys. Eli aluksi todennäköisesti kuka tahansa johtaja Putinin jälkeen vaikuttaa aluksi kivalta ja tuoreelta kunnes...

Tämä on myös yksi iso ero länkkäri demokratian ja diktatuurin välillä. Länkköreissä ei lähtökohtaisesti johtajaksi päästä lupailemalla vapautta. Koska se vapaus on jo kansalla...

Näinhän se usein menee ja olihan Putinkin valtakautensa alkumetreillä jotain ihan muuta kun nykyään...Venäjän pelastaja ja länkkäreiden paras ystävä :ROFLMAO:

Silovikit ovat kuitenkin vetäneet vieterin niin tiukille että tuo korttitalo pysyy pystyssä vain kovilla otteilla ja ne otteet kovenevat vuosi vuodelta sekä sisällä että ulkona. Jos ja kun tuo ote joskus irtoaa niin sehän hajoaa käsiin koko paska.

Kun tuo rakennelma joskus sortuu niin sitten ollaankin jännän äärellä...
 
Hmmm… ihan selvää pässinlihaa, toki neanderdali näyttää selvästi paljon sympaattisemmalta. Siksi ei varmaan pärjänytkään:(. Onneksi tuli homo sovjeticus valvomaan idän etuja.
1643396693968.png On niillä vielä ainakin yksi neanderdali duumassakin, nimittäin Nikolai Valujev. Tämä Putinin puolueen kansanedustajahan läksytti jokin aika sitten Alexander Stubbia, kun tämä oli rohjennut arvostella venäläiskiekkoilijoiden CCCP- pelipaitoja. Hän muistutti Leninin antaneen Suomelle itsenäisyyden, minkä Suomi sitten palkitsi liittoutumalla Hitlerin kanssa.
 
Aivan kuten... hmmm... Bidenin voittaessa Yhdysvaltain presidentinvaalit kumottiin yhden Yhdysvaltain kansanosan demokraattinen mielipide?

Edit. Silti oikeasti. Maidanin aikana Janukovitsin ja aika monen Alueiden Puolueen edustajankin otettua itse ritolat, Ukrainan uusi hallinto muodostettiin suunnilleen niin demokraattisesti kuin siinä tilanteessa voi. Ukrainassa on ollut sen jälkeen, väliaikaispresidentin jälkeen kaksi kansan äänestämää presidenttiä ja väliaikaisparlamentin jälkeen kaksi kansan äänestämää parlamenttia.
Bidenin voittaessa ei kumottu kenenkään mielipidettä vaan todettiin toisen mielipiteen voittaneen.

Maidanilla kumottiin kaikkien Janukovitsia ja Alueiden Puoluetta äänestäneiden äänet pakottamalla näiden edustajia "ottamaan ritolat". Ne, jotka eivät "ottaneet ritoloita" sitten poistuivat elämästä muuta kautta uudessa uljaassa demokraattisessa Ukrainassa.


 
Näinhän se usein menee ja olihan Putinkin valtakautensa alkumetreillä jotain ihan muuta kun nykyään...Venäjän pelastaja ja länkkäreiden paras ystävä :ROFLMAO:

Silovikit ovat kuitenkin vetäneet vieterin niin tiukille että tuo korttitalo pysyy pystyssä vain kovilla otteilla ja ne otteet kovenevat vuosi vuodelta sekä sisällä että ulkona. Jos ja kun tuo ote joskus irtoaa niin sehän hajoaa käsiin koko paska.

Kun tuo rakennelma joskus sortuu niin sitten ollaankin jännän äärellä...
Se rakennelmahan alkoi, tai paremminkin jatkui, kun neuvostoliitto romahti ja silloiset puoluepamput rohmusivat itselleen kaiken minkä irti saivat, se oli "yksityistämistä" ihan parhaaseen rosvomeininkiin. Ei se ole sattumaa, että putin käy tapaamassa italian "yritysjohtajia." Saman tapainen vallankumous muuten tehtiin meksikossa, eli valtion firmojen yksityistäminen, lopputuloksena muutama satumaisia omaisuuksia hallitseva tsiljonääri, ja pian 300 000 kuollutta ns. huumesodassa. Putin tietää, että totuus hänen touhuistaan ei saa tulla ikinä ilmi, mieluummin hän haluaa jäädä historiaan toisen Suuren Isänmaallisen Sodan sankarijohtajana, ja mennä hautaan idolinsa isä aurinkoisen viereen
 
Katso liite: 56028 On niillä vielä ainakin yksi neanderdali duumassakin, nimittäin Nikolai Valujev. Tämä Putinin puolueen kansanedustajahan läksytti jokin aika sitten Alexander Stubbia, kun tämä oli rohjennut arvostella venäläiskiekkoilijoiden CCCP- pelipaitoja. Hän muistutti Leninin antaneen Suomelle itsenäisyyden, minkä Suomi sitten palkitsi liittoutumalla Hitlerin kanssa.
Valujevilla on geneettinen perinnöllinen sairaus, joka ilmenee myös ulkonäössä. Se on löydetty häneltä vasta viime vuosina, eikä ole kovin yleisesti tiedossa. Hän on välttynyt häiriön vakavammilta seurauksilta, ja voinut elää normaalia elämää.
 
Tässä on jonkin verran lihaakin luiden ympärillä. Useampi suku tuli noihin aikoihin,

Poronviljelijät tuli sieltä ja paikalliset kalastussaamelaiset tapettiin nälkään patoamalla jokia. Mutta pääasia että jotain saamelaisen näköisiä siellä pohjoisessa asuu, eikös joo?

Ja irvokkainta tässä on ettei ns "metsäsaamelaisia" meinata huolia saamelaisiksi, vaikka teknisesti nuo taitaa olla kolttien kanssa sitä vanhinta osaa.
 
Back
Top