Ukrainan konflikti/sota

Joo, virhe nyt sattui: muistin väärin. Sekoitin hänet yhteen toiseen politiikkoon joka venäjää ei varsinaisesti osaa, mutta valmiiksi tehtyjä puheita harjoittelemalla joskus tekee (en muistanut että Jussi on ihan yliopistossa opiskellut Venäjää). :whistle:


Tuossa nyt ylempänä sanoinkin jo miten nyt kävi tässä.
Joo, virheitä nyt välillä sattuu - ei siinä kun asia selvennettiin. Itse en saksaa osaa, mutta englantia sujuvasti ja siltä pohjalta vähän valmistautumalla pystyn kyllä puhelemaan valmiiksi kirjoitetut tekstit (kerran Helsingissä muuan saksalaiset oikein sanoivat että osaatpa hyvin saksaa hyvällä äänteellä kun kuvailin näille juttua - hämmästelivät kun sanoin että en minä saksaa oikeasti osaa :ROFLMAO:).
 
Kohta pitäisi tehdä kyber isku vr,lle kuka hitto tietää ketä ne tuo rajan tälle puolelle
Tätä kommentoivat muutkin kuin Joppe, mutta joku oli nostettava tikuin nokkaan.

Minusta junavuoroja kannattaa ehdottomasti lisätä! Venäjältä poistuu tällä hetkellä kaikki, joilla on vielä muuta valuuttaa kuin ruplia tai osaamista, jolla voi elättää itsensä Venäjän ulkopuolella. Lisäksi poistuvien joukossa lienee sotapalvelukseen kutsua pelkääviä nuoria miehiä ja ulkomaisia osaajia palaamassa kotiin. Tällaisten henkilöiden lähteminen Venäjältä heikentää sitä entisestään ja palvelee Suomen ja koko muun maailman etua. Jos venäläiset haluavat tuoda jotain agentteja tänne, niille varmaan löytyy vielä jostain toimiva Lada jolla ajaa rajan yli siinä tapauksessa, että junavuorot lopetettaisiin.
 
Successive US presidents have struggled to get the measure of Vladimir Putin but now that Brussels and Berlin have joined the fray with such resolve, it's a different story, writes Nick Bryant.

It is often tempting to look upon Vladimir Putin as the millennium bug in a human and deadly form.
The Russian president rose to power on 31 December 1999, as the world held its breath that computers would go into meltdown when the clock struck midnight, unable to process the change from 1999 to 2000.

In the 20 years since, Putin has been trying to engineer a different kind of global system malfunction, the destruction of the liberal international order. The former KGB spymaster wanted to turn back the clock: to revive Russia's tsarist greatness and to restore the might and menace of the Soviet Union prior to its break-up in 1991.

This Russian revanchist has become the most disruptive international leader of the 21st Century, the mastermind behind so much misery from Chechnya to Crimea, from Syria to the cathedral city of Salisbury. He has sought - successfully at times - to redraw the map of Europe.

He has tried - successfully at times - to immobilise the United Nations. He has been determined - successfully at times - to weaken America, and hasten its division and decline.

BBCn avaus tähän häpeä tahraan. Pitkä artikkeli.
 
Russia's invasion of Ukraine has sent shivers of fear through many of its neighbours - from the Baltic states to Moldova.

Finland ought theoretically to be safe, since it has historically been neutral and gave Stalin's Soviet army a hard time when he invaded the country in 1939.

Like other Scandinavian countries, besides Sweden, there has never been much support here to join the Nato military alliance. But when the spokeswoman for the Russian foreign ministry recently warned Finland and Sweden explicitly that any move towards Nato could have military consequences, people in both countries were deeply shocked.

Since then, Russian warplanes have blatantly intruded into Swedish airspace.

If being neutral is not sufficient to guard against Russia, people here are saying that maybe joining Nato will give the two countries the protection they need.

This represents a major change of mood. In Finland, particularly, relations with Russia were thought to be pretty good.

The Ukraine invasion has changed everything.
 
Haasteena taitaa vaan olla että YouTubekaan ei taida enää Venäjällä toimia? Millähän välineillä sinne vielä saisi viestiä läpi?
Jaa-a aika vaikeeta sanoa varmasti. Aika paljon noita Putinia puolustavia ja kyrillisillä kirjoittavia on edelleen kommenttiosoissa. Toki voivat operoida ulkomailta tai VPN takaa Venäjältä.
 
Voiton päivän paraati punaisella torilla tulee tänä vuonna jäämään heikoksi esitykseksi.
Jos tänä vuonna tulee Suomeen kaupungeihin Putten propagandan tapahtuma "kuolemattomaan rykmentin" marssi, pitääkö hajottaa poliisin voimiin vihan ja sodan propagandana?
 
Haasteena taitaa vaan olla että YouTubekaan ei taida enää Venäjällä toimia? Millähän välineillä sinne vielä saisi viestiä läpi?
Jaa-a aika vaikeeta sanoa varmasti. Aika paljon noita Putinia puolustavia ja kyrillisillä kirjoittavia on edelleen kommenttiosoissa. Toki voivat operoida ulkomailta tai VPN takaa Venäjältä.
YouTube ei ole estetty Venäjällä (ainakaan vielä). Äsken tarkistin.

FNHF1-HCXw-AMUVAs.jpg
 
Nostan hattua siviilirohkeudelle, jota Venäläiset mielenosoittajat tällä hetkellä harjoittavat. Etenkin kun seuraamukset voivat potentiaalisesti olla jotakin aivan muuta kuin moite ja päiväsakko.
Sama täällä, hattua pois päästä. Heillä on esimerkki, Aleksey Navalnyi, en minäkään hänestä aikaisemmin paljon pitänyt realistisena vaihtoehtona Putinille. Rohkeutensa palata myrkytyksen jälkeen Venäjälle, rohkeutensa jatkaa hallinnon arvostelua vankilasta käsin (en kyllä ymmärrä miten se siihen pystyy, kai avustaja kirjoittaa tapaamisissa hänen viestinsä paperille ja julkaisee somessa).
 
Back
Top