Ukrainan konflikti/sota

Morgan Stanley arvioi että ryssä voi olla konkurssissa ja vararikossa 15.4 mennessä.

 
Hyvin olen hengissä vaikka muutaman pullon hajut olen saanut päälleni vaunussa.

Ulkoilmaan vetämään puhdasta ilmaan niin hyvä tulee, nykyään viedään aina terveysasemalle tarkkailuun.
Juu, tuota juuri hain - halon itsessään ei ole mitenkään erityisen myrkyllistä/vaarallista ihmiselle vaan se hapenpuute mikä sammutusjärjestelmän käytöstä aiheutuu. Ja siitähän selviää häipymällä vaunusta - mikä nyt on aika normaali reaktio muutenkin läpäisyn sattuessa, ei sinne kannata jäädä odottamaan että tuleeko lisää murkulaa. Jos halon olisi jotenkin myrkyllistä, ei sitä sammutusjärjestelmissä käytettäisi/olisi käytetty muuallakin kuin vaunuissa esim. teollisuudessa. Nuo hyvin lievät myrkytysoireetkin on varmaan pienin murhe siihen verrattuna mitä muuta "kivaa" nuolen/ontelon läpäisy aiheuttaa vastaanottavassa päässä.
 
Nyt on anteeksi pieniä epätarkkuuksia joukossa!

Ensinnäkin en ole missään nähnyt että Chelsea olisi vielä myyty!
Abramovits on lainannut Chelsealle 1,5 miljardia puntaa. Seuran ostajan on maksetta se laina takaisin Abramovitsille.
Abramovits on luvannut kaikki myyntivoittovarat laitettavan säätiöön joka auttaa Ukrainan sodan uhreja.
Tietenkin tämä on myös osana suhdetoimintaa.

Mitä pientä Abramovits on tehnyt Israelissa? Hän lahjoittanut viimeisen 20 vuoden aikana 500 miljoonaa juutalaisiin tarkoituksiin ympäri mailmaa mukaan lukien tietenkin Israel. Hän on sijoittanut Israelissa satoja miljoonia tieteesen ja uusyrityksiin.
Tässä kerrotaan että Abramovits on kaikkiaan lahjoittanut 4 miljardia dollaria ympäri mailmaa. Esimerkiksi hän on lahjoittanut Chukotkassa 2,5 miljardia dollaria sairaaloiden ja koulujen sekä infran rakentamiseen.

Ei Abramovits ole haistattanut kenellekään mitään vittuja!

On totta että Abramovits on ollut läheisesti mukana Putin piirissä, mutta hän on ollut ehkä kaikkein fiksuin ja sympaattisin oligarkeista.
Abramovits on harjoittanut paljon hyväntekeväisyyttä maasta riippumatta. Abramovits on varmasti osallistunut Putinin omaisuuden kätkemiseen.

Oligarkit ovat myös järjestelmän tuote. Niiden paikalla olisi joku muu, jos he eivät olisi sitä tehneet.

Muistutan vielä sitä että Ukrainan presidentti halusi Abramovitsin mukaan rauhanneuvotteluihin jotka pidettiin Valko-Venäjällä.

Ei kaikki ole aivan mustaa ja valkeaa.

Mitä sitten Abramovitsista olisi hyötyä? Hän voisi mahdollisesti edistää palatsivallankaappausta Venäjällä.
Älykäs mies ja paljon yhteteyksiä eri piireihin sekä pystyy tarvittaessa rahoittamaan operaatioita.

Olen totaalisesti Ukrainan puolella ja Venäjää vastaan, mutta mailmassa on paljon toisilleen ristiriitaisia asioita.
Omaan silmään vaikuttaa siltä, että tällä rahalla on ostettu vaikutusvaltaa Israelista ja juutalaisesta maailmasta venäjän hyödyksi.
 

edit: Vaikka panssarijuna ( :facepalm: ) olikin mainittu, tätä videota ei tainnut olla aikaisemmin täällä?
Jotenkin aika epätoivoista menoa jo jos pitää alkaa panssarijunia kaivamaan museosta.

Edit: Nythän mulla leikkasi, Panssarimuseohan voisi lahjoittaa aseapuna Ukrainalaisille heidän panssarijunan. Venäjän sisällissotahan oli tunnettu panssarijunien käytöstä, nähtäisiin siitäkin toisinto. :LOL:
 
On ankea kuolema, sattunut olemaan tilassa missä halonisammutin tyhjentynyt. Vetää hapen ilmasta ja sitten iskee paniikki. Ihmetyttää miten vaunuihin tuollaiset on voitu yleensä laittaa.
Logiikka toimii siten, että jos se liekki alkaa leppattamaan vaunu sisällä, hilppaset niin nopeasti ulos kun vaan ehdit. Haloni ei ehdi haitata sinua. Jos et ehdi, halonilla ei ole väliä.
 
Monta asiaa on kääntymässä parempaan asentoon tässä sodassa vapaan Ukrainan näkökulmasta:

-sulttaani Erdogan näyttää mailin mittaista keskisormea Putinille toimittamalla ilmeisesti viikoittain lähetyksen Bayraktareita Ukrainalle ja varmaan samalla varaosaa & ammuksia olemassa oleviin
- nämä toimivat tiedustelun silminä ohjaten epäsuoraa tulta oikeaan osoitteeseen sekä löytäen herkullisimmat maalit sekä päivällä suoritettaville hyökkäyksille että yöllisille mottipartioille
- Venäjän ilmapuolustuksen kalustoa tuhoutuu tai hylätään päivittäin, lisäksi polttoainehuollon toimimattomuuden sekä säätilan vuoksi ne eivät varmasti ole optimaalisesti sijoitettuna tai edes aktiivisena 24/7
- UA vahvistuu kaluston osalta erityisesti PST ja lähi-IT aseiden saapuessa maahan sekä joukkojen kokemuksen karttuessa
- venäläisten huollon sakatessa niin, että muona, polttoaineet ja ammukset eivät liiku mosureille niin mitenköhän on helikopterien ja lentokoneiden varaosien sekä A2A ohjusten laita, lennetäänkö riskillä kunnes koneet tulee maahan vai rajoitetaanko tunteja
- risteilyohjusten käyttöaste kpl/vrk vaikuttaa olevan laskusuunnassa koko ajan
- venäläisten moraali on alhaalla ja ukrainalaisten sekä vapaaehtoisten ulkomaalaisten korkealla
- valko-venäläiset ovat ilmeisesti jokerikortti eikä kumpikaan puoli tiedä mikä siellä todellisuus on, jos eivät suostu sotimaan niin se on valtava arvovalta tappio Putinille ja sitoo vähemmän Ukrainan joukkoja pohjoiseen kunhan tunkeutujat on ensin siirretty maakuunteluun tai työnnetty rajan taakse, saattaa olla Lukapaskan lähtölaskenta käynnissä
- mahalaskut ja maihinnousut lienee enää haavekuvina mielessä ja näistä jälkimmäisiä joukkoja ei edes vaikuta käytettävän ja VDV joukoilla rynnäköidään kevytkalustolla kaupunkeihin mikä on jopa venäläisten mittakaavassa typerää
- hekoja meni yhdessä yössä kymmeniä, vaikea korvata mitenkään kun vastaava määrä tehtäviä pitäisi suorittaa jäljellä olevilla koneilla
- Tst-vaunuilla ei vaikuteta saavan aikaiseksi oikein mitään pysyvää, hetkellinen tilanteen haltuunotto mutta maajoukkojen puutteessa kohta ollaan muutamaa vaunua köyhempiä ja lähtötilanteessa
- separististi joukkojen suorituskyky vaikuttaa olevan täyttä paskaa usean vuoden kokemuksista huolimatta
- desantteja sekä muuta maanpetturiosastoa on onnistuttu juurimaan
- täydennykset kalustoon mitä idästä haalitaan ovat parhaimmillaankin B- tai C-luokan rautaa joka on parhaat päivänsä nähnyt, sama kyllä koskee täydennysmiehistöäkin
 
Venäläiselle keskiluokalle alkaa realisoitua mitä tuli tehtyä ja mihin ollaan menossa:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008665117.html
”Minusta tuntuu, että olemme kollektiivisesti kaikki syyllisiä tähän”, hän sanoo kyynelten valuessa kasvoille. ”Emme ole tehneet mitään.”

No nyt ollaan tilanteessa että ryssiksi muuttuneet venäläiset pysähtyy vain siihen kokovaippaluotiin päässä. Ne loput venäläiset saa sitten hoitaa sen itkemisen.
 
Oletan ettei tämä sota voi enää kauaa kestää, muutaman kuukauden, kesällä viimeistään päättyy. Venäjän sotilaalliset ja varsinkin taloudelliset tappiot alkavat tuntua ja ehkä vaatimuksia voidaan vähentää. Ukrainan sankarillisesta taistelusta huolimatta Venäjän armeija murhaa sivilejä. Rauha alkaa kelvata heillekin. Nyt vielä on poliittisia vaatimuksia mutta ehkä jäävät alueluovutuksiin. Jos Putin tipahtaa ikkunasta niin saadaan syntipukki mutta Venäjä jatkaisi kuitenkin ennallaan, vain lyhytaikainen ratkaisu.
-

Ukrainassa on nyt tarpeeksi panssaritorjunta-aseita venäläisten panssarien tuhoamiseen. Yhdysvaltojen armeijasta tuli eilen kommentti, että Ukrainan presidentti pitkittää jo sotaa. Tässä käy vielä niin, että venäläiset joukot poistetaan voimalla Ukrainasta, jos he eivät antaudu ehdoitta.

Länsimaisille (ja ukranalaisille) (erikois)joukoille perusvenäläiset joukot ovat kuin ampuisi radalla maalitauluja - perusarmeija jää täysin jyrän alle. Ainoa millä voi näennäisesti tehdä vahinkoa, on tykistö ja pommitukset (siviilien), mutta jos venäläiset joukot eivät kykene tai halua suojella omaa tykistöä... tykkimiehet tapetaan tykkien vierelle. Tästäkin on jo videoita.

Putin ei ole vielä ymmärtänyt Ukrainan tilannetta, eikä kukaan tunnu uskaltavan kertoa asiasta hänelle. Asian voi todeta Putinin haastatteluista. Tämän lisäksi "rauhanneuvotteluissa" Venäjän johto esittelee enemmän tai vähemmän sekopäisiä vaatimuksia ja Venäjän armeija ilmoittaa "valtaavansa" Ukrainan pääkaupungin 3-4 päivässä (7.3.2002). Sanotaan näin, että vaikka pääsisivätkin pommitusten avulla pääkaupunkiin: Kievin hallinnointi on täysin mahdotonta nykyisillä venäläisillä joukoilla.

YouTubesta eräs kanava, jossa käydään päivittäin taisteluja läpi kartalla:


Kanavan videot:

 
Viimeksi muokattu:
Joo, todennäköisesti tyhjiö on taas jotain netissä kiertävää huhua, en ole koskaan kuullut tuollaisesta.

Ja tuo juuri on blow-out paneelien idea - pyritään säästämään vaunu (ja miehistö) täydeltä menetykseltä tornin ammustäytön räjähtäessä. Sammutusjärjestelmä taasen on sitä varten jos läpäisevä osuma tuleekin taistelu- tai moottoritilaan. Syrjäyttämällä happi taistelu- tai moottoritilasta sammutetaan siellä oleva palamaan syttynyt materiaali. Eli blow-out paneelit ja sammutusjärjestelmä on vähän eri tilanteita varten. Venäläisten vehkeissä toki kun ammukset on taistelutilassa, niin sammutusjärjestelmän olisi hyvä suojata senkin syttymiseltä, mutta on vähän mahdoton tehtävä.




No, miten sen ajattelee. Vaarallinen se läpäisykin on - kaikki sen jälkeen tapahtuva on vitutuksen minimoimista. ;) Sitä samaa halonia Suomellakin käytössä olevissa vaunuissa on. Tosin jos nyt jotain on opittu tästä Ukrainan tilanteen seurannasta niin venäläisten sammutusjärjestelmässä nyt voi olla vaikka pelkkää ilmaa sisällä.

Tietääkseni pienissä määrissä nautittuna halonmyrkytys aiheuttaa lähinnä sykkeen nousemista, sekavuutta ja päänsärkyä - eli läpäisevän osuman jälkeen normaalin olotilan. Suurin riski liittyy toimintamekanismiin - halonihan perustuu hapen syrjäyttämiseen, eli sieltä tilasta pitää lähteä hippulat vinkuen livohkaan tai tukehtuu. Toisaalta (tietääkseni) kaikki sammutuskaasut perustuu samaan mekanismiin eli pätee ihan samalla tavalla esim. hiilidioksidiin. Eli halonsammutusjärjestelmä itsessään ei ole sen vaarallisempi kuin muutkaan sammutusjärjestelmät.

Halonin kieltohan johtuu ympäristödirektiiveistä eli siitä että se tuhoaa otsonikerrosta. Ympäristödirektiivit taas ei luonnollisesti kosketa sotilaallista maanpuolustusta - sitä kun ei voi oikein vihreisiin arvoihin nojaten toteuttaa.

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S073567579690087X
https://www.firetrace.com/fire-protection-blog/why-is-halon-banned
Ihminen pärjää muutaman % halonipitoisuuden kanssa vielä ihan ok mutta normaali tulipalo sammuu jo. Edes ihan hippulat vinkuen ei tarvi poistua, halonia kestää hengitellä vähän aikaa ennekuin taju&henki on pois. Mutta turvallisempaa ehkä pidättää hengitystä niin ei tule tajuttomuus yllärinä. (Ihmiskroppa ei oikeastaan ollenkaan reagoi hapen puutteeseen ennenkuin on liian myöhäistä, tästä johtuu esim typen vaarallisuus)

sinällään ”lähtö” tollaseen typetykseen tai halonisammutukseen on jokseenkin niin kivuton ja huomaamaton kuin kuolema voi olla, noh siksi se on vaarallinenkin.
 
Meinaatko lähteä Venäjälle alistamaan paikallisia talousmahdillasi? Nyt kannattaa ottaa myös ne länsifarkut mukaan kun niille on kohta kova kysyntä...
Mitääh? Sekö on suurin pelkosi tässä tilanteessa? :ROFLMAO: Voin kertoa huojentavaa tietoa Sinulle, minua ei saa kantamallakaan Venäjälle, ainakaan nykyään. Sitä vaan tällainen köyhäkin ajatuksissaan voi olla miljonääri.

Saas nähdä, näyttää siltä ettei välttämättä tarvii mennä Venäjälle jos Viipuriin tekee mieli...
 
Venäläiselle keskiluokalle alkaa realisoitua mitä tuli tehtyä ja mihin ollaan menossa:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008665117.html
”Minusta tuntuu, että olemme kollektiivisesti kaikki syyllisiä tähän”, hän sanoo kyynelten valuessa kasvoille. ”Emme ole tehneet mitään.”

No nyt ollaan tilanteessa että ryssiksi muuttuneet venäläiset pysähtyy vain siihen kokovaippaluotiin päässä. Ne loput venäläiset saa sitten hoitaa sen itkemisen.

Niinpä niin. Samaa sanoi aika moni saksalainen 1945. En ole itse tehnyt mitään. Mitä nyt hurrasin diktaattorille ja hyväksyin kaikki tämän toimenpiteet riemumielin aina siihen asti kun omat asiat alkoivat mennä päin helvettiä.
 
Ettei tässä kuvassa olisi Suomen lähettämiä rynkkyjä. Katso liite: 58022
Ei ole. Itä-Saksan rynkyissä on tosiaan tuo KymJP2K kuvan tyyli, eivätkä myöskään ole kiinalaisia joista esimerkki tässä. :salut:

1920px-7%2C62_RK_56_TP.JPG
 
Back
Top