Ukrainan konflikti/sota

Mitähän lie vaikutusta sillä sodassa, että Ukrainan armeijalla on hyvin monenlaista asetta ja ohjusta ja asejärjestelmää saatuna nyt länsimaista lahjoituksena?

Esimerkiksi olkapääohjuksia, sinkoja ja panssarintorjunta vehkeitä on hyvin monenlaista ja isoja määriä.

Näin maallikkona voisi kuvitella ettei se ainakaan ryssän hommaa helpota kun pitäisi osata varautua kaikkiin niihin sotarikoksia tehtaillessa.
Vähän kahdenlaista huomiota. Jos kertakäyttöaseita, kuten sinkoja ei ongelmaa.

Jos huollettavia tai täydennystä vaativia järjestelmiä. Todella ongelmallista toimittaa varaosia ja eri kaliberin patruunoita.

Toki puolustajalle tehokasta omata eri rangen ja vaikutuksen pst-aseita, jolloin voidaan vaikuttaa eri etäisyyksille ja eri maaleihin saman aikaisesti. Toki vaikuttaa joukon koulutus ja ammattitaito taso.

Pähkinänkuoressa huollolle hankala tilanne.
 
Kaksi heppua otti käsiaseista, kummatkin näkyivät selviävän. Eläköön kevlar sun muut asiat.
Pysäytettävän auton eteen ajaneessa autossa taisi koko hässäkän ajan olla joku sisällä. Vänkärin ovi ainakin näyttäisi liikahtelevan siihen malliin. Jos siellä joku oli niin taisi jäädä ikävästi omienkin tulen alle.
 
Eikä sovi unohtaa: kuka mursi Enigman ensimmäisenä maailmassa. Puolalaiset. Olen ollut Puolan maaseudulla kaksissa häissä ja vaikka maa on pitkälti köyhää niin heillä on sotilaallista ja matemaattista osaamista mitä ei sovi väheksyä.
 
Facebookin puolelta aseiden toimituksista Ukrainalle
"Defence Secretary Ben Wallace said in a statement to MP’s "as of today, we have delivered 3,615 NLAWs and continue to deliver more. We will shortly be starting the delivery of a small consignment of anti-tank Javelin missiles as well. I want to assure the House that everything we do is bound by the decision to supply defensive systems and is calibrated not to escalate to a strategic level.”"
 
Silti ajattelen että se on parempi, että predenttinä on juuri Biden, eikä Trump. Hirvittää edes ajatella, miten se olisi tämän kriisin hoidossa pärjännyt. Venäjähän halusi Trumpin jatkavan ja aloittavan presidenttinä, koska he tiesivät Trumpin vetävän USaa pois NATOn keskeisimmän pelurin paikalta.
Lopeta toi jossittelu. Ukrainassa kuolee ihmisiä ja ryssiä.
 
Löytyi kartasta, M1/E30-tie kaupungin Barysaw eteläpuolella Vereski ja Dubovyi Log. Hieman Minskin koillispuolella.

Nämä paikkakunnat löytyvät helpoiten jos etsii netistä "virtual cyrillic keyboard" ja copypastella kyrillisillä google mapsiin.

Harmi että Google Maps auto ei ole ajanut Valko-Venäjällä, muuten tämä olisi jo selvä. Perkeleen valkoryssä :)
 
Nyt lyödään ryssä polvilleen, vaikka talouspakoitteilla, ettei seuraavan sukupolven tarvitse huolehtia samasta asiasta.
Maksoi mitä maksoi, mutta jos rahalla selvitään niin hyvä niin, todella hyvä juttu 💪💪💪👍
Itse olen vähentänyt ajamista sitä mukaan kun dieselin hinta on noussut. Koitan päästä niin pienellä polttoaineen kulutuksella tämän sodan ajan yli kuin mahdollista. Sota nostaa hintaa, mutta kulutuksen väheneminen laskee. Toivottavasti kaikki jotka vastustavat Venäjän toimia alkaisivat miettimään omaa energian kulutusta ja sen vähentämistä.
 
Tuossa joskus aiemmin mainittiinkin, miten kaikenmaailman pikkurotat ryömivät koloistaan tehdääkseen tiliä Ukrainan sodalla. Isommatkin rotat ovat huomanneet tsäänssinsä tehdä massia tälläkin verukkeella. Esim sähköyhtiöt ovat aina perustelleet hintojen korotuksia sillä, miten jossain on ollut liian kuivaa tai on satanut liian paljon tai muuten vaan on tähtien asento ollut sellainen, että suuresti pahoitellen joudumme korottamaan hintojamme, arvoisa asiakas. Nyt perustellaan sodalla Ukrainassa. Kuten perustellaan myös polttoaineiden ja elintarvikkeiden hintojen nousua, aivan kuin kaikki ruoka ja polttoaine tänne tulisi jotenkin Ukrainaan tai rysslandiin liittyen. Ja aivan pian pitäisi Olkiluoto kolmosen, vihdoin viimein, ryhtyä jauhamaan sähköä Suomen tarpeisiin
 
Back
Top