Ukrainan konflikti/sota

Ei onnistu helposti edes viidessä vuodessa. Armeija on kaikkialla yksi konservatiivisimpia organisaatioita. Uskoakseni etenkin venäjällä. Toimintakulttuurin muutos on hidasta ja tarvinnee sukupolven jos toisenkin. Venäjän armeijan johtamistapa on venäläisen kulttuurin tuote. Jotta alaportaan aloitteellisuus ja luovuus voisi jalkautua toimintatapaan, se tarkoittaisi esimerkiksi varusmiesaineksen kohtelemista ja venäläisen sotilaan elämän kunnioittamista. Se tarkoittaisi älyttömän simputuksen lopettamista. Ja venäläisen kadettiupseerin hyväksymään, että se ruohonjuuren taistelijakin saattaa osata tehdä tilanteen mukaisia päätöksiä itsenäisesti, jolloin hän venäläisessä ajattelussa luopuisi omasta arvovallastaan ja joutuisi ehkä ottamaan vastuun alaisen itsenäisesti tekemästä päätöksestä.

Ryssällä on pitkä historia tehdä ja toimia juuri kuten se nyt toimii ja homo sovieticuksen evvk elää vahvana. Joitain sotataidollisia asioita ryssä varmasti tunnistaa ja voi korjata Ukrainan opetusten perusteella. Kuitenkin perusasiat pysyvät varmasti. Siis ryssiminen.
No, auftragstaktik taisi kuitenkin olla keisarillisen Saksan aikaansaannos, maailmansodan kuluessa. Siellä lienee simputus ollut suht armotonta ja luokkajärjestelmä käytössä. Mutta ehkä se on kuitenkin poikkeus. Kuten kirjoitin, en usko muutoksen oleven Venäjällä nopea, tai välttämättä edes mahdollinen pitkään aikaan.
 
..sopivasti taas iskettiin Khersoniin kerättyjen ryssän helikoptereiden kimppuun? Maihinnousu ei voi onnistua pelkästään mereltä, se tarvitsee takuulla tukea mantereen puolelta..
Kaikki Odessassa ja sen läheisyydessä olevat mahdolliset rantautumispaikat on epäsuoralle tulelle valmiiksi maalitettu. Ukrainalla on pääsy ainakin kaupalliseen satelliittidataan reaaliajassa, ja ilmeisesti nyt myös ainakin EU:n satelliittitetoihin, ja noin ison maihinnousuosaston liikkuminen merellä on yksinkertaisesti muutenkin mahdoton tehdä mitenkään salassa. Pelkästään kuuntelemalla ja katsomalla merelle, saa yli puolen tunnin ennakkovaroituksen lähestyvistä aluksista. Hieman ylösnostettu valvontapiste kiikareilla ja jollain pimeänäkökyvyllä, siirtää havaintoetäisyyden vihollisesta yli 25 kilometrin päähän.

Salaa sieltä ei pääse siis tulemaan, joten omatakseen mitään mahdollisuuksia onnistua, maihinnousu vaatisi voimakasta tulivalmistelua, myös rantautumisen aikana ja jonkin muun puolustajan reagointia vaikeuttavan hyökkäyksen/harhautuksen samaan aikaan. Tämä voisi olla maahanlasku kaupungin laitamille, mutta Ukraina on tosiaan tuhonnut ryssän koptereita siihen malliin, että helppoa se ei ole, jos enää mahdollista ylipäätään.
 
FN-SkUMXIAMYLja

Oryx. Hetekka panssari on saanut oikean jousituksen.
Ei jumalauta. Suuri ja mahtava ja heteka katolla!!
 
Aito Pohjois-Korea -tunnelma. Alempiarvoiset on kirjoittavinaan korkeampiarvoisten viisauksia ylös.
Ei, kyllä tämän on ihan tuttu näky myös suomalaisessa koulutusjärjestelmässä - paitsi että porukka näyttää paljon motivoituneemmalta. Eli siinä opiskellaan, ja muistiinpanojen tekeminen on vähintään suotavaa vapaa-ajalla tapahtuvaa läksyntekoa, että lisäopiskelua varten. Ja jaetut viisaudet lienevät suoraan vanjan opetussuunnitelmasta. Joka toki saattaa näillä näytöillä olla pahasti vanhentunut. :unsure:
 
Toisen agressioon reagointi ei ole fobiaa - eli perusteetonta pelkoa. Venäjälle asetettiin pakotteita sen vuoksi että hyökkäsi Ukrainaan jo 3. kerran 15 vuoden aikana ja on uhkaillut vastaavilla toimilla myös muita Euroopan maita. Ei sen vuoksi että Venäjä on olemassa.
No, niin no... Jos Venäjää ei olisi olemassa ei olisi russofobiaakaan.
 
No, niin no... Jos Venäjää ei olisi olemassa ei olisi russofobiaakaan.
Minusta länsimailla on ollut NL:n hajoamisen jälkeen yritystä suhtautua Venäjään rauhanomaisesti kuten muihinkin maihin. Mutta 2000-luvulla Venäjä on koko ajan parantanut omia asevoimiaan ja myös käyttänyt niitä useammassa konfliktissa. Nyt meneillään oleva Ukrainan sota oli sitten viimeinen pisara joka näyttää lopettavan loputtoman kärsivällisyyden. Tästä eteenpäin Venäjän riehumiseen suhtautuminen tulee olemaan erilaista.
 
Back
Top