Ukrainan konflikti/sota

Onko Ukrainassa varteenotettavaa ryhmittymään Usan pelinappulaksi? Tataarit? Tokkopa. Heillä ei ole motivaatiota lähteä marttyyreitä tekemään vaikka muuten protestoikin menoa.
.

Tataarit ottavat iisisti. Asuvat suurin joukoin Krimillä ja oletan venäläisten tarjoavan enemmän kuin Kerry. Jos tataarit alkaisivat ryttyillä, olisi etninen puhdistus edessä.

USA on ainoa merkittävä helpotus Ukrainalle, kun kerran EU on liian sivistynyt ja mukavuudenhaluinen ajatellakseen kuin mitä söisi lounaaksi. Totta kai Yhdysvallat jotain haluaa itslleenkin. Ei se pelkästään hyvän hyvyyttään missään pyöri. Mutta eikö nyt saisi? Työmies on palkkansa ansainnut.
 
Ukrainasta puuttuu osapuolet. Ei voi oikein puhua mistään sodan uhasta jos osapuolia on vain yksi. Tokkopa Kiovan länsimielinen klikki käy osapuolesta. Tai edes länsiukrainan väestö.
 
Ovatko nuo tankit siis osa Ukrainan armeijan liikekannallepanoa, vaiko venäläisiä joukkoja?

Ukrainan LKP. Videon postaaja virheellisesti väittää tämän olevan naapurin joukkoja, mutta kyseessä on Ukrainan pojat valmistautumassa rettelöön, kuten näkyy t64 sarjan tankista.
 
Ukrainan LKP. Videon postaaja virheellisesti väittää tämän olevan naapurin joukkoja, mutta kyseessä on Ukrainan pojat valmistautumassa rettelöön, kuten näkyy t64 sarjan tankista.

Sama pätkä

 
yle 3.3.2014 klo 14:24
Reuters: Donetskin kaupungin hallintorakennuksesta vallattu osia
Uutistoimisto Reutersin mukaan venäjämielisten joukko on tunkeutunut Donetskin kaupungin hallintorakennukseen itäisessä Ukrainassa.

Uutistoimisto Reuters kertoo silminnäkijälausuntoihin perustuen, että venäjämieliset mielenosoittajat ovat vallanneet Donetskin kaupungin hallintorakennuksen ensimmäisen kerroksen.

Reutersin toimittaja on rakennuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevassa lehdistökeskuksessa. Hänen mukaansa mielenosoittajat eivät pääse valtaamaan rakennuksen ylempiä osia, koska hissit on tehty toimintakyvyttömiksi ja portaikkoihin johtavat ovet on lukittu.

Venäjän lippu on liehunut 11-kerroksisen rakennuksen katolla jo kolmatta päivää.

Itä-Ukrainassa sijaitseva Donetsk on koko Donetskin alueen hallinnollinen keskus.
 
ILTALEHDEN LIVESEURANTA
Venäjän hävittäjät loukanneet Ukrainan ilmatilaa

Uutistoimisto Interfax: Venäjän hävittäjät ovat loukanneet Ukrainan ilmatilaa kahdesti yön aikana Mustanmeren tukikohdan lähettyvillä. Ukrainan ilmavoimien mukaan kyseessä oli Suhoi Su-27-hävittäjälentokoneet.
 
Alla verkkomedian näkemys tapahtumiin:

Lännen palkkasotilaat Ukrainan vallankaappauksen kärjessä
Ei ole lainkaan uutta tietoa, että länsimaiden rahoituksella toimineet joukkiot kaappasivat vallan Ukrainassa, mutta Israelin ja Venäjän mediat esittelevät nyt yksityiskohtaista tietoa Kiovan tapahtumista ja lännen palkkasotilaista kypärien, univormujen, maskien sekä aseistuksen takana.

Lännen palkkasotilaat Ukrainan vallankaappauksen kärjessä
Venäjän televisio on esitellyt sunnuntaina haastattelun Kiovan ääriryhmien toimintaan osallistuneesta venäläismiehestä, joka kertoo länsimedian visusti vaikeneman puolen Kiovan mellakoista ja Oikeisto Sektorin väkivaltaisuuksista. Israelin valtamedia esitteli puolestaan entisen israelilaissotilaan, joka on johtanut joukkuetta väkivaltaisuuksissa.
Kymmenet palkkasotilaat Yhdysvalloista, Saksasta, Turkista, Puolasta ja muista maista muodostivat huomattavan osan Ukrainassa väkivaltaisuuksiin osallistuneista mellakoitsijoista, kertoo Oikeisto Sektotin toimiin osallistunut aktivisti, joka pidätettiin Venäjän rajalla Bryanskin alueella. Venäjän televisiossa, Russia-24-kanavalla, haastateltu nuori mies kertoi nimekseen Vladislav.

Hän kertoi ulkomaalaisten taistelijoiden saapuvan Kiovan Itsenäisyys-aukiolle kantaen sotilasunivormuja, jotkin heistä ovat myös aseistettuja.

"He tulivat käyttäen samanlaisia sotilasunivormuja. Näin heidäm usein olevan yhteydessä turvajoukkojen kapteenien kanssa ja allekirjoittavan papereita. Voin myös kertoa arviot heidän lukumäärästään. Siellä oli noin 60 amerikkalaista. Saksalaisia oli 30, 40 tai 50. Siellä oli myös puolalaisia, turkkilaisia ja monia muita", hän kertoi haastattelussa.
Kun kysyttiin mikä on tämänhetkinen tilanne Itsenäisyys-aukiolla, hän kertoo että "ihmiset aukiolla ovat kyllästyneitä, huumeissa tai humalassa... heillä ei ole tekemistä."

Nuori venäläismies kertoi menneensä Kiovaan turistina ja etsineensä seikkailua. Hän kertoi myös militanttien väkivaltaisuuksista ihmisiä vastaan. Oikeisto Sektorin komentajat olivat hakanneet ne henkilöt, jotka eivät suostuneet ottamaan heiltä käskyjä. "Jotkin ihmiset olivat viety läheiseen kellariin ja ammuttu päähän", hän kertoi.
Hänen mukaansa Oikeisto Sektorin militantit ovat tällä hetkellä kiireisiä ryöstäessään koteja ja asuntoja, jotka kuuluvat vallasta syöstyille poliitikoille. Jotkut koittavat saada näitä asuntoja omaan omistukseensa virallisin paperein. He myyvät hylättyjä autoja ja ryöväävät rakennuksia, jotka kuuluvat nyt kielletylle Party of Regions -puolueelle tai niiden poliitikoille. Haastatellun silminnäkijän mukaan ryöstettyä omaisuutta myydään ja rahoilla ostetaan aseita pimeiltä markkinoilta.

Venäläinen palkkasotilas oli paennut Kiovasta sen jälkeen kun välikohtaus oli syntynyt yhden komentajien kanssa, ja hän oli päättänyt, ettei enempää koetuttaisi onneaan. Hän kertoo antaneensa haastattelun TV-kanavalle, jossa hän oli varoittanut, ettei Venäjän kanssa tule hankkiutua ongelmiin. Julkisuuteen antamansa lausunnon jälkeen Vladislav oli napattu kapinallisten käsiin ja häntä syytettiin petturuudesta, mutta hänen onnistui pysyä hengissä vakuutettuaan komentajan omasta lojaalisuudestaan.
Voice of Russia toteaa, että Itsenäisyys-aukion palkkasotilaat ovat luisuneet enemmän ja enemmän kontrollista. Joidenkin nettiin ladattujen uusien videoiden mukaan joukkiot uhkaavat uutta vallan kaapannutta hallintoa väkivallalla. Yhdellä niistä Tsetseniasta tullut palkkasotilas Alexander Musychko, joka tunnetaan myös nimelläSasha Bulyi, on vakuuttanut kostavansa nykyiselle sisäministeri Arsen Avakoville.
Yhdysvaltain ja Saksan viranomaiset Kiovan tapahtumissa
RT News nostaa Vladislavin haastattelusta ylös toimet, joita Ukrainassa operoivat radiaaliryhmät ovat toteuttaneet yhdessä Yhdysvaltain viranomaisten kanssa. Ryhmittymät ovat tehneet etsintöjä organisoidusti poliitikkojen asunnoissa ja kaikki löydetyt dokumentit on luovutettu eteenpäin USA:n armeijalle.
Vladislav kertoo operoineensa kolme päivää osana Oikeisto Sektorin ryhmää ja ottaneensa osaa iskuihin, jotka suunnattiin vallasta suistettujen viranomaisten koteihin. "He täyttivät linja-autoja turvajoukoilla, jotka kuljetettiin kansanedustajien huviloille esikaupunkialueella, heidän asuntoihinsa, ja ovet niistä murrettiin. Se ei ollut ryöstelyä, kuten tavaroiden ottamista. He ottivat dokumentteja ja antoivat niitä erityishenkilöille, jotka kävivät niitä lävitse," Vladislav kertoi.
Hän kertoi nähneensä ryhmän ihmisiä, joita hän kutsuu Yhdysvaltain armeijaksi, jotka ottivat kopioita tai haltuunsa käsiinsä saamat dokumentit. "Oli helmikuun 26. päivä jolloin amerikkalaisryhmä saapui kahdella Mercedes-henkilöautolla. Sitten amerikkalaisjoukot tulivat ulos ja heillä oli päällään univormunsa." Vladislav kertoo myös saksalaisten keränneen tiedustelutietoa yhdessä radikaaliryhmittymien kanssa.
Vaikka Oikeisto Sektorin komentajat pitivät kuria jossain, toisaalla kuria ei ollut lainkaan. "Pitääkseen miehet tyytyväisinä, kapteenit antoivat heille hieman vapauksia kaupungilla, kuten sanomalla heille "menkää ryöstämään jotain kauppoja tai autokauppoja." Vakava väkivalta ei ollut sallittua Maidanilla, jotta rakenne, jonka he olivat luoneet, ei romahtaisi," Vladislav kertoi.
Vladislav oli itse saapunut koulutettuna turvamiehenä Maidanille helmikuun 25. päivä, vasta sen jälkeen kun pahimmat väkivaltaisuudet olivat ohitse. Hänellä oli mukanaan luotiliivit Venäjältä, käsiase ja turvavarusteet. Hänen epäiltiin jossain vaiheessa kuuluneen huhuttuun venäläiseen tarkka-ampujayksikköön, jonka väitettiin toimineen Kiovassa, mutta Vladislav toteaa, ettei mitään todisteita mistään venäläisistä tarkka-amujista ole millään osapuolella.
Vladislav sanoo, ettei ehtinyt lyhyellä vierailullaan saamaan palkkaa, mutta hän kertoi Ukrainassa tapaamistaan ulkomaisista palkkasotilaista. Venäjän poliisi tutkii nyt Vladislavin kertomaa tarinaa ja epäilee häntä palkkasotilaana toimimisesta. Venäjän lakien mukaan häntä voi odottaa osallistumisesta palkkasotilasyksikköön kahdeksan vuoden vankeustuomio.
Israelilaissotilas Kiovan väkivaltaisuuksien kärjessä
Iranilainen PressTV uutisoi jo viikkoja sitten israelilaissotilaista Kiovan mellakoiden kärjessä. Tiedot Israelin Mossadin osallisuudesta ja varakkaista israelilaisrahoittajista perustuivat Ukrainan median tuolloin uutisoimaan. Nyt Israelin valtamediaan lukeutuva Haaretz-lehti tuo lisävalaistusta näille vähälle huomiolle jääneille palkkasotilaille Kiovassa.
Entinen Israelin armeijan sotilas kutsuu joukkojaan "Maidanin sinikypäriksi". Juutalaiskomentaja on johtanut 40 miehen ja naisen muodostamaa osastoa Ukrainan vallankaappauksessa ja joukossa on taistellut useita Israelin armeijan veteraaneja. Hänen kutsumanimensä on "Delta". Erikoiseksi juutalaiskomentajan tekee se, että hän ottaa vastaan käskyjä äärinationalisteilta, jotka vihaavat juutalaisia ja venäläisiä.
Delta on ukrainalaissyntyinen entinen Israelin armeijan sotlas. Hän antoi haastattelunsa israelilaiselle JTA-uutisille nimettömänä. Hän kertoo kuinka on tullut kouluttaneensa ja käyttäneensä sotilastaitojaan, jotka hän oli oppinut sotilaana Shu'alei Shimson -tiedustelupataljoonassa - nyt Kiovan katutaistelijana.
Hän on komentanut 40 taistelija joukkoa viranomaisia vastaan suunnatuissa väkivaltaisuuksissa. Useat Ukrainan juutalaiset, kuten rabbi Mosdhe Azman, on vahvistanut Deltan osallistumisen ja identiteetin käynnissä olevassa vallankaappauksessa.
Sinikypärän lempinimen Deltan johtama joukkue on saanut kertomansa mukaan siitä kun hän oli neuvotellut ukrainalaisille poliiseille turvallisen pääsyn ulos piiritetystä poliisitalosta, joka oli väkijoukon mielestä pitänyt polttaa, jättäen poliisit kärventymään palavaan rakennukseen.
Näin YK-joukkojen tehtävää hoitanut Delta oli saanut lempinimensä pelastettuaan joukkueensa kanssa poliisien hengen. Ongelmana oli Deltan mukaan se, että poliisit oli pitänyt saada ulos rakennuksesta ilman aseitaan, johon nämä eivät olleet suostuneet. Delta kertoo saaneensa taloa piirittäneen jengin kuitenkin hyväksymään poliisien poistumisen aseidensa kanssa ja joukkomurha oli estynyt.
Mukana sinikypärissä on taistellut yhteensä viisi Israelin armeijan entistä sotilasta. Delta oli muuttanut perheensä mukana Israeliin 1990-luvun alussa ja muuttanut sittemmin liiketoimiensa takia Ukrainaan muutama vuosi sitten. Hän sanoi liittyneensä mellakoitsijoihin marraskuun 30. päivä. Syyksi liittymiselleen hän sanoo näkemänsä opiskelijamielenosoituksen hajoittamisen poliisien toimesta.
Toimiessaan mellakoitsijoiden parissa hän koulutti eteenpäin kaupunkitaistelun taktiikoita ja huomasi johtavansa omaa joukkuetta, joka hänen mukaansa koostuu "lapsista". Muut IDF-sotilaat olivat liittyneet hänen joukkoonsa myöhemmin.
Koska Delta on joukkueenjohtaja, hän ottaa käskynsä henkilöistä, jotka kuuluvat Svobodaan. "He tietävät, että olen israelilainen, juutalainen ja entinen Israelin armeijan sotilas. He kutsuvat minua silti "veljeksi"". Svobodan rooli vallankaappauksessa ei ole salaisuus. Tämän vahvistaa israelilaismedialle myös amerikkalaisen ajatushautomo Heritage Foundationin kokenut tutkija Ariel Cohen.


http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9889

P.S. Täytyy palata myöhemmin korjailemaan kappalejakoa.
 
Voi vittu noita verkkomedian kotiryssiä... Janukset sun muut voisivat muuttaa ryssälään kun se kerran on niin upea paikka. Russia Today tietenkin lähteenä.
 
Krimin niemimaan tilanne luultavasti rauhoittuu. Mutta se mitä tapahtuu muualla Itä-Ukrainassa antaa osviittaa tulevaisuudelle. Tyytyykö Ukraina siihen, että mahdollisesti muut Itä-Ukrainan alueella sijaitsevat venäläismieliset alueet "liitetään" Venäjään?
 
BBC Live
BREAKING NEWS
At least 100 demonstrators waving Russian flags have stormed into the regional administration building in Donetsk, eastern Ukraine, and occupied at least one floor of the building. Itar-Tass news agency says there are no police on the scene. The 11-storey building has been flying the Russian flag, rather than the Ukrainian flag, for three days, Reuters reports.
 
Tunti pari siittä kun ilmoitettiin,että Venäjän media on aloittanut informaatiosodan Ukrainaa ja Ukrainan uutta hallitusta vastaa,niin alkoi myös maailmalla toimivien agentuurien propaganda. Mm. Suomen Verkkomedia julkaisee ahkerasti pääuutisinaan näitä Moskovan sotapropaganda juttuja. Jos Suomessa olisi sama laki kuin venäjällä, että ulkomaista rahoitusta saavien pitää rekisteröityä ulkomaisiksi agenteiksi,niin Janus olisi ensimmäisenä rekisterissä.

Maanpetturi Januksen touhussa on muutama huolestuttava piirre. 1. Ei minkäänlaista häpyä. 2. Ei minkäänlaista häpyä. 3. Jostain saatu rahoitus jolla rakennettu tiesminkälaisia toimintakeskuksia ja mediatiloja vieraan vallan agendan ajamiseksi.3. Läheiset suhteet poliittiseen puolueeseen suomessa joka yrittää tulla esiin ensi eduskuntavaaleissa. Toivottavaa on että siihen mennessä on kaikilla tieto,että kyseessä on venäjän yritys vaikuttaa suomen asioihin.. 4. Myös maanpetturi Januksen oma poliittinen aktivoituminen ja eurovaaliehdokkuus.
Anteeksi offtopic. Nyt kopioin tämän ja menen liittämään vm:n sivuille.
 
Kiinalla on miljardeja kiinni Ukrainan maaperässä
Maanantai 03.03.2014 klo 12:07 (päivitetty ma 12:10)

KUVA: BLOOMBERG NEWS
2014032400765.jpg

Ukrainalla on rikkaat maanviljelysmaat.

Krimin kriisistä voi kehkeytyä selkkaus Venäjän ja lännen välille. Sotkusta tekee mutkikkaamman se, että myös Kiina on mukana sopassa.

Kiinalaisten kerrotaan omistavan jopa viisi prosenttia Ukrainan maa-alasta. Jättiläismäinen Kiina on hankkinut viljelysmaita rajojensa ulkopuolelta, muun muassa Euroopasta ja Afrikasta, ruokkiakseen valtavan väestönsä.


Viime syyskuussa uutisoitiin kaikkien aikojen suurimmasta maakaupasta. Tehdyn sopimuksen mukaan Kiina tulee 50 vuoden sopimusajan päätteeksi hallinnoimaan kolmea miljoonaa hehtaaria eli Belgian kokoista aluetta Ukrainan viljelymaasta.

Kaupan takana oli Xinjiang Production and Construction ja rahaa siirtyi Telegraphin mukaan 2,06 miljardia euroa.

Ukrainan KSG Agro kiirehti kieltämään koko asian. Ukraina ei koskaan myisi tai edes vuokraisi maitaan ulkopuoliselle valtiolle, johtaja Kasyanov vakuutti Crimean News Agencylle.

Maiden myyntiä ei katsottaisi hyvällä Venäjällä eikä liioin kotimaassa Ukrainassakaan.

Ukrainan viranomaiset puhuivat teknisestä yhteistyöstä ja lainoista ruuan vastineeksi. Kiinalaisilla on joka tapauksessa pitkänaikavälin miljardisijoituksia kiinni Ukrainan maaperässä. Tämä tekee Ukrainan asioista myös Kiinan asioita.

Kiinan intressejä Ukrainassa kuvastaa myös se, että maa nosti helmikuussa kanteen kolmen miljardin dollarin viljasaatavista, South China Morning Post kertoo.

Ukraina on erittäin potentiaalinen maatalousmaa. Siellä on runsaasti peltoja, joiden alhainen tuottavuus on neuvostoajan peruja. Investoinneille on huutava pula, ja kiinalaiset ovatkin kylväneet miljardeja Ukrainaan.

Venäjän ulkoministeriö kertoi maanantaina, että maiden näkemykset Ukrainan tilanteesta ovat pitkälti yhtenevät. Lausunto seurasi Venäjän ja Kiinan ulkoministerien Sergei Lavrovin ja Wang Yinin keskustelua kysymyksestä.
 
yle 3.3.2014 klo 15:51
Ukrainan varasisäministeri: Venäläiset valmistelevat sotatoimet oikeuttavaa provokaatiota
Ukrainan sisäministeriö varoittaa mahdollisista yöllisistä venäläisprovokaatiosta, jotka tehdään venäläisten sotatoimien oikeuttamiseksi Ukrainan maaperällä.

Ukrainan varasisäministeri Nikolai Velikovitš sanoi maanantaina ministeriön antamassa tiedotustilaisuudessa, että Krimillä valmistellaan provokaatiota, jolla oikeutettaisiin Venäjän sotilaallinen väliintulo alueella.

Sisäministeriön mukaan osa provokaatioita olisi 3–4 venäläissotilaan surmaaminen ensi yön aikana ja tämän varjolla Venäjän joukot oikeuttaisivat tunkeutumisen Ukrainaan.

– Haluaisimme nähdä ihmisten tulevan järkiinsä, Velikovitš vetosi.

– Muistakaa, että tilannetta tarkkaillaan ja tilanne on hallinnassa. Kaikkia rikollisia tullaan rankaisemaan, Velikovitš sanoi.
 
Minua raivostuttaa henk. Kohtaisesti ukrainan ja muun euroopan munattomuus. Nuinko vain annetaan krim venäjälle ikäänkuin palkkiona aggressiosta?
 
Minua raivostuttaa henk. Kohtaisesti ukrainan ja muun euroopan munattomuus. Nuinko vain annetaan krim venäjälle ikäänkuin palkkiona aggressiosta?

Pitäis olla jotakin kättä pidempää, muuten täytyy tyytyä kirjoittelemaan vihaisia kirjeitä.
 
Mielenkiintoinen tuo Kiina näkökulma. Toivottavasti he ärähtäisivät ja lujaa,voimaa sieltä löytyy sanojen taakse.
 
Mielenkiintoinen tuo Kiina näkökulma. Toivottavasti he ärähtäisivät ja lujaa,voimaa sieltä löytyy sanojen taakse.

Ei ärähdä kun naapurin pressalla on luultavasti heidän siunaus asiassa. Jos ärähtää niin asia menee hyvin mielenkiintoiseksi.
 
Back
Top