Ukrainan konflikti/sota

Moldova ei ole Naton eikä EU:n jäsenmaa. Jos asuisin siellä, pistäisin kotivaran kuntoon." voiton päivää" varten putlerille tulee kiire, mutta tuon pseudotasavalta transnistrian ehkä ehtii "vapauttamaan", tuskin maateitse, mutta mereltä käsin siihen mennessä
Minusta taas alue pitäisi vapauttaa oikeasti. Kaksi ei-natomaata Moldova ja Ukraina voisivat hoitaa homman.
 
Pöljää hommaa. Rouva ei ole tajunnut että takaisinvaltaaminen kuluttaa huomattavasti enemmän suomalaista verta kuin puolustaminen...
Ei Ahvenanmaan väkeä kiinnosta. He ovat tähän asti saaneet aina kaiken ja manner-Suomi on maksanut ja niin he ajattelevat myös nyt (eivät tietenkään kaikki, mutta varmasti moni heistä, koska muuten olisi jo muutos tapahtunut heidän toiminnassaan). Jos joskus sinne vaikka Venäläinen pyrkisi, niin silloin alkaisi valtava huuto, että heidät on jätetty pulaan. Siinä sitten Suomalainen veri virtaa ihan turhaan, kun saaret otetaan takaisin. Onhan se toki hyvä, että sitten saamme kaikki 16 kuntaa sieltä takaisin.. Ai niin väkeä siellä on n. 30000 henkilöä. Hyvin tuollakin työllistää, kun on kunta per n. 2000 henkilöä, kukahan sen ylläpidon maksaa?
 
JFO (facebook)

During the current day, April 25, the United Forces' troops successfully fired 6 enemy attacks. Thanks to their skillful actions and skills, our soldiers caused losses to Russian occupiers.

In particular, Ukrainian defenders destroyed 4 tanks, 5 artillery systems, 13 units of armored, 15 units of automobile equipment, two fuel tanks and one zenite installation.

Air defense units in the sky of Ukrainian Donbass crashed two planes and 3 Orlan-10 unmanned aircraft
 
Niin noista Stugnista.
Vaikuttavat erinomaisen päteviltä vekottimilta näin 100% amatöörin silmin.
Miinuksia:
- Vaati useamman hemmon operoimaan
- Ehkä hitaampi laittaa yhtäkkiä ampumavalmiiksi ,kuin olalta ammuttava
- Ei ole "fire and forget"

Plussia:
+ Hengästyneen taistelijan huono kunto ei vaikuta tähtäykseen, koska vekotin on jalustalla (miten tulikaan mieleen, kun näin itseni peilistä)
+ Tähtäysvempeleet ja tähtääjä/ampuja etänä itse ohjuksen lähetyspömpelistä
+ Tähtääjä/ampuja suojassa
+ Uudelleen ladattava
+ ym

Muuta:
Nyt kun tuota "vähän" raskaampaa ja liikkuvampaa tykistöä älyammuksin saadaan Ukrainan urhoille ja urhottarille kunnolla käyttöön , niin ennustan pirullisia vaikeuksia ryssän hyökkäysosastoille.
Vielä kun EU & NATO lopettavat nynnyilyn ja laittavat ryssän lentävät romut alas ilmasta, niin Ukrainalla on ihan todellinen mahdollisuus ajaa örkit alueiltaan pysyvästi.

Ps.
Naapuritalon "teinit" vaihtoivat renkaita viime lauantaina ja huudattivat jotain vihoviimeistä räppiä ämyrikaakattimistaan koko ehtoopäivän.
Kyllä minä niin edes yhdestä stugnasta unelmoin...
 
Niin, ryssälle ei tullut mieleen että jos niiden mikä-mikä-ratioiden kansalaisia pakottaa miinanpolkijoiksi, niin siellä saattaa ihan spontaanisti ilmetä perus-ukrainalaista ryssänvihaa? Samoin se jako taustan turvaamisen ja eturintaman välillä on kiva: kun haalit kaikki eturintamaan niin se ei luhistu. Mutta muualla tulee sitten kuollutta ryssää. Jos et haali kaikki eturintamaan niin sitten se rintama romahtaa.

Ikäviä nuo suututetut Ukrainalaiset, tuppaavat siivoamaan ryssät pois ampumalla. Tai räjäyttämällä. Tai polttamalla.
 
Niin noista Stugnista.
Vaikuttavat erinomaisen päteviltä vekottimilta näin 100% amatöörin silmin.
Miinuksia:
- Vaati useamman hemmon operoimaan
- Ehkä hitaampi laittaa yhtäkkiä ampumavalmiiksi ,kuin olalta ammuttava
- Ei ole "fire and forget"

Plussia:
+ Hengästyneen taistelijan huono kunto ei vaikuta tähtäykseen, koska vekotin on jalustalla (miten tulikaan mieleen, kun näin itseni peilistä)
+ Tähtäysvempeleet ja tähtääjä/ampuja etänä itse ohjuksen lähetyspömpelistä
+ Tähtääjä/ampuja suojassa
+ Uudelleen ladattava
+ ym

Muuta:
Nyt kun tuota "vähän" raskaampaa ja liikkuvampaa tykistöä älyammuksin saadaan Ukrainan urhoille ja urhottarille kunnolla käyttöön , niin ennustan pirullisia vaikeuksia ryssän hyökkäysosastoille.
Vielä kun EU & NATO lopettavat nynnyilyn ja laittavat ryssän lentävät romut alas ilmasta, niin Ukrainalla on ihan todellinen mahdollisuus ajaa örkit alueiltaan pysyvästi.

Ps.
Naapuritalon "teinit" vaihtoivat renkaita viime lauantaina ja huudattivat jotain vihoviimeistä räppiä ämyrikaakattimistaan koko ehtoopäivän.
Kyllä minä niin edes yhdestä stugnasta unelmoin...
Javelin lienee käytännössä selvästi parempi laitos, mutta huomattavasti kalliimpi, tyyliin kertaluokkaa kalliimpi per laaki.

Toi Stugnakin on sen verran hintava, että esimerkiksi taannoisessa videossa jättivät kohteita tuhoamatta kun eivät olleet tarpeeksi arvokkaita kohteita...

Tarvittaisiin siis halpa pitkän kantaman ohjus kevyitä kohteita vastaan.
 
@kharkiv_warnews

Ukrainian pilot Roman Vasilyuk released from captivity

Lieutenant Colonel Roman Vasilyuk, a Su-25 pilot, was shot down on March 14 while performing a combat mission over Volnovakha. He ejected, but was wounded and captured by the orcs. Yesterday he was delivered to the territory controlled by Ukraine.

Nämä ovat kyllä arvokkaita vaihtoja. Meneeköhän 1:1 ryssien kanssa pilotit vaihtoon?
 
Dagestanilaisia ja burjaatteja siellä on kylmennyt. Moskovan ja Pietarin hyvien perheiden vesoja taas ei. Sotilaaksi ryhtyy persaukinen väki.

Alla olevassa linkissä on kartta johon on merkitty mistä tunnistetut kuolleet venäläiset ovat kotoisin. Noin 1500:n kuolleen joukossa on vain kaksi moskovalaista, Pietarista löytyy 7 henkeä.
https://www.google.com/maps/d/u/0/v...404&z=4&mid=1TJ8zbdzBV-Q5_WYUEtV13QGOL9LF8nbQ
 
Nähdäänköhän vielä venäjällä liikekannallepano? Tuntuu, että se on ainoa tapa korvata menetyksiä. Räjähdykset ja lavastuksiin viittaavat twiitit antaa vaikutelman että ne pyrkisi jotenkin sodanjulistusta vielä oikeuttamaan.
 
Stugna taitaa olla tämän kähinän mediavoittaja Bayraktarin ohella. Luulisi kysyntää olevan, jahka riittää vientiin asti.
Jännä että piuha on 50metrinen, mutta aina kun ohjus lähtee, niin roskia lentää tähtääjän päälle.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Haluaisin nähdä sen päivän kun Moskovan ja Pietarin yliopistopojat pakko-otettaisiin armeijaan ja pistettäisiin Ukrainaan. Veikkaan, että sen jälkeen alkaisi kapinallinen liikehdintä, tai ainakin voimakkaammat protestit. Noista burjaateista ei välitä kukaan. Mutta ei Putin niin määrää, vaikka teknisesti se voisi sen tehdä. Ja juurikin siitä syystä, että älymystö saattaa olla turhan paha kusetettava ja seurauksia tulla.
Jos rasistisin lasein katsoo, niin venäjä on vaihtanut 20000 vähemmistökansalaista niihin kaapattuihin satoihintuhansiin slaavilapsiin...
 
Back
Top