Ukrainan konflikti/sota

Koko ajan niitä USA:n apupaketteja on tullut, tasaisena virtana. Mikä ihmeellinen "apupaketti" nyt lähtee liikkeelle kuukauden - kahden kuluttua ?
Oliskohan jäänyt huomaamatta muutama päivä sitten USA:n kongressin ja presidentin allekirjoittama päätös ns. Lend-Lease ohjelmasta Ukrainalle?
- se on arvoltaan luokkaa 40 miljardia, mikä lienee jopa kymmenkertainen siihen nähden mitä tähän mennessä on yhteensä toimitettu Ukrainalle.
- tällä sekä muiden maiden antamilla asetäydennyksillä Ukraina kykenee aseistamaan reservinsä ja jatkamaan taistelua ryssää vastaan ainakin tulevan syksyn ja talven ylitse.

Näin suuren avustuksen täysimääräinen liikkeellesaanti ja toimitukset ottaa varmasti oman aikansa, arviolta pari kolme kuukautta..reservin koulutus lienee Ukrainalla jo käynnissä.
- rintamalla aseet sekä vahvistukset tulevat näkymään asteittain jo elo-syyskuun aikana.
- loppusyksyn ja tulevan talven aikana Ukraina saanee puolustuksensa pyörimään täysimääräisesti.

Sodassa liikutellaan suuria joukkoja sekä kalustomääriä. Kaikki ottaa aikansa. Kärsivällisyys, hyvä suunnittelu sekä realistinen ennakointi voittaa hosumisen ja hätäilyn.
- Ukraina on toiminut tähän asti oman suunnitelmansa pohjalta erittäin onnistuneesti.
- paljon paremmin kuin kukaan osasi odottaa ja ennakoida ukrainalaisten osalta.
- Ukraina on kuitenkin yli 40 miljoonan asukkaan valtio..sieltä löytyy riittävästi motivoituneita resursseja sekä voimavaroja menestykselliseen sodankäyntiin.

Kannattaa huomioida sekin että toinen rintama, Venäjälle asetetut pakottee jne. alkaa vaikuttamaan täysimääräisesti vasta kesän myötä ja tulevien syksyn, talven ja vuosien aikana.
- tälläkin on oma vaikutuksesa siinä vaiheessa kun päästään neuvottelemaan sodan lopettamisesta.
- ehkä Venäjällä ei vielä ymmärretä mitä kaikkea pakotteet ja eristäytyminen tulee aiheuttamaan jatkossa.

Mutta, kukaan ei vielä tiedä miten asiat tulevat ratkeamaan. Aika näyttää kummalla osapuolella riittää enemmän voittoon tarvittavaa tahtoa ja resursseja.
 
En usko vuosien sotaan. Ukraina on sotatilassa ja Venäjä ei. Venäjällä on lähes koko armeija Ukrainassa tällä hetkellä. Sen täytyisi myös pitää se siellä ja täydentää sitä vuosia eikä se ilman sotatilaa onnistu. Jos ajatellaan puheita jäätyneestä konfliktista niin aikamoinen jäätyminen täytyy tehdä että pysäyttää sotatilassa olevan Ukrainan.
Näin juuri..

Venäjällä ei ole mahdollisuutta saada käyttöönsä sellaisia voimavaroja joilla se voisi miehittää Ukrainan ja voittaa sodan. Niin miehistö kuin kalusto alkaa pian olla finito. Varsinkin parhaalta ja käyttökuntoiselta osaltaan.

Ryssään nähden Ukrainalla on muutaman kuukauden päästä moninkertainen määrä koulutettuja, hyvin motivoituneita sekä maailman parhaalla aseistuksella varustettua sotavoimaa.
- taustalla on lisäksi lähestulkoon koko muun maailman tuki.

Ukrainalaiset "rokottaa" taistelukentällä ryssän sotavoimia...pakotteet ja kaikki muu eristäminen vaikuttaa ryssän talouteen ja yhteiskuntaan.
- ennusten on ryssän kannalta erittäin huono. Käytännössä mahdoton.
 
Tämä lienee päivänselvää ja näin vanja on toiminut mielikuvitusvaltioidensa kautta jo 2014 alkaen. Mikä tahansa rauha ilman vanjan vetäytymistä ja ansalankajoukkoja on ajan tuhlausta nyt, kun ei ole mitään maskirovkaa enää jäljellä.

Sellainen höpöhöpörauha, mitä Ukrainalle pakkosyötettiin aikaisemmin, vaatii ulkopuolisia bulvaaneja. Näiden intressissä on tietysti koko homman lakaiseminen uutiskynnyksen alle ikuiseksi asemasodaksi. Eli epäsuotuisalla rauhalla vanja voisi jatkaa jäädyttämistä seuraavat 5-10v ilman pelkoja. Virallinen rauha aloittaisi myös taas hyvän busineksen koska sota on "ohi".

Zelenskyllä lienee täysi työ pitää sota näkyvillä lähes pakkosyöttämällä sitä, jotta kukaan ei lipsuisi "rauhanneuvotteluihin".

Tietyssä mielessä ymmärrän painetta nopeaan rauhaan: ensinnäkin mitä nopeammin rauha tulee, sitä vähemmän ihmisiä kuolee. Toisekseen sodankäynti, varsinkin tällainen suursota on helvetin kallista touhua. En sano että kumpikaan on hyvä syy hakea rauhaa "hinnalla millä hyvänsä", mutta nämä tulevat painamaan sitä enemmän mitä kauemmin sota jatkuu.

Irakin ja Afganistanin sodista on monenlaisia numeroita tarjolla, riippuu mitä kaikkea summaan lasketaan. Kumpikin sota oli intensiteetiltään huomattavasti pienempiä kuin tämä Ukrainan sota, mutta Afganistanissa olivat 20 vuotta ja Irakissa laskutavasta riippuen 17-18 vuotta. Kustannuksiin kuuluu varsinaiset sodankäynnin kustannukset, veteraanien eläkkeet ja sairaanhoito/työttömyyskorvaukset, maan jälleenrakentamisen tukeminen yms. yms. Edes Yhdysvalloilla ei ole noin suuria summia takataskussa joten lainarahaa piti ottaa ja lainarahalle pitää aina maksaa korkoa sovituin ehdoin.

Jos katsoo suoria sodankäynnin kustannuksia, täällä on ymmärtääkseni selkeä ja rehellinen taulukko niille (HUOM: avaa pdf-tiedoston):

https://comptroller.defense.gov/Por...hanistan,_Iraq_and_Syria_dated_March_2021.pdf

Tuossa on eritelty Afganistan ja Irak+Syyria. Täällä on toinen laskelma, tämä käsittelee vain Afganistania mutta huomioi / pyrkii arvioimaan muut kustannukset suoran sodankäynnin lisäksi (sivu oli hävinnyt joten pitää avata Wayback Machinessa):

https://web.archive.org/web/2021042...etary-costs-date-us-war-afghanistan-2001-2021

Lainaan Forbesin artikkelista oleelliset kohdat: LÄHDE

In the 20 years since September 11, 2001, the United States has spent more than $2 trillion on the war in Afghanistan. That’s $300 million dollars per day, every day, for two decades.

....

Those headline numbers include $800 billion in direct war-fighting costs and $85 billion to train the vanquished Afghan army, which folded in the weeks since the Pentagon’s sudden early July closure of Bagram Air Force Base eliminated the promise of air support against the advancing Taliban. U.S. taxpayers have been giving Afghan soldiers $750 million a year in payroll. All told, Brown University’s Costs of War Project estimates the total spending at $2.26 trillion.

And the costs are even greater in terms of lives lost. There have been 2,500 U.S. military deaths in Afghanistan, and nearly 4,000 more U.S. civilian contractors killed. That pales beside the estimated 69,000 Afghan military police, 47,000 civilians killed, plus 51,000 dead opposition fighters. The cost so far to care for 20,000 U.S. casualties has been $300 billion, with another half-trillion or so expected to come.

We’ll keep incurring costs long after President Biden's pullout from Afghanistan is complete. Naturally, the United States has financed the Afghan war with borrowed money. Brown University researchers estimate that more than $500 billion in interest has already been paid (included in the $2.26 trillion total sum), and they figure that by 2050 the cost of interest alone on our Afghan war debt could reach $6.5 trillion.

Irakin sodan osalta on myös puhuttu 1,9 triljoonasta: https://www.militarytimes.com/opini...e-iraq-war-has-cost-the-us-nearly-2-trillion/

Jos katsotaan Afganistanin ja Irakin sotien osalta pelkästään suoria sodankäyntikuluja, niin saadaan keskiarvoksi 111,75 miljoonaa per päivä ja Irak + Syyria osalta 118,73 miljoonaa per päivä. Jos taas otetaan käyttöön nuo suuremmat luvut missä on "kaikki mukana" niin saadaan keskiarvoksi Afganistanille 309,6 miljoonaa per päivä ja Irakille 292,54 miljoonaa per päivä.

Niin kuin näkee, hinta riippuu siitä mitä kustannuksia hintalappuun jyvitetään ja kauanko sota kestää. Ukrainan sodasta on jo kirjoitettu, että se maksaisi Venäjälle 900 miljoonaa per päivä, tosin luku ei huomioi sanktioiden vaikutusta talouteen eikä tuhoutuneen kaluston korvaamista, haavoittuneiden hoitoa ja varhaiseläkettä/työkyvyttömyyseläkettä yms. kuluja jotka tulevat näkymään vuosikymmeniä. Ei paras lähde mutta sama luku näkynyt muuallakin. On ollut puhetta että heillä on isot kultavarannot ja rahaa säästössä, millä rahoitetaan sota ilman että tarvitsee lainata rahaa. Lisäksi on kirjoitettu paljon, kuinka monta sataa miljoonaa Eurooppa maksaa kaasusta ja öljystä per päivä. On myös kirjoitettu siitä, paljonko heidän varannoista on sulanut pois sodan jatkuessa.

Liian aikaista laskea sodalle hintaa joten paras ottaa tämä muistutuksena, isot sodat ovat helvetin kalliita. Muistamme miten brittien imperiumi meni käytännössä vararikkoon toisen maailmansodan myötä ja johti lopulta sen hajoamiseen. Ei ollut ainoa syy mutta yksi merkittävä tekijä kuitenkin. On väärin ajatella ettei sota maksaisi Venäjälle mitään ja etteikö nämä kustannukset olisi sellaisia jotka vaikuttaisivat päätöksentekoon. Kaikki se jalostettu raakaöljy mitä heidän panssarivaunut ja muut ajoneuvot käyttävät on suoraan pois myynnistä. Voisit tehdä sillä rahaa mutta sen sijaan käytät sen itse. Tuo on vain yksi esimerkki, muitakin on.

Vaan sodan kustannukset tulevat joka tapauksessa maksettavaksi, nyt kun Ukraina on mobilisoinut suuren määrän joukkoja, on käytännössä sama käyttää niitä ja katsoa vanjan kortit. Jos nyt tekisivät rauhan ja sotilaat palaisivat kotiin, vanjan olisi helpompaa jäädyttää konflikti. Voisivat tehdä sen selvästi halvemmalla. Nyt kun soditaan, Venäjä joutuu käyttämään koko voimansa mikä tekee sodasta hurjan kalliin myös heille.
 
Viimeksi muokattu:
Jokseenkin kökkö näytös mutta sen verran ovat panostaneet, että joku ampui talon sisältä ulos. Käsikranaatti ei tainnut räjähtää vaan ääni on lisätty jälkikäteen.

Rohkea kameramies. Äijät ryömii ja taistelee kuin viimeistä päivää hurjaa vihollista vastaan mutta kameramies seisoo vieressä suorin jaloin ja kuvaa taistelua naamankorkeudelta. :love::poop:
 
63 vuotias ukko lentää aktiivitehtäviä? Voiko olla totta? Vai onko lähdetty näyttää nuoremmille miten sitä Sukhoita oikein käsketään?
Ei toi nyt poikkeuksellista ole. Viime sodan aikaankin joku iso ryssäpamppu lähti laivueenjohtajansa kanssa kahdestaan omilla hävittäjillään kumpikin kattomaan mikä meininki Suomen rintamalla ja kumpikin ammuttiin alas ja henki veks. Ja lensihän Gallandkin kentsuna sotatehtäviä jatkuvasti. Äijien ikä ei välttämättä ollut 60+ mutta kyllä sitä korkeatkin pamput voivat haluta pikkusen rintamakokemusta ennen eläkettä, jotta voi lähibaarissa kertoa hurjia juttuja drinksuja vastaan. Joko tämä äijä halusi sen kokemuksen tai halusi motivoida lentäjiään näyttämällä esimerkkiä. Tuskin niiden oikeasti tarvitsee lähettää kentsuja etulinjaan vielä. Luulisi noin isosta maasta löytyvän vielä muutama koulutettu nelikymppinen möhömaha tapatettavaksi ensin. ;)
 
Tuloksien osalta niistä "hehkutetuista" Switchplane:stä ei ole kuulunut mitään, kuten ei kovin paljon jenkki-haupitseistakaan.

Ollos hyvä


d8ca54465b5a6d2961086b8eb1c77847.jpg
 
USA:n kongressin ja presidentin allekirjoittama päätös ns. Lend-Lease ohjelmasta Ukrainalle?
- se on arvoltaan luokkaa 40 miljardia, mikä lienee jopa kymmenkertainen siihen nähden mitä tähän mennessä on yhteensä toimitettu Ukrainalle
-

USAn "security" apu on tähän mennessä ollut lähes 10 miljardia. Tästä 3,8 miljardia suoraa aseapua. Tuosta uudesta avusta puolet korvsmerkitty lehdistössä sanalla "defence".

Puolakin on toimittanut suoraa aseapua 1,8 miljardin dollarin arvosta. Tähän vielä päälle britit ja muut.

Lisäksi Eukin on lainannut/antanut 2 miljardilla rahaa aseiden hankintaan.



Ei tuo uusi apu kymmenkertaista aseapua. Ehkä kaksinkertaistaa.
 
Kaksi venäläissotilasta raiskasi 2-vuotiaan tytön. Yhdeksän kuukauden ikäinen tyttö raiskattiin kynttilällä. 9-vuotiaiden kolmostyttöjen äiti joutui seuraamaan tyttäriensä raiskausta. 1-vuotias poika kuoli kahden sotilaan raiskattua hänet.
Tietojemme mukaan nuorin raiskatuista on ollut kolmen kuukauden ikäinen vauva ja vanhin yli 80-vuotias nainen, kertoo Väestöliiton kansainvälisten asioiden johtaja Elina Korhonen.

Venäläissotilaiden toimintaan kuuluu Korhosen mukaan myös se, että sotilaat raiskaavat uhrinsa joukolla ja perhe pakotetaan katsomaan tekoa.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b813a5e1-93af-4337-8165-d71fcfacfc1c

Oksettavaa,täysin karmeeta touhua, mulla on Ukrainalaisille yksi pyyntö.
Tappakaa nuo, tappakaa nuo venäläispaskiaiset kaikki ja mahdollisimman hitaasti ja tuskallosesti kiduttaen.

En pysty oikein kuvailemaan, millaista raivoa koen noita tekijöitä kohtaan:mad:
 

“It was like a movie,” he says. “It was insanity from the start. We started taking indirect fire driving in — small arms fire driving in. And I was in a pickup truck, just driving down the street.”
-
At one point during the standoff, he says, Russian troops were so close that, lying on the floor in the pitch-black night, he could hear glass crunching under the enemy’s feet.
-
“The Russians, they know exactly what they’re doing. They have education. They have social media, news,” he says. “I never figured out why they were killing women and children. And it wasn’t by accident. It was murder."
 
Voisiko UA olla niin viekas, että tietoisesti päästää ryssän pääjoukkoja syvyyteen ja sitten suunnnittelee tuhoavansa itselleen sopivassa ajassa ja paikassa.
UA pyrkisi pitämään omat tappiot pienenä eikä lähde lyömään päätä ukrainan pihlajaan kun momentum puuttuu.
Zelenskyi vieläpä julkisuudessa valittelee kuinka huonosti menee ja tappioita tulee, kuin rohkaisten ryssää... olisiko hämäystä...
Sama fiilis tuli eilen.. Hyvin todennäköistä omasta mielestä.
Lisäksi eilen Zelenski taisi sanoa, että ei Ukrainan joukot riitä itärintamalla tms, koska vastassa on niin suuri ja mahtava armeija tmsp. Omaan korvaan särähti aika paljon. Ukrainahan juuri ilmoitti jostain 700000 tuhannen sotilaan armeijasta, joka on tällä hetkellä aseistettu.(?)
Kyllä tämä on ansa venäläisille.. Sama ollaan nähty ennenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Tilanne tuntuu tosiaan kääntyneen huonompaan sekä numeroiden että kartan valossa.

Venäjän tappiot on pienentynyt reilusti siitä mitä oli tuossa viikko-kolme viikkoa sitten välillä, kun oli päiväkausia BTG tason tappiolukuja mitä ihmeteltiin. Ja useampana päivänä 200-400 ukkoa. Voi olla että nämä liittyi niihin useampiin joen ylityksiin ja niistä seuranneisiin katastrofeihin.

Toisaalta tuona aikana myös OTG-East raportoi päivittäin aika isoja lukuja, eli Izyumin rintaman suhteellinen hidastuminen vähän vaikuttanut tuohon. Jolloin voi tietenkin kysyä, onko Ukraina itse pystynyt muuuttamaan painopistettään Popashnan suuntaan.

Kartalla menetykset ovat sitten selviä, vaikka pinta-alaltaan pieniä isossa kuvassa.

Lisäksi vastahyökkäysmomentti Harkovan päässä on menetetty. Tämä ei välttämättä ole huono asia, jos ryssä itse haluaa hyökätä, kuten tuo Ternovan tilanne viittaa. Hyökkääjä menettää aina suhteellisesti enemmän.

Tuo momentin menetys kuitenkin vaikuttaa moraaliin. Sillä oli iso merkitys kun Harkovan suunnalla vyörytettiin.

Loppu menee sitten ihan fiilis-argumentteihin. Tuntuu että videota on vähemmän joka voi viitata vähempään tykistöaktivitettiin, joka voi viitata ammuspulaan tai tulenjohto-ongelmiin (ryssällä paremmat reseptit droneja vastaan), tai siitä, ettei tykistö ole siellä missä pitää (Popashnan seutu). Ihan mutua siis tämä.

Itse masennun helposti, ja kun täällä palstallakin masentuu niin nuo momentti asiat on siellä rintamalla kyllä merkityksellisiä.
Lepo vaan. Kyllä vanjalle menetyksiä tulee ja varsinkin nyt, kun se hyökkää. Rumihia on vain vaikeampi laskea, kun ne jäävät liikkuvan rintamalinjan toiselle puolelle.
 
Oliskohan jäänyt huomaamatta muutama päivä sitten USA:n kongressin ja presidentin allekirjoittama päätös ns. Lend-Lease ohjelmasta Ukrainalle?
- se on arvoltaan luokkaa 40 miljardia, mikä lienee jopa kymmenkertainen siihen nähden mitä tähän mennessä on yhteensä toimitettu Ukrainalle.
- tällä sekä muiden maiden antamilla asetäydennyksillä Ukraina kykenee aseistamaan reservinsä ja jatkamaan taistelua ryssää vastaan ainakin tulevan syksyn ja talven ylitse.

Näin suuren avustuksen täysimääräinen liikkeellesaanti ja toimitukset ottaa varmasti oman aikansa, arviolta pari kolme kuukautta..reservin koulutus lienee Ukrainalla jo käynnissä.
- rintamalla aseet sekä vahvistukset tulevat näkymään asteittain jo elo-syyskuun aikana.
- loppusyksyn ja tulevan talven aikana Ukraina saanee puolustuksensa pyörimään täysimääräisesti.

Sodassa liikutellaan suuria joukkoja sekä kalustomääriä. Kaikki ottaa aikansa. Kärsivällisyys, hyvä suunnittelu sekä realistinen ennakointi voittaa hosumisen ja hätäilyn.
- Ukraina on toiminut tähän asti oman suunnitelmansa pohjalta erittäin onnistuneesti.
- paljon paremmin kuin kukaan osasi odottaa ja ennakoida ukrainalaisten osalta.
- Ukraina on kuitenkin yli 40 miljoonan asukkaan valtio..sieltä löytyy riittävästi motivoituneita resursseja sekä voimavaroja menestykselliseen sodankäyntiin.

Kannattaa huomioida sekin että toinen rintama, Venäjälle asetetut pakottee jne. alkaa vaikuttamaan täysimääräisesti vasta kesän myötä ja tulevien syksyn, talven ja vuosien aikana.
- tälläkin on oma vaikutuksesa siinä vaiheessa kun päästään neuvottelemaan sodan lopettamisesta.
- ehkä Venäjällä ei vielä ymmärretä mitä kaikkea pakotteet ja eristäytyminen tulee aiheuttamaan jatkossa.

Mutta, kukaan ei vielä tiedä miten asiat tulevat ratkeamaan. Aika näyttää kummalla osapuolella riittää enemmän voittoon tarvittavaa tahtoa ja resursseja.
Välittömän sotilaallisen tuen osuus tuossa $19 miljardia, eikä kaikki $40 kokonais paketista toki mene Ukrainalle


The aid package provides $19 billion for immediate military support to Ukraine, continuing the effort that has been vital to sustaining Ukrainian resistance, and $3.9 billion to sustain U.S. forces deployed to Europe. The package also contains about $16 billion for economic support to Ukraine, global humanitarian relief, and a wide variety of international programs as well as $2 billion for long-term support to NATO allies and DOD modernization programs.

Although some elements of the aid package will be available quickly, many will take years to fully implement.

Joka tapauksessa kyse merkittävästä lisä panostuksesta... olikohan tämä nyt jo kuudes US apupaketti
 
Ryssää ei kiinnosta kaatuneiden tai ei ehkä edes haavottuneiden evakuointi, jolloin niistäkin luonnollisesti tulee pian noita raatoja.

Tätä puolta ei edes varmaan otettu ”spezial operazionin” valmistelussa huomioon, eikä näytä toimivan myöskään kolmen kuukauden kuluttuakaan. Hyi helkkari!
Ei varmaankaan oletettu tappioiden olevan tätä luokkaa, joten ei varauduttu siihen. Nyt sitten ei enää kehdata viedä kaatuneita takaisin, kun se antaisi vähän toisenlaista kuvaa voittoisasta erikoisoperaatiosta. Jonkun muutaman sataa voi vielä kuljettaa ja haudata sankareina, mutta junalastillinen "rahti 200:aa" olisi liikaa.

Nythän nuo tappiot ovat vielä jostain hevonvitunkuusesta josta on pitkä matka äidille Moskovaan miekkariin. Mieliala voisi muuttua nopeasti jos kaatuneet olisivat Moskova-Leningrad alueelta..
 
Back
Top