Ukrainan konflikti/sota

[sarkasmia]Suomella ei ole mitään hätää jos Venäjä hyökkää tänne samalla tavalla kuin Ukrainaan - 100 tankilla ja tuhannella miehellä... varsinkin jos saamme samanlaista apua EU:lta.[/sarkasmia]
 
Itse en ainakaan lähtisi tuohon leikkiin mukaan. Jos myönnymme Vanjan uhkailun alle tässä asiassa niin mikä estää heitä käyttämästä samaa pelotettaan kaikkiin Suomen ja lännen välisiin asioihin. Suomettuminen on yksi meidän pahimmista vihollisista. Emme voi muiden antaa päättä omista asioistamme. Piste. Seistään selkä suorana ja kaadutaan saappaat jalassa.
Milloin me olemme päättäneet omista asioista ? Vai päätämmmekö tällä hetkellä omista asioista itsenäisen valtion tavoin? Suomettuminen on todellakin meidän vihollinen nro 1 mutta vain siksi että teemme sen itse. 60 ja 70 huorattiin kunnolla NL:n kanssa niin ettei siitä ole vieläkään kunnolla puhuta julkisesti suureen ääneen.
 
Olen miettinyt (ja varmaan moni muukin) että olisikohan Porosenkolta paha peliliike, jos Ukraina julistaisi sodan Venäjälle? Ajatus tuntuisi ensiksi järjettömältä koska sotilaallisia voitonmahdollisuuksia ei ole, mutta sillä tavoin Venäjän olisi pakko reagoida jollain tavalla virallisesti konfliktin osapuolena, mitä se ei toistaiseksi ole halunnut tehdä. Kaasuhanat menisivät kiinni, mutta alkusyksystä sen vielä ehkä kestää: lisäksi kaasun tulon katkeaminen keski-Eurooppaankin saisi EU:hun vauhtia.

Tuo saattaisi olla oikea liike, mutta sitä ennen on saatava näyttöä kiistattomasta Venäjän iskusta Ukrainan puolelle. Seuraava "avustuskonvoi" saattaa antaa siihen tilaisuuden. Venäjän provo, vastaprovo, Venäjän isku, jota seuraa Ukrainan ilmoitus sodasta.
 
Milloin me olemme päättäneet omista asioista ? Vai päätämmmekö tällä hetkellä omista asioista itsenäisen valtion tavoin? Suomettuminen on todellakin meidän vihollinen nro 1 mutta vain siksi että teemme sen itse. 60 ja 70 huorattiin kunnolla NL:n kanssa niin ettei siitä ole vieläkään kunnolla puhuta julkisesti suureen ääneen.

Kyllä me olemme mitä suuremmissa määrin itsenäisiä.

EU:tahan tässä toki ajetaan takaa, mutta EU ei päätä verotuksesta, koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspolitiikasta, ei puolustuksesta jne jne.
 
Tuo saattaisi olla oikea liike, mutta sitä ennen on saatava näyttöä kiistattomasta Venäjän iskusta Ukrainan puolelle. Seuraava "avustuskonvoi" saattaa antaa siihen tilaisuuden. Venäjän provo, vastaprovo, Venäjän isku, jota seuraa Ukrainan ilmoitus sodasta.
Nähtiihän tuo eilinen meri isku partioveneitä vastaan. Kiistaton isku josta on video juutuubissa ja silminnäkijöitä. Ja mikä oli lopputulos? Separistit ampuivat tykillä. Ei ole Usa reagoinnut asiaan, eikä ole Poro ole viemässä asiaa Yk:n käsiteltäväksi. MIKSI ? Venäjän tunkeutuminen Ukrainaan on kiistaton asia.
 
Tervo pistää asiaa, boldailen mielestäni muutamia tärkeitä kohtia:

http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_euroopassa_soditaan/7443808

Näyttää siltä, että Venäjän teot eivät vastaa Venäjän puheita. Ihanko totta, kyselee Jari Tervo blogissaan.

Kun Venäjä sotii Ukrainaa vastaan, lännen johtajat huokailevat, ettei Ukrainan kriisiin ole sotilaallista ratkaisua. Selvennetään heti aluksi yksi asia: siellä ei ole kriisiä, siellä soditaan. Ihmisiä tapetaan. Venäjä on hyökännyt itsenäisen, eurooppalaisen valtion kimppuun.

Tämä ei ole enää propagandasotaa, vaan sotaa. Tästä ei selviä valittamalla molempien osapuolien värittävän totuutta. Syyllisestä ei ole epäselvyyttä. Ukraina ei ole hyökännyt naapurivaltioonsa.

Ukrainan kriisiin ei ole sotilaallista ratkaisua. Tätä läntiset johtajat siis hokevat. Se on harhaluulo. Keväällä Venäjä valloitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan ja liitti sen itseensä. Se oli sotilaallinen ratkaisu. Venäjän kannalta se näyttää toimivan. Nyt Venäjä ratkaisee jäljelle jäänyttä Ukrainaa, kahteen tai useampaan osaan.

Järkyttää kuunnella vapaan maailman vapailla vaaleilla valittujen päämiesten johtopäätöksiä Venäjän aloittamasta eurooppalaisesta sodasta: näyttää siltä, että Venäjän teot eivät vastaa Venäjän puheita. Ihanko totta?

Missä nämä miehet ja naiset puristelivat voimattomina käsiään silloin, kun ulkopoliittista järkeä jaettiin? Venäjän puheitten ja tekojen räikeä ristiriita on putinilaisen sisä- ja ulkopolitiikan kulmakivi. Putin on viisitoistavuotisen valtakautensa aikana murhannut venäläisen oikeusvaltion kehtoonsa. Nyt hän haluaa levittää vainon ja sorron muuhun Eurooppaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin käy valkovenäläisen diktaattoriystävänsä marmoripalatsissa kättelemässä Ukrainan presidentin ja Euroopan Unionin korkean edustajan. Kremliin palattuaan hän kiihdyttää sotaa.

Kenellekään muulle tämä ei tule yllätyksenä kuin niille, joille sen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

Kun Venäjä oli kaapannut Krimin, lännessä ryhdyttiin pohtimaan, kenen vika tämä oli. Euroopan unioni todettiin syylliseksi. Se ei ollut ottanut huomioon sitä, että Venäjällä oli edelleen paha mieli siitä, että sen eurooppalaiset miehitysalueet oli riistetty siltä Neuvostoliiton hajottua. Venäjää piti kuulemma ymmärtää. Kun kerran Neuvostoliitto oli sortanut kansoja, niin kyllä, reaalipoliittisen loogisesti, myös Venäjällä oli oltava mahdollisuus samaan.

Geopolitiikka ei ole kuollut, asiantuntijat muistuttivat. Sillä tarkoitettiin sitä, että Venäjällä on tavallaan oikeus pomottaa rajanaapureitaan.

Euroopan unionilla ja lännellä onkin syytä tutkia toimiaan. Se ei ole ollut Venäjää kohtaan liian kova, vaan liian pehmeä. Tämän keksiminen ei vaadi kummoista viisautta. Senhän näkee saavutuksista. Mitä länsi on saavuttanut myöntyväisyydellä? Hyväuskoisen hölmön maineen. Se on saanut katseella seurata venäläisten panssarivaunujen etenemistä.

Putin on KGB-mies. Häneen ei tee vaikutusta diplomaattinen päättely tai vetoaminen loukkaamattomiin ihmisoikeuksiin tai Venäjän edustajan allekirjoituksen näyttäminen jostain kansainvälisestä sopimuksesta. Kuten bolshevikit, hän kunnioittaa vihollisissaan vain voimaa, ja sitäkin vain siinä tapauksessa, että sitä ollaan joskus valmiita käyttämään.

Entinen shakin maailmanmestari ja nykyinen kansalaisaktivisti Garri Kasparov ei tiennyt itkeäkö vai nauraa lännen kädettömyyden edessä. Näitten vaihtoehtojen sijaan hän kirjoitti kolumnin Time-lehteen. Kasparovin mielestä lännessä on liikaa Chamberlaineja. Churchillejä ei ole lainkaan.

Neville Chamberlain oli Englannin nahjusmainen pääministeri, joka uskotteli, että luovuttamalla Tshekkoslovakian Hitlerille turvataan eurooppalainen rauha. Chamberlain kuvitteli vuotta ennen suursodan puhkeamista säilyttäneensä rauhan kokonaiselle sukupolvelle. Hän teki itsestään narrin. Kasparovin arvostama Churchill poikkesi Chamberlainista siinä, että Churchill pisti Hitlerille hanttiin jo ennen kuin tämä hyökkäsi minnekään.

Euroopan rauhaa ei turvata luovuttamalla Ukraina Putinille. Ei Euroopan puhdistaminen demokratiasta ja ihmisoikeuksista kuitenkaan pysähtyisi Ukrainaan.

Kun Euroopassa soditaan, kannattaa murehtia muita asioita kuin Vaalimaan tulliparkissa hapantuvaa hyla-maitoa.


 
Nähtiihän tuo eilinen meri isku partioveneitä vastaan. Kiistaton isku josta on video juutuubissa ja silminnäkijöitä. Ja mikä oli lopputulos? Separistit ampuivat tykillä. Ei ole Usa reagoinnut asiaan, eikä ole Poro ole viemässä asiaa Yk:n käsiteltäväksi. MIKSI ? Venäjän tunkeutuminen Ukrainaan on kiistaton asia.

Niin, omituinen juttu, mutta varmaan Suomikin välttelisi viimeiseen saakka sodanjulistusta Venäjälle?

 
Tuohan on ihan samaa tekstiä kuin Molotovin puheissa, asutko Suomessa vai Venäjällä..

Asun kuule ihan Suomessa ja suomalaisia ollaan. Isänmaallisiakin vieläpä, joten lopeta tuollainen pelleily alkuunsa (eikös tuosta joku modeista sanonut, että tuollaisista asiattomista ja perusteettomista nälväilyistä tulee käytösrangaistuksia )

Kaipa se on samaa tekstiä kuin Molotovin puheissa jos kerran pohditaan NL:n omia vaikuttumia MIKSI he ratkaisivat tiettyjä asioita talvisodalla. Mikä logiikka sulla on takana noissa huuteluissa? Yritätkö väittää, että Neuvostoliitossa ei tehty mitään minkään logiikan mukaan - tai että heillä itsellään ei ollut perusteet selvillä? Tuskinpa siellä nyt ihan randomina heiluttiin - eikä Suomenkaan kimppuun nyt ihan vain huvin vuoksi käyty (vaikka Suomi aliarvioitiin Moskovassa helpoksi suupalaksi - virhe joka kostautui). Sota ei ole koskaan mikään easy-business. Ei edes Neukkulalle, vaikka siellä sotaan lähdön kynnys oli varmasti matalampi kuin muualla.


Putin ei suoraan sanonut että Venäjä tulee korjaamaan Suomen kohdalla sattunutta "historiallista virhettä", eipä tietenkään. On asioita joita ei ole korrektia sanoa suoraan, mutta ne voi lukea ns. rivien välistä.

No rivien välistähän voi olla lukevinaan aivan mitä vaan. Pointti on kuitenkin, ettei sulla ole mitään faktaa väitteellesi, jossa sanoit Putinin aikovan hyökätä Suomeen. Tai että hänellä olisi edes mitään ambitioita tulla tänne (paitsi jos annamme itse aihetta)


Kyseisen "historiallisen virheen" korjaaminen on ollut jo muutamaan kertaan Suomeen hyökkäämisen aiheena. Niissä yhteyksissä on kiistatta käynyt ilmi että venäläisten (sen aikainen NL) tavoitteena ei ollut pelkästään rajalinjan oikaisu. Kysymyksessä oli koko Suomen valtaaminen. Lähtien jo salaisesta etupiirisopimuksesta (koski koko Suomea, ei pelkkää rajan oikaisua) että venäläisten toteuttamasta hyökkäyksestä (hyökkääjillä oli mukanaan etenemisohjeet, aikataulut ja kartat kattaen koko Suomen alueen).

Suomi ei ole koskaan ollut mikään Neuvostoliiton osa. Joten siinä suhteessa yhtään mitään korjattavaa ei ole. Toisekseen, NL ei jakanut tsaristisen Venäjän imperialistisia ajatuksia. NL:n toiminnalle oli aivan muut motiivit. Suomea NL piti sotilaallisena tyhjiönä. Lisäksi Suomi käyttäytyi agressiivisesti liki koko 1930-luvun, 1920-luvulla suomalaisia aseistettuja voimia oli seikkaillut pitkällä Karjalassa ja kaikenlisäksi Suomi näytti avoimesti veljeilevän Saksan kanssa aina Ribbentrop sopimuksen allekirjoitukseen asti vuonna 1939. Kesällä 1939 Saksan YE:n päällikkö kenr Haider oli mm. seuraamassa tykistöammuntoja Perkjärvellä Kannaksella. Raja oli tuolloin niin lähellä Leningradia, että sieltä olisi halutessaan ampunut isolla tykillä Pietariin asti. Nämä ovat tosiasioita. Voit halutessasi tarkistaa ne. Kannattaisi joskus pudottaa ne kiimalasit pois nenältä ja katsoa asioita vähän viileämmin, ikäänkuin ulkopuolelta. Suomen toiminta 1930-luvulla ei ollut kovin nerokasta idänsuhteiden suhteen. Kaikenmaailman Isänmaallista natsiliikettä, Akateemista Karjalaseuraa ja Suomi Suurex ja Uralille asti porukkaa hippaili pitkin Suomea puhumassa paskaa. Kaikkea tuota touhuahan on varmasti katsottu viereisessä suurvallassa ns. hyvällä? Eikö totta.

Eihän ne suurvallat sais tulla asevoimalla ratkomaan pikkuvaltion ns. käytösongelmia, mutta kun ne vaan katos tulee. Semmoinen maailma tää on. Etkö oppinut jo koulussa? Koulun skrodeimmalle kundille ei yleensä kannattanut mennä aukomaan päätä, vaikka tokihan sulla on Suomen lain mukaan oikeus aukoa päätäsi eikä toinen saa ainakaan lyödä takaisin. Virallisesti sen skroden kundin pitäisi mennä polisiille tekemään ilmoituksia, että sen kunniaa on loukattu ja blaa blaa blaa. Näinkö tosiaan tapahtuu elävässä elämässä? No eipä tapahdu. Sun lätty leivotaan uuteen uskoon ja sen jälkeen sä todennäköisesti opit pitämään turpasi kiinni oikeaan aikaan oikassa paikassa. Jos et opi, niin opetustuokio toistetaan kunnes viesti menee perille - tai sä vammaudut tai kuolet.

En olisi uskonut, että täällä Suomessa on niin kusipäistä sakkia, että 1930 luvun virheistä ei ole opittu yhtikäs mitään??

Se että Putin itse nosti asian esille tällä tavalla, kertoo siitä että hän tuntee hyvin historialliset taustat. Ja senkin että asia on edelleenkin jossain määrin aktuelli politiikassa. Tätä sanomaa tukee myös monet muut seikat NL:n hajoamisen jälkeisissä poliittisissa avauksissa, erityisesti viime vuosien aikana.

Tottakait Putin tuntee taustat. Onhan hän Moskovan yliopistot käynyt KGB:n korkea-arvoinen upseeri - ja lisäksi kuulemma historian harrastaja. Hänellä on pääsy myös salaisimpiikin arkistoihin, eli hän voi oikeasti lukea pappa Stalinin henkilökohtaisia päiväkirjoja yms kun tämä on tehnyt historiallisia päätöksiä. Jos ei ton tason ja koulutuksen saanut kaveri tuntisi historian pääkohtia, niin olisin huolestunut. Nyt pidän sitä aivan luonnollisena, että Kremlin puikoissa on ammattimies.

Jos minä olisin venäläinen, niin tykkäisin Putlerista. Kova jätkähän se on. Sääli, ettei meillä ole yhtä kovaa jätkää - eikä varsinkaan EU:ssa ole kuin pelkkiä poliittisia broilereita.

Tuonkin käsittäminen on sulle varmaan ylivoimaista, kun et kykene ollenkaan sieltä omista pöksyistäs tulemaan ulos ja kattoon mikä jätkä Putin on venäläisille? Vastauksenkin arvaan: kun ei osaa mitään sanoa, niin huudellaan sitä ruskitrollia ym helppoa. Sitähän osaa kuka tahansa tehdä. Asioiden ajatteleminen sen oman pikku kuplan ulkopuolella vaatii vähän ajatusvoimaakin.
 
Viimeksi muokattu:
Kun Euroopassa soditaan, kannattaa murehtia muita asioita kuin Vaalimaan tulliparkissa hapantuvaa hyla-maitoa.

Konkreettinen pakote-ehdotus: EU ja Yhdysvallat voisivat laittaa boikottiin kaikkien tietoliikennelaitteiden myymisen, huollon ja muun ylläpidon Venäjällä.
Samoin tietenkin sotatarvikkeet.
 
Sanaakaan en ymmärrä, mutta ruumiinkieli sanoo "Painukaa kotiin ja kertokaa kaikille että vanja on vihdoin täysin voimin meidän puolella, joten me ollaan kovempia kuin te. Tämä on nyt meidän maa, sen takaa Putin!".

Siinä oli englanninkielinen tekstitys. Aika hyvin siitä ymmärsi. Ihan komea puhehan se oli. Aivan kaikkiin se ei tainnut tehdä vaikutusta, mutta ainakin joihinkin upposi. Mikä on sitten vaikutus...no jaa. Propaganda tarkoituksessahan tuota selvästi tehtiin. Taitavasti näyteltyä kyllä ja tuo komentaja osasi asiansa.
 
Nythän tuntuu että ainoat vaihtoehdot ovat aseilla Venäjää vastaan tai sitten sanktioilla.

Sotaa kukaan ei halua. Joten eikö kuitenkin olisi parempi laittaa kunnon sanktiot jotka tuntuvat vaikka itsekin kärsitään siitä rahallisesti. Se on kuitenkin vain rahaa eli pienempi paha kuin että EU;n kansalaisia kuolisi sodassa.
 
Nythän tuntuu että ainoat vaihtoehdot ovat aseilla Venäjää vastaan tai sitten sanktioilla.

Sotaa kukaan ei halua. Joten eikö kuitenkin olisi parempi laittaa kunnon sanktiot jotka tuntuvat vaikka itsekin kärsitään siitä rahallisesti. Se on kuitenkin vain rahaa eli pienempi paha kuin että EU;n kansalaisia kuolisi sodassa.

Ongelma on vain siinä että Putleri näyttää ottavan Sanktiot vastaan eikä elettäkään vaikutuksesta. Kansaan toki. Se on tämän kuvion pelottavin piirre. Jonkinlainen irti sanktioista suunnitelmakin pitäisi olla. Millä ne sitten puretaan ja koska. Siis Putinilla. Luottaneeko että Eu palaa kyllä ruotuun kun itäukrainan uusi valtio on pystyssä. Toivottavasti näin ajattelee, koska kaikki muut vaihtoehdot ovat huolestuttavia.
Vai voiko olla mahdollista että elintaso romahtaa,mutta sitten pikkuhiljaa alkaa elpymään aasian kaupan myötä?
Iran ikään kuin sokerina pohjalla hehkutti juuri kuinka se pystyy eliminoimaan sanktioidensa vaikutuksia idänkaupalla Intian,kiinan ja venäjän kanssa.
 
Nähtiihän tuo eilinen meri isku partioveneitä vastaan. Kiistaton isku josta on video juutuubissa ja silminnäkijöitä. Ja mikä oli lopputulos? Separistit ampuivat tykillä. Ei ole Usa reagoinnut asiaan, eikä ole Poro ole viemässä asiaa Yk:n käsiteltäväksi. MIKSI ? Venäjän tunkeutuminen Ukrainaan on kiistaton asia.

Asiaan liittyy se että Britannia, USA ja Venäjä sitoutuivat turvaamaan Ukrainan itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden kun Ukraina aikoinaan luopui ydinaseistaan.

Jos virallisesti todettaisiin että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan se tarkoittaisi kyseisen kv. sopimuksen avointa rikkomusta Venäjän toimesta. Toisekseen Britannian ja USA:n olisi sopimuksen mukaisesti ryhdyttävä turvaamaan Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Porosenkolle on varmasti sanottu useammastakin suunnasta ettei tähän sopimukseen ole nyt soveliasta vedota..

Asioista on varmasti jollain tasolla sovittu kaikkien osapuolten kesken ettei kukaan joutuisi kärsimään tai menettämään kasvojaan tilanteessa. Voi olla jopa niin että Ukraina itsekin rajoittaa sotilaallisia toimiaan jotta saataisiin kehiteltyä jonkinlainen ratkaisu asiaan. Joka tapauksessa myös Venäjä toimii "sammutetuin lyhdyin" ja kutsuu maahan tunkeutumistaan sekä sotatoimiaan humanitääriseksi avuksi tai milloin miksikin.
Ikävän välikohtauksen kaikille aiheutti venäläisten alas ampuma siiviilikone. Mutta senkin osalta alkaa myrsky jo laantua..

Tämä skenaario voisi selittää hieman sitäkin että ns. vapaaehtoiset ukrainalaisjoukot ovat saaneet osakseen varsin penseätä kohtelua jopa Ukraina Armeijan taholta. Venäjän Putin on suorastaan vaatinut vapaaehtoisten yksiköiden tuhoamista kaikin mahdollisin keinoin. Ja, eikö sitä ole jo yritettykin. Joku on epäillyt että jopa UA:n pienoisella avulla.

Iso soppa on tässä keitetty. Voi olla että Putin on yksipuolisilla toimillaan ikäänkuin pistänyt muut suuret johtajat tapahtuneiden tosiasioiden vangiksi. Nyt sitten mietitään, ammuskellaan musikoita, mititään ja taas ammuskellaan musikoita jotta lopulta saataisiin jonkinlainen kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu aikaiseksi.

Jotenkin vaan on ruvennut tuntumaan että tässä ei ihan oikeasti sodita vaan kaikkien roolit on jaettu ikäänkuin etukäteen.
Putinille, joka on koko ongelmakehän aiheuttanut ei haluttaisi antaa Ukrainaa tai edes osia siitä..sehän tarkoittaisi käytännössä että palkittaisiin väärintekijä..

Mutta, onhan näistä kaikenlaisia spekulointeja...
 
Voisiko joku avata mulle, mitenkä Venäjän elintaso olisi nyt asetettujen läntisten sanktioiden toimesta muka romahtamassa??

Ei minun mielestäni mitenkään. VISA-kortti lakkaa skulaamasta, mutta entä sitten? Se korvautuu vain jollain muulla - tai käteisellä. Ei ole iso rommaus.

Huvittavaa kyllä, Putin ITSE on asettanut paljon suuremmat sanktiot voimaan kuin mitä länsi. Onko ne purettavissa? No on tietysti! Heidän omia päätöksiäänhän ne on! On muuten jo purettukin: Valio saa jälleen viedä HYLA-tuotteita Venäjälle.

Tuskin Venäjän valtakunta kuitenkaan siihen romahtaa, että Oltermannia ei ole kaupan tiskissä. En tunne Uusi-Seelantilaisia juustoja, mutta eiköhän ne ihan hyviä ole nekin. Varmaan tatjanat pärjää ilman mitään juustoja, jos on pakko.

Ulkkaritavaroiden hinnat varmaan kallistuu kaupoissa, mutta sehän voi olla Putinin tarkoituskin. Mies on vuosikausia paasannut venäläisille, että omavaraisuutta pitää nostaa. Mitään ei ole tapahtunut. Nyt kokeillaan sitten porkkanan sijasta keppiä. Josko sitä omavaraisuutta tulis, kun ei ole vaihtoehtoja?
 
Venäjä olisi syytä eristää kaikesta kansainvälisestä urheilu- ja kulttuuritoiminasta. Esim. jalkapallon mm. kisojen järjestelyt tulisi siirtyä muualle. Samoin jättää venäläiset ulos kaikista muistakin kisoista..pysykööt omissa porukoissaan.

Ikäväähän se tietysti olisi yksittäisten urheilijoiden kohdalla mutta ehkä halukkaille voisi aikojen myötä järjestää jonkinlaisen takaportin, yksittäisinä urheilijoina eikä maansa edustajina.

Venäjä kun yksiselitteisesti on hyökkäyssotaa käyvä roistovaltio.
 
Nythän tuntuu että ainoat vaihtoehdot ovat aseilla Venäjää vastaan tai sitten sanktioilla.

Sotaa kukaan ei halua. Joten eikö kuitenkin olisi parempi laittaa kunnon sanktiot jotka tuntuvat vaikka itsekin kärsitään siitä rahallisesti. Se on kuitenkin vain rahaa eli pienempi paha kuin että EU;n kansalaisia kuolisi sodassa.


Sanktioilla ei saada Venäjää ruotuun näin isossa asiassa ja sotaan länsi ei ole halukas. Venäjä pitää separatismin käynnissä, kunnes Ukrainan johto taipuu takaisin yhteistyöhön Venäjän kanssa. Tämä on ollut pelin henki Kiovan vallankaappauksen jälkeen, eikä mitään muutosta ole näköpiirissä. Eniten tässä käy sääliksi noita vapaaehtoispataljoonien miehiä. Heidät haluaa kylmäksi sekä Kiova, Moskova, että Bryssel. Ukrainan itsenäisyyttä ajavat patriootit eivät sovi kenenkään suunnitelmiin.
 
Suurvalloille se on sama asia.
Itse en hyväksy suurvaltoja missään muodossa. Toki tässä maailmassa on olemassa voimakkaita itsenäisiä valtioita, mutta se on eri asia. Sitaatti aina niin luotettavasta wikipediasta ;) : "Suurvalta vaikuttaa ympäröiviin maihin sotilaallisesti, taloudellisesti, kulttuurillisesti tai diplomaattisesti."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suurvalta

Meillä ei ole mitään tarvetta eikä syytä hyväksyä, että Venäjä olisi tai että se pyrkisi suurvallan asemaan. Samaa pätee Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Intiaan.
 
Back
Top