Ukrainan konflikti/sota

Näen Putinin kuitenkin vain silovikki-joukosta nostetuksi keulahahmoksi. Silovikeilla on kaikkein eniten menetettävää, joten olisi luonnollista että klikin vallan säilymistä pyritään jossain vaiheessa edesauttamaan keulahahmon vaihdoksella

Jos Putin aikoo samanlaiseksi diktaattoriksi kuin esim. Stalin tarvittaisiin paljon terävämpiä otteita yksinvallan säilyttämiseksi. On toki mahdollista että hän vielä jossain vaiheessa ryhtyy toimiin oman valtansa pönkittämiseksi.

Jotta valta ja pelotevaikutus säilyy ja jopa kasvaa tarvitaan säännöllistä (mahdollisten) vallantavoittelijoiden karsintaa. Stalin hallitsi tämän erinomaisen hyvin. Toki ajat olivat erilaiset. Nykyään voi olla vaikeampi järjestää ja ylläpitää samanlaista sisäistä terrorikoneistoa kuin aikaisemmin.

Onhan Putinin aikana sentään jotain tapahtunut. Muutamia vastustajia on vangittu ja jokusia tapettukin. Joillekin on syötetty polloniumia jne..
 
Näille kävi Ilovaiskissa huonosti, kun törmäsivät kolmeen Donbasin ukkoon, jotka etsivät poistumisreikää. Se on varmaan ainoa taistelu, josta riittää yksittäisiä mikrokertomuksia pitkäksi aikaa.

Mitään konkreettisempaa kerrottavaa tuosta taistelusta? Linkkejä yms?

Ja, näyttääpä uhkaus saaneen melkoista julkisuutta ja pelotevaikutusta jo ilman ensimmäistäkään todellista käyttöesimerkkiä.

Uhkausta todennäköisesti ei ole koskaan edes esitetty vaan koko tarina lienee Ukrainan eronneen puolustusministerin keksimä hoax. Syykin on arvattavissa: Lähtöjäynät + Budapestin 1994 sopimus.

Ainakaan mitään todisteita uhkauksesta ei ole esitetty muuta kuin pelkät puheet.

Jotenkin vaikea uskoa Venäjä uhkaamassa Ukrainaa noin kovalla aseella. Eihän tilanne ole millään tavalla huono Venäjälle, että sen tarvitsisi tuollaiseen mennä.

Taktisen ydinaseen käytössä pitää muistaa sekin asia, että siitä tulee laskeumaa. Ainakin jonkinverta. Missä kohtaa tynkä-Ukrainaa Putin sen aseen possattaisi? Venäläiset ympäröivät Ukrainaa liki joka suunnasta, jos Transnistria lasketaan mukaan. Ei voi oikein tuulenkaan varaan laskea.
 
Tuo koulujen aloittaminen ei tunnu kovin hyvältä idealta.
Kannattaako ottaa riskiä ?
On jo nähty matkustajakoneen pudottaminen , toivottavasti emme näe sitä että joku posauttaa kouluun.

Luhanskissa 6 koulua aloitti.
Kapinalliset Luhanskissa : " koulurauhaa tullaan vartioimaan "
http://ru.tsn.ua/ukrayina/v-otkryty...-sentyabrya-napisali-po-ukrainski-384311.html

Donetskin alueella puolet koululaisista aloitti koulun.
http://ru.tsn.ua/ukrayina/na-donetchine-poshla-uchitsya-v-shkolu-lish-polovina-detey-384321.html
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä on kaikissa sotaharjoituksissaan huomioinut ja harjoitellut taktisten ydinaseiden käyttöä jo kymmenien vuosien ajan. Todennäköisesti heiltä löytyy hyvä osaaminen näille aseille käytännön tasolla. Tarvitaan vain poliittinen päätös niin pommit alkaa paukkumaan aikaisempaa tehokkaammin. Voi olla että poliittisen tason päätös on jo tehty.

Venäjän johto on ilmoittanut sotilaallinen doktriinin muutoksesta siten että he panostavat sotilaallisessa toiminnassaan aikaisempaa enemmän ydinaseisiin kuin miesvoimaiseen massa-armeijaan. Venäjän uuden doktriinin mukaisesti taktisia ydinaseita voidaan käyttää tarvittaessa myös ensimmäisenä, hyökkäyssodassa ja myös ydinaseetonta vihollista vastaan. Eikä pelkästään Venäjän maaperälle tunkeutuvaa hyökkäystä vastaan puolustautuessa.

Nyt voisi Venäjän puolella olla erinomainen tilaisuus ottaa uudet taktiset ydinaseet käyttöön. Ehkä aluksi vain siten että tuhotaan pienellä taktisella ydinkärjellä varustetulla tykistögranaatilla joku pienempi erillinen kohde. Näin saataisiin vakavasti otettava esimerkki ydinaseen käytöstä. Tämän jälkeen ydinaseeton vihollinen joutuisi taistelussa hankalaan tilanteeseen jo pelkästään uhkauksen johdosta. Ja, näyttääpä uhkaus saaneen melkoista julkisuutta ja pelotevaikutusta jo ilman ensimmäistäkään todellista käyttöesimerkkiä.

Suomalaisille jo tästäkin tulee mietittävää. Mutta voidaan tietysti jäädä siihen varmaan uskoon ettei naapuri käytä meitä vastaan tällaista aseistusta. Tai edes uhkaile taktisen ydinaseen käytöllä. Miksei voisi vaikka neuvotella asiasta venäläisten kanssa ja tehdä sopimus (oikein allekirjoitettu valtioiden välinen asiakirja) siitä etteivät he koskaan/missään tilanteessa käytä Suomea vastaan tällaista aseistusta..
Eihän tuollaiselle ole olemassa kuin yksi mahdollinen vastavoima. Sitä Kokoomus ja Rkp ajavat kuin käärmettä pyssyyn. Toivotaan että onnistuvat ajoissa.
 
Ei ole sellaista hevosta, jolle ei ajajaa löydy.

Tuo on vanhentunut muoto sananlaskusta. Automobiilit ovat syrjäyttäneet hevoset, tuon ymmärtää vain Vermossa käyvät wannabe-lökäpöksyt. Uusi kansanomainen muoto on "Ei ole sellaista pyllyä, jolle ei nussijaa löydy." Jopa epäeroottiselle Paavo Väyryselle löytyy miehekäs salarakas jos tarpeeksi kolutaan ja kuulutellaan.

-> Koitetaan nyt olla laittamatta typeriä ympäripyöreitä sananlaskuja.
 
Voi arvata, ettei Minskin eilinen kokous johda mihinkään konkreettisempaan kokoukseen osallistuneiden kapinallisten esittäessä tulitauon ehdoksi Ukrainan armeijan vetäytymistä, alueen autonomista asemaa ja oikeutta liittyä Euraasian unioniin. Listasta puuttui ilmeisesti ainoastaan liittyminen Venäjään. Samaan aikaan Venäjän armeija jatkaa etenemistään ja Ukraina varoittaa suursodan vaarasta. Jos maa menettää Mariupolin satamakaupungin, peli alkaa olla todella huolestuttavalla tasolla.

“We can truly imagine some very dark scenarios now,” OSCE Chairman Didier Burkhalter told a Swiss TV station, adding “the risks of escalation are very, very numerous.”

http://www.kyivpost.com/content/ukr...ssions-while-russian-army-strikes-362953.html

Minsk talks at impasse as separatists demand concessions while Russian army strikes
Print version
Sept. 1, 2014, 11:42 p.m. | Ukraine — by Ian Bateson, Katya Gorchinskaya
 
Tuo on vanhentunut muoto sananlaskusta. Automobiilit ovat syrjäyttäneet hevoset, tuon ymmärtää vain Vermossa käyvät wannabe-lökäpöksyt. Uusi kansanomainen muoto on "Ei ole sellaista pyllyä, jolle ei nussijaa löydy." Jopa epäeroottiselle Paavo Väyryselle löytyy miehekäs salarakas jos tarpeeksi kolutaan ja kuulutellaan.

-> Koitetaan nyt olla laittamatta typeriä ympäripyöreitä sananlaskuja.

Surullista että kansanperinteen tulkintataito ja kulttuurinen slmä ruostuu.

Sananlasku on viittaus Putinin hermostuneisuuteen ja siihen, että hänetkin asetetaan, vaikka nyt vielä sieraimet värisevät ja haastatteluissa kädet heilivat ja meinaa pistää laukaksi kuin olisi huumereflat päällä.

Surullista tämä kulttuuriosaamisen syvällinen puute. Jos ei ole kulttuuria, on vain Väyrysen perseitä puolustettavaksi.
 
Mitään konkreettisempaa kerrottavaa tuosta taistelusta? Linkkejä yms?

Uhkausta todennäköisesti ei ole koskaan edes esitetty vaan koko tarina lienee Ukrainan eronneen puolustusministerin keksimä hoax. Syykin on arvattavissa: Lähtöjäynät + Budapestin 1994 sopimus.

Ainakaan mitään todisteita uhkauksesta ei ole esitetty muuta kuin pelkät puheet.

Jotenkin vaikea uskoa Venäjä uhkaamassa Ukrainaa noin kovalla aseella. Eihän tilanne ole millään tavalla huono Venäjälle, että sen tarvitsisi tuollaiseen mennä.

Taktisen ydinaseen käytössä pitää muistaa sekin asia, että siitä tulee laskeumaa. Ainakin jonkinverta. Missä kohtaa tynkä-Ukrainaa Putin sen aseen possattaisi? Venäläiset ympäröivät Ukrainaa liki joka suunnasta, jos Transnistria lasketaan mukaan. Ei voi oikein tuulenkaan varaan laskea.

RT:n mukaan Moskova on repinyt pelihousunsa väitteestä, että Venäjä olisi väläytellyt taktisten ydinaseiden käyttöä.
It is hard to believe that such statements can come from a defense minister of a civilized state. Otherwise, it’s just not clear how tens of thousands of Ukrainian families could entrust this official with lives of their children, brothers and husbands, mobilized into the Ukrainian army to wage a fratricidal war in their own country,” Moscow said, adding that this was a “blatant” attempt on Geletey’s behalf to secure his own post.

No, jokainen saa jälleen kerran etsiä oman totuutensa tästä sekamelskasta. Fakta on kuitenkin, että Ukrainassa kuolee nyt joka päivä myös viattomia ihmisiä, eikä Venäjä voi kohta enää kieltää vastuutaan siihen.

http://rt.com/news/184324-russia-ukraine-nuclear-shock/
Russia outraged after Kiev accuses Moscow of nuclear attack threats
Published time: September 01, 2014 19:59
Edited time: September 01, 2014 23:11
Get short URL
 
Osoitus siitä, kuinka tällainen konflikti alkaa elämään omaa elämäänsä, eikä pian ole enää kenenkään hallittavissa.

Itse pidän huolestuttavana skenaariona sitä, että tilanne karkaa kunnolla ja Putin syöstään vallasta.
 
RT:n mukaan Moskova on repinyt pelihousunsa väitteestä, että Venäjä olisi väläytellyt taktisten ydinaseiden käyttöä.
It is hard to believe that such statements can come from a defense minister of a civilized state. Otherwise, it’s just not clear how tens of thousands of Ukrainian families could entrust this official with lives of their children, brothers and husbands, mobilized into the Ukrainian army to wage a fratricidal war in their own country,” Moscow said, adding that this was a “blatant” attempt on Geletey’s behalf to secure his own post.

No, jokainen saa jälleen kerran etsiä oman totuutensa tästä sekamelskasta. Fakta on kuitenkin, että Ukrainassa kuolee nyt joka päivä myös viattomia ihmisiä, eikä Venäjä voi kohta enää kieltää vastuutaan siihen.

No, olipa väite totta tai ei, niin ainakin osui ja upposi kuin risteilyohjus maaliinsa Moskovassa! Onnistuipahan Ukrainan puolustusministeri (!) sitten ainakin edes JOSSAKIN asiassa kun kaikessa muussa hän on käytännössä ryssinyt kuten täällä on moneen kertaan todettu. Ainakin puoli vuotta aikaa jne.

Ajattelin vain, että kovin sopivaa tuo väite ydinaseiden käytöllä uhkailusta muistaen Budapestin sopimuksen sisällön. Jos muistatte sanamuodon, niin UK ja USA sitoutuvat takaamaan, että Ukrainaan ei ydinaseilla hyökätä. Koska molemmat, UK ja USA ovat aika sujuvasti katsoneet vaivaantuneina MUUALLE kun Venäjä raiskaa Ukrainaa, niin ajattelin vain, että nyt puolutusministeri keksi hyvän läpän lähtiessään: "Teidän olisi pitänyt puolustaa meitä koska..."

Itse ajattelin, että juuri ydinaseita ja juuri Ukrainaa vastaan Venäjä viimeiseksi käyttäisi, koska veljeskansa ja koska Budapestin sopimus.
 
Entä sitten? Ei se estä ydinaseilla uhkaamista. Vaikka uhkaus olisi muodossa "koetappas kutsua apua natolta ja me sinä olet vastuussa ydinsodasta", niin Ukrainalla on täysi syy tuoda uhkaus julkisuuteen.
 
RT:n mukaan Moskova on repinyt pelihousunsa väitteestä, että Venäjä olisi väläytellyt taktisten ydinaseiden käyttöä.
It is hard to believe that such statements can come from a defense minister of a civilized state. Otherwise, it’s just not clear how tens of thousands of Ukrainian families could entrust this official with lives of their children, brothers and husbands, mobilized into the Ukrainian army to wage a fratricidal war in their own country,” Moscow said, adding that this was a “blatant” attempt on Geletey’s behalf to secure his own post.

No, jokainen saa jälleen kerran etsiä oman totuutensa tästä sekamelskasta. Fakta on kuitenkin, että Ukrainassa kuolee nyt joka päivä myös viattomia ihmisiä, eikä Venäjä voi kohta enää kieltää vastuutaan siihen.

http://rt.com/news/184324-russia-ukraine-nuclear-shock/
Russia outraged after Kiev accuses Moscow of nuclear attack threats
Published time: September 01, 2014 19:59
Edited time: September 01, 2014 23:11
Get short URL

Tuo ydinasejuttu osoittaa jotain. Jos se on täysin perätön, niin huomion hakua ja pelkoa. Mutta voi myös olla totta, että yksittäiset everstit omin nokkinensa soittelee entisille kavereilleen. Suhteet on tiiviit ja puheluita ja muita käydään joka tasolla. Välillä sitten vaan vähän Votkapäissään,kuten on aina ennenkin tehty. Sinänsä ei mitään ihmeellistä.
 
Entä sitten? Ei se estä ydinaseilla uhkaamista. Vaikka uhkaus olisi muodossa "koetappas kutsua apua natolta ja me sinä olet vastuussa ydinsodasta", niin Ukrainalla on täysi syy tuoda uhkaus julkisuuteen.

Ukraina ei ole tuonut uhkautta julkisuuteen. Yksi entinen ministeri on vain väittänyt tuollaisen uhkauksen esitetyn ilman mitään todisteita.

Luonnollisesti olisi kannattanut tuoda vaikka äänite uhkauksesta (jos suusanallinen) tai paperia julkisuuteen, niin olisi se homma vähän uskottavampaa. Nyt on liian helppo keksiä motiivi ex-ministerin innokkuudelle keksiä juttu.
 
No, olipa väite totta tai ei, niin ainakin osui ja upposi kuin risteilyohjus maaliinsa Moskovassa! Onnistuipahan Ukrainan puolustusministeri (!) sitten ainakin edes JOSSAKIN asiassa kun kaikessa muussa hän on käytännössä ryssinyt kuten täällä on moneen kertaan todettu. Ainakin puoli vuotta aikaa jne.

Ajattelin vain, että kovin sopivaa tuo väite ydinaseiden käytöllä uhkailusta muistaen Budapestin sopimuksen sisällön. Jos muistatte sanamuodon, niin UK ja USA sitoutuvat takaamaan, että Ukrainaan ei ydinaseilla hyökätä. Koska molemmat, UK ja USA ovat aika sujuvasti katsoneet vaivaantuneina MUUALLE kun Venäjä raiskaa Ukrainaa, niin ajattelin vain, että nyt puolutusministeri keksi hyvän läpän lähtiessään: "Teidän olisi pitänyt puolustaa meitä koska..."

Itse ajattelin, että juuri ydinaseita ja juuri Ukrainaa vastaan Venäjä viimeiseksi käyttäisi, koska veljeskansa ja koska Budapestin sopimus.
Venäjä vois halutessaan valloittaa aika nopeastikin siedettävillä tappioluvuilla ainakin itä-osan joten ydinaseiden uhkailu ei sovi kuvioon.
 
Ukraina ei ole tuonut uhkautta julkisuuteen. Yksi entinen ministeri on vain väittänyt tuollaisen uhkauksen esitetyn ilman mitään todisteita.

Luonnollisesti olisi kannattanut tuoda vaikka äänite uhkauksesta (jos suusanallinen) tai paperia julkisuuteen, niin olisi se homma vähän uskottavampaa. Nyt on liian helppo keksiä motiivi ex-ministerin innokkuudelle keksiä juttu.

Todisteet on toki kiva olla, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Itseasiassa saattaa jopa olla parempi linja, että ei edes koeta todistaa mitään. Jos sinä koetat todistaa joka kerta kaiken, niin sen jälkeen kaikkeen pitää olla todisteet. Ja kun kaikki tietää, että vaikka olisi todisteet vaikka tuosta alasammutusta matkustajakoneesta, niin mitä se merkitsee? Ei näytä, että kukaan olisi tekemässä asialle mitään, joten miksi vaivautua? Ukrainalla on vielä se etu puolellaan, että ryssä on hyökännyt heidän maahansa. Tämä on riittävän hyvin todennettu riippumattomien tahojen toimesta (media, tietyt järjestöt) ja ompa tietyt ryssä hallituksen alaiset toimijatkin sen myöntäneet. Esim. se, että kuinka paljon ukrainalaisia separatisteja taistelee ryssän palkkasotilaiden ja varusmiesten rinnalla on merkityksetöntä. Ryssä on kieltänyt tekemisensä ja tämä tekee heistä valehtelijoita ja siksi heidän sanallaan ei ole mitään arvoa.
 
Jos Putin aikoo samanlaiseksi diktaattoriksi kuin esim. Stalin tarvittaisiin paljon terävämpiä otteita yksinvallan säilyttämiseksi. On toki mahdollista että hän vielä jossain vaiheessa ryhtyy toimiin oman valtansa pönkittämiseksi.

Jotta valta ja pelotevaikutus säilyy ja jopa kasvaa tarvitaan säännöllistä (mahdollisten) vallantavoittelijoiden karsintaa. Stalin hallitsi tämän erinomaisen hyvin. Toki ajat olivat erilaiset. Nykyään voi olla vaikeampi järjestää ja ylläpitää samanlaista sisäistä terrorikoneistoa kuin aikaisemmin.

Onhan Putinin aikana sentään jotain tapahtunut. Muutamia vastustajia on vangittu ja jokusia tapettukin. Joillekin on syötetty polloniumia jne..

Minusta Putin vaikuttaa mafiapomolta; näyttäähän se rikolliselta, uhkailee kuin rikollinen ja toimii kuin rikollinen.
Yrittää vielä bluffeillaan vaikuttaa fiksultakin vaikka ylimielisyys ja valhe loistaa kauas.
Taustajoukkojen taloudellinen toiminta huomioonottaen tämä näyttää perustellulta.
Minkäänlaista suurta valtiomiestä ei Putinin hahmossa ole.

Tällaisessa rikollisliigassa keskinäinen valtapeli ja luottamuksen varmistaminen on jatkuvaa.
Siellä on jatkuva uhka sisällä ja toisaalta ulkona; jos vaikkapa sisäpiirin rahamiehet loikkaavatkin lännen leiriin.

Mielestäni Putiniin pitää suhtautua kuin virolaiset; kiinnittää enemmän huomiota mitä Putin tekee kuin mitä Putin sanoo.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on fakta vaikka sitä yritetään naurettavasti bulvaanien taakse kätkeä.
Tässä tilanteessa on tärkeää tuoda ja pitää faktat esillä.
Kyllä tieto leviää Venäjällekin ja tyytymättömyys kasvaa.
 
Pikaista pohdintaa. On muistettava, että Ukrainan intresseissä on ollut herätellä länttä myös paisuttelemalla venäläisten joukkojen ja osallistuminen määrää, mikä osaltaan on saattanut toimia heitä vastaan, kun skeptiset silmät ovat etsineet joukkoja kuvapurskeesta. Nyt osallistuminen on aktiivista, eikä enää tarvita uusia vedätyksiä ydinaseilla. Kremlin johdolta ei ainakaan vielä ole tuollaista ydin-iskulausuntoa silmiini osunut. Väitteellä pyritään samastamaan Venäjän presidentti jonkinlaiseksi Pohjois-Korean Kimiksi.

Venäjällä ei ole mitään syytä seota. Sen voima riittää kevyesti juuri siihen kartanpiirtoon tuolla kuin se haluaa.

Kannattaa maltillisesti seurata, mitä tapahtuu todella ja sitä olemme yhdessä tehneet. Yritetään kestää poliittiset painotuseromme ja pitää mielessä, että sodan seuraamisen tulee palvella yksinomaan omaa tietämystämme, oppiamme ja valmiuttamme hybridisodan / sodan vaiheista.

Ukrainalla on teoriassa resursseja varmistaa Donetskin ja Luhanskin takamaasto ja länsiosat, jos se vain haluaa niin tehdä eikä odota mitään länsi-ihmettä. Mariupolista tulee vielä haaste, sillä maakäytävän Krimille Venäjä ottaa. Olen odotelllut Azovanmeren puolelta hyökkäystä. Bezimennessä on mekaaninen yhtymä valmiina, tie pohjoiseen niin ikään venäläisillä Volnovakhassa.

Pataljoona Azoville tulee vielä kuumat paikat parin Sergei-tykin kanssa. Siellä on myös porukkaa, jotka eivät ole täysiä idiootteja, vaikka osaavia sotilaita ovatkin - jos ei ole realistista saumaa, siirtyvät uusiin asemiin ennen tuhoa, jos pääsevät. Kotiseutujen puolustaminen kuitekin kiinnostaa Ukrainassakin - omalla alueella. Pakkovärväystä ei ole Mariupolissa tarvinnut tehdä vielä. 5000 on ilmoittautunut itse palvelukseen mutta kouluttaminen ja joukko-osastojen muodostaminen ja varustaminen ei oikein mitään salamavauhtia etene. Todennäköisesti taas kansalaisjärjestöt ja Kolomoisky kaivavat kuvetta, vaikka Kiovaan on annettu mittavia tukimiljardeja. Liian vähän, liian myöhään, on tunnussana.

Guerillasotaa tämä on. Hiukan kuin Suomen sota 1808-1809 Viaporin antautumisineen kaikkineen. Sitten siellä on omat Dunckerinsa, mutta heitä on vähän.

Ukrainalta puuttuu erityisesti pimeänäkölaitteita, viestikalustoa, suojaliivejä ja tiedustelutietoa. Myös sen tykistön tulen tarkkuus ja teho on heikkoa verrattuna venäläisten viime päivinä näyttämiin suorituksiin. Eilen katselin YouTubesta muutaman rainan ukrainalaisten tuhotusta kalustosta. Iskut olivat osuneet metrilleen siihen, mihin pitikin ja pitkältä ampumamatkalta. Siinä menee äkkiä se vähäinenkin mekaniikka mustaksi hylyksi tielle.
 
Kuinka hyvää Glonass:sin tarkkuus oikein on ? Putinin määräämät maavoimien harjoitukset ovat tuottaneet tulosta (vastaava esimerkki tykkimiesten koulutus ja sen kehittäminen ennen jatkosotaa).

Tuo 5000 sotilasta on aika vähäinen määrä varsinkin jos tosiasiallista moraalia ja tahtoa ei ole. Olkoon kuinka hyvät varusteet, ei kait varusteiden puutteeseen enää vedota. Itse olen nähnyt videoita missä Ukrainalaiset liikkuvat hyvissä varusteissa. Ja tykeillä ammutaan niin luotiliivit ei auta. Raskaita aseita on ihan hukattavaksi asti vai onko enää pro russian trollit itkee vhireän maalin puutetta kun pitää maalata niitä valkoiset vauhtiviivat pois.
 
Back
Top