Ukrainan konflikti/sota

Pessimisti ei pety, joten ainoa mitä itse toivon joulun hengessä on, että Puolalta ostetaan kaikki loputkin sen päivittämät T-72 variantit ja lahjoitetaan ne Ukrainalle. M1 Abramseja ollaan toimittamassa Puolalle, joten toivottavasti taustalla jo tapahtuu asioita, joita emme vaan näe.

Vaikke Leo 1:t epäilemättä voisivat vapauttaa parempaa kalustoa rauhallisilta sektoreilta, niin jos nauramme Z-örkkien T-62:lle niin sama asiahan tuo periaatteessa on. Toki T-62 ei aivan hyödytön ole sekään, etenkään puolustuksellisessa toiminnassa asepesäkkeenä. Kai.
Jos siitä löytyy lämppäri, kuten joitain vaunuja on käsittääkseni siten upgradattu (ainakin näin on väitetty) niin en nyt ihan olankohautuksella menisi. 115 mm:een ei taida kauheasti kovin modernia ampumatarviketta olla, käsittääkseni Kiinakaan ei sitä ottanut käyttöön, joten piraattiakaan ei voi ostaa. Mutta kehitettiinhän meilläkin T-55:lle tapa käyttää sirpalekranua vihollisvaunujen pysäyttämiseen, mistä tuolla PSJ-langalla oli puhetta aikoinaan. 115 mm sirpale kun osuu T-64:n keulaan, niin aika paljon alijärjestelmiä lähtee pois käytöstä.
 
Millä perustelet, että ne ovat yläkanttiin? Toistelet samaa mantraa, mutta et esitä missään vaiheessa yhtään faktaa joka tukisi väittämääsi? Olen moneen kertaan todennut, että Venäjä ei olisi edes tarvinnut mobilisaatiota mikäli heidän tappionsa olisivat olleet alle 100000 kuolleina ja vammautuneina syys-lokakuussa, se että ne tarvitsivat mobilisaation sekä kymmeniä tuhansia lisää Wagnereihin kertoo siitä, että tappiot ovat olleet valtavia, Ukrainan ilmoittamat voivat olla jopa alle todellisen.

Jos tappioita ei olisi tullut niin iskukykyä olisi tallella, mutta kaikki tilannetta vähänkään tarkkailevat näkevät, että Venäjän armeija kykenee tällä hetkellä hyökkäämään vain noin 10 - 20 km kokoisella alueella kun rintamalinjaa on 1200-1300 km. Se on siis menettänyt kykynsä offensiiviseen sotaan lähes kaikkialla lukuunottamatta pientä kaistaletta jonne se työntää tuhansia miehiä viikossa lisää tapettavaksi armottomassa lihamyllyssä.
Silloin kun sillä oli +220000 ammattisotilasta vielä hengissä niin se hyökkäsi koko 1300 km rintamalla pitkälle syvyyteen. Ero siihen on kuin yöllä ja päivällä - se on vahvin todiste siitä että koko kärki on jo murrettu, nyt liiskataan sitä häntää kunnes armeija lakkaa olemasta.
Yksinkertaisesti sillä etteivät ukrainalaiset pääse laskemaan niitä raatoja muulloin kuin edetessään. Kranaatti putoaa todennetusti Z-asemiin: kuolleita esim. 0-10. Arvioita voidaan tietenkin tehdä erilaisista lähteistä mutta esim. tuos Z-menestyksestä tehty arvio ei mielestäni kerro kovin paljoa Z tappioista. Se on varmasti totta että Z terävin kärki on jo kuollut mutta tuossahan olikin kyse kuolleiden kokonaismäärästä. No en jatka enää tätä keskustelua vaan totean että muutaman tuhannen tarkkuudella ne tappiot puolin ja toisin selvinnevät sodan jälkeen ja pääasia on se ettei Z ole voittamassa..
 
Millä perustelet, että ne ovat yläkanttiin? Toistelet samaa mantraa, mutta et esitä missään vaiheessa yhtään faktaa joka tukisi väittämääsi? Olen moneen kertaan todennut, että Venäjä ei olisi edes tarvinnut mobilisaatiota mikäli heidän tappionsa olisivat olleet alle 100000 kuolleina ja vammautuneina syys-lokakuussa, se että ne tarvitsivat mobilisaation sekä kymmeniä tuhansia lisää Wagnereihin kertoo siitä, että tappiot ovat olleet valtavia, Ukrainan ilmoittamat voivat olla jopa alle todellisen.

Jos tappioita ei olisi tullut niin iskukykyä olisi tallella, mutta kaikki tilannetta vähänkään tarkkailevat näkevät, että Venäjän armeija kykenee tällä hetkellä hyökkäämään vain noin 10 - 20 km kokoisella alueella kun rintamalinjaa on 1200-1300 km. Se on siis menettänyt kykynsä offensiiviseen sotaan lähes kaikkialla lukuunottamatta pientä kaistaletta jonne se työntää tuhansia miehiä viikossa lisää tapettavaksi armottomassa lihamyllyssä.
Silloin kun sillä oli +220000 ammattisotilasta vielä hengissä niin se hyökkäsi koko 1300 km rintamalla pitkälle syvyyteen. Ero siihen on kuin yöllä ja päivällä - se on vahvin todiste siitä että koko kärki on jo murrettu, nyt liiskataan sitä häntää kunnes armeija lakkaa olemasta.
Komppaan täysin tätä näkemystä. Panssariarmeija tuhoutui käytännössä Ukrainalaisten taitavaan puolustukseen jota avusti merkittävästi länsimaiset PST aseet. Näiden modernien aseiden teho oli yksi yllätys ryssälle, siellä ei uskottu että Javelin oikeasti toimii niin kuin se toimii. Vertailukohtana kun oli ryssän oma hehkutettu aseteollisuus joka ei näitä kyennyt tekemään.

Lopputulos on historiaa, "maailmanvallan" panssarit ruostuu nyt romuna Ukrainan aroilla ja siinä meni liian suuri osa koulutettua sotavoimaa samalla. Hyökkäys pysähtyi eikä tule jatkumaan. Termi peruuttamaton menetys kuvaa tätä. Tämän hetkinen rintamantilanne kuvaa juuri näitä 100 - 200k luokan tappioita. Ukraina on saanut lähinnä koulutusta, muutaman Himarssin ja yksittäisiä "wunderwaffe" luokan aseita. Muuten tuolla mennään samalla kuin alussakin. Ainoa merkittävä kyky on se sama eli jäätävä määrä länsimaista modernia PST aseistusta. Länsiapu on lähinnä ylläpitänyt Ukrainan suorituskykyä, ehkä jollain pienellä tasolla nostanut. Mutta ryssän suorituskyky on romahtanut. Tätä romahdusta ei selitä mikään muu kuin jäätävät tappiot joiden täytyy olla 30-50% tasolla hyökkäysvoimasta.
 
Aamen. Täysin samaa mieltä.
 
Haluaisin nähdä Amoksen testissä tuolla. Samaten Patria voisi tehdä AMV koesarjan eri variaatioilla ja laittaa ne tuonne koeajoon. Ehkä Patria 6x6 ja GTP myös kenttäkokeisiin.

Hitto joku Mustikin voisi olla noille hyödyllinen kapistus. Samaten foorumistit huomaisi kuinka sillä se T-sarja avautuu!

Eli patrian pitäisi tehdä sarja paseja jossa toisessa musti ja toisessaa sergei aseistuksena. Ukraina pysähtyisi Beringinsalmeen..

acids.jpg
 
Ukrainalainen sotilas antoi tiistaina presidentti Volodymyr Zelenskyille lipun, johon eturintamassa taistelevat joukot olivat kirjoittaneet nimensä, lahjaksi Yhdysvaltain presidentille Joe Bidenille ja Yhdysvaltojen kongressille, CNN sanoo. Lipulla osoitetaan kiitollisuutta Yhdysvaltojen ukrainalaissotilaille antamista aseista.

Nimeämätön sotilas nähdään videolla antamassa lippu Zelenskyille Bahmutin kanssa. Sotilas sanoo, että kyse on lahjasta "veljillemme Yhdysvalloissa. Pyydämme, että välität sen heille. Kiitos."

Ranska ja Saksa joutuvat odottelemaan omia lippujaan vielä jonkin aikaa :ROFLMAO:
 
Saakohan Suomi joskus omansa? Ainakin Puola ja Viro ja Liettua toki ensin.
 
Back
Top