Ukrainan konflikti/sota

Muistan että mobilisaation alun jälkeen oli myös puhetta siitä miten Moskovassa ja Pietarissa (ehkä muissakin kaupungeissa) eri rekisterit ovat 10 vuotta pielessä eli ei välttämättä edes tiedetä kuka asuu missä asunnossa.

Kuulostaisi hullulta: miten esim. postinjakelu hoituisi tällaisessa paikassa mutta tiedäpä näistä, ehkä moni rekisteri on tosiaan jätetty hunningolle.
OT: Postinjakeluun ei rekistereitä tarvita posti viedään siihen osoitteeseen joka lähetykseen on merkitty. Itselle tuli tänään naapurille tarkoitettu joulukorttti koska kortin osoitteessa oli yhden numeron heitto, sama naapurin joulukortti tipahtaa joka vuosi omasta postiluukusta.
 
Täytyy sanoa, että kyllä ryssä ja putin on kauttaaltaan tyhmä, kuin vasemman jalan saapas. Tahtotila oli päästä patsastelemaan maailman vaikutusvaltaisimpiin pöytiin arvostettuna jäsenenä ketä kuunnellaan.
Näin kävi, mutta henkilö joka siellä parrasvaloissa on ja jota ihaillaan sekä kuunnellaan on Zelensky.
Kyseessä ei voi olla mikään muu kuin raskas virhearvio joka perustui siihen että suurin piirtein kaikki putlerin pöydällä oleva info oli raskaasti kaunisteltua ja jopa täysin keksittyä. Päälle vielä muutama yllätysmomentti kuten ukrainalaisten ehkä odotettua kovempi vastarinta kaikilla tasoilla. Saattoi olla yllätys jopa Zelenkyille..

Asiaan sivuten somessa muutama mölyapina hehkuttaa 30 000 wagneriittin "salaista" maahanlaskukuperkeikkamiehistöä jotka valtaavat Bahmutin tai Kiovan ihan kohta. Lähde on Z-media eikä siis ihan itse keksittyä kuitenkaan. Raskasta kalustoa lukastaniin jne; ei tässä vielä voitonjuhlia päästäne järjestämään :(
 
100 000 tuhottua ryssää on jäätävä määrä.

Kuitenkin jos kansakunnan tappionsietokykyä arvioidaan, niin kansaa on venäjällä se pyöreät 140 miljoonaa. Suomen 5,5 miljoonan väkilukuun suhteutettuna venäjän tappiot ovat noin 4 000. Ei Suomen puolustus noihin tappiolukuihin kaatuisi, se vastaa alle puolta yhden varusmiessaapumiserän vahvuudesta.

Pahoin pelkään, että vanha sanonta siitä, että sieltä ei miehet lopu pitää valitettavasti paikkansa ja sotiminen voi jatkua niin kauan kalustoa riittää.
 
Juuri näin, mutta tällä hetkellä konventionaalisen sodan riski on nolla Suomessa. Yksiselitteisesti ei ole ryssällä millä sotia. Varautuminen kannattaa tietysti, en minä sillä, mutta kansan ajaminen paniikkiin nyt olisi virhe.

Kansa menee paniikkiin jos asioista ei puhuta niinkuin ne on. Tällä hetkellä uhka ei ole suuren suuri, mutta varautua pitää. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa kovin pitkälle.
 
Se mikä minua huolestuttaa on Putinin jälkeinen aika. Kymmenen vuoden kaaos itänaapurissa tietää kusisia aikoja Suomessa. Juu, täysimittaista invaasiota ei tarvitse pelätä, mutta Moskovan keskus- Pietarin aluehallinnon luhistumisen myötä alkaa pitkä matalan tason kriisi itä-euroopassa. Myös Suomessa.
Toisaalta kaaos mahdollistaa todellisen muutoksen. Seuraaja putlerille taas mahdollistaa nykyisen paskahallinnon jatkumisen ja sen myötä propagandan ja kansan laajan kannatuksen sodalle sekä hallinnolle ylipäätään. Uskon että täällä monesti manattu lännen passiivisuus johtuu osittain siitä ettei parhaita propagandatyökaluja annettaisi putlerille mutta se on sikäli virhe että zenäjällä uutiset voidaan ihan vaan keksiä..
 
Kyseessä ei voi olla mikään muu kuin raskas virhearvio joka perustui siihen että suurin piirtein kaikki putlerin pöydällä oleva info oli raskaasti kaunisteltua ja jopa täysin keksittyä. Päälle vielä muutama yllätysmomentti kuten ukrainalaisten ehkä odotettua kovempi vastarinta kaikilla tasoilla. Saattoi olla yllätys jopa Zelenkyille..

Asiaan sivuten somessa muutama mölyapina hehkuttaa 30 000 wagneriittin "salaista" maahanlaskukuperkeikkamiehistöä jotka valtaavat Bahmutin tai Kiovan ihan kohta. Lähde on Z-media eikä siis ihan itse keksittyä kuitenkaan. Raskasta kalustoa lukastaniin jne; ei tässä vielä voitonjuhlia päästäne järjestämään :(
Tuhansia vankeja liikenteessä raskaampien aseiden kanssa, mikähän tässä ei voi mennä pieleen?
 
Pettureita kaikki, sanovat nämä rysyt kun kysellään maasta pakoon lähteneistä nuorista miehistä.


Kaikissa noissa 1420 videoissa toistuu sama asia miten syvään on Putlerin propaganda uponnut.. On sodittava koska jenkit/Nato/Ukraina hyökkää äiti Venäjän kimppuun.. Ei oikeasti ymmärretä missä soditaan ja kuka hyökkää.

On nuorempia jotka näyttävät tietävän mitä on tapahtunut mutta näistäkin taitaa suurin osa jättäneen jo maan..
 
Lisätään vielä tämä, vaikka en uskokaan että Kreikalta olisi raskasta kalustoa saatavilla: tuijottavat niin epäluuloisesti vesistön yli Turkkia.

Heillä on mainitun 500 kpl Leopard 1A5 vaunun lisäksi Military Balance 2021 mukaan 375 kpl M48A5 vaunuja. Ennen kuin kukaan enempi riehaantuu, niin muistutan että nämä ovat itseasiassa heidän erikoismalleja eivätkä normaaleita M48A5 vaunuja, tässä lainaus: LÄHDE

In the Hellenic army service, the were named M48A5 MOLF, and what made this version different compared to other M48A5 variants used elsewhere is the addition of EMES 18 Fire control system, the same fire control system made standard when the 1A5 upgrade package was made available to Leopard 1s.

Since the M48A5 used 105mm M68 gun, the FCS is already adapted for use with the main gun. The name "MOLF" was derived from the word "Modular Laser Fire" Control system denumerating the EMES-18 FCS. You can immediately spot this feature on the tank with the FCS "Dog house" armored housing for the FCS optical component on top of the turret just below the .50cal mount at the commander cupola.
Katso liite: 71824


Asettaisin nämä käytännössä samalle viivalle Leopard 1A5 vaunujen kanssa - toki vaunujen kunto, varaosien saatavuus yms. isoja kysymysmerkkejä.

Ja tosiaan muistettava kun tässä toisten varastovaunuja jaetaan, Kreikka tuskin on antamassa yhtäkään käypää vaunua kenellekään. Oli vain niin mielenkiintoinen knoppitieto etten voinut vastustaa jakamista.
Kreikka on tunnetumpi lähinnä ottopuolelta kuin antopuolelta.
 
100 000 tuhottua ryssää on jäätävä määrä.

Kuitenkin jos kansakunnan tappionsietokykyä arvioidaan, niin kansaa on venäjällä se pyöreät 140 miljoonaa. Suomen 5,5 miljoonan väkilukuun suhteutettuna venäjän tappiot ovat noin 4 000. Ei Suomen puolustus noihin tappiolukuihin kaatuisi, se vastaa alle puolta yhden varusmiessaapumiserän vahvuudesta.

Pahoin pelkään, että vanha sanonta siitä, että sieltä ei miehet lopu pitää valitettavasti paikkansa ja sotiminen voi jatkua niin kauan kalustoa riittää.
Määrä kyllä. Suorituskyvystä erimieltä.
Jokaisessa sodassa ongelmaksi miehistötappioissa muodostuu ammattitaitoisen miehistön poistuma. Parhaat taistelijat lähtee ensin, koska ottavat suurempia riskejä. Joukkueenjohtajat joutuivat ennenkaikkea jatkosodassa ottamaan isoja riskejä saadakseen miehet mukaan, mikä tehtävä ikinä olikin.

Ryssän osalta koulutusjärjestelmä on tehoton ja sitä on sodalla rampautettu lisää. Uuden kaluston tuottaminen tehotonta. Kokonaisten uusien joukko-osastojen ja yhtymien tuottaminen mahdotonta.
Toki venäjä on suuri maa, joka on flexiibeli ideoidessaan keinoja tuhota Ukraina. Ukraina on kuitenkin yli 40:ntä miljoonainen kansa jota tukee tuotannoltaan ylivertainen sotilasmahti ja Eurooppa Usa:n ohjauksessa.
Veikkaan haastavia aikoja kääpiölle ja sen mielisille ihmisille.
 
Poisto. Olikin syyrista geolokaation mukaan
 
Viimeksi muokattu:
Juoruilevat muutamalla kanavalla tätä, ei mitään vahvistettua toistaiseksi:

(((Tendar)))

@Tendar

I believe we are dealing with a partial failure of the Russian offensive in Bakhmut. It is blurry but from what I see Russians had to withdraw from the yellow area up to the M3 highway, especially their heavy gear. Some stragglers might be still present there, though. #Bakhmut

Katso liite: 71831

Tämä melkein kuollut venäjän entinen varapääministeri... tuli lähes denazifioiduksi.
(Tähän oli tuloillaan puheenvuoro jossa ihmetellään ryssän kaksoisstandardeja jossa ollaan yhtä ja tehdään jotain toista mutta tässä vaiheessa se voidaan ohittaa toteamalla että naamalla on edelleen kymmenen kuukautta kestänyt tonnin-seteli ilme..)
Katso liite: 71832
En nyt oikein ymmärrä, että miten hakaristimerkillä varustetut uusnatsit pystyvät olemaan ja toimimaan Ryssälässä?
 
Määrä kyllä. Suorituskyvystä erimieltä.
Jokaisessa sodassa ongelmaksi miehistötappioissa muodostuu ammattitaitoisen miehistön poistuma. Parhaat taistelijat lähtee ensin, koska ottavat suurempia riskejä. Joukkueenjohtajat joutuivat ennenkaikkea jatkosodassa ottamaan isoja riskejä saadakseen miehet mukaan, mikä tehtävä ikinä olikin.

Ryssän osalta koulutusjärjestelmä on tehoton ja sitä on sodalla rampautettu lisää. Uuden kaluston tuottaminen tehotonta. Kokonaisten uusien joukko-osastojen ja yhtymien tuottaminen mahdotonta.
Toki venäjä on suuri maa, joka on flexiibeli ideoidessaan keinoja tuhota Ukraina. Ukraina on kuitenkin yli 40:ntä miljoonainen kansa jota tukee tuotannoltaan ylivertainen sotilasmahti ja Eurooppa Usa:n ohjauksessa.
Veikkaan haastavia aikoja kääpiölle ja sen mielisille ihmisille.
Samaa mieltä.

Viittasin lähinnä tuohon miesmäärään, en laatuun. Laatu heikkenee koko ajan ja ryssä on ilmeisesti onnistunut itsetuhoamaan koulutusjärjestelmänsäkin, näkeehän sen näistä tuoreista mobikeistakin.
 
Jep. Laitan siemenviljat vetoa, että jos me tiedettäisiin minkälaiset venäjän pitkän aikavälin suunnitelmat ovat, niin ne olisivat karmaisevat. Median pääosa olisi että "plää ..nää nyt on näitä, fantasiaa". Katinkontit. putlerinhan sanotaan tekevän suunnitelmia kuin se ei ymmärtäisi joskus kuolevansa. Eli suunnitelmat tehdään valmiiksi jonkun toisen toteuttaa hänen (heidän) idealogian mukaan nyky kaartin väistyttyä.

En minäkään usko, että kriisi eskaloituu konventionaaliseksi sodaksi meidän ja venäjän välille. Tällä hetkellä se on lähes mahdotonta. Mutta meillä on kriittistä infraa käden ulottuvilla. Merenalaiset kaasu ja tietoliikenne, sähköverkko, tietoliikennne ja energia ja vaikka ja mitä (OL3).

Katsotaas taaksepäin historiassa vaikka 10 - 20 vuotta. Rajaloukkaukset, ilmatilaloukkaukset, pakolaiskriisi, lapsikaappaukset, tonttikaupat, epämääräiset kiinteistöt strategisesti mielenkiintoisilla alueilla, lista on lähes loputon. Milloinkahan me todella tunnustetaan, että venäjä on käynyt matalan intesiteetin "sotaa" meitäkin vastaan jo kauan.

Onneksi täällä Suomessa on nyt oltu edes vähän hereillä eikä sidottu esimerkiksi kaikkea energiaa venäjään, läheltä se kuitenkin piti.

Hyvät naiset ja herrat. Hyvää joulua ja olkaa perheenne kanssa. Antakaa aikaa. Se on paras joululahja. Älkääkä pelotelko lapsia.

Ollaan kuitenkin hereillä. Pidetään huoli, ettei ryssä kuse meitä silmään. Muut katsokoot omiin peileihinsä
Tässä pelattaan Vjenäläistä shakkia. Nimittäin on ollut taitava vedätys tämä venäjän lanseeraama eskalaatiopelko, täysillä siihen lankaan on menty. Venäjä on pelotellut eskalaatiolla ( koska sitä se ei olisi kestänyt) ja juuri se olisi pitänyt tehdä lännen päättämällä tavalla, eli iskeä huhti-kesäkuussa tai viimeisään elokuussa täysillä aseilla ukrainan alueella , vaikka natojoukoilla (ilmavoimat , pitkänmatkan ohjukset, siten että kaikki on ukrainan maaperältä tapahtuvaa). Tosin Ydinvaara olisi voinut olla liki, mutta jos venäjän alue olisi ollut koskematon, niin ei olisi ollut syytä.
 
Oma huoli on Venäjän vuosikymmenien aikana tekemä vakoilu, vaikuttaminen ja varautuminen Suomen puolustusjärjestelmiin sekä kriittiseen infraan ja lainvalvontajärjestelmiin liittyen laajemminkin. Meillä on pehmeyttä ja haavoittavaisuutta, ja juuri tuota Venäjän pahansuopaa kauaskantoista ja varovaista suunnittelua ja kohdemaan sisällä ja selustassa tapahtuvaa asioiden vaiteliasta ennakkojärjestelyä länsi ei ymmärrä. Se kun ulottunut systeemien sisälle joihinkin avainpaikoilla oleviin johtajiin saakka, niin katvealueita siten muodostunut.
Valalaulua lainatakseni "Ollos huoleton, poikas valveil' on!"
 
En nyt oikein ymmärrä, että miten hakaristimerkillä varustetut uusnatsit pystyvät olemaan ja toimimaan Ryssälässä?

Tässä premississä tehdään taas se virhe, jossa (nyky)venäläistä logiikkaa ja toimintatapaa yritetään ymmärtää länsimaalaisen ajattelutavan kautta. Vähän niin kuin vuosi sitten toisteltiin, että eihän Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan ole mitään järkeä. No ei siinä olekaan meidän ajattelutavan mukaan. Jos keskushallinnon narratiivi kertoo kansalle, että täällä ei ole natseja, niin sitten niitä ei ole.

- Tuolla parin sadan metrin päässä on kaksikymmentä pilottitakkista kuulapäätä tuulettamassa kainaloita, huutamassa tervehdystä voitolle ja heiluttamassa hakaristilippuja?!
- Meillä täällä Venäjällä ei ole natseja
- Kato nyt jumalauta tuonne parkkipaik....
- Natsit ovat Ukrainassa, täällä ei ole natseja. Eurooppakin on homonatsien vallassa ja lapset eivät saa sanoa vanhempiaan isäksi ja äidiksi. Ja amerikassa niitä fasisteja vasta riittääkin.
 
Back
Top