Ukrainan konflikti/sota

Venäläisiä sotilaita antautuu nyt Ukrainan droneille – Venäjän joukkojen moraali raporttien mukaan matalalla​


Ukrainan armeija on myös julkaissut ohjevideon potentiaalisille antautujille. Käytössä on myös venäjänkielinen nettisivu Haluan elää.
Se on suunnattu venäläisille sotilaille ja heidän perheilleen.
Sivulta löytyy numero antautumisessa auttavalle puhelinlinjalle ja Telegram-kanavalle.

Vangiksi otettujen venäläissotilaiden keskuksen johtaja Petro Jatsenko kertoo New York Timesille, että he ovat saaneet Haluan elää -nettisivuston kautta 4 300 yhteydenottoa, joissa on kysytty neuvoa siihen, miten antautua.
Lukua ei ole New York Timesin mukaan pystytty varmistamaan riippumattomasti.

Antautuminen on vaarallista​

Antautuminen ei ole mitenkään helppoa ja vaaratonta. Monin paikoin sota on juuttunut poteroihin ja juoksuhautoihin.
Väliin jäävä maa voi olla miinoitettua, sitä pommitetaan ja tarkka-ampujatkin vaanivat.

Juuri tässä auttavat dronet.
Ensimmäiseksi antautujaa neuvotaan ottamaan yhteyttä Haluan elää-sivuston kautta. Sieltä saa ohjeet ja koordinaatit, mihin mennä.
”On tärkeää saapua oikeaan paikkaa oikeaan aikaan ja odottaa dronen saapumista. Se tulee lentämään kävelyvauhtia ja ohjaa sinut Ukrainan joukkojen luokse”, kerrotaan ohjeissa.

Jatsenko kertoo New York Timesille, että ”antaudu dronelle” -ohjelma on vasta alkuvaiheessa.
Hän ei paljasta tarkkoja lukuja siitä, kuinka moni venäläissotilas on jo antautunut dronelle, mutta heitä on ”enemmän kuin kädessä on sormia”.
 
Vauhti kiihtyy 🥰

322596767_842810403678957_1447172159259136156_n.jpg

Nyt on kyllä pysytty aivan loistavissa lukemissa jo viikkotolkulla!

Pataljoona ryssiä / vrk pois vahvuuksista


Happy Stephen Colbert GIF
 
Sitä luulisi että kadyroviittien kohtalosta olisi jotain opittu, mutta ei sitten...
Kaikkien diktatuurien ominaisuus on estää ihmisten oppiminen kansakuntana. Tämä tapahtuu siten että oikea tiedonvälitys korvataan keksityllä propagandalla. Kun kaikki virheet, vahingot ja tössimiset pimitetään kun ne on noloja diktaattorille niin sitten yllättäen näitä samoja tössimisiä, vahinkoja ja virheitä toistetaan uudelleen ja uudelleen. Suomessa tätä on seurattu jo sen verran pitkään että meillä on ihan sana tätä varten: ryssiminen.

Tämä on ihan sitä itteään tuolla, eli kun yritetään kiillottaa paskasta kultaa niin lopputulos on että kaikki on paskaa. Paitsi tietysti kusi.
 
Tässä kyllä pitää nostaa hattau ryssän oppimiskäyrälle. Ensin tungetaan kentälle mobikkia paskoissa varusteissa vaikka kalenteri ja säätiedotus lupaa talvea. Yllättäen mobikit alkaa paleltua laumoissa. Tämän seurauksena komentajia tippuu ikkunoista kun homma ei toimi. Seuraavaksi sitten todetaan että ne *keleen mobikit pitäisi yrittää pitää hengissä tai oma henki on höllässä. Helpoin ratkaisu on viedä mobikit lämpimään ja kun aliupseereita ei ole paimentamassa laumaa niin pitää sitten tunkea aina joku iso rakennus täyteen mobikkai niine varusteineen (=räjähteet samaan paikkaan). No nyt sitten Himars syö mobikit ja komentajia tippunee taas ikkunoista tai tekee itsemurhia konekiväärisarjalla rintaan.

No jälleen kerran ei häiritä kun vihollinen tekee isoa virhettä.
 
On, se koulurakennus on Donetskissa. Juurikin tuolla Makiivkassa.
Tämä lienee ollut eilen jakamassani Grey Zonen telegram-viestissä kerrottu isku johonkin maatilalle Chulakovkassa. Taisikin olla paljon lihavampi kohde kuin osasin odottaakaan-

Also, according to a number of information, a little later, the enemy struck a farm near Chulakovka, in the Kherson region (extreme picture). According to the enemy, our servicemen were also there. More about this incident is not yet known.
EDIT

Oletan, että tässä kuvassa (EDIT 2: näyttää samanlaiselta kuin @Merten sheriffi jakamassa twiitissä

1672732423555.png
 
Kyllä siellä valitettavasti on. Ennen 2014 Ukraina oli jopa korruptoituneempi kuin Ryssä. Viime vuosina on otettu edistysaskelia, mutta paljon on tehtävää vielä. Voisin toki veikata että kansakunnan yhtenäistyminen sodan takia on ollut sysäys myönteiseen suuntaan.
*muoks* katsoin transparency internationalin indeksejä ja Ukrainassa on viimeisen 5 vuoden aikana menty paljon eteenpäin, ryssälässä poljettu paikallaan.
Onhan siellä ollut, ehkä paljonkin. Siinä yksi syy, miksi Zelenskyn tuottama ja tähdittämä YLE areenankin esittämä komedia Kansan palvelija, Sluha narodu, oli niin suosittu. Ei tuota sarjaa tehty siksi, että korruptio hyväksyttäisiin, vaan siksi, että sitä ei missään tapauksessa saa hyväksyä.
Whataboutismi ei auta. Kaikenlaista on kaikkialla, mutta se, mikä on nyt, ratkaisee. Ja juuri NYT ryssä on pysäytettävä, keinolla millä hyvänsä. Millän muulla ei ole merkitystä, sillä pysäyttämättä se ei itsekseen pysähdy. Saattaa maksaa meille ihmishenkiä ja infrastruktuuria, (Ukrainassa valtavat menetykset molemmissa jo nyt), nostaa inflaatiota ja energian hintaa lähes sietmättömälle tasolle. Mutta vaihtoehto, ryssän eteneminen, on kaikista vaihtoehdoista sietämättömin. Mikään kompromissi ei ole vaihtoehto.
 
TASS väittää rysyjen olevan saamassa pieniä, lämpökameralla varustettuja droneja käyttöönsä, ilmeisesti omaa tuotantoa: https://tass.com/russia/1558687

Vois kuvitella että järeä pumppuhaulikko olisi hyvä ase droneja vastaan, edellyttäen toki että havaitaan ensin jotenkin. Täyssuppealla piipulla ja jänis/metsohaulikoolla on vielä kohtalainen osumapeitto jossain sadan metrin päässäkin. Ja jos pumppaa sinne viis laakia peräjälkeen, alkaa olla jo erittäin hyvä todennäköisyys, että muutama hauli osuu kohteeseen. Susihauleilla parempi kantama, mutta huono peitto.
 
Vähän pilkun viilausta, mutta toi otsikko on nyt helmikuusta lähtien ärsyttänyt minua, koska kyseessähän on sota, eikä mikään aseellinen konflikti. Voisko sen muuttaa vaan sodaksi? :)
Itse olen eri mieltä. Se alkoi konfliktina, mutta muuttui viime helmikuussa sodaksi, tämä on täysin totta. Suuri osa tämän langan aiheesta ja postauksista on kuitenkin jo ajalta ennen sotaa. Tuo nimi kuvaa konfliktin kehittymistä ja eskaloitumista sodaksi mielestäni täydellisesti. Ehkä tämä ajatus helpottaa sinuakin?
 
TASS väittää rysyjen olevan saamassa pieniä, lämpökameralla varustettuja droneja käyttöönsä, ilmeisesti omaa tuotantoa: https://tass.com/russia/1558687

Vois kuvitella että järeä pumppuhaulikko olisi hyvä ase droneja vastaan, edellyttäen toki että havaitaan ensin jotenkin. Täyssuppealla piipulla ja jänis/metsohaulikoolla on vielä kohtalainen osumapeitto jossain sadan metrin päässäkin. Ja jos pumppaa sinne viis laakia peräjälkeen, alkaa olla jo erittäin hyvä todennäköisyys, että muutama hauli osuu kohteeseen. Susihauleilla parempi kantama, mutta huono peitto.

Ei mitään pumppuja, kun toimivia puoliautomaattejakin haulikoista on olemassa. En kyllä muutenkaan usko, että nuo haulikot ylipäätänsä toimisivat tuossa asiassa hyvin. Haulikkohan ensimmäisinä tuli mieleen, kun aikoinaan noita droneja alkoi tulemaan. Onhan niitä testattu, tulokset ei ole ollut rohkaisevia.
 
Back
Top