Ukrainan konflikti/sota

Kreml vahvistanut, että Putinilla oli osuus matkustajakoneen tuhoon. (IL seuranta)

Kreml: Putin ei ollut osallinen matkustajakoneen tuhossa​

klo 12:58: Kreml kiistää jyrkästi, että Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla olisi ollut mitään tekemistä malesialaisen matkustajakoneen alasampumisen kanssa.
 
Drooni menee tosi kauas odottamaan osumia mitä on nähty HIMARS rakettien yhteydessä, mutta osumien ajoitus on liian tiheä mielestäni. Enemmänkin voisi olla modernin 155 mm telatykin MRSI proxy sytkällä, jossa pari viimeistä tulee vaan perässä. PzH2000 tms.
Voisko olla vaa kahdesta tai kolmesta HIMARSista laukaistu.
 
Jäi vähän epäselväksi että olisiko meloni siis halunnut että tapaavat kaikki italiassa zelen?

Haiskahtaakohan tässä taas se ennen melonin valintaa vallinnut äärioikeistolaiseksi ja venäjän maksamaksi syyttely? Nyt kun italia on kuitenkin ollut yksi vahvimmista ukrainan tukijoista niin ei nuo "paremmat" maat kuitenkaan voi antaa tunnustusta italialle?
Poliittinen näyttö kaikille ketkä täällä johtaa?

Tätä nimenomaan. Kaksi Euroopan valtakeskiöstä sivuraiteelle joutumista pelkäävää vätystä koettaa nostaa osakkeitaan hengaamalla Zelenskyin kanssa kolmistaan. Ja juuri siksi Melonia saatikka Dudaa ei kutsuttu.

Joo, sitähän on uumoiltu että voitaisiin käyttää aseena kaapelin katkaisua. Netti pimeäksi euroopasta Ei kai nyt kaikki ole kuitenkaan yhden kaapelin varassa., Eihän? 😆
Anyway, toteutuessaan olisi aivan helvetillinen kaaos päällä kun kaikki yhteiskunnan modernit toiminnot nykyään nojaa nettiin

Todella monta kaapelia joutuisi napsimaan ennenkuin Euroopan netin pimeneminen on lähellekään. Eikä Atlantti edes riitä. Vaikka se olisi kokonaan poikki niin bitti virtaisi yhä Tyynenmeren yli kaukoitään, sieltä Intian kautta Punaiselle merelle ja edelleen Välimerta Eurooppaan.
Ja sitten kun noi olisi pätkitty niin pitäs alkaa tuhota satelliitteja.

 
Taitaa olla ensimmäinen todistetusti tuhottu BMPT "Terminator":


En ainakaan muista nähneeni aikaisemmin kuvia tuhotuista. Yksi kuva oli, jossa vaunun telan alla oli räjähtänyt miina, mutta se oli näiden vaunujen testeistä (vuosia sitten).

-

Melko nuoria ovat, tosin mobikkeja on nähty myös selvästi vanhempia:


-

JR2 listaa mitä kranaatteja on nähty Ukrainan dronejen pudottamina. Näistä oli aikaisemmin puhetta eli "miksi pudottavat vain sirpalekranaatteja". Ehkä on tullut kielto jakaa pst-kranaattien pudotuksia?

 
Viimeksi muokattu:
Panther -pataljoonat vaan Ukrainan arolle. Kannatan.
Lähteenä tämä
Handelsblatt on saksalainen sanomalehti. Se on suurin saksan kielellä ilmestyvä talous- ja finanssilehti ja sitä julkaisee düsseldorfilainen Verlagsgruppe Handelsblatt, Verlagsgruppe Georg von Holtzbrinckin tytäryhtiö. Lehden päätoimittajia ovat Gabor Steingart ja Bernd Ziesemer.

Taistelukettu
 
Viimeksi muokattu:
Miksi mulle tuli sellainen olo että rysyt aavistaa lähtölaskennan alkaneen. Ja nyt siellä joku haluaa pehmittää tilannetta tai omaa asemaansa lännen suuntaan.
Venäjällä on myös lähtökohtaisesti kymmeniä miljoonia ihmisiä joiden mielestä lasten ryöstäminen toisesta maasta on väärin. Sopivasti, kun näitä fiksuja sattuu vastuuketjussa peräkkäin niin lopputulos voi olla länsimaalaisittainkin oikea.
 
Kuinka sattuva ajoitus ryssän eduksi
Eikä aikaa etsiä ja ennenkaikkea organisoida korvaavia viestintäkanavia ja vaihtoehtoja. Puskista rajoitus kun suurhyökkäys alkaa. Elon Musk on näyttänyt todelliset kasvonsa jo monta kertaa ja jos ei jollekin täällä ole vielä auennut, millainen henkilö on kyseessä, niin nyt auetkoon. Kyrvänsyylä.
 
Jaroslaw Wolski antaa oman arvauksensa tulevan hyökkäyksen suunnasta: LÄHDE

Trying to predict the direction of the RUS offensive is a very thankless task, but since I was not wrong in January - February 2022, maybe now I will be able to accurately predict the directions of action. However, please be aware that these are strongly estimated assumptions.

Hänen ennustus helmikuulta 2022:
Foc5YgNWcAAdVGL


Toki silloin hyökkäykseen tarkoitetut joukot olivat asemissa ja niiden lukumäärästä oli julkisuudessa arvioita. Silloin oli siis selvästi enemmän dataa käytössä, mutta sanoisin silti että ei huonompi arvio.

Tässä hänen arvio, kuvassa lukee "Helmikuu/maaliskuu 2023?":
Foc5VHMXgAAkzKl


The number of unknowns and the information sealing of RUS causes that in many points it is just "intellectual fun" and not a real prediction. However, I believe that if something happens now, then:

- RUS targets will be limited to Donbass
- there will be three/four clear attack axes, two of which will be auxiliary and two main. Each will be led by a similar number of troops (!)

- auxiliary:
Bachmut- Konstantynówka
Kremina - Lyman

- main:
Nowy Oskol - Kupiansk - Izjum
Gorlovka - Konstantynówka - Kramatorsk

- confusion at the strategic level:
Belgorod - Kharkiv
Melitopol - Zaporozhye

I believe that the Russians have neither the strength nor the ability to conduct deep operations reaching Poltava, Dnipro, Zaporozhye, etc.

I believe that the goal will be not so much to capture Izium and Kramatorsk, but to try to impose a very high rate of losses on the UA SZ, which would exceed the reconstruction capabilities of the UA SZ. I think that the advantage will be at least 2:1 in favor of RUS. Losses on both sides will double those of 2022

I also believe that the Armed Forces of Ukraine know very well what the Russians are preparing, but it does not change the fact that the lack of surprise by the RUS will be made up for by numbers and strong strikes in 3-4 directions at once. The above estimates may change, but for today this is how I see it, if the offensive takes place till the end of February.

At the same time, I think that the weather will change to be very unfavorable for RUS and their Armed Forces are not yet ready for such actions. By striking now they will make a mistake which the Ukrainians will mercilessly exploit. And good.

-

Helppo uskoa tämäkin arvaus: Venäjän puolelle Valuykiin tulee kaksi rautatietä. Sieltä menee rautatie etelään Starobilskiin, jonka käyttö on toistaiseksi vaikeaa tai mahdotonta. Ukrainan joukot pitäisi saada työnnettyä lännen suuntaan. Toisaalta Valuyikistä menee suora maantie Kupianskiin.

Tällaisen yritys ei olisi niin suuruudenhullu suunnitelma kuin aikaisemmassa viestissäni jaettu Belgorodin suunnalta Dnieprin rantaan puskeva kärki. Ajatus on silti sama: tuodaan joukot rautateitä pitkin Ukrainan rajalle niihin kaupunkeihin joissa tämä on fyysisesti mahdollista. Hyökätään niistä rajan yli ja pyritään saartamaan idässä taistelevat Ukrainan joukot sekä katkaisemaan niiden huoltoreitit. Toisaalta perimmäinen tavoite lienee Putinin julki kertoma Luhanskin ja Donetskin oblastien alueiden valtaaminen.
 
Ravistan hihastani alle 10%:n todennäköisyyden sille että Venäjän tuleva ja osin jo alkanut suurhyökkäys saavuttaa tavoitteensa.

Rysyillä on tapana yliarvioida oma ja aliarvioida vastustajan suorituskyky. Heidän paras miehistö ja kalusto on jo tuhottu ja Ukraina on valmistautunut tulevaan hyökkäykseen.

Hyökkäys ei silti ole harmiton, koska zetakansa saa ryssiessäänkin aikaan valtavasti tuhoa ja kuolemaa.
 
Eikä aikaa etsiä ja ennenkaikkea organisoida korvaavia viestintäkanavia ja vaihtoehtoja. Puskista rajoitus kun suurhyökkäys alkaa. Elon Musk on näyttänyt todelliset kasvonsa jo monta kertaa ja jos ei jollekin täällä ole vielä auennut, millainen henkilö on kyseessä, niin nyt auetkoon. Kyrvänsyylä.
Muutamassa jenkkien apupaketissa on ollut satelliittiteknoloogiaa yhteydenpitoon. Mutta todennäköisesti ei mitään näin massiivista mitä Starlink tuo. Paskamainen juttu jos totta. Odotellaan Ukrainan kommentteja asiaan, toki voi olla että ei kommentoida mitään ja hoidetaan hiljaisesti. Mutta luulisi jenkkien tekevän asialle jotain.
 
Miksi mulle tuli sellainen olo että rysyt aavistaa lähtölaskennan alkaneen. Ja nyt siellä joku haluaa pehmittää tilannetta tai omaa asemaansa lännen suuntaan.

Itselle on tullut Putinin kokin ukrainalaisia ja heidän taistelutahtoaan ja kykyään kehuskelevista ulostuloista aina pieni epäilys että petaako hän rauhan tekijäksi Putinin jälkeen. Muut venäjän merkkihenkilöt epäinhimilllistävät ukrainalaisia ja koko valtiota mutta kokki on useampaan otteeseen kehunut slaaviveljiään ja puhunut heistä kunnioittavaan sävyyn.
Kokilla kun on sellainen ongelma että länsi ei ainakaan sodan alussa olisi koskaan hyväksynyt häntä venäjän johtoon tai edes ministeriksi. Ehkä pieni rauhantekijän rooli auttaisi asiaan jahka Putlerista päästään..
 
Italian MELONI on pahoittanut mielensä, kun ei saanut kutsua kolmikantaneuvotteluihin. Kyynel.

Italian Meloni: Oli sopimatonta kutsua Zelenskyi Pariisiin​

Italian pääministeri Giorgia Meloni pitää sopimattomana sitä, että Ukrainan presidentti kutsuttiin Pariisiin tapaamaan Ranskan ja Saksan johtajia.

"Minä uskon, että voimamme on yhteisössä ja yhtenäisyydessä", Meloni sanoi Brysselissä ennen EU-huippukokousta. Hänen mielestään tätä periaatetta ei ole nyt noudatettu.

Meloni tapaa presidentti Volodymyr Zelenskyin vielä kahden kesken huippukokouksen yhteydessä.

@hs.fi
Jaksuhalit vain Melonille
 
Ei voi tosiaan jättää pois mainitsemiasi selityksiä. Kaunisteltu raportti joka vuodettu, arvio aktivoitavaksi sopivien vaunujen määrästä, yms.

MUTTA pahin vaihtoehto olisi tietysti se että tuo pitäisi paikkansa. Kuten kirjoitin, suuria numeroita mutta eivät täysin uskomattoman suuria. Teoriassa tuollaiset aihiomäärät ovat aktivoitavissa, enemmänkin olisi (toki riippuen siitä mitä numeroa uskotaan).

-

Lainasin aikaisemmin puolalaisen everstiluutnantti Maciej Korowaj twitter-ketjua. Unohtui mainita, hän on reservin everstiluutnantti. Tässä spoilerin takana on erään puolalaisen nettijulkaisun artikkeli, jossa viitataan hänen twitter-kirjoitukseensa. Siinä hän kertoo huolensa siitä mitä Venäjä voisi yrittää lähikuukausien aikana. LÄHDE

This is what threatens Ukraine. "Operation Dagger"​


https://wiadomosci.wp.pl/oto-co-grozi-ukrainie-operacja-sztylet-6863690260593312a

OMASZ MOLGA
06-02-2023 21:00

This is what threatens Ukraine. "Operation Dagger"​

The Russian offensive in Ukraine may be the bloodiest operation since World War II. Daily losses of both sides can reach 5 thousand. killed and wounded - believes reserve lieutenant colonel Maciej Korowaj, an expert in the field of Russian military tactics. Based on the principles of modern Russian operational art, he described the likely scenario of the offensive. In its finale, the Ukrainian army is encircled, the West loses faith in its victory and ceases further assistance.


Russia is probably ready for an offensive, warns a Polish colonel, an expert on Russian tacticsSource: Russian MOD , photo: press materials

More and more unofficial information from Ukraine indicates that a new Russian offensive may start around February 20. According to the Financial Times, Kiev received "reliable information about Russia's intentions " from Western intelligence . They talk about launching a new full-scale offensive within 10 days. Last week, Ukrainian President Volodymyr Zelensky, commenting on the intensified fighting on the Donbass and Zaporizhia fronts, said that "it has already begun" .

According to Lt. Col. Res. Maciej Korowaj, a former soldier of the armored forces and an analyst of Russian tactics, the development of events in Ukraine is not a surprise. In his analysis, the Russians will be ready around February 20. - Signs of preparing an offensive were already in July and August 2022, and since the announcement of the mobilization in September, human reserves were prepared step by step. At the same time, the Russian economy was switching to war production, military supplies from warehouses were reached, Lieutenant Colonel Korowaj tells Wirtualna Polska.

- According to Russian procedures, people and equipment are to be ready for combat within a certain time: 90, 120 days, depending on the stage of mobilization. These terms just overlap. It should be assumed that despite the problems, the Russians managed to prepare themselves - adds the former military man. Already in mid-January, using Russian operational planning procedures, he described the hypothetical course of the offensive. He called it "Operation Dagger".

Russian offensive. "The West Should Stop Believing"​

According to the interlocutor of the Polish Armed Forces, the aim of the Russian offensive will be to encircle a large grouping of Ukrainian troops in eastern Ukraine. 250-300 thousand people will take part in the activities. soldiers. - The Russians calculate that Ukraine's allies will send weapons as long as they believe in its victory. Therefore, the encirclement of the Ukrainian army is to prove that the defenders will no longer be able to reproduce their combat capability. The West will lose faith, stop deliveries, the Russians will be able to negotiate an end to the fighting on their own terms - Lt. Col. Maciej Korowaj describes the idea of the operation. He adds that capturing Kiev, like a year ago, is no longer a priority. Now it is to surround and weaken the main military forces.

According to Lt. Col. Korovaya, the main attack of the Russians will come from the north-east, near the city of Sumy. He predicts that Kyiv will be a great target for midfielder. Ukraine will not allow the capital to become a target of Russian artillery fire at all costs. The reserve Ukrainian brigades will rush to block the access to the vicinity of Kiev. Then the Russian second echelon will attack the moving reserves and will lead the attack southwards along the Dnieper River. Far enough from the river not to become a target for HIMARS missiles and close enough to the Russian-Ukrainian border to be within optimal range of its own logistics and air defense systems cover and aviation support.

With a simultaneous strike from the south, the Russians will threaten to cut off the entire Ukrainian grouping in Donbas. If this is combined with the systematic destruction of the crossings over the Dnieper and the possession of third-line forces by the aggressor, then the Ukrainian troops will find themselves in the same situation as the Russians in Kherson last year.

MjM1ODEyYgssUzl3agJvHm8LbS0sW2FIOBN1Zmo2Ylx5BTdwfExiDCRdKjYgCSJEKkM6NCQOPUQ9XWAlNRBiHHweKy02CSELNB4qKSccKUV1AX1zchwsDGADKnd9VHlTfwdifHZAKEd1VC1yIRh9DHwIdyFnBA

This is what a Russian offensive might look likeSource: WP , photo: wp.pl

The ongoing bloody fighting in Donbass and Zaporozhye are support operations, i.e. creating conditions for an offensive. These actions are aimed at "tiring Ukrainian units" and causing Ukrainian reserve units to be involved in the defense. Then there would be no rested army to resist the offensive from the north.

Frog jump of the Russian divisions​

So why would the offensive move from that direction? Lieutenant Colonel Korowai explains that he has been watching Russian military exercises for fifteen years. Especially the one code-named "Echelon", where the redeployment of Russian troops over long distances is trained. This is military math. To move one Russian division, 92-96 trains (echelons) with a length of 750 meters are needed. At the border with Ukraine, only the Kursk and Bryansk regions can receive about 150 rail transports a day. The Russians can and are able to make a frog jump into the fighting area in one day and get the effect of surprise - assesses a former military man.

He emphasizes that at the moment Western services are certainly tracking the location of Russian units with the help of satellites. - The problem is the size of the area to be monitored. These are thousands of kilometers. In addition, this picture is disturbed by the large traffic of military transports related to the conduct of current operations, this is a task for the army of analysts. In addition, seeing a group of tanks, it is difficult to assess whether this unit is preparing for combat or rather recovering combat readiness after operations. The Russians hope to confuse Western intelligence, Lt. Col. Korovai continues. - I think that General Załużny is also calculating. He waits for Russia to land a blow to react appropriately. Now it's the Russians who have the initiative - sums up the officer.


Russian offensive. When, where and how?​

Let us recall that the Russian intentions were interpreted in a similar way by General Stanisław Koziej, the former head of the National Security Bureau . - If a Russian offensive were to take place, it would probably happen in two directions: Kharkiv and from the south. Parallel attacks from both directions would make strategic sense and would be a large operation, General Koziej assessed in an interview with the Polish Armed Forces.

There are also experts who believe that Russia can no longer afford such a large-scale operation. Among them is Col. Piotr Lewandowski, a veteran of the wars in Iraq and Afghanistan. - I do not believe in such a scenario. It requires great maneuverability and therefore a large number of experienced officers. These were destroyed by Russia in the first months of the war, says this analyst of the events in the war in Ukraine.

In his opinion, the offensive may be based on the recently used tactics of storming Ukrainian positions with small groups of soldiers. - Huge losses are incurred, but the Russians find them acceptable. At 300,000 mobilized, such a mass thrown to the front will bring some effects - summed up Colonel Lewandowski.

Tomasz Molga, journalist of Wirtualna Polska

-

Pidän tuota hyvin uskottavana suunnitelmana, tosin sen toteuttaminen logistisesti on suuri haaste. Ukrainalaisilta on kuultu hieman samanlaisia arvioita eli hyökkäys paitsi etelässä Zaporitzzjan alueella mutta myös pohjoisesta Harkovan seudulle.

Minä olen skeptisempi etelästä tulevan hyökkäyksen osalta: Krimin silta on poikki eikä sinne voida viedä idästä kalustoa rautateitä pitkin. Ainoat reitit ovat Azovinmeren pohjoisrantaa kulkeva maantie sekä laivaaminen meren yli Berdyanskiin tai Mariupoliin. Nähdäkseni vaikeaa ja hidasta saada hyökkäävää kalustoa riittävästi tälle suunnalle JA näiden huoltaminen ja tukeminen yhtälailla vaikeaa.

Sen sijaan tuo pohjoisesta tuleva hyökkäys on mielestäni se todellinen, vakavasti otettava vaara. Tässä mielessä uusi suunnitelma on sama kuin vanha suunnitelma: itäisen Ukrainan valtaaminen siten että Dniepr-joki toimii rajalinjana (ja luonnonesteenä) JA samalla itäisessä Ukrainassa taistelevien Ukrainan joukkojen saartaminen. Tämä suunnitelma toimi muuten melkoisen hyvin helmikuussa 2022: valtaosa Ukrainan joukoista oli sidottu taistelemaan Donetskin ja Luhanskin alueiden suuntaan, minkä takia pohjoisesta ja idästä tulevat kärjet pääsivät työntymään syvälle.

Vaan ei silti mopolla mahdottomia, ryssä jakoi tuolloin voimansa liian hajalle. Kiovaan hyökännyt kärki ja yleensäkin resurssien kohdistaminen siihen olivat isoja virheitä. Samoin hyökkäys Harkovan kaupunkia vastaan, tämä kärki pysähtyi pian rajan ylityksen jälkeen ja kärsi massiiviset tappiot.

Tämän uudessa kokeilussa on seuraava etu: tätä on harjoiteltu käytännössä vuosi sitten. Heillä on tiedossa, mihin kykenivät silloin ja missä ajassa. Jos nyt yritetään samaa mutta "nopeammin ja pienemmällä alueella" niin ehkä toiveena olisi, että tähän kyetään oikeasti.

JOS oletetaan että yrittävät samaa uudestaan niin tällä kertaa olisi loogista että kaikki (tai valtaosa) voimista olisi kohdistettu idästä tulevaan kärkeen joka puskisi Dnieprille asti, ennen kuin kääntyy etelää kohti. Tällä kertaa he eivät tulisi hyökkäämään kaupunkien läpi vaan ne pyrittäisiin kiertämään, varsinkin Harkova.

Ylle lainatussa pätkässä Maciej Korowaj kirjoittaa näin:

To move one Russian division, 92-96 trains (echelons) with a length of 750 meters are needed. At the border with Ukraine, only the Kursk and Bryansk regions can receive about 150 rail transports a day. The Russians can and are able to make a frog jump into the fighting area in one day and get the effect of surprise.
Hänen mukaansa Venäjä olisi harjoitellut tällaista yllättävää ja massiivista joukkojen siirtoa harjoituksissaan. Kursk ja Bryansk puolestaan ovat ainoat alueet jossa tällainen siirto on mahdollista, tämä johtuu suoraan rautatielogistiikasta. Täten jos tällaista yritetään, sille ei ole montaa vaihtoehtoa. Belgorodin kaupunki lienee avainasemassa.

Miksei sitten tekisi tällaisen joukkojensiirron läntisen Valko-Venäjän alueelle ja hyökkäisi sieltä etelään? Miksei valtaisi koko Ukrainaa?

Minun arvaus: Valko-Venäjän rautatielogistiikka ei riitä JA helmi- ja maaliskuussa 2022 nähtiin runsaasti rautateiden sabotaaseja Valko-Venäjällä. Tällaista nopeaa siirtoa ei voi kokeilla kuin kerran ja jos epäonnistutaan, ollaan nopeasti vaikeuksissa. Poliittisesti puolestaan itäisen Ukrainan valtaaminen on "helpompi sulattaa" kuin koko maan valtaus, minkä takia (arvaan) alkuperäinen suunnitelmakin koski "vain" itäistä Ukrainaan sekä Kiovaa. Lisäksi valtaosa Ukrainan rikkauksista on itäisellä alueella sekä Mustanmeren pohjassa joten varkaan logiikalla tämä on selvä juttu myös.

HUOM: nämä valmistelut eivät pysy salassa ja varsinkin kun kaluston massiiviset siirrot alkavat (jos alkavat) niin näistä tulee kuvaa ja videota. Tässä suunnitelmassa on laskettu että tämä ei haittaa: nopea ja syvä hyökkäys, joka saisi riittävän määrä aikaetua voisi päästä tavoitteeseensa ennen kuin Ukraina ehtisi siirtää riittävän määrän joukkoja torjumaan sitä. Yllätys on avainasemassa. Tällaisen hyökkäyksen tukeminen ja logistiikka saatetaan jättää miltei huomiotta (kuten tehtiin helmi-maaliskuussa 2022), mikä tarkoittaisi sitä että vaunut lastataan täyteen polttoainetta, ruokaa, ammuksia yms. ja näillä pärjää kaksi tai kolme päivää. Tässä ajassa pitäisi olla saavutettu "tavoitteet".

Ukraina ei ole hyökännyt Dnieprin yli sen jälkeen kun valtasi alueet Khersonin kaupunkiin asti. Tämäkin vahvistanee ryssän uskoa siihen että joki on liian leveä eikä Ukrainalla ole kalustoa sen ylitykseen. Tästä syystä, jos / kun tällainen rynnistys alkaa, se tarkoittanee sitä että Dnieprin ylittävät sillat ovat risteilyohjusten yms. kohteena. Uskon että ryssä käyttäisi tähän kaiken mitä varastoista löytyy. Ehkä Iran toimitti joulu- ja tammikuussa ballistisia ohjuksia "reilut 200 kpl" kuten huhuttiin. Ehkä nämä on varattu tätä iskua varten, samoin kuin risteilyohjusten uustuotanto, ehkä myös osa käyttämättä jätetyistä Iranin mopedeista.

-

Minä en ole taipuvainen uskomaan salaliittoteorioihin tai mihinkään "suuriin suunnitelmiin" joten pitää olla paljon mielikuvitusta mukana että uskoo tuon ylle kirjoittamani. Hyökkäyksen onnistumisen haittana on Ukrainan saama tiedustelutuki, minkä ansiosta epäilen ettei ryssä kykene siirtämään tai keskittämään joukkojaan "yllättävästi". Samoin ongelma on tämä: Venäjä yritti tuota vuosi sitten ja onnistuminen oli lähellä (mutta niin kaukana) joten sama yllätys toisen kerran? Jos Ukraina on kyennyt valmistautumaan tähän salassa JA päästää hyökkäyskärjet syvyyteen ENNEN kuin ansa laukeaa, tiedossa voi olla toinen massiivinen lihamylly, sellainen josta ryssä ei kykene toipumaan.

Dnieprin ylittävien siltojen tuhoaminen on se mikä huolestuttaa minua eniten. Toisaalta ryssä on yrittänyt tätä kohta vuoden ajan eikä ole toistaiseksi onnistunut. Ehkä ei riitä tarkkuus? Ehkä riittävän kantomatkan aseita ei ole tarpeeksi? Ehkä Ukrainan ilmatorjunta on liian vahva? Tai ehkä tähän asti Venäjä on hajauttanut nämäkin resurssinsa liian montaa kohdetta vastaan, minkä takia sillat ovat edelleen pystyssä?

HUOM: sodan vuosipäivä on 24.2.2023 eli 15 päivän kuluttua. Ehkä ryssä / Putin on määrännyt että suurhyökkäyksen pitää tapahtua viimeistään silloin? "Parasta" olisi tietysti että "tavoitteet saavutettaisiin" tähän päivään mennessä. Symboliikan merkitystä ei sovi väheksyä, 24.2. on myös Ukrainan vallankumouksen vuosipäivä (Euromaidan) mikä lisää sen "poliittista" tärkeyttä, jos asiaa katsoo tältä kannalta.

Syytä muistaa myös tämä: minä en tee työkseni logistiikkaa enkä varsinkaan sotalogistiikkaa. Yleensä kuulee myös kirjoituksia siitä, miten hyökkäykseen ei lähdetä suoraan kasarmeilta. Tämä Maciej Korowaj kuvailema suunnitelma on melko lähellä tuollaista: lastataan kalusto juniin, puhutaan siis sadoista junista:

To move one Russian division, 92-96 trains (echelons) with a length of 750 meters are needed. At the border with Ukraine, only the Kursk and Bryansk regions can receive about 150 rail transports a day

Yksi divisioona tarvitsee 92-96 junaa. Yhden tällaisen junan pituus on 750 m. Ainoastaan Kurskin ja Bryanskin alueet kykenevät ottamaan vastaan noin 150 junakuljetusta per päivä.

Onko tämä uskottava suunnitelma että tuupataan kalusto useissa sadoissa junissa näille alueille ja lähdetään (arvaan) hyökkäykseen hyvin nopeasti junasta poislastaamisen jälkeen? Enpä muista nähneeni tällaista hyökkäystä aikaisemmin, ei ainakaan tule mitään mieleen. Hyvin monta "liikkuvaa osaa", mikä tarkoittaa että ryssimiselle on reilusti tilaa. Entä jos Ukraina iskee koko ohjuskalustonsa voimin tällaisia tavarajunia vastaan, erityisesti kun niiden purkaminen on kesken? Tästä syystä pysyttäneen ainakin HIMARS-rakettien kantomatkan ulkopuolella, mikä tarkoittaa junien purkamista noin 100 km "linjan" takana. Siitä sitten kaasu pohjassa suoraan hyökkäykseen?

JOS jotain tällaista tultaisiin kokeilemaan niin uskon että se nähtäisiin helmikuun aikana, mahdollisesti seuraavan kahden viikon kuluessa. Sotilaallisesti loogisempi, varovaisempi tapa olisi tukea niitä suuntia joissa on saavutettu menestystä (vaikkakin pienimuotoista). Tarkoittaisi siis Kreminna ja Bakhmut suunnat. Täten kalustoa ja miehiä tuotaisiin näille suunnille pikku hiljaa lisää, luottaen siihen että määrä toisi ennemmin tai myöhemmin läpimurron, jonka jälkeen saataisiin valloitettu Luhanskin ja Donetskin alueet. Tässä ketjussa on kuvailtu tällainen looginen, paikallinen hyökkäys Bakhmutin alueelle: LINKKI

Normaalissa tilanteessa uskoisin tähän jälkimmäiseen, varovaiseen suunnitelmaan MUTTA ryssäläiseen mielenmaisemaan kuuluu tuollainen röyhkeä koukkaus ja riskinotto. Eivät ole ainoat: saksalaisten "Schlieffen plan" pyrki tähän ensimmäisessä maailmansodassa ja toisessa maailmansodassa hyökkäsivät Ardennien metsän läpi. Yhdysvallat puolestaan teki tällaisen koukkauksen Persianlahden sodan aikana, siihenkin kuului maihinnousun harhautus etelärannikon suunnassa. Historia muistaa tällaiset rohkeat yritykset ja ryssä lukee historiaa (kuten muutkin), joten en olisi yllättynyt jos nähtäisiin joku tuollainen "tempaus".

Lainaan alle Maciej Korowaj twitter-ketjun, johon aikaisemmassa viestissä lainaamassani artikkelissa viitataan. Tässä on tarkempi kuvaus hyökkäyksestä sekä useita karttoja: LÄHDE

Operation "DAGGER"

I present a hypothetical course of a probable RUS offensive on UKR. I developed it based on the RUS operational methodology. Given the complexity of the topic, I have limited myself to the key issues. The thread shows the course of the entire operation in stages.....

FmS2sZYWYAErtod

FmTBqKjXgAEIAEj


Minimum parameters of fighting in the auxiliary direction in the first stage of the operation RUS fire superiority 7:1 attack up to 10 km/day. Main direction II and III stage 5:1 up to 15 km/day. At the key points of the 10:1 operation. Average in operation 3:1 and up to 10km/day.

I Stage (up to 3 days) hitting the 1st throw in the auxiliary direction from the east to the direction of Kiev. Pressure in the northern direction (Regional Grouping of Forces) and in the Donbass. RUS achieve strategic surprise as to the strength and direction of the strike.

FmS4iosXEBQxmU6

The topic of strategic redeployment is strongly emphasized by RUS and regularly trained, whether in own or allied exercises. An example is, for example, "ZAPAD 2017" and the annual exercise of the crypt railway troops. "ECHELON".

FmS5jchXEAsWM-G


Strategic or operational surprise is achieved by RUS through tgz. "Żabi Skok" of the main forces of the Operational Union in the direction of the strike no later than 3 days before the start of the operation. 1st throw units up to 24h for 2nd throw units 72h. The third flush is about 2-3 weeks.

The OC's entry into combat is smooth. A few days or a week before the strike, elements of the reconnaissance and forward command system are deployed along with support units. Nevertheless, it is difficult to clearly state the intention of action. They often maneuver or demonstrate.

FmS8ILmXEA0zSXi


The 2nd stage of the operation (5-6 days) is the entry of the 2nd wave. Continued attack towards Kiev. At the same time, an attack from the south flanking the main SZU forces in Donbass.

FmS9rJWXEAkSjQv


The 3rd stage of the operation (day 10-12) is the entry of all the forces of the 2nd echelon simultaneously with the planned change of the direction of the main attack from east to south and the continuation of the attack from south to north. At the same time, strikes are made on the Dnieper crossings.

FmS-iV0XEA01Lf6

4th stage of the operation (day 20-30) the main objective is to capture the key area by the forces of the 3rd echelon and the separated 2nd echelon. At that time, the forces of the first echelon should restore combat readiness and move to the operation reserve. RUS in this case will retain the operational initiative.

FmTATQDXEBEOm7r


Taking into account the changes in the RUS command and previous actions such as: reducing artillery fire, forcing UKR to disperse air defense units over critical infrastructure, "disappearance" of many select units from the front - something is afoot. If you like it, pass it on.

FmTBmwYXEAsK7Bt

Kuten sanottua, uusi suunnitelma näyttäisi hyvin samalta kuin vanha suunnitelma, mutta tällä kertaa jätetään pohjoisesta Kiovaa kohti hyökkäävät kärjet pois. Joukkojen keskitys karkeasti kahta kärkeä varten: Sumyn pohjois- ja eteläpuolelta kierto, eteläinen kärki kiertää Harkovan pohjoispuolelta.

Muistetaan idästä kohti Kiovaa hyökännyt kärki helmi-maaliskuussa 2022, sama perusajatus mutta nyt tavoitellaan "pelkästään" Dnieprin itäpuolen valtaamista. Tämä oli väitetysti heidän alkuperäinen suunnitelma (yhdessä eteläisen Ukrainan valtaamisen kanssa) mutta ilmeisesti vallanvaihto Kiovassa oli liian houkutteleva.
 
Viimeksi muokattu:
Hienosti meni tuo ryssän Vuledarin offensiivi. Yrittivät vallata 100 asukkaan kylää todennäköisesti kahdella pataljoonalla ja tarkoitus oli päästä läpimurtoon tai vähintään sitoa Ukrainan reservejä sille suunnalle samalla, kun Kreminnasta ja pohjoisempaa tulee päähyökkäys. 2 päivässä tuhoutui vähintään yhden pataljoonan kaikki panssariajoneuvot. Etenemistä nolla metriä. :cool: Yhdellä ainoalla videolla näkyy 31 vaunun raadot.

1675944899717.png
 
Back
Top