Ukrainan konflikti/sota

Olen tässä miettinyt, mitä kaikkia virheitä ryssä on tehnyt Ukrainassa ja yksi suurimmista mielestäni oli se, että hyökkäysaikeet, -tavoitteet ja -suunnitelmat salattiin poliittisella päätöksellä sotilailta. Näin ollen he luulivat, että ovat Ukrainan rajalla vain harjoittelemassa, eivätkä edes kunnon harjoituksia pitäneet, koska kukaan ei tajunnut joutuvansa pian tositoimiin.

Putinin perusteluna ilmeisesti omien joukkojen pitämiseksi pimennossa oli se, että hyökkäyksen yksityiskohdat eivät paljastuisi ennen aikojaan, kun vastarintaa ei pitänyt kuitenkaan olla edes luvassa FSB:n virheellisen tiedustelun perusteella. Seurauksena joukot ajoivat kuuluisissa possujunissa suoraan väijytyksiin.

Mielestäni hyökkäyksen kommunikointi avoimesti omille joukoille ja sen mukainen harjoittelu etukäteen ei olisi haitannut operaatiota. Paljastumisella ei olisi ollut väliä, koska länsi oli niin ”in denial”, että eivät olisi uskoneet sodan alkavan, vaikka ryssä olisi minkälaisia keskittymiä tahansa rakentanut Ukrainan rajalle. Se että Venäjän sotilaat olisivat avoimesti puhuneet keskenään, että kohta alkaa sota ja hyökkäys Ukrainaan, olisi ollut vain ”psykologista peliä” luoda painetta Ukrainalle.

Tällä tavalla toimimalla olisi ollut olemassa Plan B siltä varalta, että FSB olisi ollut väärässä tiedustelussaan (kuten olikin). Luulen että FSB on ollut sokea piste Putinille, koska hän on itse sen kasvatti. Hänen olisi pitänyt suhtautua siihen yhtä epäluuloisesti kuin muihinkin turvallisuuselimiin ja aina olla Plan B valmiina. Hänen olisi pitänyt kilpailuttaa SVR ja FSB antamalla niille samat tiedustelutehtävät ja vertaamalla tuloksia. Nyt hän luotti sokeasti FSB:hen, joka olikin täynnä yes-miehiä, jotka kertoivat presidentille vain sen, minkä hän halusi kuulla.
 
Gerasimov kuitenkin on suunnitellut koko operaation ja jos hänkin luotti sokeasti FSB:n arvioon kun armeijalla on oma laaja sekä meritoitunut tiedustelupalvelu niin haukkasi hatullisen paskaa ihan omaa tyhmyyttään. Vaikka Putler pääperkeleenä on operaation käynnistäjä niin ei tuollaista veivata ilman että esikunnissa tiedetään edes karkea suunnitelma.

Ryssimisen tunnustaminen on paljon vaikeampaa kuin sen tunnistaminen. Siksi kaikki tekosyyt.
 
En tiedä missä nykyään mennään, muutama vuosi sitten esittelykäynnillä kertoilivat että autolla pystyy ajamaan kehä3:sta muutaman kilsan ja pysyy vielä omalla kaistalla pelkällä inertiasuunnistuksella.
1400 metriä 15 sentin tarkkuudella, en muista tarkempaa speksiä.
Tuohan riittäisi hyvin 140 kilsaa ja 15 metriä, tuolla osuu kohteeseen tai jos se on pieni ja haavoittuva niin riittävän lähelle. Enää pitää tietää missä se on ja mistä lähdetään.
 
Ei tulisi mieleenkään. Vietän tässä 4kk sairaslomalla ehkä vain liikaa aikaa Ukrainan parissa.
Ettei menisi offtopic, Samalla kun kaksi ortopedia leikkasi minua, niin kyselin Suomessa hoidetuista ukrainalaisista. Joitakin leikattu mutta ei henkiä uhkaavia tapauksia.
Voin kertoa että yhdessä lähiaikoina esitettävässä suosikkiohjelmassa on ihan leikkaussalista juttua yhden sotilaan jalan hoidosta.
 
Hööki lähtee kun kaikissa Leopardeissa on ERA:t paikoillaan. Puoliksi tosissaan.

Jos noita on hitokseen hillottu varastoihin niin miksikäs ei.

Näitä kuvia ja videoita länsikalustosta halleissa ja varastopaikoissa tullaan varmasti näkemään. Koska some aikana pitää kaikki julkaista. Ryssällä on edelleen kyky iskeä näihin varastopaikkoihin. Tämäkin kuva paljastaa hallin ikkunaruudut ja mahdollisen korkeuden.

Sen ranskalaisen AMX-10 halli videon, jonka Ukrainan sotilaat ovat itse kuvanneet ja julkaisseet, pystyy sijainnin etsimään melko nopeasti. Tästä hallista oli taannoin kuvattu muitakin videoita, Mrap ja jotain muuta kalustoa oli siinä.

Löysin yhden mahdollisen varastopaikan 10 minuutissa googlen satelliittikarttaa ja raideyhteyttä seuraten, en julkaise.

Hajautettuna saapuva kalusto tottakai on, mutta määrät kasvaa ja riski sijainnin ja varastojen paljastumiseen on.
 
Olikos täällä juttua ryssän alustavasta rauhansuunnitelmasta? Kuulemma Herson ja Zaporitzhzhia annettaisiin takaisin Ukrainalle, Donbas pidettäisiin Venäjällä, ja Venäjän 300 mrd euroa ulkomailla jäädytettyjä varoja annettaisiin Ukrainalle korvaukseksi Donbassista.

Arvelevat Ukrainan suostuvan, koska Donbassissa kuulemma ei enää asu yhtään ukrainamielistä ja alue on muutenkin pommitettu kivikaudelle, joten säästyvät jälleenrakentamiselta, kun antavat Venäjälle.

Krimin kohtalo ei käynyt tästä esityksestä selväksi.

Lienee selvää, että Ukraina ei tässä vaiheessa hyväksy ehdotusta, kun vastahyökkäys alkamassa.

Jonkinlainen varovainen alku rauhanprosessille kuitenkin, jos sota uhkaa pitkittyä ikuiseksi?

Tosin en keksi, miten Krimi voitaisiin ratkaista. Putinin valta ei kestä sen takaisin luovuttamista.
 
Missä tämmöstä on ehdotettu? Aika mielenkiintoinen avaus kyllä.
 
Donbass varmaan joutaakin jättää venäjälle. 300 miljardia on ihan ok rahapotti jos se menee jälleenrakentamiseen. Yleensä tuossa käy vain niin että "jos minä vähän otan niin ei sitä kukaan huomaa" ja sinne meni.

Onko Krimin kohtalona joskus n. vuosi sitten kaavailtu että siitä tulee tietyksi määräajaksi, luokkaa 10 vuotta, "no man's land". Ja sitten kai pelataan kortilla kelle kuuluu. Saattoi siinä olla jotain että määräajan kuluttua Krimin aluehallinto neuvottelee osapuolten kanssa että kumpaan liitytään.

Edit: ei donbass vaan separatistialue, se joka joutaa.
 
Olikos täällä juttua ryssän alustavasta rauhansuunnitelmasta? Kuulemma Herson ja Zaporitzhzhia annettaisiin takaisin Ukrainalle, Donbas pidettäisiin Venäjällä, ja Venäjän 300 mrd euroa ulkomailla jäädytettyjä varoja annettaisiin Ukrainalle korvaukseksi Donbassista.

Arvelevat Ukrainan suostuvan, koska Donbassissa kuulemma ei enää asu yhtään ukrainamielistä ja alue on muutenkin pommitettu kivikaudelle, joten säästyvät jälleenrakentamiselta, kun antavat Venäjälle.

Krimin kohtalo ei käynyt tästä esityksestä selväksi.

Lienee selvää, että Ukraina ei tässä vaiheessa hyväksy ehdotusta, kun vastahyökkäys alkamassa.

Jonkinlainen varovainen alku rauhanprosessille kuitenkin, jos sota uhkaa pitkittyä ikuiseksi?

Tosin en keksi, miten Krimi voitaisiin ratkaista. Putinin valta ei kestä sen takaisin luovuttamista.
Kestääkö putlerin valta tuollaisen?
Tapettu melkein 200K omaa ukkoa ja päädytään melkein 2014 tasalle?
 
Back
Top