Ukrainan konflikti/sota

Jos Ukrainalla on pac-2 patrioottia lentokentän lähellä niin ei ole rysylläkään turvallista häärätä ilmassa 100km päässä.
Joo, Patriootit tuo oman lisänsä tähän. Toki ne pitää pitää kaukana etulinjasta, mutta kasvattavat kyllä tuota IT kuplaa.
Lentävä kalusto pystyy tarvittaessa ujuttamaan oman kuplansa etulinjan ylikin kunhan SEAD on hoidettuna
 
Olisi mielenkiintoista tietää, että montako paikallista haastateltiin, ennen kuin nämä kolme tähän juttuun löytyi.
Olisipa tosiaan. Sehän olisi jo oikeaa toimitustyötä ja faktojen kertomista. Nyt tuli vain sanoja haastateltavien suusta, sanoja, joiden todenperäisyydestä tai sanojien motiiveista ei ole toimittajalla tai yleisöllä mitään tietoa.
 
No nyt ne juttelee, että eivät ikinä ole sanoneet, että ottavat Kiovan kolmessa päivässä. No joku oli ennustanu, että kestää vain 1,5 päivää.
"Meillä ei ole omaa narratiivia millä täytämme informaatiotilamme" :LOL::ROFLMAO::LOL::ROFLMAO:

Ainoa asia mitä ryssä osaa hyvin, täyttää oman informaatiotilansa niin että luiskaotsat marssii kiltisti sotimaan ja tunkea myös länsimaiden vastaaviin sontaa joka tuutista että saa aktivoitua turtiaiset lakeijoineen sekoilemaan.
 
On helppo arvostella parin yön morttileirin vankalla kokemuksella, näillä on vuosi sotaa takana.
Ihmetyttää silti ettei ollut edes miestä vartiossa? Olisiko tarkka-ampuja iskenyt?
Laittaakko mies poteron pohjalle vartioon epäsuoran tulen sekaan vai hoitaisko homman kuitenkin dronella. Dronehan tuolla oli käytössä, mutta miten vihu pääsi noin lähelle sen huomaamatta. Olisiko ryssä seurannut lentoaikoja/reittejä?
 
Yksi selitys voi olla sekin, että ovat olleet tuolla liian pitkään ilman lepoa/vaihtoa, ja jatkuva väsymys, pelko, stressi, henkinen järkytys, nälkä yms. ovat tehneet usempien kohdalla tehtävänsä. Eli toimintakyky on mennyt jo aika heikoksi.
Katsoin tuon videon uudestaan ja olisiko tuossa osunut kranaatti kohdalleen ja siksi siellä on 2 kuollutta Ukrainalaista osin romujen alla. Ja tuon takia yksi alkaa siinä jotain kaivamaan ja porukka vaikuttaa väsyneeltä ja apaattiselta. Ryssät sitten tunkivat paikalle sen keskityksen jälkeen.

Ilman tuota kuvaajaa olisi voinut koko porukalle käydä huonosti. Siellähän ne istui korsussa vielä silloinkin kun kuvaaja ampui ne pari siihen ihan muutaman metrin päähä korsun oviaukosta. Tai olikohan se edes ovi, vaan ihan sortunut korsun nurkka? Sitä kun tuo kuvaaja oli ihan eri puolella korsua kun kovin tykitys alkoi. Tai no on tuosta filmistä varmaan jonkinlainen pätkä välistä pois ja kaveri voinut liikkua vähän siellä ja täällä ennen kuin kovin ampuminen alkoi.
 
Onko siis näin, että F-16 ei toisi Ukrainalle merkittävää etua ihan koko sodan voittamisen kannalta ?

Ja toisaalta, onko olemassa riski, että ilman F-16:a zenäjä voisi jotenkin ilmavoimien ansiosta "voittaa" koko sodan Ukrainassa tai ainakin jäädyttää maasodan nykyisiin asemiinsa ?

Siis nämä on ihan vilpittömiä kysymyksiä.

F-16 toisi sen edun että Ukraina saisi käyttöönsä siihen integroidut aseet - riippuen tietysti siitä, mikä F-16 versio Ukrainalle toimitettaisiin. Lännen tuen kannalta tästä olisi etua, koska näitä aseita on suuremmat määrät varastoissa kuin Mig-29 hävittäjiin sopivaa.

Edelleen tutkan havaintoetäisyys ja aseiden ulottuma riippuvat F-16 koneen mallista.

Se mitä F-16 ei omaa on stealth-muotoilu, mutta kuten sanottua, hyvin harvalla maalla on näitä 5. sukupolven hävittäjiä käytössään. Olettaen että ELSO-häirintäpodeilla kyettäisiin tunkeutumaan vahvan ilmatorjunnan alueelle ilman että tullaan alasammutuiksi, niin tämä voisi olla yksi uusi kyky Ukrainan keinovalikoimaan MUTTA tämä sillä oletuksella että heille annettaisiin näitä podeja JA tietysti olettaen että ne toimivat Venäjän ilmatorjunnan tutkia vastaan. En silti usko että Ukraina kykenisi tunkeutumaan F-16 hävittäjillä syvälle Venäjän alueelle ja iskemään siellä esim. lentokenttiä vastaan. Oletan että hävittäjien luovutuksen jälkeenkin heidän ilmavoimansa olisivat altavastaajan roolissa, tosin ehkä toisinaan kykenisivät iskemään niin että tuntuu.

Mikä olisi "merkittävä etu sodan voittamisen kannalta"? Venäjällä ei ole suurta määrää AWACS-koneita, joten iskut niitä vastaan (joko ilmassa tai kentille) olisivat hyvin tehokas keino mutta silloin pitää olla kauas yltävä nyrkki millä iskeä. MiG-31 koneet lentävät korkealla ja kaukana ja niissä on hurjan suuri tutka-antenni. Ampuvat ohjuksia kaukaa ja lentävät turvaan. Niitäkin vastaan iskeminen olisi mannaa mutta olisiko se "merkittävä tapaus sodan voittamisen kannalta"? Su-35S puolestaan on heidän modernein hävittäjänsä, mainio liikehtimiskyky ja moderni kauas näkevä tutka. Niiden menetykset tuntuisivat myös kipeästi, mutta hyvin vaikeita pudottaa. Näiden lisäksi Venäjän pommikoneet ovat laukaisseet risteilyohjuksia koko sodan ajan, mutta viimeisen kuukauden ajan ollut hiljaista. Myös nämä lentävät hyvin kaukana rajalta, joten en usko että Ukraina yltäisi iskemään niitä vastaan.

Meteorin kaltainen ohjus tai Storm Shadow voisivat tuoda uusia yllätyksiä ainakin hetken ajaksi, kunnes ryssä reagoi niihin.

Sheriffi kirjoitti että "ilmavoimilla ratkaistaan nykypäivän sodat" mikä särähti minun korvaan. Vaikea nähdä, miten mikään yksi järjestelmä tai aselaji kykenisi "ratkaisemaan" kokonaista sotaa. Toisaalta olisi yhtä väärin sanoa että "ilmavoimilla ei ole mitään roolia nykypäivän sodassa".

F-16 olisi yksi työkalu lisää Ukrainan keinovalikoimaan ja sen hyödyllisyys riippuisi siitä, mitä aseita ja apujärjestelmiä heille annettaisiin. Joku kommentoi osuvasti, että länsihävittäjien antaminen Ukrainalle antaisi Lännelle lisäkeinoja "escalation management" näkökulmasta: hävittäjiin on integroitu paljon monenlaisia järjestelmiä. Jos siis ryssä "astuisi jonkin rajan yli", Länsi voisi "eskaloida hallitusti" antamalla Ukrainalle uusia kykyjä näihin hävittäjiin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että ryssä ei juuri kykene eskaloimaan sotaa enemmän, ovat mm. ampuneet sodan ensipäivistä alkaen risteilyohjuksilla kerrostaloja ja päiväkoteja. Vaikea nähdä mikä olisi "eskalointia" näiden sotarikosten jälkeen.

Toisaalta vaikea nähdä, miten Venäjän ilmavoimat voisivat "voittaa sodan" jos Ukraina ei saisi F-16 koneita. Mielestäni Ukrainan ilmatorjunta on pitänyt ryssän ilmavoimat aisoissa, joten ilmatorjunnan ohjusten loppuminen olisi merkittävämpi ongelma. Se antaisi heidän ilmavoimilleen vapaat kädet lentää Ukrainan yllä, jonka voisi ennustaa tietävän nopeaa loppua Ukrainan MiG-29 koneille. Kuten sanottua, teknologinen etumatka on liian suuri ja jos ei ole oman ilmatorjunnan tarjoamaa "suojaa" jonka taakse vetäytyä, uskon että Ukraina menettäisi hävittäjänsä melko nopeasti (tai lennättäisi ne naapurimaihin turvaan). Ohjusten loppumisen uhka on tiedossa joten voi olettaa että ongelmaa ratkaistaa kokoajan.

Venäjän on sanottu lisänneen JDAM-kaltaisten ohjautuvien pommien käyttöä vuoden 2023 aikana. Tämä on tuore esimerkki ilmavoimien käytöstä maavoimien tukena. Onko se johtanut tuloksiin? Ehkä jonkinverran, mutta ei varsinaisesti läpimurtoihin. Maalitus on tässäkin avainroolissa. Näitä pommeja pudotetaan muutama kymmenen kilometriä rintamalinjan takaa, joten jos Ukrainalla olisi esim. Meteorin kaltainen ilmasta ilmaan ohjus, se voisi pakottaa ryssän hävittäjät kauemmas ja siten pommit jäisivät pudottamatta. Toisaalta voi miettiä, pääsisikö F-16 tarpeeksi lähelle rintamaa jotta tätä kykyä voitaisiin käyttää.

MiG-29 koneet alkavat olla käyttöikänsä päässä, joten tämä olisi yksi merkittävä syy antaa Ukrainalle hävittäjiä: muuten ilmavoimat eivät pysy ilmassa, vaikka vihollinen ei tuhoaisi yhtäkään konetta. Kova käyttö kuluttaa jo valmiiksi vanhoja koneita.
 
Viimeksi muokattu:
Olen pitkään haaveillut omassa pienessä mielessäni, että kun Ukrainan vastahyökkäys alkaa niin toivottavasti Ukrainalle olisi salassa annettu pitkän kantaman ohjuksia, jotta saataisiin tuhottua kaikki venäjän ammusvarastot ennen varsinaista hyökkäystä. Tämä olisi lännellekin kaikkein edullisin keino, jos panssarivaunukaluston vienti on liian pelottavaa.
 
Sheriffi kirjoitti että "ilmavoimilla ratkaistaan nykypäivän sodat" mikä särähti minun korvaan. Vaikea nähdä, miten mikään yksi järjestelmä tai aselaji kykenisi "ratkaisemaan" kokonaista sotaa. Toisaalta olisi yhtä väärin sanoa että "ilmavoimilla ei ole mitään roolia nykypäivän sodassa".
Mää oon sitä mieltä että ylivoimaisilla ilmavoimilla ratkaistaan tämän päivän sodat. Pelkät F16-alustat asejärjestelmineenkään eivät muodosta vielä ylivoimaa. Auttaisi varmaan pitämään rysyjen ilmavoimia kurissa, mutta ei se gamechanger olisi.
NATO:n sateenvarjo siellä pitäisi olla, mutta kun eskalaatio.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Vastahyökkäys ei ole yllätys pelkästään venäläisille vaan myös ukrainalaisille. Alkaa olemaan mielenkiintoista.
Heitän vielä villin idean eli pääpusku tulisikin lopulta Kreminna-Svatove -akselilta. Silloin käytännössä Severodonets yms. koko Luhanski olisi vaarassa.. ihan vain siksi että tästä suunnasta on kuultu viime aikoina erittäin vähän vs. etelän rummutus. Noh tämä selvinnee parin kk sisällä.
 
Mää oon sitä mieltä että ylivoimaisilla ilmavoimilla ratkaistaan tämän päivän sodat. Pelkät F16-alustat asejärjestelmineenkään eivät muodosta vielä ylivoimaa. Auttaisi varmaan pitämään rysyjen ilmavoimia kurissa, mutta ei se gamechanger olisi.
NATO:n sateenvarjo siellä pitäisi olla, mutta kun eskalaatio.

RUSI:n Justin Bronk jutteli kuukauden vanhalla videolla Euroopan ilmavoimien haasteista:


Tämä video tukee siis RUSI:n aiheesta kirjoitettua raporttia:

https://rusi.org/explore-our-resear...fighting-credibility-european-nato-air-forces

NATO-maat ja länsimaat yleensäkin perustavat sodankäynnin siihen että ensimmäisenä hankitaan ilmaherruus ja se myös pidetään. Tämä puolestaan tekee mahdolliseksi käydä muun sodan omalla aikataulullaan ja tarpeenmukaisilla resursseilla.

Bronkin mukaan Ukrainan sodassa taistelee kaksi osapuolta jotka eivät ole valmistautuneet ilmaherruuden hankkimiseen vaan käyvät sotaa perinteisemmin menetelmin, mikä johtaa suuriin tuhoihin ja tappioihin. Tämä on sodankäyntityyli johon NATO-mailla ei ole halua (suuret tuhot ja tappiot).

Useiden eurooppalaisten maiden ilmavoimat ovat siis suorituskyvyltään ja yhteistoimintakyvyiltään hyviä, mutta tappioidensietokyky on huonompi. Kaikki on mitoitettu rauhanajan tarpeiden mukaan eli varastoja ei juurikaan ole (aseiden tai varaosien osalta). Suursodan vaatimukset puolestaan ovat huonosti yhteensopivia "tehokkaan rauhanajan toiminnan kanssa".

Olisi selvästi tarvetta investoida ilmavoimiin lisää, mutta investointien kanssa pitää olla viisas.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top