Ukrainan konflikti/sota

Zuluzhnyn haastattelu ilmestynyt illalla. Tekstien kera.
Paljon mielenkiintoista asiaa. Kertoo esimerkiksi miten Ukrainan ja Venäjän armeijat eroavat toisistaan, miten heidän ajattelunsa poikkeaa venäläisten ajattelusta ja sen sellaista.
Itseasiassa tuli mieleen että kenraalin ajattelutapa on hyvin, hyvin, suomalaistyylistä.


Tälle videolle ehdoton katselusuositus, tämä on aivan 10/10. Ei ihme, että Zuluzhnyi on Ukrainassa jopa presidenttiä suositumpi kulttihahmo. Vaikka en kieltä ymmärrä, rauhallinen ja selkeältä kuulostava artikulaatio antaa miehestä todella sivistyneen ja kaikenkaikkiaan positiivisen vaikutelman. Osaan kysymyksistä hän vastaa melko poliitikkomaisesti, sanansa taitavasti asetellen. Hän hallitsee hyvin sen, että on samanaikaisesti päätöksiä tekevä johtava sotilas ja tunteva ihminen.

Kansansuosiosta hyvä osoitus on, että lapset suhtautuvat häneen kuin St. Nicholakseen, joka on ymmärtääkseni joulupukin esikuva ja kaiketi ortodoksissa maissa joulun vietossa tärkeämpi hahmo, kuin meikäläinen punanuttuinen poroilla lentävä coca-cola -pukki.

Mielenkiintoista oli paljastus, että 24.2.2022 aamuyöllä hän sai ulkomailta puhelun, missä nimeämättä jäävä henkilö esittää anteeksipyynnön. Myöhemmin hän kertoo arvostavansa Gerasimovia - ymmärsin, että hän ei ota kantaa Gerasimoviin ihmisenä, vaan ammattisotilaana.

Historiasta vastaavia henkilöitä voisivat olla Mannerheim ja Eisenhower. Zelenskyi on jossain vaiheessa antanut ymmärtää, ettei hän välttämättä ole sodan jälkeen enää halukas jatkokaudelle... Seuraavat presidentivaalit olisivat ymmärtääkseni 2024, mutta sota-aikana niitä ei ymmärrettävästi järjestetä. Veikkaanpa, että jos Zelenskyi jäisi pois ja Zuluzhnyi lähtisi voitetun sodan jälkeen ehdolle, ei niissä vaaleissa tarvittaisi toista kierrosta.
 
Tämä tuore isku Luhanskin kaupungin tuntumaan osui Yuvileine nimiseen paikkaan. DefMon muistuttaa, mitä kirjoitti marraskuussa 2022 tästä paikasta: tärkeä logistinen keskus, joten sopii odottaa lisää iskuja myös tänne:

This is Yuvileine just outside Luhansk.

POV from : 48.557504, 39.18274

Source:
https://t.me/yaremshooter/1467

Fv_adJ3X0AEwugg


I tweeted about Yuvileine in November. Luhansk city and Yuvileine functions as a large military base and logistics hub.


-

Koordinaatit 48.557504, 39.18274 kartalla:
1683968584200.png
 
Vanha kunnon kasapanos rotankoloon olis tarvittu, kerran suuaukolle päästiin. Dronen operaattori olisi voinu tiedustella bunkkerin ympäristön ja aloittaa kranaatti iskulla bunkkerin eteen. Näytti jotenkin amatööri puuhastelulta. Helvetin monta ryssää pääsi pakenemaan ja omia tappioitakin tuli.

Ryhmänjohtajana olisin käyttänyt pari kessiä bunkkerin ampuma aukkoon. Viimeistelyyn pari 4kg kasapanosta koloon. Ehkä 🇺🇦 pitäs viedä kasapanos perinnettä Suomesta 😁😈
Selkeästi kunnon järeää kasapanosta ja luutnantti Koskelaa olisi kyllä todellakin tarvittu. Olisi tullut kerralla selvää bunkkerista ja ryssistä.

Milloin ne oppii pudottamaan kasapanoksia droneista? Suomen armeijankin kannattaisi kehittää joku järeä kasapanosta kantava DJi Mega ”Koskela” ihan vain takataskuun tai testeihin Ukrainaan. Tuollahan taitaa bunkkereita riittää jatkossa tuhottavaksi, aika sitkeästi pysyivät nimittäin ryssät koloissaan kumminkin ja pääsivät vielä karkuunkin lopussa. 365FEE07-3358-4CBA-9D0D-04BF4BA64C79.jpeg
1BD77757-A5AC-4214-AADE-F505FE2FA506.jpeg
2DCA7481-17FB-43DD-B586-B9CAD7B82989.jpeg
F8DD6190-421A-45A4-986C-E4B303BA54B2.jpeg
 
Samaa Russia Stronk -paskaa sieltä nousee vielä Putikan jälkeenkin.



– He ovat toisen maailmansodan kokeneiden, usein veteraanien lapsia sekä nuoruutensa Neuvostoliitossa eläneitä ihmisiä. Tämä nykyhallinnon ydin teki nousujohtoista uraa Neuvostoliitossa vain nähdäkseen järjestelmän kaatumisen ja 1990-luvun vaikeudet Venäjällä.

Vanhanen muistuttaa, että nykyhallinnon ihmisten avainkokemukset perustuvat pitkälti Neuvostoliiton ja Venäjän suurvalta-aseman rapistumiseen ja pyrkimyksiin palauttaa se. Heidän maailmankuvansa muodostuu suurvaltatraumojen ja henkilökohtaisen kaunan yhdistelmästä.

– On olennaista ymmärtää, että jos Putin syrjäytetään tai korvataan jollakulla muulla, niin hänen seuraajansa todennäköisesti nousee tästä porukasta. Joten on turha odottaa käännettä parempaan, koska tarjolla on vain tämänkaltainen maailmankuva.
 
Zuluzhnyn haastattelu ilmestynyt illalla. Tekstien kera.
Paljon mielenkiintoista asiaa. Kertoo esimerkiksi miten Ukrainan ja Venäjän armeijat eroavat toisistaan, miten heidän ajattelunsa poikkeaa venäläisten ajattelusta ja sen sellaista.
Itseasiassa tuli mieleen että kenraalin ajattelutapa on hyvin, hyvin, suomalaistyylistä.


Alkopas koskettavasti.
Onko niin, että kun sodan lopputulos alkaa varmistumaan, halutaan hypätä voittajan kelkkaan?
Rahakin tuossa painaa, ei oo ollu oikein Sveitsin aseteollisuudelle hyvä, että aseita ei saa sodassa käyttää.
Samaa Russia Stronk -paskaa sieltä nousee vielä Putikan jälkeenkin.
Juu ja esimerkiksi toi Girkinin porukka ei ainakaan olisi askel parempaan suuntaan, vaan pikemminkin pahempaan suuntaan. Lisäksi kun osaavat ajatella kriittisesti, niin voivat tehdä maasta jopa vaarallisemman tappokoneen.
 
Keskustelevat, paljon ukrainalaisia pitää tappaa. Toi Apachev sanoo, että kaikki pitää tappaa jotka kannattaa Ukrainan valtiota, sitten arvioi, että 10% kansasta on niitä jotka kannattaa, joten sen verran pitää tappaa. Toi Krasovsky kysyy sitten, eli kaksi miljoonaako pitää tappaa(puolittaen ukrainan väkiluvun), niin Apachev toteaa sitten, eikun vielä toiset 50000 vain. Lisäksi molemmat on hyvin tietoisia, että miehitetyillä alueilla ihmiset ei pidä heistä. Lisäksi Apachev pitää sotaa normaalina tilana ja sanoo, että ei tule olemaan sodan jälkeistä aikaa. Lisäksi Krasovsky sanoo, että ei usko tavallisten ukrainalaisten olevan hänen ystäviään enää ikinä. Veikkaan että tunne on molemminpuolinen.
 

ISW: Wagner-johtajan puheet ”häiritsevät vakavasti” Venäjän ylintä johtoa​


Paljon on pohdittu mitä Putler haluaa viestittää antamalla Prigozhinin, tai Girkinin tai Kadyrovin tai jonkun muun vaahdota julkisuudessa.

Nämäkään tuskin on taitavaa venäläistä maskirovkaa (onko sellaista?) vaan ihan sitä itteään: todellisuudesta vieraantuneen bunkkeripapan ote alkaa lipsua ja keskenään riitaiset alamaiset nostaa äänenpainetta sitä enemmän mitä korttitalo huojuu. Ja sehän suorastaan natisee liitoksissaan.

Kiviäkin kiinnostaa kuka tuota taantuvaa kehitysmaata Putlerin jälkeen johtaa. Putinin aika on päättynyt ja neukkulan asevoimien perintö on lopullisesti tuhottu tässä sodassa.
 
Saksa julkistanut uuden apupaketin, tämä on heidän suurin pakettinsa sodan alkamisen jälkeen:

Germany will provide Ukraine with the largest package of military aid since the beginning of the war, Spiegel reported.

The €2.7 billion package will include:

- 20 Marder IFVs;
- 30 Leopard 1 tanks;
- 4 IRIS-T-SLM air defense systems (12 launchers and hundreds of missiles for it);
- 200 reconnaissance UAVs;
- 100 combat vehicles (probably light KTO).
- 100 logistical support vehicles.
- A large supply of ammunition;

In addition, an additional 15 Gepard anti-aircraft systems will be delivered to Ukraine from German stocks.


Tämäkin on esim. alle puolet siitä, mitä Fortumin Saksan valtiolle käytännössä ilmaiseksi tunkema uniper teki voittoa pelkän yhden kvartaalin, Q1 2023 aikana. Kyseessä kuitenkin yksi yritys vain. Vielä on apu ihan pähkinöitä.
 
Tämäkin on esim. alle puolet siitä, mitä Fortumin Saksan valtiolle käytännössä ilmaiseksi tunkema uniper teki voittoa pelkän yhden kvartaalin, Q1 2023 aikana. Kyseessä kuitenkin yksi yritys vain. Vielä on apu ihan pähkinöitä.
Ollaan samaa mieltä avun määrästä, mutta typeräähän tuo on ottaa yksi vuosineljännes esimerkiksi ja sattumalta unohtaa muut. Edelliset kolme kvartaalia siis tappiota 28 miljardia, 9 miljardia ja 3 miljardia.
 
Back
Top