Ukrainan konflikti/sota

OT, sorry taas tämäkin viisastelu. Japanilaisen Mirokun valmistamia pyssyjä on myyty jo vuosikymmeniä ympäri maailman, myös Suomessa. Sekä Mirokun omalla nimellä, että ainakin Browningin ja Winchesterin lisensseillä. Ovat muuten laatutyötä, toivottavasti japsipyssyt löytävät tiensä myös Ukrainaan.
 
BTR-82:n slat armor - jos tuolta on normaalistikin hankala ulostautua niin tuon ristikon ja oven takaa vielä vaikeampi. Risukkoa edessä niin ei aukea mihinkään.


Totta, tosin yksi 2014-2015 vuosien aikana käydyn sodan aktiivivaiheen oppeja oli se että slat armor olisi hyvä olla asennettuna mahdollisimman moneen vaunuun ja mahdollisimman kattavasti. Varsinkin kevyet vaunut, joihin ei voi asentaa Kontakt-1 tyylisiä elementtejä (rungon panssarointi ei ole tarpeeksi paksu, ei kestäisi Kontakt-1 laukeamista).

Tämä oli ukrainalaistensa itse kertomaa, kun käsittelivät sodan oppeja ja havaintoja. En nyt muista, minkä niminen se oli mutta Powerpoint -tyylinen esitys eli paljon kuvia ja taustoittavaa tekstiä vähemmän. Muistan jokunen vuosi sitten silmäilleeni sitä, oletan että on jaettu tännekin joskus, tosin voi olla toisissa ketjuissa. Siinä oli mm. havaintoja että miinasuojauksen pitäisi olla parempaa ja 7,62x54R pst-luotien vaikutus oli aikaisemmin arvioitua vakavampi (kevyemmin panssaroituja ajoneuvoja vastaan).
 
Mariupolin arkea kun pääsivät nazeista eroon.

Ja näitä avauksia tulee nyt tiheästi.

Ihmettelen jos nuo pidemmän matkan puikot ei ole jo matkalla Ukrainaan. Ihan vielä niitä ei tarvita mutta 3-4 viikon päästä kyllä. Ensin maayhteys krimille poikki, sitten satamat tyhjäksi tai paatit pohjaan laiturin viereen, sen jälkeen annetaan hetki aikaa paeta ja lopuksi silta paskaks. Jos jotain jäi niin ne heiluttelee valkoista lippua...
 
Ryssä esittelee taas videolla tuhoutunutta Leopardia.

Telat eivät ole Leon laattatelat => ryssän telat
Telan päällä olevien suojien poikittaiset vahvikkeet/laatikon kiinnikkeet => T-55 tai T-62
Ironneessa telapyörässä maassa pilkottaa isot pyöreät reiät => T-55 tai T62
Leossa ajajan luukku edestä katsottuna vasemmalla, tässä keskellä? => Olisko sittenkin T-72?



Katso liite: 79245

Katso liite: 79246
Sellanen huomio vielä, että sen kummemmin Leot kuin Abramsitkaan eivät heittele tornejaan. Ammusvarasto kun ei ole rungon sisällä.
EDIT: Taisin olla väärässä tuosta ammusvarastosta. Mutta länsivaunujen torninheitot ovat silti ryssävaunuja paljon harvinaisempia.
 
Viimeksi muokattu:
oliko se niin että 2/35 hyökkäykseen varatuista joukoista on tulessa nyt? Tässä saattaa viellä melko kummallisia asioita tapahtua, ennen kuin ryssien mieleen tulee todellisuus ja se saattaa olla melko rajua ;)

Aamulla luin että 38 prikaatia on valmiina/treenauksessa, ja 2 on nyt tulessa.
Tässä tuo aamuinen tviitti. Eli vaikka tuossa ylemmässä kuvassa siis näkyy useampi prikaati, aamuisella tarkoitettiin nimenomaan sitä, että koulutuksessa olleita prikaateja oli 35 ja 2 on tulessa, muut taisteluissa olleet prikaatit ovat siis olleet linjassa pitempään ja nuo kaksi on nyt pistetty siitä isosta reservistä tuleen.

Theinerin mukaan 2/35 hyökkäykseen valmistelluista prikaateista ollu käytössä

Edit: Jaahas. Lisätäänpä kuvat
Katso liite: 79206
Katso liite: 79207
Katso liite: 79208
 
Suomellahan oli toisen maailmanhässäkän aikaan karkeat 3.5 miljoonaa kansalaista, eikö?
Eli noin 1/10 Suomen kansasta oli taistelemassa. Ukrainalla on nyt karkeat 36 miljoonaa kansalaista. Jotta Ukraina pääsisis samaan lukuun, pitäisi siellä siis olla karkeat 3 600 000 sotilasta. Eli hieman vähemmän millä Saksa aloitti operaatio Barbarossan...

Eli tuosta saa jotain kuvaa miten aivan erilaiset resurssit Ukrainalla on kuin Suomella.


(Pahoittelen jos tämän oli joku jo sanonut)
Alla kuvat Suomen väestön ikäjakaumasta viime vuosisadan alusta ja Ukrainan ajantasainen. Neuvostoliiton hajoamisen huomaa tuosta hyvin.
20-25 ikäisiä miehiä on ehkä suunnilleen vain tuplat siihen mitä 1917 Suomessa.
 

Liitteet

  • Screenshot_20230612_203752_Edge.jpg
    Screenshot_20230612_203752_Edge.jpg
    82.1 KB · Luettu: 201
  • Screenshot_20230612_204050_Edge.jpg
    Screenshot_20230612_204050_Edge.jpg
    175.6 KB · Luettu: 201
Ihmettelen jos nuo pidemmän matkan puikot ei ole jo matkalla Ukrainaan. Ihan vielä niitä ei tarvita mutta 3-4 viikon päästä kyllä. Ensin maayhteys krimille poikki, sitten satamat tyhjäksi tai paatit pohjaan laiturin viereen, sen jälkeen annetaan hetki aikaa paeta ja lopuksi silta paskaks. Jos jotain jäi niin ne heiluttelee valkoista lippua...
Eipä tarvitse enempiä ihmetellä, kun tietää syyn sille miksi niitä ei olla vielä toimitettu.
 
Suhteellisen ontuvia perusteluja tuossa ketjussa. Tästä on heti paremman kelin jälkeen tulossa satelliittikuvia, joten totuus selviää vähintään silloin (elleivät raadot mystisesti katoa). Tänään pilvistä ollut.
No ja lopputulema on, että saletisti myös tappioita tulee. Lähinnä tuo olisi aivan hyvä, kun muistettaisiin palstalla, että ryzzä valehtelee kaikesta, eikä tartuttaisi joihinkin yksittäisiin pätkiin.

Tosiasia on, että tuon suman kaikki vaunut tuhottiin miinoilla ja vasta myöhemmin droneilla/tykistöllä. Jos eivät pääse miinoittamaan uudelleen, niin lopulta siitä pääsee läpi. Tärkeintä on, että miehet säilyy hengissä, peltiä saa setä samulilta rajattomasti..
 
Suhteellisen ontuvia perusteluja tuossa ketjussa. Tästä on heti paremman kelin jälkeen tulossa satelliittikuvia, joten totuus selviää vähintään silloin (elleivät raadot mystisesti katoa). Tänään pilvistä ollut.
Samaa mieltä. Videot taistelutilanteesta tukevat tappioiden aitoutta tehokkaammin kuin väitökset kuvamanipulaatiosta. Sitä tosin en ihmettelisi, etteikö tappioissa olisi Lapin lisää esim taustalla.
 
Jotta Ukraina pääsisis samaan lukuun, pitäisi siellä siis olla karkeat 3 600 000 sotilasta. Eli hieman vähemmän millä Saksa aloitti operaatio Barbarossan...

Eli tuosta saa jotain kuvaa miten aivan erilaiset resurssit Ukrainalla on kuin Suomella.
Ukrainan hallinnon mukaan 2022 siellä oli ~6,9M "palveluskelpoista". Että...

En tiedä kuinka laskivat, olettaisin 18-60v miesoletetut..
 
Suomellahan oli toisen maailmanhässäkän aikaan karkeat 3.5 miljoonaa kansalaista, eikö?
Eli noin 1/10 Suomen kansasta oli taistelemassa. Ukrainalla on nyt karkeat 36 miljoonaa kansalaista. Jotta Ukraina pääsisis samaan lukuun, pitäisi siellä siis olla karkeat 3 600 000 sotilasta. Eli hieman vähemmän millä Saksa aloitti operaatio Barbarossan...

Eli tuosta saa jotain kuvaa miten aivan erilaiset resurssit Ukrainalla on kuin Suomella.


(Pahoittelen jos tämän oli joku jo sanonut)
Kertoo Suomesta yhteiskuntana. Pekka Toveri sanoi että Suomella ei ole armeijaa vaan Suomalainen yhteiskunta on Armeija. Täällä katsotaan kaverin pipoon kusijana ihmistä joka luistaa kansalaisvelvoitteistaan. Valitettavasti Ukraina ennen sotaa oli epäyhtenäinen. Suuri hatunnosto niille periksiantamattomille Ukrainalaisille, jotka valitsivat tien taistella ja pistää loppuun asti hanttiin. He tiesivät mitä ryssän ikeessä elämisestä seuraa.

Nyt Ukrainasta kasvaa Suomen kaltainen talvisodan ihme, joka luo vahvan pohjan tulevalle menestykselle.

Niin 36 miljoona joista paljon on luistellut tai ollut ryssämielisiä. Ne jotka jää jäljelle voi ruoto suorassa todeta luoneensa uuden Ukrainan jonka varjossa ryssä tekee kuolinkouristuksiaan tulevaisuudessa.
 
Back
Top