Ukrainan konflikti/sota

Ytimien tarve tulee ihan siitä, "kun pihan pahimmalla tappelupukarilla on " . Talttapäätä ei muutoin kurissa pidetä. Maailmanpoliittisesti toki voi ihmetellä sympatiseeraaajien määrää, no ihmiselämässä kysytään, " miksi naiset rakastuvat renttuihin" , liekö samaa perua, vaikka Miehiä nuo yleensä ovat.
 
Jännä homma, että nuo länsimaiden risteilyohjukset ja tykistöraketit osuu siltamaiseen maaliin tai rakennukseen kerta kerrasta mutta ryssillä ei osu, menee aivan mihin sattuu ja löytyy selityksiä mistä milloinkin johtuu. Ei ne ole samalla vuosikymmennelläkään ohjusten suunnittelussa tai valmistuksen tarkkuudessa. Todella leimaavaa massamainen käyttö ja pääkohteena suuret asuinalueet, siltoja ei juurikaan ole niillä ryssien ohjuksilla tuhottu tai edes vaurioitettu.

Sitten vähän näkemystä tilanteeseen eri rintamanosilla:

Staromlynivkan suunnalla Ukraina etenee sivustoilla ja harmaa alue laajentunut merkittävästi.


Robotyne on venäläisten kartoissakin jo Ukrainalla.



Vasylivkasta evakuoidaan ja ryssähallintoa ystävällisen eleen tieltä.

 
Eli sekö on vahvistus, jos paikassa X ajankohtana Y kuvatut (väitetyt) Storm Shadowin rippeet lisätään videoon, jossa näytetään sillan tuhoja? En myöskään antaisi yhtään huomiota tuollaiselle ryssätrollin Twitter-tilille. "The marking on them confirms that the Armed Forces of Ukraine used British Storm Shadow missiles to strike a civilian object on the territory of the Russian Federation."
 
Ei ole tietoa onko tämä tuo yllämainittu silta mutta ilmeisesti lähellä Chongar:a tämäkin (ei mitään tietoa että onko totta ja onko tämä silta edes Ukrainasta).

En tiedä onko se vain minä, mutta ihan pikkuisen vain vaikuttaisi järjestetyltä nämä "räjähdyksen" jälkeiset tuhot. Räjähdys on onnistunut irroittamaan yhdestäkin autosta kaikki renkaat niin siististi että hädin tuskin edes käsivoimilla itse onnistun vastaavassa suorituksessa. Ripustukset näyttävät aika vaurioittumattomilta.
Ja autot noin muutenkin miettien että aikamoinen räjähdysvoima on ollut läsnä. Ympäri ovat keikanneet mutta auton pohjat näyttävät aika vaurioittumattomilta. No onhan tuon yhden auton lintannut jokin, mikä?
Siistiä jälkeä kerrassaan, joku voisi sanoa että vähän liiankin siistiä, mutta mistäs sitä tietää.
 
Viimeksi muokattu:
Jännä homma, että nuo länsimaiden risteilyohjukset ja tykistöraketit osuu siltamaiseen maaliin tai rakennukseen kerta kerrasta mutta ryssillä ei osu, menee aivan mihin sattuu ja löytyy selityksiä mistä milloinkin johtuu. Ei ne ole samalla vuosikymmennelläkään ohjusten suunnittelussa tai valmistuksen tarkkuudessa. Todella leimaavaa massamainen käyttö ja pääkohteena suuret asuinalueet, siltoja ei juurikaan ole niillä ryssien ohjuksilla tuhottu tai edes vaurioitettu.

Jep! Ja propagandistia vituttaa kuin pientä eläintä :ROFLMAO:

Ei ryssällä ole vielä tarkemmat aseet otettu käyttöön...


 
Ei ole tietoa onko tämä tuo yllämainittu silta mutta ilmeisesti lähellä Chongar:a tämäkin (ei mitään tietoa että onko totta ja onko tämä silta edes Ukrainasta).

En tiedä onko se vain minä, mutta ihan pikkuisen vain vaikuttaisi järjestetyltä nämä "räjähdyksen" jälkeiset tuhot. Räjähdys on onnistunut irroittamaan yhdestäkin autosta kaikki renkaat niin siististi että hädin tuskin edes käsivoimilla itse onnistun vastaavassa suorituksessa. Ripustukset näyttävät aika vaurioittumattomilta.
Ja autot noin muutenkin miettien että aikamoinen räjähdysvoima on ollut läsnä. Ympäri ovat keikanneet mutta auton pohjat näyttävät aika vaurioittumattomilta. No onhan tuon yhden auton lintannut jokin, mikä?
Kylläpä oli nätisti aseteltu tohon kaiteen päälle. Ja kaikki melkein saman suuntaisesti. Tarkka nosturikuski.
 
Juuri näiden ydintabun rikkomisesta Kiinalle koituvien seurannaisvaikutusten rooli on äärimmäisen olennainen. Jos Venäjä onnistuisi saamaan ytimien avulla tahtonsa läpi ilman, että länsi (Yhdysvallat) vastaisi voimalla ja tekisi niiden käyttämistä nettonegatiiviseksi, maailma astuisi uuteen ydinaseproliferaation aikakauteen. Ja aivan kuten Lavikainen tuoreessa Futucast (?) -videossa hyvin totesi, monet Kiinan naapurimaat olisivat ensimmäisten joukossa kokemassa oman ydinpelotteen kansallisen turvallisuutensa elinehdoksi, ja hankkimassa ko. henkivakuutuksen. Tällöin Pekingin liikkumavara kutistuisi merkittävästi, eikä se pystyisi isottelemaan naapurustossaan entiseen tapaan.

On Kiinan intresseissa varmistaa ydinasetabun säilyminen ja estää tuollainen kehityskulku. Ja jos Venäjä jostain maasta on nyt riippuvainen, niin Kiinasta.

Lisätään tähän vielä se, että jos Venäjä käyttää ytimiä Ukrainassa, tasan tarkkaan ainoa keino tunkea pullon henki takaisin pulloon on panna ydintabua rikkonut valtio kärsimään sen verran pahasti, että ketään ei kiinnosta kokeilla uudestaan. Kiinan osalta tämä myös lähettäisi sen naapurimaille vahvan signaalin siitä, että se näkee ydinaseensa pelotteena, ei omien valtapoliittisten pyrkimystensä edistämiskeinona. Tuskinpa sieltä mitään kovin radikaalia reaktiota tulisi, mutta Kiina mukana pakoterintamassa tekisi todella pahaa jälkeä Venäjän taloudelle, ja yhdessä länsimaiden kasvaneen painostuksen kanssa voisi saada aikaan ketjureaktion, joka tukkisi sen viimeisetkin henkireiät.

Veikkaisin, että jotain tällaista on viestitty Moskovaan varsin selväsanaisesti. Kiinalaisista voi sanoa kaikenlaista, mutta tyhmiä ne eivät todellakaan ole. Luonnollisesti viesti on ollut myös diskreetti, joten länsimaiden suuri yleisö ei siitä tiedä, eikä mikään estä Venäjää öyhöttämästä ydinkärjillään. Oli miten oli, ydinisku olisi niin rankkaa uhkapeliä Putinilta, etten jaksa uskoa siihen. Kemialliset aseet tai "onnettomuus" ydinvoimalassa ovat toki toinen juttu.
 
Eli sekö on vahvistus, jos paikassa X ajankohtana Y kuvatut (väitetyt) Storm Shadowin rippeet lisätään videoon, jossa näytetään sillan tuhoja? En myöskään antaisi yhtään huomiota tuollaiselle ryssätrollin Twitter-tilille. "The marking on them confirms that the Armed Forces of Ukraine used British Storm Shadow missiles to strike a civilian object on the territory of the Russian Federation."

Linkki vaihdettu luotettavampaan.


Ja UA:n kommentti.

 
Viimeksi muokattu:
Ei ole tietoa onko tämä tuo yllämainittu silta mutta ilmeisesti lähellä Chongar:a tämäkin (ei mitään tietoa että onko totta ja onko tämä silta edes Ukrainasta).

En tiedä onko se vain minä, mutta ihan pikkuisen vain vaikuttaisi järjestetyltä nämä "räjähdyksen" jälkeiset tuhot. Räjähdys on onnistunut irroittamaan yhdestäkin autosta kaikki renkaat niin siististi että hädin tuskin edes käsivoimilla itse onnistun vastaavassa suorituksessa. Ripustukset näyttävät aika vaurioittumattomilta.
Ja autot noin muutenkin miettien että aikamoinen räjähdysvoima on ollut läsnä. Ympäri ovat keikanneet mutta auton pohjat näyttävät aika vaurioittumattomilta. No onhan tuon yhden auton lintannut jokin, mikä?
Aika lavastetun oloista, juu. Tärkeämpi huomio on se että ryssä ei yritä kieltää siltaiskuja vaan yrittää lavastaa niitä siviileihin kohdistetuiksi. Tämä indikoi sitä että nyt ryssään sattui pahasti ja silloin ryssä uhriutuu. Voi hyvinkin olla että Chongaran silta on nyt poikki, syy se että se yksi tukitolppa on pääosin sisältä murskana. Raudoitus ainakin oli tullut esille kahden puolen eli räjähteen vaikutus on mennyt läpi betonirakenteen.

Kaikenkaikkiaan Ukrainan taktiikkaa on aivan sama kuin aiemmin, eli ensin isketään logistiikkaan ja kuristetaan se. Samalla pidetään painetta yllä rintamalla että ryssä joutuu polttamaan varastojaan taistelussa. Lopuilta ne varastot ehtyy ja tulee kohtelias ele. Luoti ja nälkä on ne joita ryssä tottelee..
 
Sota siirtyy pikkuhiljaa ryssälän sisälle, tässä väitetysti ammuskelua ex-Wagnerin ja parin Ahmatin kesken. Toinen koomassa, toinen kuoli.


Toinen ukejen vohkima uudenkarhea BMP-2 parin päivän sisällä, lähtiköhän entiset omistajat käpälämäkeen vai mikä tuli?



Turvakamerakuvaa siitä aamuisesta Chongarin siltaiskusta. Ei ole edes Sergeitä suojana.

 
Voi olla sekin yksi syy miksi Ukraina ei ole pistänyt yksittäistä isoa hyökkäyskärkeä, koska Venäjä voisi yrittää viimeisenä keinona tulpata sitä taktisella ydinaseella. Tosin se taktinenkin pitäisi toimittaa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja onnistumisprosentin pitäisi olla tasan 100. Kaoottisessa tilanteessa ei ihan ongelmatonta.

Venäjän kannalta taktisen käyttö on myös sikäli ongelmallista, että yhden taktisen suurin vaikutusalue on ehkä kilsan säteellä. Sillä ei vielä kovin montaa prikaatia pyyhkäise kartalta. Yhden taktisen räjäyttämisestä voisi vielä poliittisesti selvitä, mutta entäs jos niitä tarvii useampia. Jos otsikot alkavat olla "Venäjä pudotti 10 ydinpommia Ukrainaan" niin siinä eivät voi jäädä toimettomiksi Nato eikä Kiina.

Kiinallakin on oma lehmä ojassa, eli mitä jos seuraava kärhämä onkin Kiina vs. Venäjä tai Intia. Tuskin Pekingissä halutaan esimerkkiä että taktisten kylväminen on ihan ok, varsinkin kun ydinaseiden määrässä mitattuna Kiinalla on vielä suhteellisen vaatimaton arsenaali.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä paitsi, jos taktisista ytimistä puhutaan, niin nehän ammutaan alas melko kohtuullisella todennäköisyydellä! Riippuen toki siitä mihin ne tähdätään, mutta ainakin Kiovassa Patriotit torjuisi noi aika isolla mahdollisuudella...
Vähän turhaa spekuloida ytimillä, mutta menköön tässä muun asian sivussa. EMP-vaikutus voisi tulla kyseeseen, eli siinähän räjäytetään lataus korkealla avaruudessa. Säteily ionisoi ilmakehän yläkerrokset, ja varausten purkautuminen luo voimakkaan sähkömagneettisen pulssin jonka (toivotaan) hajottavan sähkölaitteet laajalla alueella. Toisaalta sotilaselektroniikka on suurelta osin EMP-suojattua, joten vaikutus jäisi luultavasti toivottua heikommaksi ja haittaisi jälleen kerran lähinnä siviilejä.
LRS:llä tai Excalibureilla. Eikö Storm Shadowilla tulisi reippaasti järeämpää jälkeä? Jokatapauksessa mielenkiintoista jos tuolta aletaan pehmitellä alueen siltoja.
Kuvien perusteella voisi olla Strom Shadow kaksoiskärjellään. Ensimmäisellä, eli läpäisypanoksella on menty läpi sillana kannesta. Toinen eli varsinainen räjähde on sitten jatkanut matkaansa sillan tukipilariin, sieltä on pompanneet raudoitukset esille. Jos tuo on mennyt noin niin kannen vaurio tuskin on edennyt kannen tukipalkkeihin, eka panos on suunnatturäjähde. Toinen osa on sitten enemmän tai vähemmän rikkonut tukipylvästä. Tukipylvään vauriotasoa ei kuvista nää mutta kyllä tuollainen 300kg paukku nyt jotain tekee betonirakenteen kantavuudelle.
Sillat ovat @teknohippi mainitsemasta syystä helvetillisen hankalia tuhottavia. Antonivkan silta on hyvä esimerkki, GMLRS:t kyllä reittivät kantta hienosti mutta poikki se meni vasta venäläisten panostamana. Pääpanos pitäisi saada räjähtämään hyvin tarkasti sillan kannen kohdalla että tuhoa syntyisi. Uskoakseni varminta olisi maalittaa ohjus sillan maatukeen, missä maahan tunkeutunut panos pystyisi aiheuttamaan kohtalaista tuhoa.
Kiinan ytimet on hyvin pitkälle olemassa sitä varten, että niillä estetään Ryssän öyhötykset Siperiassa, ja mahdollisesti uhkaillaan Japania. Pohjois-Amerikkaan niillä ei taida riittää kantama.
DF-5A tuli palveluskäyttöön 1981, ja yltää Kiinasta USA:n länsirannikolle. 80-luvun loppupuolella DF-5A ylti jo joka paikkaan paitsi Etelä-Amerikkaan ja osiin Antarktista. Noita alueita Kiina ei ole nähnyt tarpeelliseksi peittää strategisella pelotteella, koska uudempi DF-31A ei myöskään kanna sinne asti. Mutta koko USA on kantamalla. https://en.wikipedia.org/wiki/DF-5
 
Aika lavastetun oloista, juu. Tärkeämpi huomio on se että ryssä ei yritä kieltää siltaiskuja vaan yrittää lavastaa niitä siviileihin kohdistetuiksi. Tämä indikoi sitä että nyt ryssään sattui pahasti ja silloin ryssä uhriutuu. Voi hyvinkin olla että Chongaran silta on nyt poikki, syy se että se yksi tukitolppa on pääosin sisältä murskana. Raudoitus ainakin oli tullut esille kahden puolen eli räjähteen vaikutus on mennyt läpi betonirakenteen.

Kaikenkaikkiaan Ukrainan taktiikkaa on aivan sama kuin aiemmin, eli ensin isketään logistiikkaan ja kuristetaan se. Samalla pidetään painetta yllä rintamalla että ryssä joutuu polttamaan varastojaan taistelussa. Lopuilta ne varastot ehtyy ja tulee kohtelias ele. Luoti ja nälkä on ne joita ryssä tottelee..

Ja hyvin myös osutaan :solthum:

 
Itsekkään en usko että ytimiä käytetään. Kiina voi muka julkisesti heilutella sormia ryssälle ytimillä uhkailusta mutta oon sata varma että odottavat vesi kielellä että ryssä käyttäs ja jos lännellä on vaisu reaktio niin antais se Kiinalle mehukkaan uhkailu tavan Taiwania kohtaan.
Ydinpommien räjäyttely on Kiinan kulmasta karmeaa koska vaikuttaa väkisin talouteen. Bisnes ensin, Kiina elää tuottamalla romua länsimaihin. Ytimet on huonoa bisnekselle. Taloudellinen vakaus tulee ensin, se pitää Kiinan kasassa.
 
Toinen ukejen vohkima uudenkarhea BMP-2 parin päivän sisällä, lähtiköhän entiset omistajat käpälämäkeen vai mikä tuli?
Rintamalinja on pitkä ja aitoja ryssiä sen vahtimiseen rajallinen määrä. Ukrainalaiset ottaa varmasti tuonne paikallisia joten paikallistuntemusta löytyy. Samalla ryssä on lajiominaiseen tapaansa paskonut suhteet asukkaisiin niin lopputulos on että Ukrainan erikoisjoukot pääsee tuolla touhaamaan aika helposti.

Kun se etulinja on toistatuhatta kilometriä ja Ukraina luo painetta laajasti niin aika nopeasti ryssä alkaa menettää otettaan paikallisesti. 100Kö määrällä saat sen 100 örkkiä kilometrille niin ei tuohon paljoa syvyyttä jää. Helppoa uskoa että sopivalla tiedustelulla löytyy niitä örkkivapaita alueita ja reittejä joita pitkin sitten voi käydä ryssän rintamavarikolla kylässä. Tullessa voi esitellä hyviä matkamuistoja.
 
Back
Top