Ukrainan konflikti/sota

Tuo Staromlynivka on tosiaan tuolla suunnalla isompi tavoite noiden teiden takia. Myös joki ylittyy sieltä. Silmämääräisesti Staromaiorskesta vielä ~7km Staromlynivkaan ja siitä samanmoinen matka "Surovikin-linjalle". Tällä kartalla tuo linja näkyy paremmin kuin Tuiterolla.
Katso liite: 80947
Näppärästi tuo 7 km on aina 120 mm heittimen kantama ja tuplana 122 mm tykin kantama niin noilla välitavoitteilla pääsee hyödyntämään maksimaalisesti koko epäsuoran tulen arsenaalia. Se on jo kohtuullisen ilkeä olla kun 155 mm tykistö ajoittain ampuu asemiin, mutta kun päivittäin tulee vuoron perään 120, 122 ja 152/155 mm kranaatteja sekä rakettitulta painopisteissä niin harvat siellä pysyvät hengissä ja toimintakykyisenä.
 
Tämä voi mennä hyvin mielenkiintoiseksi: ensin Gerasimov ja Shoigu laittavat miltei vuoronperään epämieluisia, mutta väitetysti joukkojen suosiossa olevia "hyviä komentajia" syrjään. Sitten väitetysti Gerasimov itse laitetaan syrjään reaktiona Prigozhinin tempaukseen.

Nyt väitetysti Putin itse irtisanonut VDV:n komentajan Mikhail Teplinskyn. Tosin hänet on laitettu syrjään aikaisemminkin ja sen jälkeen pyydetty takaisin. Aikaisemmin oli video jossa pari VDV:n miestä kehoitti olemaan koskematta heidän päällikköönsä, suora varoitus. Toki, kuten alla kirjoitetaan, ei voida tietää onko se aito vai lavastettu - ja millä motiiveilla se on tehty.

Putin has fired the Commander of the 7th Airborne Division, General Mikhail Teplinsky, for hesitating to attack Wagner forces during their advance on Moscow. "Doom and Gloom Girkin" reports (unconfirmed) that units of the 7th Airborne are threatening to leave their positions in Ukraine and "rescue their" commander.

-----------------------------------------------

Strelkov-Girkin:

The march of the Wagner PMCs on Moscow, the lack of a proper reaction from the Kremlin to this egregious fact, in addition to the flight of representatives of the highest authorities from Moscow on June 24, led to the expected result - the appearance of new people willing to "walk" to Moscow with weapons in their hands: .

Today, the "Appeal of the servicemen of the 7th airborne Division in defense of General Teplinsky" appeared on the Network. It contains the following lines: "We are very determined. Up to the point that we will withdraw from positions and go to the rescue of our Bata. You, the ones who sit in the offices! The landing party does not abandon its own! Don't make fatal mistakes."

I do not exclude that this "appeal" is a fake and therefore I do not provide a link to it.

But... The mood in the Russian army is very disturbing. And the Supreme Commander-in-Chief V. Putin is primarily to blame for this.

In October 1990, from the rostrum of the Supreme Soviet of the USSR, I declared to the whole country: "President Gorbachev has lost the army."

After 33 years, I have to repeat: "President Putin is losing the army."


 
Tämä Kamyanske mainittiin jo aiemmin palstalla tänään mutta jäi minulle epäselväksi mistä oli kyse. Tässä kartan kera.


Kuva twiitistä:

1689507170410.png

Seudun kartta hieman ylempää, vielä on matkaa Vasylivkaan (jos se on edes tarkoitus ottaa suoralla rynnäköllä) mutta sen jälkeen avautuisi useita eri teitä moneen eri suuntaan. Toki ryssän joukot olisivat edelleen tiellä ja pitäisi työntää niitä edellään, mutta antaisi tilaisuuden kokeilla eri suuntiin, mukaanlukien Dnieprin eteläraunaa pitkin tapahtuva ujutus kohti länttä (hyvin vaarallista, koska omien joukkojen huolto olisi yhden tien varassa):

1689507324927.png
 
tupla
 
Näyttää siltä että itsemurhavesiskootteri on käynyt kokeilemassa Sevastopolin porteilla.

Ryssän torjuntatuli on videon perusteella mallia hehtaaritykki. Eikö heitä opeteta tähtäämään?

Sevastopol, occupied Crimea. Fire frenzy by russians


-

Sopii hyvin osaksi laajempaa kuviota: tämän mukaan viime yönä käyty kokeilemassa myös UAV-laitteilla

Tossahan vois olla hyvä, jos olisi yksi torpeedo kyydissä. Pintatorjunta lähellä varsin simppeliä, jos vene kyseessä. Liikkuvaan maaliin on pidemmälle vaikea torjua. Torpedo on todella hankala torjua, mutta sillä osuminen kauempaa nostaa laitteen teknologisia vaatimuksia ja näin ollen hintaa.

Noi miehittämättömät veneet voisi päästä torpedon ammunta etäisyydelle, jos olisi mahdollista osua varsinkin paikallaan olevaan maaliin. Vaikea tota venettä on saada perille, jos sen pitää ajaa kohdetta päin.
 
Jatkoa sarjaan "venäläiset mobikit valittavat kurjaa kohtaloaan". Laitan tekstin spoilerin taakse koska sitä on pitkästi.

Lyhyesti, mistä kenkä puristaa tällä kertaa, väitetysti kokivat kovia Bakhmutin seudulla:

- huono ja humalainen johtaja joka käski itsemurhaiseen hyökkäykseen Ukrainan asemia vastaan
- palkka tulee myöhässä eikä täysmääräisenä
- he ovat olleet Ukrainassa 7-8 kuukautta, mutta on myös sopimussotilaita jotka ovat olleet 10-11 kuukautta (ja sopimus päättynyt jo aikaisemmin)
- ei rotaatiota, ei lepoa
- ei tykistön tai ilmavoimien tukea

Ovat nyt takalinjoilla ja aseet otettu pois, mutta ei puhelimia, mistä syystä kuvaavat videon jotta lähimmäiset yrittäisivät auttaa.

Sanovat että eivät kieltäydy taistelemasta, mutta ei tällä sektorilla eikä ensimmäisessä puolustuslinjassa eikä näiden komentajien alaisuudessa. Minun kommentti: luulevat ilmeisesti että sotilaita riittää hyökkäykseen ja ensimmäisen linjan puolustamiseen, joten heidät voi sijoittaa jonnekin linjojen taakse turvallisempaan paikkaan (kuten Putin silloin lupaili, kun julisti yleisen liikekannallepanon),

Rashist mobiks in Bakhmut refused to complete "suicide orders" and are now threatened with shooting by their leadership. The men hit all bingo cards: terrible commanders, no ammo, no artillery and aviation support, delays in payments, and no rotation or rest:

"Hello. We’re the mobilised from the 85th Brigade. Together with us are also contractors whose contracts ran out, but they’re still fighting here with us, now for 10-11 months.

We’d like to say that during all this time, we’ve been mobilised for 7-8 months, we always unconditionally completed all orders at fronts near Kreminna and Belohirivka, without fear.

But now, we’ve been thrown to Bahkmut to unprepared unmined positions, with a drunk company commander who led us to these positions. We didn’t reach them, we were shelled with tanks, mortars, Polish missiles.

We came to the company commander and explained that we won’t pass there. We came across employees of PMC “Hurricane” who were leaving those positions, they were the first with losses.

They explained to us that we’re simply suiciders, we won’t pass there. To which the company commander said we needed to complete the order. But as we’re the mobilised, not stormtroopers or spetsnaz, without ammo, without food, without evacuation, without vehicles, we were thrown in like stormtroopers.

We refused, only laying down weapons by the order of the Brigade commander, under threats of shooting, accused of betrayal, and threatened with imprisonment.

We didn’t reach those positions. We are now sat in Svetlodarsk, in some strange building. But as they didn’t take away our phones, we’re trying to record a video for our relatives who could help us.

We do not refuse to fight, we can take weapons again, but not in this direction, and not in the first line of defence. As I already said, we always followed our orders without being afraid, under mortar and enemy bullets.

But now, after this time, we’re simply defeated psychologically by our command. We don’t even have medals for the SMO, we were not given any payments. By the way, our salaries come late and not in full.

There’s no rotation, no rest provided to us. So that’s what it is. And we’re now accused of betrayal and cowardice forgetting about our previous achievements.

We were sent there without artillery and aviation support which are unable to suppress the enemy fire. We came under shelling, and after all that happened, the commander, answering why our artillery and aviation were silent, said there’s no ammo - “Go die an honourable death”.

But we’re not suiciders, we’re simple mobilised, workmen, just like anyone else.

We were called P.O.W.s and threatened with killing, threatened to be sent to Storm units containing unprepared people, or sent back to the zero line. But we’re simply afraid that our commanders will shoot us there.

We do not refuse to serve and complete combat tasks, just not in this direction, not on the first line, and not with these commanders."

 
Viimeksi muokattu:
Tossahan vois olla hyvä, jos olisi yksi torpeedo kyydissä. Pintatorjunta lähellä varsin simppeliä, jos vene kyseessä. Liikkuvaan maaliin on pidemmälle vaikea torjua. Torpedo on todella hankala torjua, mutta sillä osuminen kauempaa nostaa laitteen teknologisia vaatimuksia ja näin ollen hintaa.

Noi miehittämättömät veneet voisi päästä torpedon ammunta etäisyydelle, jos olisi mahdollista osua varsinkin paikallaan olevaan maaliin. Vaikea tota venettä on saada perille, jos sen pitää ajaa kohdetta päin.

Oletan että Sevastopolin suulle olisi viritelty verkkoja sukellusveneiden, torpeedoiden ja sukeltajien torjuntaa varten.

Toisaalta ei välttämättä, koska Ukraina ei ole vielä kokeillut tällaisia temppuja.

Torpeedo pitäisi laukaista heittimestä ja jos alustana on tällainen kauko-ohjattava pieni vene, ei saa olla kovin suurta viivettä videokuvan ja ohjauksen osalta, jotta osutaan edes sinnepäin. Toki satamassa olevat alukset ovat todennäköisesti laiturissa eivätkä liiku, joten helpompi osua sellaiseen maaliin.

En ole tutkinut tarkemmin Sevastopolin sataman seutua, ovatko alukset laitureissa siten että jää laituri aluksen kyljen ja sataman suun väliin. Silloin ei osuisi aluksen kylkeen torpedolla, joka laukaistaa suulta suoraan aluksia kohti.

Ukrainan on sanottu rakentaneen / suunnittelevan "veden alla liikkuvaa itsemurhadronea" joka näytti kovasti torpeedolta, mutta suuremmalta ja kauko-ohjauksella. Niistä ei ole kuulunut paljoa, liekö vielä pahasti kesken. Ehkä sodan jatkuessa niitä nähdään käytettävän, jos saavat toimivaksi.
 
Mahdollisesti M-55S panssarivaunu ei tuhoutunutkaan, vaikka videolla näkyy komea tulipallo. Aikaisemmassa viestissä sanotaan että ryssälähteiden mukaan olisi ollut suora osuma 152mm Krasnopol eli laserohjattu tykistön kranaatti. Olen myös kuullut väitteitä että ryssä käyttäisi joitakin suurempia tiedustelulennokkeja joissa olisi laserosoitin. Näillä ohjattaisiin Krasnopoleja kohteisiin, tosin Krasnopolien tarkkuudesta on myös kuultu monenlaista kylmän sodan päättymisen jälkeen (intialaiset varsinkin moittineet niiden huonoa laatua, minkä venäläiset ovat tietysti kiistäneet)

JOS on sama vaunu kyseessä, niin liikkuu selvästi omin voimin pois paikalta. Twiitin mukaan optiikkaa meni kuitenkin rikki, mukaanlukien ampujan tähtäin. Korjattavissa tietysti, mutta se vie oman aikansa ja varaosien saatavuus vaikuttaa myös:

The aftermath of this strike on an M-55S tank.

As can be seen the tank is still mobile, but at least optics including the gunner's sight were destroyed.

This makes it an obvious mission kill, although if rare spare parts can be found the tank can be possibly repaired.


 
Idän suunnalla on ollut vaikeampaa viimeisen kahden päivän aikana. Ryssä hyökännyt monella suunnalla, mukaanlukien Bakhmutin kaupungin pohjoinen sivusta.

Ukrainian deputy defence minister Hanna Maliar:

"In the East, the situation has somewhat deteriorated. For two days in a row, the enemy has been actively advancing in the Kupyansk sector in the Kharkiv region. We are on the defense. There are fierce battles, and the positions of the parties are changing dynamically several times a day. We are gradually moving forward in the Bakhmut sector. On the southern flank around Bakhmut, there is a daily advance. On the northern flank, we are trying to hold our positions, but the enemy is attacking. In Bakhmut itself, we are shelling the enemy, and the enemy is shelling us. In the Avdiivka and Maryinka directions, the enemy continues its offensive. Our defenders continue to effectively restrain them. Hot battles continue with no change in positions."


 
Viimeksi muokattu:
Venäjän rypäleammuksia kantavat raketit yhdessä kuvassa:

Since the invasion of #Ukraine by #Russia, they have been using cluster munitions against the Ukrainian population, without distinguishing between civilians and military personnel.

With these bombings, hospitals, shelters, and civilian settlements are indiscriminately targeted.


1689510066272.png

 
Oletan että Sevastopolin suulle olisi viritelty verkkoja sukellusveneiden, torpeedoiden ja sukeltajien torjuntaa varten.

Toisaalta ei välttämättä, koska Ukraina ei ole vielä kokeillut tällaisia temppuja.

Torpeedo pitäisi laukaista heittimestä ja jos alustana on tällainen kauko-ohjattava pieni vene, ei saa olla kovin suurta viivettä videokuvan ja ohjauksen osalta, jotta osutaan edes sinnepäin. Toki satamassa olevat alukset ovat todennäköisesti laiturissa eivätkä liiku, joten helpompi osua sellaiseen maaliin.

En ole tutkinut tarkemmin Sevastopolin sataman seutua, ovatko alukset laitureissa siten että jää laituri aluksen kyljen ja sataman suun väliin. Silloin ei osuisi aluksen kylkeen torpedolla, joka laukaistaa suulta suoraan aluksia kohti.

Ukrainan on sanottu rakentaneen / suunnittelevan "veden alla liikkuvaa itsemurhadronea" joka näytti kovasti torpeedolta, mutta suuremmalta ja kauko-ohjauksella. Niistä ei ole kuulunut paljoa, liekö vielä pahasti kesken. Ehkä sodan jatkuessa niitä nähdään käytettävän, jos saavat toimivaksi.
Siinä vois olla mahdollisuus ajaa sulusta yli satamaan ja ampua torpedo. Toki tekee raskaaksi veneen. Voi olla liianraskas. Pitäisin mahdollisena runkoon asennusta matalamman painopisteenvuoksi ja tutkajälki pienempi, kun vedenpäällä ei niin paljon kamaa. Paineilmalla torpedon saa liikkeelle vedenalta. Syväys tietysti kasvaa.
 
Moskovan seudun tiedossa olevat ilmatorjunta-asemat ja niiden asejärjestelmien ulottumat. Tarkempi versio kartasta löytyy twiitistä:

Version 1.2 of known Moscow air defence locations & ranges thru July 11.

Key:
RED circle = Pantsir 11-mi SAM range
GREEN circle = Pantsir 2.5-mi 30mm cannon range

- S-400s have ranges that cover whole map
- ALL Pantsirs seen have been ID'd as S2s
- P-18-2 VHF radar at Salaryevo


1689511025128.png

 
Siinä vois olla mahdollisuus ajaa sulusta yli satamaan ja ampua torpedo. Toki tekee raskaaksi veneen. Voi olla liianraskas. Pitäisin mahdollisena runkoon asennusta matalamman painopisteenvuoksi ja tutkajälki pienempi, kun vedenpäällä ei niin paljon kamaa. Paineilmalla torpedon saa liikkeelle vedenalta. Syväys tietysti kasvaa.

Jos sulusta voi ajaa yli niin miksi edes ottaa torpedoa kyytiin? Lisää painoa ja monimutkaisuutta.

Kuvien perusteella Sevastopolin suulle on viritelty jonkinlaiset kelluvat puomit / esteet tielle, jotta näillä kevyillä pinta-aluksilla ei pääse satama-altaaseen ja siten alusten kimppuun.

Mietin itse, että onko pinnan alla perinteisiä suojauksia eli erilaisia verkkoja, joihin sukellusvene, torpeedo tai sukeltaja jäisi kiinni (toki sukeltaja voi leikata itselleen reiän ja sukellusvene taas odottaa, että suojaus avataan jos jokin pinta-alus poistuu satamasta).

JOS pinnan alla ei olisi suojauksia, silloin voisi olla ideaa kokeilla torpeedon kuljettamista sataman suulle ja laukaista se suojausten ali. Mutta tämä tekee paljon lisää painoa ja monimutkaisuutta koko järjestelmään, joten liekö järkevää. Satama-allas ei välttämättä ole kovin syvä, jote osuessaankin torpeedo ei välttämättä tee aluksesta pitkään käyttökelvotonta. Vaatii tietysti korjauksen ja ehkä pohjaan asettuminen kiertää runkoa pahasti, mutta ei välttämättä. Vertaa Pearl Harborin iskuun, silloinkin monet "upotetuista" aluksista saatiin nostettua ja korjattua taistelukelpoisiksi.

Ei toki sillä, etteikö kannattaisi kokeilla. Moskvallakin piti olla vaikeasti läpäistävä ilmatorjuntakyky ja nähtiin miten sen kanssa kävi.
 
OSINTdefender nimisen twitter-tilin kirjoituksista on ollut juttua ennenkin, nyt ainakin jäänyt kiinni valehtelusta ja lähteen vääristelystä:

A reminder that this one of the least reliable "OSINT" accounts covering the war in Ukraine.

The NYT did not make these claims - the counter offensive has not "halted" and "20% of deployed equipment and armour" used in the current offensive has not been "damaged or destroyed".


NYT:n artikkeli on maksumuurin takana, mutta siitä näkee kuitenkin tämän verran:

Early in the counteroffensive, Ukraine lost as much as 20 percent of its weapons and armor. The rate dropped as the campaign slowed and commanders shifted tactics.

Eli sen mukaan vastahyökkäyksen alkuvaiheissa menetykset olivat 20% mutta tämä prosenttiosuus pieneni ukrainalaisten hidastettua kampanjaa ja tehtyä muutoksia taktiikkaan. Minä luen tätä niin että menetykset olivat 20% niiden joukkojen osalta jotka hyökkäsivät suoraan ryssän asemia vastaan. Tämä on tietysti eri asia kuin rintamalohkolle sijoitettujen joukkojen ja kaluston määrä, koska tuskin hyökkäsivät kaikkien joukkojen voimalla yhtä aikaa.

Toisaalta eivät sanoneet että vastahyökkäys on pysähtynyt (halted) vaan hidastunut. Merkittävä ero näilläkin.

Kyse NYT artikkelin mukaan ensimmäisinä viikkoina vastahyökkäyksen taisteluissa käytetystä kalustosta 20% vioittunut tai tuhoutunut - ei todellakaan koko kalustosta


In the first two weeks of Ukraine’s grueling counteroffensive, as much as 20 percent of the weaponry it sent to the battlefield was damaged or destroyed, according to American and European officials. The toll includes some of the formidable Western fighting machines — tanks and armored personnel carriers — the Ukrainians were counting on to beat back the Russians.

The startling rate of losses dropped to about 10 percent in the ensuing weeks, the officials said, preserving more of the troops and machines needed for the major offensive push that the Ukrainians say is still to come.
 
Back
Top