Ukrainan konflikti/sota

Sitä mietin, että miksi romautettiin autosilta kun todennäköisesti samoilla paukuilla olisi tullut se rautatiesiltakin alas. Ehkä ryssien junaliikenne on muiden Krimille tehtyjen iskujen seurauksena niin onnetonta ja vaatii jokatapauksessa uudelleen kuormauksen junasta kuorma-autoihin, joihin Ukraina pystyy taas iskemään, että oli tärkeämpi saada autoilta liikenne pois ja etenkin nyt kun Krimillä on jo paljon ryssiä. Ne joutuvat ajamaan rantatietä myöden kotiinsa tukkien liikenteen siellä ja vaikeuttaen siten myös kuorma-autojen liikennettä pohjoisesta Krimille ja Hersonin suuntaan. Lisäksi tämä on ryssien siviileille hyvä merkki poistua sieltä lopullisesti, ne jotka vielä pääsevät.
Ja se oli autosilta mitä Putler ajeli messevänä kuorma-autolla.
On muuten tasan vuosi kulunut siitä kun Medvedev kännipäissään uhosi tuomiopäivää Ukrainalle, tasan vuosi, miten sattuikin.

Ehkä rautatiesillankin päivät ovat vähissä. Sehän ei tarvitse muuta kuin sopivan sisäpiiritiedon saapuvasta ammusjunasta ja kiskot hiukan rikki jostain tai joku lennättää FPV droonin yhteen vaunuista tai mitä vain, lukuisia vaihtoehtoja enemmän sen sillan suhteen, joten sekin puoltaa tätä järjestystä.

Pian voi alkaa siellä Tagan-Rogin suunnalla juniin ja logistiikkasolmuihin ilmestymään ikäviä sattumuksia. Mistäs noista ikinä tietää kun huolimattomuutta on esiintynyt jo niin monessa paikassa.
 
Tuolloin ja ennen sodan alkua oli meilläkin tunnelmat toisenlaisia.

Yle tänään kirjoittelee brittien "strategisesta viestinnästä" ja informaatiosodankäynnistä.
Homma alkoi jo ennen sotaa viime vuoden helmikuussa.

"Britannian puolustusministeriön edustaja kertoo Ylelle sähköpostiste, että ministeriö uskoo vaikuttaneensa raporteillaan sodan kulkuun. Hän muistuttaa ensimmäisestä tiedusteluraportista, joka julkaistiin viikkoa ennen suurhyökkäyksen alkamista. Se sisälsi ministeriön varoittavan arvion Venäjän hyökkäyssuunitelmista.
– Olemme varmoja, että tämä auttoi kansainvälistä yhteisöä ymmärtämään ja jakamaan huolemme siitä, miten tosissaan Putin oli. Se auttoi myös Ukrainaa vahvistamaan puolustustaan ennen helmikuun 24. päivää, tiedottaja sanoo."

Vähän luulen että noiden aseiden tarkkuus ei välttämättä ole niin hyvä kuin voisi olettaa, jos siellä on ilmatorjuntaa ja GPS häirintää. (millä sitten onkaan isketty). Uskoisin että tarkoitus on ollut katkaista kaikki liikenne, mutta raiteisiin tarkoitettu isku on mennyt maantiesiltaan.

Eiköhän sinne tule uusia iskuja jos tarpeen on, kun kerran kantamaa riittää.
 
Sitä mietin, että miksi romautettiin autosilta kun todennäköisesti samoilla paukuilla olisi tullut se rautatiesiltakin alas.
Kun vertaat noiden siltojen rakenteita ja sitä, miten ilmeisesti käytetyt pintadroonit toimivat, niin vastaus lienee selvä. Kumipyöräsilta saatiin nostettua pois palkeiltaan kun ajettiin droonit sillan matalaan kohtaan ja räjähdys saatiin suunnattua ylös sillan kantta vasten. Junasillan rakenne on toisenlainen.
 
Sitä mietin, että miksi romautettiin autosilta kun todennäköisesti samoilla paukuilla olisi tullut se rautatiesiltakin alas. Ehkä ryssien junaliikenne on muiden Krimille tehtyjen iskujen seurauksena niin onnetonta ja vaatii jokatapauksessa uudelleen kuormauksen junasta kuorma-autoihin, joihin Ukraina pystyy taas iskemään, että oli tärkeämpi saada autoilta liikenne pois ja etenkin nyt kun Krimillä on jo paljon ryssiä. Ne joutuvat ajamaan rantatietä myöden kotiinsa tukkien liikenteen siellä ja vaikeuttaen siten myös kuorma-autojen liikennettä pohjoisesta Krimille ja Hersonin suuntaan. Lisäksi tämä on ryssien siviileille hyvä merkki poistua sieltä lopullisesti, ne jotka vielä pääsevät.
Ja se oli autosilta mitä Putler ajeli messevänä kuorma-autolla.
On muuten tasan vuosi kulunut siitä kun Medvedev kännipäissään uhosi tuomiopäivää Ukrainalle, tasan vuosi, miten sattuikin.

Ehkä rautatiesillankin päivät ovat vähissä. Sehän ei tarvitse muuta kuin sopivan sisäpiiritiedon saapuvasta ammusjunasta ja kiskot hiukan rikki jostain tai joku lennättää FPV droonin yhteen vaunuista tai mitä vain, lukuisia vaihtoehtoja enemmän sen sillan suhteen, joten sekin puoltaa tätä järjestystä.

Pian voi alkaa siellä Tagan-Rogin suunnalla juniin ja logistiikkasolmuihin ilmestymään ikäviä sattumuksia. Mistäs noista ikinä tietää kun huolimattomuutta on esiintynyt jo niin monessa paikassa.
Oma mutu on että Ukraina koittaa pakottaa ryssän keskittämään kaiken kuljetuksen menemään ensin rautatiesillan kautta, ja sitten losautetaan sekin paskaksi kun joku oikein mehevä varustekuljetus on menossa yli.

Kuorma-autoilla onnistuu tavaran kuljetus sillan yli hajautetusti, jolloin yhdessä kuljetuksessa ei ole pakko kuljettaa kerralla ihan hervottomasti tavaraa. Yksikaistaisella junaradalla on hankalampi koittaa pilkkoa kuljetuksia useaan eri pieneen kuljetukseen jotka eivät ole yksittäisinä niin houkuttelevia kohteita.
 
Tuolloin ja ennen sodan alkua oli meilläkin tunnelmat toisenlaisia.

Yle tänään kirjoittelee brittien "strategisesta viestinnästä" ja informaatiosodankäynnistä.
Homma alkoi jo ennen sotaa viime vuoden helmikuussa.

"Britannian puolustusministeriön edustaja kertoo Ylelle sähköpostiste, että ministeriö uskoo vaikuttaneensa raporteillaan sodan kulkuun. Hän muistuttaa ensimmäisestä tiedusteluraportista, joka julkaistiin viikkoa ennen suurhyökkäyksen alkamista. Se sisälsi ministeriön varoittavan arvion Venäjän hyökkäyssuunitelmista.
– Olemme varmoja, että tämä auttoi kansainvälistä yhteisöä ymmärtämään ja jakamaan huolemme siitä, miten tosissaan Putin oli. Se auttoi myös Ukrainaa vahvistamaan puolustustaan ennen helmikuun 24. päivää, tiedottaja sanoo."

Tänään lisäksi kotimaista katsantoa.

Oma viides kolonnamme oli ahkerana vielä ennen ryssän hyökkäystä:

"Majuri James Mashiri lataa täysilaidallisen Venäjän toimia joka käänteessä puolustelevien turvallisuuspolitiikan konkarien selityksiä vastaan.

Mashiri käy läpi kirjoituksessaan mm. miten silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp) vähätteli Krimin valtaukseen johtaneita tapahtumia vielä helmikuun lopulla 2014: "Ei ole mitään merkkejä sellaisesta (Venäjän sotilaallisesta interventiosta), eikä myöskään mielestäni mitään sellaista, mitä he voisivat voittaa sellaisella menettelyllä – päinvastoin", Tuomioja totesi.

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro puolestaan väitti vielä maaliskuun 4. päivänä 2014, että Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään.

Aleksanteri-instituutin Venäjää myötäilevää ja sen kantojen mukaan alati muuttuvaa analyysiä ollaan saatu kuulla Itä-Ukrainan sodan pitkittyessä.

Mashiri käy läpi myös Venäjän politiikkaa aktiivisesti kommentoineiden entisen valtiosihteeri Risto Volasen (kesk) ja eversti (evp) Pekka Visurin Venäjän suuntaan kallellaan olevan kirjoittelun, viimeksi "Geopoliittisen seuran" julkaisuina.

"Suomessa vanhan kaartin turvallisuuspoliittinen eliitti puhuu lämpimästi milloin Minskin tulitaukosopimuksen noudattamisesta, pakotteiden asteittaisesta purkamisesta, kahdenvälisten suhteiden ylläpitämisestä ”aktiivisen vakauspolitiikan” viitekehyksessä. Kyseenalaisia arvioita ja harhaanjohtavia tietoja antaneet Tuomioja, Volanen ja Visuri ovat toki kokeneita ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, mutta on perin kummallista, että toistuvasti virhearvioita ja viestinnässään kansainvälistä oikeutta rikkovan Venäjän pussiin pelanneita henkilöitä vieläkin pidetään mukana turvalisuuden isoilla areenoilla, kuten esim. Kultarannassa (Kivinen 2014–2015, Tuomioja 2013–2016, Volanen 2015–2016, Visuri 2014–2016)", Mashiri ihmettelee.

Ryssien vastaus sillan räjäyttämiseen on poistaa joiltakin alueilta yhdeksän vuotta voimassa ollut yöllinen ulkonaliikkumiskielto. Se ei varmaankaan aiheuta mitään ongelmia.

Ja ei sillä, että haluaisin suolaa haavoihin hieroa, mutta ukrainalaiset räjäyttivät sillan ilmeisesti tuon Tuzlan saaren kohdalla. Tiedä häntä onko sinne pääsyä ainakaan kaikilla korjausnostureilla, riippuu varmaan virtauksista, syväyksestä ja vuorovesistä. Kannattaa lukea Perpetuan twiitin kommentit, siellä on asiantuntevampaa porukkaa sanomassa missä kohdassa on se tuki #145.

Viimeksi muokattu:
Oma mutu on että Ukraina koittaa pakottaa ryssän keskittämään kaiken kuljetuksen menemään ensin rautatiesillan kautta, ja sitten losautetaan sekin paskaksi kun joku oikein mehevä varustekuljetus on menossa yli.

Kuorma-autoilla onnistuu tavaran kuljetus sillan yli hajautetusti, jolloin yhdessä kuljetuksessa ei ole pakko kuljettaa kerralla ihan hervottomasti tavaraa. Yksikaistaisella junaradalla on hankalampi koittaa pilkkoa kuljetuksia useaan eri pieneen kuljetukseen jotka eivät ole yksittäisinä niin houkuttelevia kohteita.
Vai kaksi raide paria?
 
Jos kus arvelinkin että tehokkain hetki pistää silta poikki on hyökkäyksen aikana. Tällöin vatnikit ryntää kuin sopulilauma rantatietäpitkin takaisin mordoriin ja tukkivat koko reitin. Ukraina kertoili pari päivää sitten että Krimin sillan kautta kulkee 30% ja Tangorodin kautta 70% ryssän sotalogistiikasta. Nyt tuo 30% on poikki sillan myötä ja loput 70% jämähtää vatnikkivyöryyn. Tämä vaikutus kestänee sen viikon, ehkä kaksi riippuen miten laajasti paniikki Krimillä leviää vatnikkien keskuudessa. Jos ryssän välivarastointi on tuhoutunut hyvin kaukoiskuissa niin tarvikepula ailkaa näkyä parin viikon sisällä etulinjassa.
 
My thoughts excactly. Muutama puikko vielä jonnekin Krimille, niin sohaistaan kunnolla muurahaispesää. ryzzäsiviilit lähtevät pakomatkalle Krimiltä ja tukkivat rantaraitin. Sen jälkeen on ryzziltä murkulat nopeasti loppu.
 
Wagnerien kulkua Valko-Venäjällä. Tämä on kyllä niin hämärää touhua ettei voi käsittää. Meinaavatko ne hyökätä tuolta Ukrainaan, menevätkö suojaan tuonne kapinan jälkeen, menevätkö kouluttamaan VV:n joukkoja tuonne vai mikä on homman juoni.

Jos joku olisi kirjoittanut kirjan sodan kulusta tähän mennessä, niin sitä olisi pidetty naurettavana ja epärealistisena. Eihän näitä kaikkia juonenkäänteitä kukaan hullukaan olisi osannut keksiä.
 
Jos kus arvelinkin että tehokkain hetki pistää silta poikki on hyökkäyksen aikana. Tällöin vatnikit ryntää kuin sopulilauma rantatietäpitkin takaisin mordoriin ja tukkivat koko reitin. Ukraina kertoili pari päivää sitten että Krimin sillan kautta kulkee 30% ja Tangorodin kautta 70% ryssän sotalogistiikasta. Nyt tuo 30% on poikki sillan myötä ja loput 70% jämähtää vatnikkivyöryyn. Tämä vaikutus kestänee sen viikon, ehkä kaksi riippuen miten laajasti paniikki Krimillä leviää vatnikkien keskuudessa. Jos ryssän välivarastointi on tuhoutunut hyvin kaukoiskuissa niin tarvikepula ailkaa näkyä parin viikon sisällä etulinjassa.
ainoo vaan että tuo ruuhka on kaiketi ainoastaan toiseen suuntaan eli ryssälästä varmaan pääsee länteen päin sujuvasti toki takasin sitten ei mennä rivakasti, nyt olis hyvä saada kunnon hööki jostain kohtaa rintamalinjaa läpi niin että olis kunnon jamit kun perääntyvät erikoisoperaatioukot sekoilis tuolla turistien seassa
 
Back
Top