Ukrainan konflikti/sota

Ovat löytäneet. Ja vaikka John Helin tänään sanoi, että vaikka Ukraina ottaisi Tokmakin haltuunsa niin sillä ei ole sen suurempaa merkitystä, niin kyllä sillä olisi aivan helvetin suuri merkitys, sori vaan J.Helinille. Kannattaa kattoa sitä karttaa myös mitä piirtää.

Yhden pisteen vihje. Jos Tokmak saadaan vallattua, ryssän huolto raiteita pitkin Khersoniin loppuu seinään.

Kahden pisteen vihje:

Uket jos pääsee Zorja-Bilmak-Rozivka linjalle niin ovat Donetskin ylänköalueen reunalla ja 60km päässä eteläisestä rantatiestä, jolloin se pyörälogistiikka myös on GMLRS:n kantaman päässä ja ryssien loppukin logistiikka Hersonin alueelle on ns. kaulaa myöten ruumiineritteissä. Plus jatkohyökkäykset alamäkeen, helpottaa touhua aika oleellisesti.

Edit. Tarkottaen siis sitä et ukejen ei välttämättä tartte edetä 120 kilsaa nykysiltä sijoilta Berdjanskiin asti vaan 40 kilsaa strategisesti merkittäviin asemiin Donetskin ylängöllä piisaa laittaan vanjan elämä _TODELLA_ hankalaks koko etelän suunnalla.

Edit 2. Ja sitten vielä sellanen homma et ukejen ei välttämättä tartte edes mennä Tokmakiin, koska etelän suuntaan menevien Donetskin ja Berdjanskin rautateitten risteyskohta sijaittee ~45 kilsaa Tokmakista itään Verkhnii Tokmak Pershyissä (10 kilsaa Zorjasta btw). Eli siitä sitten vielä toinen syy puskee Velyka Novosilkasta etelään.
 
Viimeksi muokattu:
Ovat löytäneet. Ja vaikka John Helin tänään sanoi, että vaikka Ukraina ottaisi Tokmakin haltuunsa niin sillä ei ole sen suurempaa merkitystä, niin kyllä sillä olisi aivan helvetin suuri merkitys, sori vaan J.Helinille. Kannattaa kattoa sitä karttaa myös mitä piirtää.

Yhden pisteen vihje. Jos Tokmak saadaan vallattua, ryssän huolto raiteita pitkin Khersoniin loppuu seinään.
Sekin on sitten Helinin mielestä pelkkä yhteensattuma että Tokmakin pohjoispuolella on ryssän pääpuolustuslinjat, kaupungin ympärille on rakennettu siilipuolustusrengas ja Tokmak Berdyansk - välillä ei ole mitään.
 
Sekin on sitten Helinin mielestä pelkkä yhteensattuma että Tokmakin pohjoispuolella on ryssän pääpuolustuslinjat, kaupungin ympärille on rakennettu siilipuolustusrengas ja Tokmak Berdyansk - välillä ei ole mitään.

Mä oon Helinin kans samaa mieltä. Vasta Moskovan valtaaminen lasketaan edistykseksi. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka Beringinmerelle.
 
Eipä tuo Moskovan ilmatorjunta kummoista ole, mutta totuuden nimessä saattaa olla, että ihan tarkoituksellakin jättävät ampumatta Moskovaan asti päässeitä. Kun ei nuo dronet mitään ydinpommeja ole niin melkein suurempi show se on, jos siellä it räiskyttelee niitä ja sitten dronee ja it rojua putoilee pitkin kaupunkua. Ja samalla myöntäisivät niiden olevan Ukrainasta.

On se silti melkoinen heikkouden merkki, jos ei kyetä ampumaan näitä alas. Kuitenkin pääkaupunki kyseessä ja miljoonia ihmisiä siellä.

Iso kysymysmerkki, mikseivät kykene pudottamaan, koska useiden kuukausien ajan Ukrainan dronet ovat lentäneet Moskovan yllä ja hyvin harvoin kuultu yrityksistä pudottaa niitä.

Arvattavasti jokainen venäläinen tietää (tai kuvittelee tietävänsä) että dronet ovat Ukrainasta. Mikä olisi toinen vaihtoehto? Joku Venäjän sisäinen kapinallisryhmä ampuisi säännöllisesti pääkaupunkia droneilla ilman että kukaan kykenee tekemään mitään? Eikö se olisi vielä pahempi tilanne Putinin kannalta, jos ihmiset alkaisivat kuvittelemaan tällaista?

Tuskin Putin ja hänen koplansa haluaa tarkoituksella näyttäytyä heikoilta? Ei sovi diktaattorille sellainen alkuunkaan. "Vahva johtaja" kukistaisi tuollaiset kapinat heti alkuunsa ja verisesti, jotta viesti menee perille muille samaa suunnitteleville. Samoin "vahva johtaja" käskisi pudottaa dronet taivaalta hinnalla millä hyvänsä, niiden ei pitäisi päästä lähellekään pääkaupunkia koska se olisi heikkouden merkki.
 
Ovat löytäneet. Ja vaikka John Helin tänään sanoi, että vaikka Ukraina ottaisi Tokmakin haltuunsa niin sillä ei ole sen suurempaa merkitystä, niin kyllä sillä olisi aivan helvetin suuri merkitys, sori vaan J.Helinille. Kannattaa kattoa sitä karttaa myös mitä piirtää.

Yhden pisteen vihje. Jos Tokmak saadaan vallattua, ryssän huolto raiteita pitkin Khersoniin loppuu seinään.
Nämä asiantuntijoiksi nostetut osint-harrastajat on ehkä hyviä tutkimaan karttaa ja videoita mutta kaikki asiat ei selviä karttaa ja videoita tutkimalla.

Viime vuoden Khersonin valtaus eteni todella hitaasti eli ei juuri lainkaan, kunnes korttitalo yhtäkkiä romahti. Nykytilanteessa on jotain joka herättää samoja tuntemuksia.

Silti, jossain vaiheessa puolustuslinja pitää saada kunnolla puhki ja vihollinen liikkeelle. Ei omatkaan voimat jaksa ikuisesti puskea päälle.
 
Benjamin Pittet pohdiskelee, tosin viitatut viestit ovat vanhoja, ne on julkaistu 28.3.2023 eli kohta viisi kuukautta sitten.

I wonder why we aren’t seeing drones heading here. Thousands of rounds openly stored within range of some Ukrainian drones. One successful hit here would make a pretty big boom.

Yksi kommentoija kirjoittikin näin: Someone in the comments said it was mostly empty now.

Pistää silti miettimään: näitä ulkoilmavarastoituja tykistön ja heittimien kranaatteja sekä erilaisia raketteja on varmasti löydettävissä tälläkin hetkellä.

-

We can see on these pictures that the Russians store a lot of ammunition on the site of the 719th Artillery Ammunition Base (45.8861, 40.0399).

There is a strong increase in equipment between July and December 2022. They are using civilian-looking semis to transport ammo.


1692364637853.png

Interestingly, in early 2021, ammunition began to be stored in the base. This coincides with the beginning of the first deployment phase.

1692364690977.png


-

719th Artillery Ammunition Base (45.8861, 40.0399) koordinaatit kartalla:
1692365015084.png
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan GUR julkaissut numeron ryssän "varjomobilisaation" etenemisestä - tai kuten minä kutsun sitä: yleinen liikekannallepano. Vaikka Putin halusi kutsua sitä väliaikaiseksi, kun se julistettiin viime vuoden syksynä ja vaikka myöhemmin se julistettiin päättyneeksi, niin ei se ole mihinkään kadonnut vaan sitä tehdään kokoajan. Se että Venäjä ei kykene mobilisoimaan joukkojaan tämän tehokkaammin ei tarkoita, etteikö kyseessä olisi yleinen liikekannallepano.

"About 20,000 people are mobilized in Russia every month for the war against Ukraine", - GUR

1692365881541.png

 
Washington Post -artikkelin teksti ja kuvat (jätin kolme kuvituskuvaa pois - artikkeli julkaistu 17.8.2023): LÄHDE

Inside the Russian effort to build 6,000 attack drones with Iran’s help​

Leaked documents show that Moscow is progressing toward its goal of mass-producing UAVs it could use to pummel Ukrainian cities


By Dalton Bennett and Mary Ilyushina
August 17, 2023 at 6:00 a.m. EDT

Lainasin aikaisemmin tänään Washington Post artikkelin Venäjän dronetehtaasta. Unohtui kommentoida tätä kohtaa (alleviivaus minun):

Delivery of the drones and equipment to the production facility also was a challenge. The first Iranian shipments arrived at Begishevo Airport in Tatarstan with little advance notice. Staffers at Alabuga scrambled to sort out the basic logistics of transporting the cargo back to their warehouse, the individual said.

Tämän sodan aikana on pohdittu, mitä ne raskaat sotilaskäyttöön tarkoitetut rahtikoneet tuovat, ne jotka lentävät Venäjän ja Iranin välillä.

Tämän artikkelin perusteella on selvää, että ainakin osaksi ne tuovat Shahed-136/131 droneja kitteinä. JOS ryssän tehdas on kyennyt aloittamaan runkojen valmistuksen, niin silti nämä koneet tuovat jatkossakin moottorit, ohjausyksiköt yms. sisuskalut.

JOS Venäjän aikataulu ei veny, niin heidän oli tarkoitus kyetä "itsenäiseen tuotantoon" 2.1.2024 alkaen eli neljän ja puolen kuukauden kuluttua. Artikkelissa useampi asiantuntija arvioi, että ryssä olisi ainakin kuukauden verran jäljessä asetetusta aikataulusta, ehkä enemmänkin, joten ei ole takeita että kykenisivät kirimään alkuperäisen tavoitteensa kiinni.

Toisaalta oletan että tehdas saadaan toimintaan ja kykenee valmistamaan jonkinlaisen määrän droneja per kuukausi. Onnistuuko tuo tavoiteltu 225 kpl per kuukausi vai jäädäänkö 170-180 kpl per kuukausi tasolle (tämä on ns. kakkosvaiheen tavoite)? Voi toki pohtia, millä tasolla ovat tällä hetkellä? Aikataulun mukaan tämä ns. kakkosvaihe olisi ollut päällä 1.4.2023 alkaen eli olisi kohta puolivälissä.
 
Tuvalaisen aktivistin mukaan vähemmistökansat joutuu siksikin tykinruuaksi, että venäläiset voi leikkiä viattomia


Danhayaa Hovalyg, an activist from Russian Republic of Tyva, discusses why so many representatives of indigenous peoples from Russia are sent to the war in Ukraine.

"We are made the face of this war, so that later they can say that it was not Russians who killed Ukrainians. That Russians and Ukrainians are brothers," she thinks.
Juurikin kuten tuvalainen sanoo.


Ja kenen nimissä ne on sotimassa siellä?
 
Venäläisten uusin superase on 12,7mm tarkkuskivääri joka on useita kertoja tarkempi kuin amerikkalaisten kiväärit.

The developer said that the new Astarta rifle surpasses the American ones in accuracy​

The new rifle from the holding "High-precision complexes" of Rostec MTs572 "Astarta" is many times superior to the American Barrett rifles in terms of accuracy. Vitaly Bulgakov, Deputy Managing Director of JSC "KBP" (part of the "High Precision Systems"), told reporters about this at the "Army" forum.

"The rifle is self-loading, but it allows you to achieve high accuracy: a group of five shots - [hit spread] 1.5 cm from 100 m. <...> The American Barrett rifle showed an average hit group of 6 cm in tests. That is, we surpassed the Americans by several times ", he stated.

According to him, the new Astarta sniper rifle showed unique accuracy during tests. "This rifle in our first tests showed groups of five shots of 1.5 cm - this is unique. From a distance of 100 m. Considering that the caliber here is 12.7, this means that the bullet flew into one hole. One after the other," he said.
https://tass.ru/armiya-i-opk/18536509
 
Kuten aiemmin on sanottu niin nyt näitä Dnipron ylityksiä vain ilmestyy sinne tänne, eikä ryssät saa noita pieniä pistoja kuriin niin ne sitten kasvavat ja kehittyvät kunnes on liian myöhäistä yrittää mitään ja momentum lähtee vyörymään. Tosin tuossa vielä itse Dnipro on ylitettävänä.


Drooneja lähdössä taas etulinjaan 270 kpl ja jokainen pystyy kantamaan esimerkiksi 120 mm heittimen ammuksen ryssien niskaan.


Tällaiset termobaariset namut olisi passeleita tiputtaa sinne korsun luukulle tai risuista tehdyn katon läpi.

 
Viimeksi muokattu:
Kuten aiemmin on sanottu niin nyt näitä Dnipron ylityksiä vain ilmestyy sinne tänne, eikä ryssät saa noita pieniä pistoja kuriin niin ne sitten kasvavat ja kehittyvät kunnes on liian myöhäistä yrittää mitään ja momentum lähtee vyörymään. Tosin tuossa vielä itse Dnipro on ylitettävänä.

Kuinka pitkälle venäläisjoukot täytyy ajaa, jotta jonkinsortin lossiliikenne Dneprin yli olisi turvallista?

Venäjähän vuosi sitten huolsi joukkojaan Hersonissa kaikenkarvaisilla kelluvilla.

Mietin Ukrainan tavoitetta Dneprin vasemmalla rannalla, se ei voi olla pelkkä joukkoja sitova sillanpää, vaan rintama jossa edetään - pelkkä sillanpään muodostaminen olisi aika kehno strategia, sillä hyökkäämishalun puute näkyisi aika äkkiä. Sillanpäätä täytyy siis pyrkiä laajentamaan rintamaksi.
 
Back
Top