Ukrainan konflikti/sota

DIU:n edustaja Andri Yusov vahvisti Suspilnelle antamassaan kommentissa erikoisoperaation toteutuksen yhteistyössä laivaston kanssa.
Hänen mukaansa "tavoite saavutettiin", eikä henkilökunnan joukossa ollut uhreja.

Klo 5:stä lähtien Tarkhankutin niemellä sijaitsevan Mayakin kylän lähellä kuului räjähdyksiä.
Lisäksi Crimea.Realiin lähteet Ukrainan tiedustelu vahvisti, että alueella käytiin taistelu, jossa oli mukana veneitä ja lentokoneita.

Mayakissa sijaitsee Venäjän ilmailuvoimien radiotekniikan joukkojen 3. radiorykmentin tukikohta.
Myös Tarkhankutin niemimaalla on tutkaasemat - Nebo-M-tutka ja Kasta-2E2-tutka. Ilmapuolustusasemia on valmisteltu puolustuskehälle.

Nyt alkaa olemaan tekemisen makua(y)Erikoisjoukot iskevät selustaan ja lennokit Moskovaan. Kukkulan kuningastakin on pakko pelata että saavat työnnettyä örkkimassat takaisin Venäjälle mutta loppujen lopuksi ne ratkaisevat taistelut käydään ihan muualla.
 
Täytyy sanoa,että Ukrainan erikoisjoukot alkavat olla maailmanmittapuussa aikamoisia tekijöitä. He ovat taistelleet kokoajan kykenevää vihollista vastaan, jolla kalustoa ja osaamista enemmän kuin vaikka Talebaneilla tai muilla puskajusseilla.
 
Tuo Krimin operaatio ei olisi ollut mahdollista jos ryssän veneet pystyisivät partioimaan vesillä.

Vesidroneilla tehdyt iskut mahdollistivat paatilla maihinnousun. Ja tutkien ja ilmatorjunnan tuhoaminen mahdollistaa lisää lentodroneilla ja ohjuksilla tehtäviä iskuja.

Jonkun ajan päästä tämä mahdollistaa hävittäjillä ja koptereilla tehtäviä iskuja.
 
Tämän iskus motivaatio ihmetyttää, en keksi pikaisesti miksi ei käytetty lenneokkeja tutkien tuhomaiseen. Tai HARM ohjuksia. Eli jotain muuta tuolla käytiin tuhoamassa. Iranin dronet tuolta ovat lennelleet joten liittyisikö niiden kurssin korjaukseen/ohjaukseen? Yksinkertainen tapa tuollaisen kurssin tarkistukseen on tutkalla mitata lentorataa ja korjata radion välityksellä kurssia. Radion osalta aseman pitää olla rannikolla että kuuluu eikä tule maastoesteitä eteen. Paikkana tuo nyt raidattu ranta olisi juurikin sopiva tuohon.
 
Voi kai sitä olla muunkinlaisia tehtäviä kuin tuhoamistehtäviä. Voihan se olla että sieltä on haettu jokin, jotkut tai joku. Tai esimerkiksi tiedusteltu jotain; sopivat asiakirjat tai laitteet jos saa käsiinsä niin kannattaa ottaa mahdollisesti riskejäkin.
 
Täytyy sanoa,että Ukrainan erikoisjoukot alkavat olla maailmanmittapuussa aikamoisia tekijöitä. He ovat taistelleet kokoajan kykenevää vihollista vastaan, jolla kalustoa ja osaamista enemmän kuin vaikka Talebaneilla tai muilla puskajusseilla.
Maailman parhaat kouluttajat mm brittien SAS. Piikki auki parhaimpiin varusteisiin ja aseisiin maailmalta.
Eniten kokemusta varmasti maailmassa miten ryssän armeijaa vastaan toimitaan selustassa.
 
Voi kai sitä olla muunkinlaisia tehtäviä kuin tuhoamistehtäviä. Voihan se olla että sieltä on haettu jokin, jotkut tai joku. Tai esimerkiksi tiedusteltu jotain; sopivat asiakirjat tai laitteet jos saa käsiinsä niin kannattaa ottaa mahdollisesti riskejäkin.

Minuakin mietityttänyt, miksi hyökätä miesvoimin sinne, jos voidaan käyttää droneja tai ohjuksia.

Yksi selitys voisi olla että käydään viemässä lippu itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta Ukraina on aikaisemmin jättänyt tällaiset tekemättä - ei ainakaan pelkästään lipun heiluttamisen takia otettaisi tällaista riskiä (toki mahdoton tietää).

12 erikoisjoukkojen miestä ei voi viipyä kohteella kauaa, koska Krimillä on kuitenkin joukkoja jotka voivat iskeä kimppuun (jollakin nopeudella).

Voisiko olla että mentiin hakemaan jotain materiaalia tai henkilöitä? Ehkä joku loikkari, josta olisi apua jatkoa ajatellen? Tai dokumentteja tai tietokoneita? Kaluston osalta mitään suurempaa ei mahdu pikaveneiden kyytiin, joten tuskin sellaista.

Helpoin selitys olisi toki että käytyyn viemässä loppuun se mikä eilen aloitettiin ohjuksilla: ammutaan rikki kaikkea mitä nähdään, ohjusvaunut ovat hyvin herkkiä luodeille ja tutkatkin voivat kärsiä jos osutaan sopivasti. Kuvien perusteella tuolla on aika paljasta maasto ja pitkät näkymät joten ehkä kyetään ampuma-aseilla osumaan suurempiin kohteisiin ilman että tarvitsee mennä ihan viereen.

Ehkä tästä kuullaan lisää tai saadaan myöhemmin kuvia tai videoita - tai ehkä ei.
 
Tämän iskus motivaatio ihmetyttää, en keksi pikaisesti miksi ei käytetty lenneokkeja tutkien tuhomaiseen. Tai HARM ohjuksia. Eli jotain muuta tuolla käytiin tuhoamassa. Iranin dronet tuolta ovat lennelleet joten liittyisikö niiden kurssin korjaukseen/ohjaukseen? Yksinkertainen tapa tuollaisen kurssin tarkistukseen on tutkalla mitata lentorataa ja korjata radion välityksellä kurssia. Radion osalta aseman pitää olla rannikolla että kuuluu eikä tule maastoesteitä eteen. Paikkana tuo nyt raidattu ranta olisi juurikin sopiva tuohon.

Mun käsityksen mukaan siellä oli tutka-asema, jossa monta eri tutkaa. Varmaan yritetty droneilla ja ohjuksilla sinne hyökätä, mutta avoimen veden päällä helppo tunnistaa ja pudottaa. Onhan niitä raportteja ollut että tuolla alueella droneja pudotettu. Ja joissain raporteissa kerrottiin kuinka eteläkärkeen tehdyt droneiskut kiersi tuon alueen molemmin puolin.

Edit.

Alla linkki vuoden vanhaan artikkeliin, jossa kerrotaan Ukrainan yrittäneen tuhota S-400 järjestelmää HARM:lla, mutta ryssä tunnisti ohjuksen ja laittoi tutkat kiinni, jolloin ohjus ei löytänyt enää perille. Tuolla ei varmaan GPS-ohjaus toimi ja inertiaohjauksellakin virhe kasvaa mitä pidemmälle mennään ilman tarkkaa paikkatietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista että Ukraina kertoo tiedotteessaan ryssän pommittaneen Ilchenkove:a.
Tämä on siis Robotynestä vielä Novoprokopivkaa etelämpänä.

Katso liite: 82895

Oudolta kuulostaa, voi olla myös virhe tiedotteessa.

En usko että Ukraina olisi yhtäkkiä edennyt näin reilua matkaa.

Tämän mukaan jotkin yksiköt saavuttivat menestystä Novoprokopivka ja jonkin toisen kylän suuntaan, mutta ei sanota sen tarkemmin. Tuo voi tarkoittaa melkein mitä vain.

#Ukraine continues to advance towards its southern coast. In Zaporizhzhia region Ukrainian command said "units had succeeded" in the direction of village of Novoprokopivka & another village. This on the back of Ukrainian forces entering the village of Robotyne this week

Minuakin mietityttänyt, miksi hyökätä miesvoimin sinne, jos voidaan käyttää droneja tai ohjuksia.

Yksi selitys voisi olla että käydään viemässä lippu itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta Ukraina on aikaisemmin jättänyt tällaiset tekemättä - ei ainakaan pelkästään lipun heiluttamisen takia otettaisi tällaista riskiä (toki mahdoton tietää).

12 erikoisjoukkojen miestä ei voi viipyä kohteella kauaa, koska Krimillä on kuitenkin joukkoja jotka voivat iskeä kimppuun (jollakin nopeudella).

Voisiko olla että mentiin hakemaan jotain materiaalia tai henkilöitä? Ehkä joku loikkari, josta olisi apua jatkoa ajatellen? Tai dokumentteja tai tietokoneita? Kaluston osalta mitään suurempaa ei mahdu pikaveneiden kyytiin, joten tuskin sellaista.

Helpoin selitys olisi toki että käytyyn viemässä loppuun se mikä eilen aloitettiin ohjuksilla: ammutaan rikki kaikkea mitä nähdään, ohjusvaunut ovat hyvin herkkiä luodeille ja tutkatkin voivat kärsiä jos osutaan sopivasti. Kuvien perusteella tuolla on aika paljasta maasto ja pitkät näkymät joten ehkä kyetään ampuma-aseilla osumaan suurempiin kohteisiin ilman että tarvitsee mennä ihan viereen.

Ehkä tästä kuullaan lisää tai saadaan myöhemmin kuvia tai videoita - tai ehkä ei.

Jospa pääsyynä oli "näpäytys", että Krim muuten kuuluu Ukrainalle / tulee kuulumaan.
Ukrainassa vietettiin eilen maan lipun päivää ja juhlitaan tänään itsenäisyyspäivää.
Toki jos tuossa samalla saatiin tuhottua jotain arvokasta, niin se on ylimääräistä plussaa tuollaiselle keikalle.
 
Back
Top