Ukrainan konflikti/sota

Sergei on kieltämättä menneitten aikojen kapistus, mutta kun ne menneet ajat nimenomaan näyttää nyt palanneen tst-kentälle kaikkien yllätykseksi:oops:
Huvittavaa on huomata että niistä mod 95:sta on teknologinen kehitys ajanut ohi, mutta yksi asia ei vanhene koskaan: IT-miehen Mark 1 Eyeball (rillipäillä mark 1 mod 1).

Lisäksi ilmakuljetteisten joukkojen vaunut on usein aika heikosti panssaroituja jotta olisivat kevyitä. Sepolla ottaa kantaa niihinkin. Sehän on käytännössä maahanlaskun estämisen lusikkahaarukka!

Sit erikseen vielä se, miten kätsä vehes tommonen teknikaali on kaupunkitappelussa.
 
Piru kun kiinnostaisi Ukrainan tappioluvut. Saisi käsitystä missä suhteessa puolustaja menettää hyökkääjään nähden tuossa sodassa ja onhan niillä luvuilla merkitystä operatiiviseen toimintaankin.
 
Todellakin antautuneita pitää kohdella asiallisesti. Kuinka idiootti pitää olla, että oman kostonhimonsa takia teloittaa antautuneen vihollisen? Kun sodan kulun kannalta on parempi, jos viholliset saadaan mieluummin antautumaan, kuin taistelemaan loppuun asti. Kyllä sotilaan kuuluu yhteisen edun nimissä tehdä niinkuin käsketään ja varmasti asiansa osaava komentaja osaa kieltää antautuneiden teloittamiset ja kidutukset.
Painu nyt vittuun.

Niin kivalta kun se kuulostaakin niin Valitettavasti hommat ei mene niin että ensin tehdään kaikkensa että tapetaan toisensa ja sitten silmänräpäyksessä taas ollaan kavereita. Ei se adrenaliini vain toimi niin.
 
@IntelArrow
3h

DNR separatists authorities confirmed that Mariupol will not be taken for at least another week, there are still over a thousand of Azov troops inside. Fighting is still ongoing, and we will see a lot more casualties in the process. Surrender is not on the table.
 
Piti jo aiemmin tuoda esille että jos vihollisen kaatuneet pyörii jossain 12tuhannen tietämillä ja haavoittuneita kaksi tai kolme kertaa sama määrä niin venäjän omat vuotaneet luvut 17tuhatta voi pitää paikkansa. 5tuhatta haavoittunutta ei ole selvinnyt 30tuhannesta haavoittuneesta. Joka ei tuossa brutaalissa teräsmyrskyssä välttämättä ihme. Mikä edes mahtaa olla valkovenäjän tai venäjän sairaaloiden kyky yhtäkkiä hoitaa kymmeniätuhansia haavoittuneita. Ne ei varautuneet edes ruokaan saati sitten tuollaiseen raajattomien ja suolettomien määrään
 
@IntelArrow
3h

DNR separatists authorities confirmed that Mariupol will not be taken for at least another week, there are still over a thousand of Azov troops inside. Fighting is still ongoing, and we will see a lot more casualties in the process. Surrender is not on the table.
Mitä noita Azoveja oli parhaimmillaan? Liki 3000? Eli noin kolmasosa olisi vielä jäljellä. Taistelleet kolmeviikkoa yhteenmenoon. Kovia tyyppejä.
 
Mitä noille jahdeille tapahtuu, joutuuko ne huutokauppaan suomessa?
Jos yhtään tuntee Suomen byrokratiaa, ne makaavat hoitamattomina jossain pari vuotta. Niiden annetaan rapistua, niihin kohdistuu ilkivaltaa ja puhdasta ryöstelyä ja paatit päätyvät romuksi. Myöhemmin Iltalehti kirjoittaa kuinka monta miljoonaa niistä olisi voinut saada huutokauppaamalla. Tullin johto valittaa virkamiehiin kohdistuvasta maalittamisesta ja vihapuheesta.:LOL:
 
Painu nyt vittuun.

Niin kivalta kun se kuulostaakin niin Valitettavasti hommat ei mene niin että ensin tehdään kaikkensa että tapetaan toisensa ja sitten silmänräpäyksessä taas ollaan kavereita. Ei se adrenaliini vain toimi niin.
Tilanteen ollessa kuuma siinä voi antautunutkin päästä hengestään nopeissa tilanteissa, mutta toki tilanne jäähtyykin yhtä nopeasti ja eloonjäämisen mahdollisuus paranee neliössä.
Näistä on hyviä esimerkkejä suomalaisten vankien kokemuksista esim Viipurin taisteluista -44.
 
Jo..ja ilma ois sakeena huippu ELSOA, hyökkääjä tulis pimeänäkö vehkeet silmillä yön pimeydestä liitovarjoilla, laserit vain sylkisivät lieskoja,kaikki kuolis ja kaikki menis paskaks, viimeisestä kopterista laskeutuisi Darth Vader Putinin kanssa ja tuhois koko Suomen lasermiekoilla.. Niin niin..

Mut eikös se kenttä oo jo 200 iskanderin perunapelloksi möyhäämä, mitä sitä enään lasermiekoilla siinä vaiheessa.
 
Back
Top