Ukrainan konflikti/sota

Rumaa kuvaa tulee Kramatorskin rautatieasemalta. Evakuoitavien siviilien keskelle ryssän ohjuksia. En linkkaa, löytyy kyllä kohtapuoliin monesta lähteestä.
On nuo venäläiset aika masokisteja. Tietävät, että mitä enemmän tekevät tällaisia temppuja, niin pakotteet sen kuin sankkenee ja asekuormastot lännestä pitenee. Tuntuu kuin se vähäinenkin järki olisi venäläisen päästä lähtenyt.
 
Rumaa kuvaa tulee Kramatorskin rautatieasemalta. Evakuoitavien siviilien keskelle ryssän ohjuksia. En linkkaa, löytyy kyllä kohtapuoliin monesta lähteestä.
En ymmärrä miksei voi niitä lähteitä laittaa edes, vaikka Reutersilta tms. jolla kuvattomat otsikot jo aiheesta, jos riittävän moni ne on jo raportoinnut muutenkin. Tai sitä mediaa paikankin päältä vaikka spoilerin taakse:


Tämän hetkisen arvion mukaan ainakin 30 kuollutta - 100 haavoittunutta.
 
Ruotsista kova mutta oikea vaatimus:

Ruotsin valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kenneth G Forslund ja kolme muuta sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajaa vaativat, että koko Venäjän yhteiskunta ottaa aikanaan vastuun Ukrainassa tapahtuneista sotarikoksista.

Heidän mukaansa presidentti Vladimir Putin ei ole yksin syyllinen Ukrainan tapahtumiin.

– Näitä kauheita sotarikoksia tehdään osana laajempaa Venäjän nationalistista politiikkaa, jossa ukrainalainen kulttuuri ja identiteetti kiistetään. Valitettavasti tällä politiikalla on myös tavallisten venäläisten tuki, kansanedustajat kirjoittavat Svenska Dagbladet -lehdessä.

– Siksi on vaarallista yksinkertaistamista sanoa, että vain Putin on vastuussa Venäjän sodasta Ukrainassa. Toki hän on autoritaarinen johtaja, mutta hänen hallintoaan ylläpitävät monet poliitikot, poliisi, armeija, propagandakoneisto ja laaja kannattajien joukko, jotka jakavat hänen imperialistiset näkemyksensä.

Kirjoittajien mukaan mikään rauhansopimus tai vallan vaihtuminen Kremlissä ei vapauta venäläisiä yhteisestä vastuusta.

Heidän mukaansa venäläisen on käytävä läpi ”pitkä ja tuskallinen prosessi”, jossa he ”hyväksyvät syyllisyytensä ja siten pääsevät sovintoon ja pystyvät katsomaan eteenpäin”.

– Samalla tavalla kuin Saksa teki toisen maailmansodan jälkeen.

Kansanedustajat listaavat kirjoituksessaan konkreettisia asioita, joita Venäjän on syyllisyyden tunnustamisen lisäksi tehtävä.

MAINOS

He esittävät muun muassa sotarikostuomioistuinten perustamista ja sotarikoksiin syyllistyneiden tuomitsemista. Hallinnon laittomiin toimiin, toisinajattelijoiden vainoamiseen ja propagandan levittämiseen osallistuneet virkamiehet on kirjoittajien mukaan erotettava.

– Tulevien johtajien on osoitettava vahvaa sitoutumista demokratiaan, ihmisoikeuksien suojeluun, kansainväliseen rauhaan ja kansainvälisen oikeuden sääntöihin perustuvaan turvallisuuteen.

Kirjoittajien mukaan maahan pitäisi perustaa myös totuuskomissioita, jotka tutkivat sekä hyökkäysrikoksia että Venäjällä tapahtunutta sisäistä vainoa. Lisäksi Venäjälle tulisi heidän mukaansa rakentaa muistomerkkejä ja museoita, joissa esitellään ja dokumentoidaan yksityiskohtaisesti Venäjän tekemiä rikoksia.

Venäjän on kansanedustajien mielestä korvattava Ukrainalle aiheutetut vahingot infrastruktuurille ja taloudelle sekä maksettava korvauksia ukrainalaisille uhreille ja heidän perheilleen.

Venäjän on kansanedustajien mukaan vihdoin kohdattava ja käsiteltävä historiansa, joka näyttää aina vain toistuvan.

– Neuvostoliiton rikoksia suomalaisia, latvialaisia, liettualaisia, virolaisia, ukrainalaisia ja monia muita kansoja vastaan ei koskaan tutkittu ja tunnustettu Neuvostoliiton rajojen sisällä tai sen ulkopuolella. Tämä on johtanut Venäjän eliitin keskuudessa rankaisemattomuuden tunteeseen. Näemme heidän toistavan samoja rikoksia, joita tehtiin toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.

Ukraina joutuu kirjoittajien mukaan nyt sotimaan osittain sen takia, että Venäjä ei ole käsitellyt menneisyyttään.

– Rikokset tapahtuivat Venäjän imperialismin, Venäjän kommunismin ja nyt Putinin johtaman Venäjän nationalismin aikana. Tämän lopettamiseksi venäläisen yhteiskunnan on kohdattava historiansa ja otettava vastuu rikoksista, joita sen armeija on tehnyt ja nyt tekee Venäjän nimissä. Tässä prosessissa ulkomaailman on autettava. Muuten emme ole koskaan turvassa Venäjän hyökkäykseltä, he kirjoittavat.
 
71 mSv/hr, eli jos tuolla viettää viikon niin se on melkeen 12000 mSv (12 Sv)?

Wikipediasta:
Tässä on varmaankin sekaannus. Mittarit ilmaisevat yleensä yksikössä uSv/h. Todennäköisesti kyseessä on siis mikrosievert eikä milli. Tähän viittaa myös tuo videolla piippausnopeus. Mittarit lienee rakennettu siten, että piippaavat aina kun havaitsevat säteilykvantin. Mikäli tuo mittari toimii kyseisellä tavalla, niin tuo ei mitenkään voinut olla millisievertejä. Ainakin omassa mittarissa jos piipparin laittaa päälle jossain 100 uSv/h säteilytasolla, niin se on melkein yhtäjaksoista huutoa. Tosin on aika pitkä aika kun olen tuollaisia annosnopeuksia mitannut ja sattuneesta syystä säteilylähteille pääsy on aika rajoitettua, niin ei pääse edes tarkistamaan muistanko oikein.
 
Uutistoimisto Reutersin mukaan Ukrainan presidentin neuvonantaja Myhailo Podolyak sanoo, ettei Venäjän joukoilla ole etulyöntiasemaa millään rintamalla.

Podolyakin mukaan Venäjän kanssa käytävien neuvottelujen tunnelma on muuttunut Butšan hirveyksien paljastuttua. Presidentti Volodymyr Zelenskyi on verrannut siviilien tappamista kansanmurhaan.

Podolyakin mukaan mikä tahansa väliaikainen tulitauko Venäjän kanssa vain viivyttäisi sodan jatkoa tulevaisuuteen. Podolyakin mukaan Ukraina "ei tarvitse sellaista".

donbass-1024x576-1.jpg
 
Millä tuonne on ammuttu?
En tunne kovinkaan hyvin noita ohjuksia mutta rakennuksessa kaikki ikkunat ehjiä eikä muutenkaan mitään jälkiä räjähdyksestä, tms.
 
On nuo venäläiset aika masokisteja. Tietävät, että mitä enemmän tekevät tällaisia temppuja, niin pakotteet sen kuin sankkenee ja asekuormastot lännestä pitenee. Tuntuu kuin se vähäinenkin järki olisi venäläisen päästä lähtenyt.
Jotenkin tuntuu, että Venäjä pyytämällä pyytää länttä mukaan.

Vähemmän nöyryyttävää hävitä Natolle kuin hävitä Ukrainalle.
 
Tässä on varmaankin sekaannus. Mittarit ilmaisevat yleensä yksikössä uSv/h. Todennäköisesti kyseessä on siis mikrosievert eikä milli. Tähän viittaa myös tuo videolla piippausnopeus. Mittarit lienee rakennettu siten, että piippaavat aina kun havaitsevat säteilykvantin. Mikäli tuo mittari toimii kyseisellä tavalla, niin tuo ei mitenkään voinut olla millisievertejä. Ainakin omassa mittarissa jos piipparin laittaa päälle jossain 100 uSv/h säteilytasolla, niin se on melkein yhtäjaksoista huutoa. Tosin on aika pitkä aika kun olen tuollaisia annosnopeuksia mitannut ja sattuneesta syystä säteilylähteille pääsy on aika rajoitettua, niin ei pääse edes tarkistamaan muistanko oikein.

Muistat oikein, minulla on samanlaiset kokemukset. Ja siinä Redditissä olevassa kuvassa ensimäinen kirjain näyttää enemmänkin mikrolta μ kuin milliltä m.
Kuva tosin on hyvin epäselvä.
 
Back
Top