Saksalla on maailman 7. isoin puolustusbudjetti. Sillä rahalla ei saa edes varaosia olemassa olevaan kalustoon. Sotilaallisesti Saksa on kallis vitsi.
Pikkuisen googlasin ja tässä tuoretta juttua.
In a historic speech to the German parliament last month, the chancellor Olaf Scholz announced a €100 billion investment fund for the German army and a permanent increase in defence spending to above 2 per cent of GDP. He also promised that Germany would send hundreds of Stinger man-portable...
www.spectator.co.uk
Minua kiinnosti myös, mihin ne rahat valuvat. Ehdin pikaisesti googlata tauolla, vaan ei löytynyt kovin selvää ja helppoa vastausta. 2011 vuonna tehdyt leikkaukset iskivät ilmeisen kovasti, siitä on kymmenen vuotta aikaa.
Yksi selvä vastaus oli se, että kaikki puolustusbudjetit eivät ole keskenään vertailukelpoisia: kuulemma Bundeswehr budjetista puolet menee palkkamenoihin, joihin sisältyy eläkkeellä olevien sotilaiden eläke (monella muulla maalla tämä menisi eri budjetista, ei kuulemma Saksassa).
Lainaan tuosta Spectatorin artikkelista pätkän:
"The ‘BAAINBw’, Germany's procurement agency, is a bureaucratic monstrosity responsible for a dysfunctional process that has delivered major weapon systems years too late, with significant cost over-runs and capability gaps. The A-400M transport plane, F-125 navy frigate for stability operations, and the Puma have all been procurement fiascos. German overregulation, demands for ‘gold-plated solutions’ (where military planners insist on costly new developments instead of buying already available off-the-shelf military products) and frequent legal battles with competitors have all contributed to this mess.
The German armed forces, in short, don’t just have a problem with insufficient funds, which has been solved for now, but ineffective organisational structures and fragmented decision-making processes that make fulfilling their missions impossible.
While German troop strength has more than halved since the end of the Cold War, the number of generals and admirals is still roughly the same. Newly-formed branches, such as the
Streitkräftebasis, which is responsible for logistics, military police, and protection from nuclear, biological and chemical weapons, have their own command staff and organisational structures.
The Bundeswehr is top-heavy and in many ways geared more towards administration than fighting wars. Bureaucracy is everywhere and initiative, risk-taking and forward thinking is often discouraged within the chain of command rather than actively supported."
Aikaisemmin kun joku kysyi tästä niin spekuloin villisti ilman tarkistusta, että uusien aseiden projektit olisi yksi helppo vastaus. Tuon perusteella se on yksi selittävä tekijä, Euroopassa ollaan oltu kylmän sodan päättymisen jälkeen tosi huonoja ajamaan aseprojekteja maaliin. Toisaalta myös kylmän sodan aikana maiden välinen yhteistyö ei tahtonut toimia, yksi esimerkki Leclerc-Leopard 2 minkä piti alunperin olla sama vaunu kunnes sukset menivät ristiin.
Muutamassa kirjoituksessa on syytetty selvän vision puuttumista, mitä Bundeswehrin pitäisi pystyä tekemään, millainen armeija sen halutaan olevan. Liian monta kokkia soppaa tekemässä, pitää olla vahvat ilmavoivat, vahvat merivoimat, vahvat maavoimat, pitää olla kaikessa tekniikan edelläkävijä (jokainen ase on maailman kallein). Näiden lisäksi tai toinen tapa katsoa samaa on selkeän vihollisen puuttuminen, se kummasti terävöittää mielen ja selkeyttää vaatimukset - katsoo vaikka meidän Puolustusvoimia, viholliskuva on selvä, tehtävä on selvä, siitä on helppo johtaa mitä tarvitaan.
Kun Saksalla on ollut vaikeuksia viholliskuvan ja tehtävän määrittelyssä, on helppo kuvitella että jokainen puolustushaara kilpailee toisiaan vastaan ja jokaisella on omat unelmaprojektit, jotka kaikki maksavat massiivisen paljon. Raha siis valuisi "tutkimus- ja tuotekehitys" ilman pakottavaa aikataulua, joten kaikki on myöhässä ja yli alkuperäisen budjetin. Pienet hankintamäärät ja mahdollisesti vaikea byrokratia ulkomaanmyynnin osalta tarkoittaa pieniä valmistusmääriä ja samalla suurta yksikköhintaa. Kylmän sodan aikaan oli selvä että "näitä tehdään satoja, ellei tuhansia" ja toisaalta kun Leopard 1 kehitystyö oli saatu valmiiksi, niin aloitettiin samantien Leopard 2 tutkimus- ja kehitystyö. HUOM: Saksalla oli silti samoja ongelmia jo toisen maailmansodan aikana: pyritään siihen täydelliseen ratkaisuun eikä malteta olla muuttamatta ja virittelemättä tuotannossa olevaa panssarivaunua. Se ei ole massatuotantoa, riittävän hyvä on täydellisen verivihollinen. Samaa on varmasti nykyäänkin.
Vielä yksi havainto, resurssien kohdentamisesta. Tulee mieleen kotimainen betonifirma Rajaville. Tämä on ihan kuultua puhetta, en ole Rajavillen historiikkia lukenut tai onko sellaista edes, joten ottakaa ison suolakauhan kanssa tämä: sotien jälkeen kun betonirakentaminen räjähti isosti, myös perinteinen ontelolaattoja valmistava Rajaville lähti nousukiitoon. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Kun firman tilanne muuttui nopeasti ja yllättävästi, sen kasvua ei osattu suunnitella hyvin. Kuulemma rahaa iskettiin isosti "tutkimukseen ja tuotekehitykseen" mikä on järkevää, mutta huonosti johdettuna ja kohdennettuna ne resurssit menevät hukkaan/puuhasteluksi. Kuulemma pahimpaan aikaan yhtä tuotannon työntekijää kohden olisi ollut kolme tai neljä johtavaa/suunnittelevaa/konttorin väkeä. Menot kasvoivat rajusti ilman näkyvää tuotosta. Samaa on puhuttu Nokian osalta, kun firma kasvoi tarpeeksi suureksi, sen hallinta ja resurssien kohdentaminen meni vaikeaksi. Selvän vision ja kohdentamisen puuttuessa eri osastot puuhailivat omiaan ja kilpailijat ajoivat ohi. Vaikka tutkimus- ja tuotekehitys on firmojen elinehto, se pitää olla suunniteltua ja johdettua. Jos insinöörit ja muut jätetään oman onnensa nojaan, he kyllä keksivät tekemistä ja puuhastelua, mutta siitä ei välttämättä ole apua firman tuotekehityksen osalta - tai ehkä paremmin, heidän osaaminen ei kohdistu sinne missä se olisi tehokkainta ja tarpeellisinta.
Toisaalta paluu todellisuuteen: ihmisten johtaminen ja koordinointi on ollut aina iso ongelma ja haaste. Saksa ei ole tässä yksin. Kenelläkään ei ole kristallipalloa ja kykyä nähdä tulevaa, joten kaikki resurssien kohdistus ja projektien priorisointi on osaltaan "paras arvaus".
www.hs.fi
