Ukrainan konflikti/sota

Jokunen sivu takaperin oli esillä huhu siitä, että Putinilla olisi verisyöpä. Tiedon lähteenä oli jokin oligarkin käymä keskustelu, joka oli päätynyt sitten laajempaan jakeluun. Jos tieto pitää paikkansa ja lisäksi pitää paikkansa huhut Putinin joutumisesta sairautensa takia lähiaikoina sairaalaan johonkin operaatioon (puhuttiin "syöpäleikkauksesta, mutta verisyövässä ei ole mitään mitä leikattaisiin pois), niin operaatiossa voi olla kysymys kantasolusiirrosta. Ja se on erittäin raju operaatio, jossa kuolleisuusprosentit ovat korkeat.

Toisaalta, jotain juttua on ollut siitäkin, että Puttea on milloin mihinkin seurannut onkologi, joka on myös kuvissa nähty Putinin seurueessa. Onkologi ei hoida verisyöpää vaan hematologi hoitaa.
Jos Putinilla on esimerkiksi krooninen leukemia niin se on siis verisyöpä mutta ei kovin fataali.
Elää helposti vaikka 10 vuotta.
 
Mutta monesko vuosi siitä kymmenestä on jo menossa...

Se on kyllä totta, ettei toi Putinin syöpä tällä tietoa erityisen ärhäkältä vaikuta. Mutta ei siitä mitään paidatonta valokuvamallia varmaan enää ikinä tule. Aika raihnaisena ukkona saattaa viimeiset vuotensa elää vaikka vielä eläisikin vuosia. Presidentin velvollisuuksien hoitamisen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Ehkä se pikku hiljaa hiipuu takavasemmalle ja tosiasiassa hommia tekee joku muu.

Mutta aika optimistiselta vaikuttaa se tuore perustuslain muutos, joka mahdollistaa Putinin jatkamisen vuoteen 2036 asti...
 
Viimeksi muokattu:
Ei olisi tarvinnut. Tiedämme muutenkin että virolaisilla on ballseja enemmän kuin useimmilla länsimailla.
Ei millään pahalla, mutta jos on yksi neljännes Suomen väkiluvusta, niin pitäisi olla myös esim. yksi neljännes Suomen ilmavoimien vahvuudesta. Omalla rahalla maksettuna. Muuten tulee helposti vaikutelma, että tämä on toisten selkien takaa huutelua. Muuten olen sitä mieltä, että Suomi Natoon ja Venäjä ulos koko Ukrainasta!
 
Viimeksi muokattu:
Aiemmin linkatussa The Times -artikkelissa väitetty, nauhoitettu ollikarkki kertoi, että vähän ennen 24.2. putler oli ollut 'selkäleikkauksessa' ja sen jälkeen käytös oli muuttunut. "Crazy". Selkäpuolen leikkaus voi olla mikä tahansa, vaikka munuainen. En tiedä onko selkäpuolella jotain leukemiaan liittyvää hoitokohdetta. Kuitenkin selittäisi ontuvaa kävelyä ja vaikeuksia istua suorassa, kun selkälihaksia katkottu.

Karkin Olli myös vaikutti vittuuntuneelta, että putler tuhoaa venäjän sekä Ukrainan talouden ja vaikutukset ovat muuallakin suuret. "Yksi mies voi kääntää maailman ylösalaisin", väitettiin sanotun.

Jos tämä on kremlin lähipiirin tunnelma tai ainakin on huomattu käytöksen muutos ja aiheutettu katastrofi, se on hyvä merkki. Pinnan alla kytee. Kabinetin käsitys siitä, että tsaarin harkintakyky on kadonnut, vähentää myös mahdollisen ABC-asehyökkäyskäskyn taistelukentällejalkautusmahdollisuutta [onpa pitkä sana].

Vaikka kremlissä kaikkia vituttaa - kuin olisi juuri nähnyt koko kevään syyssääennustuksen - putler lienee rakentanut sellaisen quattro-varmistetun turvallisuushimmelin ympärilleen, ettei kukaan tsaarin lähipiiristä uskalla olla aloitteellinen palatsivallankumouksessa. Toisaalta näissä tunnelmissa se ei tarvitse kuin sopivan tilaisuuden.

Täällä linkattu ukrainalainen tiedustelukaluuna Twitterissä väitetysti tiesi kertoa, että putler on monisairas. Se sopisi vainoharhaiseen Korona-pelkoon. Ehkä hänellä ei ole paljoa päiviä. Ehkä hän ajatteli, että Ukrainan pikainen valloitus on hänen viimeinen saavutus, jolla hän jää venäjän historiaan suurmiehenä. Ehkä hänelle kerrottiin operaation riskit, mutta kunnianhimo muistokirjoituksesta sai sen ottamaan.

Mielenkiintoista nähdä, miten ryssä reagoi jatkuvaan turpaan ottamiseen ja alueiden menettämiseen ja miten putlerin asema säilyy. Nyt ei tarvitse lukea maailman- ja sotahistoriaa kun elämme tulevaa historiaa joka päivä.

ps. itsellä ei ole viime aikoina ollut aikaa bongailla uutisia tänne. kiitos kaikille, jotka ottavat ajan ja pitävät meidät ajan tasalla.
 
Moni varmaan muistaa ihan sodan ensi päiviltä videon, jossa Ukrainalainen sotilas ruuvaili äänenvaimenninta kivääriin ja hymyillen toivotteli örkit tervetulleiksi kuolemaan Ukrainan pelloille. Olen aina välillä pohtinut, missä mahtaa kyseinen miekkonen mennä ja onko vielä elossa. Ilmeni, että kyseessä on ukrainalainen poliitikko Yuriy Gudymenko ja näkyy olevan edelleen voimissaan.

Täälläkin moni on kommentoinut, että Ukrainan videoissa näkyy usein vanhempia ukkoja, videolla Yuriy höpöttelee vähän näistä sedistä:

Hi cats. Long time no see.

In the last few days, while I was working here, I slightly changed my view of war, in a sense. In what sense? Well, before the war, while I was volunteering, going to the frontlines, I was usually driving and communicating with guys who are about my age, and about the same fucked in the head. Like, young guys, [...], paratroopers, marines... anyway, guys that were on my wavelength. And in the recent days, while I'm here at the front, I saw something much scarier (for the enemy). It's the Ukrainian uncle.

The Ukrainian uncle is just fucking badass, I'm telling you. The Ukrainian uncle is over 45. I often mix them up because they all look similar after 45, closer to 50. The Ukrainian uncle goes to war without any adrenaline or excitement. He's very calm, balanced... he just does his job. He has a task that he got and he's calmly doing it. Because he wants the job do be done well.

And this very tranquility that he does his work with - takes an RPG and blows shit up, destroys a tank, shoots that fucking helicopter, the K50 - this very calm, this complete... serenity, with which he returns from the task, calmly puts down the weapon, pours himself some tea, starts telling about his back problems, rheumatism, his grandchildren, socializes with his peers... This total calm is just so incredibly cool.

You get reminded of something ancient, something pagan, you know - like, Perun comes back from the fight, sits down in a chair, his doggy runs up to him, he pets it and tells it all about how he was fucking up ruskies today. And that's what kind of wrath Russians have awakened, this natural... this Nature itself, this uncle who came from his village to fight the war because Russians came to his land. And he'll calmly fuck them all up. In complete tranquility. And then go back home, because there's work to be done, children, grandchildren. And I'm telling you, Russians are completely fucked. When uncles like this go to war, the Russian prospects are absolutely fucking zero. The uncles will mince them up like salo... and they like salo.

See you again, cats.

These uncles are your parents - your father, maybe your grandfather. Take care of them and treasure them.
 
Ainakin kortisoni voi pistää pään sekaisin, ja sitä epäillään Putinille annettavan.

Lähtisin kyllä siitä, että jos palatsivallankumous olisi erityisen todennäköinen ja helppo, olisi se jo tehty. Jo aikoja sitten. Joten kun tähän pisteeseen on jo tilanne päästetty, niin ei oikein jaksa uskoa, että valta olisi ihan heti vaihtumassa.

Koronan välttely on ihan common sense, jos Putinilla on sairauksia ja vielä immuniteettia alentavaa kortisonia käyttää lääkkeenä muun muassa. Kyllä kannattaakin vältellä koronaa "vainoharhaisesti". Siitä huolimatta huhutaan, että Putinilla olisi ollut jo korona viime syksynä.
 
Moni varmaan muistaa ihan sodan ensi päiviltä videon, jossa Ukrainalainen sotilas ruuvaili äänenvaimenninta kivääriin ja hymyillen toivotteli örkit tervetulleiksi kuolemaan Ukrainan pelloille. Olen aina välillä pohtinut, missä mahtaa kyseinen miekkonen mennä ja onko vielä elossa. Ilmeni, että kyseessä on ukrainalainen poliitikko Yuriy Gudymenko ja näkyy olevan edelleen voimissaan.

Täälläkin moni on kommentoinut, että Ukrainan videoissa näkyy usein vanhempia ukkoja, videolla Yuriy höpöttelee vähän näistä sedistä:

Hi cats. Long time no see.

In the last few days, while I was working here, I slightly changed my view of war, in a sense. In what sense? Well, before the war, while I was volunteering, going to the frontlines, I was usually driving and communicating with guys who are about my age, and about the same fucked in the head. Like, young guys, [...], paratroopers, marines... anyway, guys that were on my wavelength. And in the recent days, while I'm here at the front, I saw something much scarier (for the enemy). It's the Ukrainian uncle.

The Ukrainian uncle is just fucking badass, I'm telling you. The Ukrainian uncle is over 45. I often mix them up because they all look similar after 45, closer to 50. The Ukrainian uncle goes to war without any adrenaline or excitement. He's very calm, balanced... he just does his job. He has a task that he got and he's calmly doing it. Because he wants the job do be done well.

And this very tranquility that he does his work with - takes an RPG and blows shit up, destroys a tank, shoots that fucking helicopter, the K50 - this very calm, this complete... serenity, with which he returns from the task, calmly puts down the weapon, pours himself some tea, starts telling about his back problems, rheumatism, his grandchildren, socializes with his peers... This total calm is just so incredibly cool.

You get reminded of something ancient, something pagan, you know - like, Perun comes back from the fight, sits down in a chair, his doggy runs up to him, he pets it and tells it all about how he was fucking up ruskies today. And that's what kind of wrath Russians have awakened, this natural... this Nature itself, this uncle who came from his village to fight the war because Russians came to his land. And he'll calmly fuck them all up. In complete tranquility. And then go back home, because there's work to be done, children, grandchildren. And I'm telling you, Russians are completely fucked. When uncles like this go to war, the Russian prospects are absolutely fucking zero. The uncles will mince them up like salo... and they like salo.

See you again, cats.

These uncles are your parents - your father, maybe your grandfather. Take care of them and treasure them.
Täähän kuvailee Rokan hahmoa tuntemattomasta.

Olenkin miettinyt mitä tälle tyypille kuuluu.
 
Venäjän armeija oli huonosti valmistautunut sotaan Ukrainassa, sanoo armeijan rinnalla Syyriassa ja Itä-Ukrainan aiemmassa sodassa taistellut entinen Wagner-yksityisarmeijan palkkasotilas uutistoimisto Reutersille.

– Heidät yllätti täysin se, miten kovaa vastarintaa Ukrainan armeija teki ja se, että he kohtasivat todellisen armeijan, Marat Gabidullin sanoo Venäjän takaiskuista Ukrainassa.

Gabidullin mukaan Venäjä odotti kohtaavansa Ukrainassa rähjäisiä miliisejä, eivät hyvin koulutettuja, vakinaisia joukkoja.

Hänen mukaansa Venäjä kohtasi Ukrainassa täysin erilaisen tilanteen kuin Syyriassa, missä Venäjän armeija keskittyi tekemään ilmahyökkäyksiä ja Wagnerin palkkasotilaat ja sijaistaistelijat hoitivat leijonanosan maataisteluista. Syyriassa Venäjän tehtävä oli siksikin helpompi, ettei vastassa ollut ilmantorjuntajärjestelmiä tai tykistöä.

– Olen nähnyt heitä tarpeeksi Syyriassa...(Venäjän armeija) he eivät osallistuneet suoraan taisteluihin. Kun piti oppia taistelemaan, he eivät oppineet taistelemaan oikeasti, Gabidullin kommentoi Pariisissa kirjansa julkaisutilaisuudessa.

Gabidullin erosi Wagner-joukoista vuonna 2019, mutta useita kuukausia ennen Venäjän helmikuun hyökkäystä hän sai kutsun lähteä palkkasotilaaksi Ukrainaan. Ex-Wagner-sotilas kertoo kieltäytyneensä, koska hän ei hyväksynyt Kremlin syytä hyökätä Ukrainaan.

– Sen oikeutta itsenäisyyteen on kunnioitettava. En näe tämän valtion toimissa mitään aggressiota Venäjää kohtaan, Gabadullin, 55, sanoo Reutersille.
 
--
Russian President Vladimir Putin likely intends to annex occupied southern and eastern Ukraine directly into the Russian Federation in the coming months. He will likely then state, directly or obliquely, that Russian doctrine permitting the use of nuclear weapons to defend Russian territory applies to those newly annexed territories.
--
However, the Kremlin may not have acknowledged that its military campaign in Donbas has stalled.

--
We assess that the remainder of this phase of the war in Ukraine will likely follow one of three courses: 1) either Russian forces will annex occupied Ukrainian territory into Russia, 2) the Russian military will stall for time as it attempts to mobilize additional forces, or 3) the Russian military will continue to pursue impossible military objectives with insufficient resources and ultimately collapse in the coming months. Mobilization does not preclude military collapse.
 
Viimeksi muokattu:
https://www.dailykos.com/stories/20...ing-as-the-Battle-of-the-Izyum-Salient-begins

With unconfirmed reports that Ukraine has pushed Russia mostly out of its territory north of Kharkiv, we have been speculating where Ukraine would counter next—toward the railhead northeast of Kharkiv in Vovchansk, or the the logistical hub at Kupiansk, where three major rail lines connect. Both those locations would cut off the flow of supplies to the Izyum salient and Russia’s 22 battalion tactical groups (BTGs) in the pocket—the largest concentration of Russian forces anywhere in Ukraine.

1652574924671.png

NASA FIRMS satellite data, designed to track forest fires, gives us a perfect indication of the direction of combat:

1652575003886.png

The woods to the west of Izyum, where any Ukrainian counteroffensive would originate, are lit. It’s happening.

Also note how, east of Izyum, the line of fire exactly follows the north bank of the Donets River—those are either Ukraine’s last positions on that bank (just Lyman and Severodonetsk at this point), or Russian forces who have reached the waterline being shelled by Ukrainian artillery.
 
--
Russian President Vladimir Putin likely intends to annex occupied southern and eastern Ukraine directly into the Russian Federation in the coming months. He will likely then state, directly or obliquely, that Russian doctrine permitting the use of nuclear weapons to defend Russian territory applies to those newly annexed territories.
--
However, the Kremlin may not have acknowledged that its military campaign in Donbas has stalled.

--
We assess that the remainder of this phase of the war in Ukraine will likely follow one of three courses: 1) either Russian forces will annex occupied Ukrainian territory into Russia, 2) the Russian military will stall for time as it attempts to mobilize additional forces, or 3) the Russian military will continue to pursue impossible military objectives with insufficient resources and ultimately collapse in the coming months. Mobilization does not preclude military collapse.

Siinähän julistaa. En epäilisi hetkeäkään katsoa tuota korttia. Ukrainalaisia ei pelota myöskään katsoa tuota ydinasekorttia. Ukrainalla on myöskin keinoja vastata tuohon taktisen ydinaseen käyttöön. Aloittaen vaikka kaikkien venäläisvankien joukkoteloituksesta, Kurskin ydinvoimalan räjäyttämisestä parilla Tochkalla ja lopettaen Kertsinsalmen sillan räjäytykseen.

Biologiseen ja likaiseen ydinsodankäyntiin ja ydinterrorismiin Ukrainalta löytyy myös resursseja. Ukrainassa ei varsinaisesti ole ollut bioaselaboratorioita. Sen sijaan aiheeseen liittyvää osaamista ja tavallisia laboratorioita on yllin kyllin. Joku pernaruttoepidemia Moskovan metrossa olisi varsin valitettava vastaisku johonkin ydinaseen käyttöön.
 
Olen nähnyt tuon videon hieman vakuuttavammalla twitter-tilillä, siellä muistaakseni kirjoitettiin että oli Ukrainan omista varastoista ja heput ketkä huoltaa olisi Territorial Defence väkeä. Maxim-konekivääreitä on nähty muuallakin Ukrainassa, tosin ei etulinjassa joten voi tuon uskoa. Ovat kyllä puhtaita ja hyväkuntoisia.

Tuota twitter-tiliä ei tarvitse pitkään selata niin näkee mitä on miehiään: ryssän kätyri ja propaganda-kanava. Tuo viesti jo itsessään herättää epäluuloa, sanoma kun on että "Lännen aseapu on paskaa" minkä kuka tahansa tietää valheeksi.
Tuohan on itäinen versio, näkeehän sen tuosta Sokolov- pyöräjalustasta. Ihan taatusti on propagandaa, mutta eihän tuo ”aseapu” paskaa ole. Maximilla on lahdattu venäläisiä kymmeniä, ellei satojatuhansia aiemminkin. Laatukamaa siis.

Olisiko tuossa sotilaat ironisesti vitsailleet, että kyseessä on Yhdysvaltain aseapu, vaikka tiesivätkin, että nuo tulee Ukrainan varastoista. Joku amerikanskii siinä kuuluu. Venäläiset propagandistit sitten vääntävät tuon kirjaimelliseksi omiin tarkoituksiinsa.

Linnoitettuihin asemiin nuo on varmasti ihanteellisia aseita.
 
Back
Top