Ukrainan konflikti/sota

Tällä videolla mielenkiintoinen ääniraita. Liekö feikki, kun kuulostaa ohjukselta.
Jaa olikin ihan eri vuorokauden aikaan kuvattukin. Otin videon pois.
 
DefMonin päivän raportti. Rysyt edelleen yrittää edetä Bakhmutissa. Siellä tosiaan täytyy olla pesukonetehdas niin kuin joku tällä foorumilla epäili 😊

Kun tuota etelärintamaa katsoo siitä näkökulmasta, että Ukrainalla on aloite ja Venäjä kykenee lähinnä puolustukseen niin onhan se todella haavoittuva. Rannikko ei ole mistään kohdasta kaukana ja Herson on oma taskunsa, jota on todella haastava huoltaa.
 
Hyvää esimerkkiä miten taistelukentät muuttuvat. Jalkaväen miehillä on tulevaisuudessa pakko olla täysi drone tiedustelu mukana, että tuolla kentällä pärjätään.
Tulevaisuudessa dronet ja muu tiedustelu tuottaa jatkuvasti reaaliaikaiseen kantaan tietoa josta sitä jaetaan eteenpäin. Esimerkiksi yksittäisellä taistelijalla voi olla visiiri johon lisätyn todellisuuden avulla ilmoitetaan missä suunnassa ja etäisyydellä vihollista on. Valitsemalla kohteen taistelija pääsee vaihtamaan näkymään jossa on suora yhteys tiedon tuottajaan eli esim live dronekuvaan. AI vielä valkkaa kannasta todennäköisimmät uhkat esim jos tykistötutkien kautta tulee taistelukentän tietokantaan dataa että kohta tulee kranaattia alueelle jolla taistelija on niin siitä varoitus. AI osaa myös suunnata tiedusteluasetteja niille alueille joissa taistelujen aktiivisuus on suurimmillaan jolloin tiedustelutieto tarkentuu :).
edit:
Niin ja nyt tajusin että väärä ketju. Ei jatketa enempää.
 
NOEL spekuloi että tultaneen näkemään jatkossa enemmän ja enemmän iskuja Komysh-Zorian rautatieasemaa vastaan. Hänen mukaan se on:

It is an important loading and unloading point for Russian heavy equipment and the connection to the rest of Kherson/Zaporizhia

Aseman sijainti kartalla. Ukraina on viime päivinä jatkanut aktiivisesti iskuja rautatieasemia ja purkipaikkoja vastaan, joten helppo uskoa että tähänkin iskettäisiin jossain vaiheessa.


Thomas Theinerin tuumailuja tykkivideosta:

A video of a Ukrainian M777 crew firing Excalibur rounds from the same spot for hours without any fear of russian counter battery fire. That is very interesting as it tells us a lot about the artillery battle. A short thread

First, if you fire M982A1 Excalibur rounds (range 40+ km) you're outside the range of all russian tube artillery, Grad, and Uragan. You can hit them, but they can't hit you.

Secondly, M142 HIMARS and M270 MLRS have destroyed massive amounts of russian artillery ammo. And thanks to the range and precision of GMLRS rockets Ukraine can hit and destroy all russian artillery it discovers.

russia has now less artillery systems and less ammo, and russian gunners have learned by now that if they fire a few rounds, then Ukraine's counter battery radars, like i.e. the German COBRA or the American AN/TPQ-36 will pinpoint the russian gunner's location within seconds and then Ukrainian shells and rockets come flying.

russia has counter battery radars of its own... but if russian operators switch their counter battery radars on, they are gonna attract a AGM-88 HARM anti-radiation missile, which the US and Ukraine integrated on Ukraine's Mig-29. And getting hit by a HARM is deadly.

So, all that russia can do now to spot Ukrainian artillery is use their drones. But with thousands of Stingers all over the front, and now also heavier weapon systems like the British Stormer HVM and German Gepard, using drones becomes riskier and riskier for russia, which as we know is unable to replace the drones it lost so far (that is why putin had to buy drones in Iran).

The Red Army and the russian army were both artillery-centric, and until HIMARS arrived the russians just smashed entire cities to rubble with their artillery to then conquer the ruins. That is over. GMLRS, HARM, Stinger, Excalibur, etc. all contributed to help Ukraine crush russia's artillery advantage... but advantage is not victory. Ukraine needs more howitzers (especially self-propelled), more ammo (especially precision guided ammo), more air defense, and more radars to fully annihilate russia's artillery.

 
Viimeksi muokattu:
Kun tuota etelärintamaa katsoo siitä näkökulmasta, että Ukrainalla on aloite ja Venäjä kykenee lähinnä puolustukseen niin onhan se todella haavoittuva. Rannikko ei ole mistään kohdasta kaukana ja Herson on oma taskunsa, jota on todella haastava huoltaa.
Kunhan jostain kohtaa pistäisivät kiilan rannikolle saakka. Nyt kun Krimin huolto on jo "vajailla sylintereillä" , niin ihan sama missä kohtaa vedetään länsi-itä tiet , radat jne poikki. Mielellään jostain korvesta, miksi haaskata aikaa keskuksiin.
 
Kelluva nosturi mahdollisesti matkalla Krimin sillalle (twiitit julkaistu eilen illalla), toki nämä eivät yleensä ole kovin liikehtimiskykyisiä minkä takia erityisesti tuulella on merkitystä:

The crane ALEKSANDR ZINOVYEV (IMO: 8727563) was urgently removed from Balaklava, heading for the Kerch Strait. In 2018, this sea giant in yellow and blue colors attacked the bridge while it was still under construction.

Stocked up on popcorn

And about the weather



Ei tietoa, miten luotettava lähde tämä on mutta yhden miehen havaintoja Krimin sillan valmistuksen ajoilta (twitter-tilin bio sanoo "He was born in the Crimea, in Ukraine."):

At one time, while observing the construction of the Crimean bridge, I noticed that it was not resistant to angular deformations... it failed the first test. Further, deformation may increase in other spans that were not damaged. Follow up!

 
Viimeksi muokattu:
BTW, tappioista. Eilen Starsky sanoi ukrainalaisten kaatuneet- haavaiset suhteen olevan 1:8 ja venäläisten 1:3-4. En tiiä onko kumpikaa lähellä totuutta. Ite oon taipuvainen uskoo siihe, että venäläisten suhde on lähellä 1:2
 
BTW, tappioista. Eilen Starsky sanoi ukrainalaisten kaatuneet- haavaiset suhteen olevan 1:8 ja venäläisten 1:3-4. En tiiä onko kumpikaa lähellä totuutta. Ite oon taipuvainen uskoo siihe, että venäläisten suhde on lähellä 1:2

Arestovych sanoi viime torstaina että Khersonin alueella venäläisten kuolleiden ja haavoittuneiden suhde oli 1:2. Mistä hän tuon tietää? Voiko siihen luottaa? Ehkä, ehkä ei.

LINKKI VIESTIIN

-

Moni varmasti muistaa sen ohjusiskun Kramatorskiin 8.4. joka tappoi 60 ukrainalaista siviiliä, jotka yrittivät paeta sotaa. Ryssä tietysti kiisti syyllisyyden, mutta tässä linkki tutkimukseen jonka mukaan ohjukset ammuttiin Venäjän hallitsemalta alueelta. Vanha tapaus tietysti ja jokainen myös oletti että ryssä oli iskun takana, mutta ansiokasta työtä silti.

 
Kinzhalit, Kalibrit, FOABit ja ytimet pysyy piilossa vaikka tsaarin kunniaa loukattu. Vastine kovuudeltaan virkamiestasoa, "lisätään turvatoimia/perustetaan tutkintakomitea". Alamaiset kummissaan.

 
Back
Top