AMC
Ylipäällikkö
Melkoisen salaista kun siitä jo täälläkin luetaan
Kyllä mä näkisin että sopiva päivä sodan päättämiseen olisi 9.5.
Voisi olla ihan asiallista, että tuohon päivämäärään yhdistettäisiin ryssien mielessä nöyryyttävä tappio.
Jos olisin Valtran markkinoinnista vastaava, niin tekisin Valtra A135 Tank towing edition:n, parikymmentä kpl maalattuna sinikeltaiseksi ja lahjoittaisin Ukrainaan.Tämän sodan kuluessa olen oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan ukrainalaisten sitkeyttä ja ehkä hieman yllättäen myös traktoreita
Reddit - Dive into anything
www.reddit.com
Ilmeisesti traktorikauppa käy sen verran hyvin, että tälläiselle halvahkolle maailmanlaajuiselle näkyvyydelle ei ole tarvetta.
Monet Venäjän T-72 ja T-80 sarjalaiset vaunut ovat kylmän sodan loppumisen jäämistöä. Neuvostoliiton romahtaessa ja Neuvostojoukkojen vetäytyessä entisistä Varsovan liiton maista 1990-luvulla, näitä vaunuja oli kirjoilla kymmeniä tuhansia. Kun sitten vaunuja varastoitiin niin suurin osa päätyi taivasalle eri puolille Venäjää rappeutuviin sotilastukikohtiin ja niiden ympäristöön. Kun vaunu makaa 30 vuotta taivasalla niin alkaa siinä hieman "patinaa" pukkaamaan. T-62 vaunuja tosin varastoitiin "sodan varalle" jo Neuvostoliiton ollessa vielä pystyssä ja nämä ilmeisesti pääsivät varastohalleihin. Kun edes katto on pään päällä, pysyy kai paremmin "kuosissaan". No tiedäpä tästä taasen.
Suomalaiset voisivat toimittaa Ukrainaan vaikka sata tuhatta paria Nokian kumisaappaita ja niihin sopivat huopavuoret. Olisi melkoinen ase sodassa talvella märkänä aikana Ukrainassa ne saappaat, kun saisivat kuivin jaloin ryssiä suolata.
Äkkiä syö suorituskykyä sotilailta jos jalat ja kengät ovat märkiä ja tulee hiertymiä ja paleltumia niihin jalkoihin.
Kunniataulun tilastoihin tarkennusta. Ymmärsin tämän itse niin, että eilisen kunniataulun lukujen jälkeen UA teki tarkennuksen koko historiaan. Tästä tehtiin uusi pohjaluku. Tämän päivän kunniataulu perustui sitten tarkennettuun dataan. Eli tämän päivät muutokset oli oikeita numeroita, ei laskennallisia.
Korjaukset näkee oheisesta twiitistä. Eivät olleet kovin kummoisia.
Tykkään tästä. Ukraina pyrkii esittämään todenmukaisesti nämä numerot.. Vääristelystä on vain haittaa heille itselleen. Tämän ymmärtää normaalit ihmiset, ryssä ei.
Sodan alkupäivinä tiedonkeruussa oli varmasti paljon puutetta ja yleinen sekaannus päällä, numerot eivät olleet samalla tarkkuudella kuin nykyään. Muistaakseni joku tilastomies twiittasi että UA:n luvut ovat lähentyneet Oryxia mitä pidemmälle on menty.
Korjaukset näkee oheisesta twiitistä. Eivät olleet kovin kummoisia.
Tykkään tästä. Ukraina pyrkii esittämään todenmukaisesti nämä numerot.. Vääristelystä on vain haittaa heille itselleen. Tämän ymmärtää normaalit ihmiset, ryssä ei.
Sodan alkupäivinä tiedonkeruussa oli varmasti paljon puutetta ja yleinen sekaannus päällä, numerot eivät olleet samalla tarkkuudella kuin nykyään. Muistaakseni joku tilastomies twiittasi että UA:n luvut ovat lähentyneet Oryxia mitä pidemmälle on menty.
Minusta aika merkittävä päätös, aika monta tuntia meni, että ekan kerran Suomessa uutisoitiin tuosta.
Lainaan koko artikkelin, se on viroksi. Kääntäköön googlella kuka haluaa lukea.
Alustame Ukraina sõjast rääkides hoopis selle lõpust ja selgitame prantslaste loogikat. Kuidas mõista seda, et sõda peab lõppema küll Ukraina võiduga, ent mitte Venemaa alandamise või hävinguga?
Üks väga oluline põhimõte prantslaste hoiakutes on alati olnud see, et Ukraina võit on absoluutselt vajalik. Sellele on tõestuseks ka kõik Prantsusmaa eesistumise ajal vastu võetud pretsedenditud sanktsioonipaketid, kuivõrd Euroopa Liidu ühtsena hoidmine on paljuski eesistujariigi diplomaatiatöö tulemus.
Ent teisalt üritab Prantsusmaa hoiduda kaasa aitamast Vene propagandamasina ja (Venemaa juhi Vladimir – toim) Putini paradigmale, mille järgi on kogu lääs Venemaa vastu igipõlises vandenõus ja et üks konflikti osapooli on tegelikult ka NATO. See võib tunduda semantilise lähenemisena, ent peame arvestama sellega, et konflikti jälgivad lisaks paljud kolmandad riigid Aafrikas, Aasias ja Ladina-Ameerikas. Eesmärgiks peaks olema ka nende riikide rahvusvahelise õiguse ja ÜRO harta poolele võitmine. Seetõttu on prantslaste seisukohast oluline, et meie signaal oleks õigesti kalibreeritud ning me ei võimendaks venelaste narratiivi.
Teine asi, millele te võibolla viitate, on see kurikuulus Macroni ütlus, et Venemaad ei tasu alandada. Arvan, et see on välja kasvanud pigem Prantsusmaa ajaloolisest kogemusest pärast esimest maailmasõda, kui Saksamaaga sõlmiti Versailles’ rahuleping. Paljude meelest viis toonane rahuleping hiljem revanšistliku Saksamaani ja teise maailmasõja puhkemiseni, mis tõi endaga kaasa veel rohkem hävingut ja kannatusi.
On oluline mõista, et iga riik asub pisut erinevas geograafilises ruumis ning meie ajaloolised kogemused on erinevad. Sellest tulenevalt võivad ka nüansid ning retoorilised rõhuasetused olla kusagil mujal. Ent kui vaadata Prantsusmaa tegevust EL-i eesistujana, ÜRO-s või ka NATO-s, siis on selge, et tegemist on väga tugeva Ukraina toetajaga.
Kas ja kui levinud on Euroopas soov suunata Ukrainat läbirääkimiste laua taha? Kuna kui üks on rünnanud teist, siis ei saa läbirääkimised tähendada muud, kui et Ukraina peab midagi ära andma.
Usun, et siin on taas kord veidi eksiarvamust. Prantsusmaa ei suuna Ukrainat kusagile läbirääkimiste laua taha. Retoorika on juba mitmeid kuid väga selge: öeldakse, et läbirääkimised saavad toimuda ainult siis, kui Ukraina suveräänselt seda otsustab ja nende jaoks on käes sobiv hetk. Tingimused on vaid ukrainlaste öelda, siin ei ole kellelgi suunata ega survestada. Lisaks on prantslased väga järjepidevalt rõhutanud, et me ei saa lubada olukorda, kus agressorile jääb arusaam, otsekui teise riigi territooriumeid saaks lihtsalt endale haarata ning neid veel kuidagi lepingutega kinnistada.
Ent siiski, Putiniga dialoogi pidamise vajadusest. Kellele seda tarvis on?
Enne sõja algust käis (Prantsusmaa president Emmanuel – toim) Macron rääkimas Moskvas. Mäletame, et ega see väga suurt heakskiitu ei leidnud. Tagantjärele tarkusena võime öelda, et ka sõda ei õnnestunud sellega ära hoida. Ent teisest küljest võimaldavad need diplomaatilised pingutused öelda teistele riikidele, et see sõda oli Putini valik – Euroopa tegi kõik endast oleneva, et leida olukorrale diplomaatiline lahendus.
Üks Putini narratiive on: lääs meiega ei arvesta. Dialoog võimaldab meil laiemale rahvusvahelisele üldsusele öelda, et see ei vasta tõele – me üritasime ja käisime, ent sellele vaatamata valis Venemaa sõja tee. Pärast sõda toimunud telefonikõnedest lõviosa on olnud (Ukraina presidendi Volodõmõr – toim) Zelenskõiga läbi räägitud, ent paljuski toimunud ka hoopis tema palvel.
Tänaseks, kui ukrainlasi saadab sõjatandril edu, on neil sõja suhtes hoopis teised perspektiivid. Kuid sõja alguskuudel see nii ei olnud. Oli vaja kanalit, mille kaudu meelsust kombata. Zelenskõi ja Putin omavahel ei rääkinud, mistõttu oli Macron teatud vahelüliks.
Kas on võimalik, et see seisukoht ühel hetkel muutub? Samamoodi nagu paljud teised tõdemused on Euroopasse kohale jõudnud viivitusega.
See on taas kord diplomaatilise stiili küsimus. Mul oli eelmisel nädalal huvitav jälgida Prantsuse parlamendi avasessiooni ning peaminister avas selle Ukraina aruteluga. Nii opositsiooni- kui ka koalitsiooniparteide hulgas oli ühiseks jooneks Prantsusmaa kui diplomaatiat esindava riigi rolli rõhutamine.
Põhimõte, et kõikide osapooltega tuleb rääkida, on siin väga juurdunud. Tegemist on julgeolekunõukogu alalise liikmega, mistõttu oodatakse, et dialoogi vähemalt üritatakse pidada. Kui meie pigem tõesti ütleksime, et Putiniga rääkida ei ole mõtet ja kuhu see viib, siis võibolla siin ühiskonnas aitab see muu hulgas hoida ka toetuse taset Ukrainale.
Prantslastel on nägemus Prantsusmaast kui diplomaatia avangardis olevast riigist ja nenditakse, et diplomaatia mõte ei peaks olema rääkida vaid nendega, kellega me hästi läbi saame. Tõeline diplomaatia on rääkimine nendega, kellega sul ei ole ühist arusaama. Sellises kontekstis on ka paremini mõistetav, miks Macron oma visiooni kaitseb. Tuleb rääkida, kuna kui tingimused rahu loomiseks on paremad, siis on senine dialoog sellele tuleviku rahuprotsessile eeldatavalt ka soodsama pinnase loonud.
Macroni ÜRO kõnes oli uus rõhuasetus Euroopast väljaspool olevate riikide kaasamisel. Kui aktiivselt sellesse panustatakse ja kuidas näeb Prantsusmaa oma rolli näiteks Hiina või India veenmisel?
Arvan, et prantslased on siin taas kord eestvedajate hulgas. Prantsusmaa on ka ÜRO Julgeolekunõukogu alaline liige, mis annab Prantsuse diplomaatiale hoopis laiema ja kaalukama haarde kui paljudele teistele. Nende diplomaatiline võrk ulatub üle maailma. Prantsusmaa ajalugu on seotud Aafrika ja paljude teiste piirkondadega.
Prantslased peavad üheks oma diplomaatia oluliseks suunaks Venemaa agressioonis Ukraina vastu selgitustööd ja kolmandate riikide hõlmamist, eriti Hiina ja India. Enne ÜRO peaassambleed ja Samarkandi kohtumist käis Prantsuse välisminister Indias, kus toimusid tõsised kõnelused selle üle, et India võiks oma hoiakud reljeefsemalt esile tuua.
Ka viidatud ÜRO kõnes oli tegelikult pandud kõik maailma riigid väga põhimõttelise valiku ette: see ei ole aeg ega koht, kus on võimalik jääda neutraalseks, kuna sisuliselt tähendaks see moodsa kolonialismi ja imperialismi tunnustamist. Ent seda ei saa keegi endale lubada. Euroopas käib sõda ning prantslased üritavadki nüüd teha väga laiahaardelist ja jõulist selgitustööd kolmandates riikides, et see ei ole midagi regionaalset, vaid vastupidi – see on fundamentaalne ja maailmakorra küsimus. Kaalul on kõik meie senised põhimõtted ja ÜRO harta: riikide territoriaalne terviklikkus, suveräänsus ja selle tunnustamine.
Siit võib kohe võtta ette ka järgmise teema: Armeenia ja Aserbaidžaani riigijuhid ühise laua taga koos Micheli ja Macroniga. Mida Macron seal taotleb?
Prantslaste jaoks on see väga negatiivne areng taas eelkõige Ukraina sõja tuules. Ka seal tekib oht territoriaalsele terviklikkusele ning kui üldises sõjatuhinas hakkavad tekkima konfliktikolded, kus rahvusvahelist õigust ja selle põhiprintsiipe õõnestatakse, siis meil võibki tekkida arusaam, et jõuga teise riigi territooriumi enesele võtmine on lubatud. See teeb prantslastele muret ka Mägi-Karabahhis. Nad on tegelikult olnud juba traditsiooniliselt Minski grupi liikmed, seega ei ole nende aktiivne roll üllatav. Ehkki nüüd mängivad nad seda veelgi aktiivsemalt välja.
Moskvas kutsuti Caesarite pärast vaibale Prantsuse suursaadik. Ent kui palju Prantsusmaa tegelikult Ukrainat abistab? Võib uskuda, et avalikult räägitakse vaid murdosast.
Prantslased on rõhutanud, et neil ei ole kombeks väga avalikkuse ees pasundada, palju ja mida saadetakse. Omavahelistes vestlustes on nad öelnud, et võibolla peaksime seda tegema, kusjuures viimasel ajal ongi seda juba rohkem kajastatud.
Ent abi nad tõepoolest annavad ning nn firmamärgiks on kujunenud needsamad Caesari suutükid. Uudistest käis veel hiljaaegu läbi, et neid tahetakse juurde saada, kuivõrd need on head ja tõhusad relvad. Lisaks on muidugi saadetud veel ka igasuguseid lahingumasinaid, soomusmasinaid, õhutõrjerakette ja laskemoona.
... lisaks ka EL-i kandidaatriigiks saamine, mida ei oleks ilmselt ilma Prantsusmaata juhtunud.
Täpselt, ma usun, et see on väga hea punkt. Zelenskõi tänas selle eest Macroni hiljem isiklikult. Prantsuse president võttis endale ülesandeks rääkida skeptilisemate riikidega ja Prantsusmaa roll oli minu arvates kaalukeeleks. Kui tuletada veel meelde suve hakul toimunud Macroni, Scholzi ja Draghi Kiievi-visiiti, siis ka selle üks põhipunkte oli toetuse väljendamine Ukraina kandidaatriigi staatusele. See aitas tekitada poliitilist survet veel enne avalikku arutelu.
Samas oleme korduvalt kuulnud, kuidas peetakse oluliseks hoiduda eskalatsioonist. Tundub, et see on üks teema, milles meil on prantslastega erinev arusaam.
Ma ei ütleks, et meil on selles küsimuses põhimõtteline erinevus. See läheb tagasi alguspunkti juurde: me aitame Ukrainat kõikvõimalike vahenditega, kuid samas ei ole NATO sõjas Venemaaga. Me ei taha tekitada isegi sellist muljet, kuna seda saaks Venemaa hiljem ära kasutada oma narratiivi loomisel ja kolmandate riikide mõjutamisel. Võimalik eskalatsioon läheb ilmselt ka sellesse kategooriasse: ärgem andkem venelastele mingil juhul alust ütlemaks, et tegemist ongi mingi laiema konfliktiga.
Lühidalt ka „sõjakamatest riikidest“. Kas selliste märkuste tegemise taga võib tõesti tunda Prantsusmaa ebakindlust Euroopas toimuvate jõujoonte muutuste üle?
Arvan, et Eesti roll Ukraina abistajana on olnud täiesti asendamatu. Võime öelda, et kõik, mida me oleme Venemaa tegelikust loomusest ja imperialistlikust agendast juba aastaid rääkinud, on saanud tõeks. Venemaa ei ohusta mitte ainult Euroopa julgeolekut, vaid – prantslaste endi sõnadega väljendudes – ka näiteks ÜRO harta põhimõtete püsima jäämist.
Ent teisalt, kas see on nüüd mingisugune hirm Eesti-poolse initsiatiivi võtmise ees või mida keegi oma väljaütlemistega täpselt mõtles, ei hakkaks ma parema meelega spekuleerima.
Euroopa Poliitiline Ühendus: kellele ja milleks? Kolleeg Joosep Värk ERR-ist arvas selle kohta, et idee autor loodab ilmselt, et see aitab ta kirjutada suurte tähtedega Euroopa ajalukku.
Iseenesest ei oleks see muidugi üldse halb, kui idee autor saaks suurte tähtedega ajalukku kirjutatud. See näitaks, et ilmselt on tegemist väärt ideega. Kuid vähemalt esialgu tundub, et Prahas toimunud kohtumine oli kõikidele kasulik. Midagi ei ole veel konkreetselt piiritletud ning lõplikke kontuure otsitakse koos kõikide ühise laua taga istuvate riikidega.
Üldiselt paistab EPÜ täitvat mitut funktsiooni – eelkõige, et oleks olemas foorum, kus Euroopa saaks arutada kõige akuutsemaid küsimusi. Olgu see tänases kontekstis kas energeetika või üldine välispoliitiline hoiak. See toob kokku erinevad riigid: nii need, kes on Euroopa Liidu uksele koputamas, kuid teisalt ka need, kes ei taha EL-i. Ühised probleemid lähevad korda nii meile kui ka neile. Hirm sellest, kuidas algatus võib saada pelgalt aseaineks euroliitu pürgivatele riikidele, paistab olevat lahtunud. Võtame näiteks EL-ist välja astunud Ühendkuningriigi, keda on väga oluline hõlmata Euroopa-alases koostöös ka edaspidi.
Lõpetame ehk siiski positiivsel noodil. Pole kahtlustki, et Prantsusmaa liitlasena nii EL-is kui ka NATO-s on meie jaoks äärmiselt oluline. Võib eeldada, et see pühendumus püsib?
Jah, minul ei ole selles küll mingit kahtlust. Prantslaste hoiak NATO suunal on olnud väga konstruktiivne. Prantsuse sõdurid on NATO eelpositsioneeringu raames Eestis ja vastuseks pingetele Mustal merel on nad raamriigiks Rumeenias. Rõhutatakse väga selgelt, ja siin ei ole mingit kahtlust selles, et NATO on meie julgeoleku alustala.
Muidugi on prantslased olnud traditsiooniliselt ka väga tugevad Euroopa Liidu kaitsekoostöö tagant tõukajad. On olnud hetki, kus oleme mõelnud, et võibolla see toimub NATO arvelt. Kuid sõda Ukrainas on ka siin selguse majja toonud – NATO on Euroopa maailmajaos julgeoleku tagamist teostav organisatsioon, siin ei ole mingit alternatiivide otsingut.
See ei tähenda muidugi, et prantslased ei peaks oluliseks ka Euroopa Liidu kaitsekoostöö edendamist. Ent see ei ole vastuolu meie nägemusega, sest ka meie tahame tugevamat Euroopa Liidu ja tugevamaid EL-i liikmesriike. Oluline on lihtsalt kindlaks teha, et kõik taolised sammud toimuksid koostöös NATO-ga.
Onko se nyt niin vaikeeta tehdä palvelus lukijoille ja kääntää valmiiksi. Luulisin, että lukijakunnasta kuitenkin suurin osa on suomenkielisiä...
Aloitetaan Ukrainan sodan lopusta ja selitetään ranskalaisten logiikka. Kuinka ymmärtää, että sodan täytyy päättyä Ukrainan voittoon, mutta ei Venäjän nöyryytykseen tai tuhoon?
Yksi erittäin tärkeä periaate ranskalaisten asenteessa on aina ollut se, että voitto Ukrainassa on ehdottoman välttämätöntä. Tästä ovat osoituksena myös kaikki Ranskan puheenjohtajuuskaudella hyväksytyt pakotepaketit, sillä Euroopan unionin yhtenäisenä pitäminen on monella tapaa puheenjohtajavaltion diplomaattisen työn tulos.
Mutta toisaalta Ranska yrittää pidättäytyä osallistumasta Venäjän propagandakoneiston ja (Venäjän johtaja Vladimir - toim.) Putinin paradigmaan, jonka mukaan koko länsi on ikuisessa salaliitossa Venäjää vastaan ja että NATO on itse asiassa. yksi konfliktin osapuolista. Tämä saattaa tuntua semanttiselta lähestymistavalta, mutta meidän on otettava huomioon, että konflikti havaitaan myös monissa kolmansissa maissa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tavoitteena tulisi olla myös näiden maiden saaminen kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan puolelle. Siksi ranskan näkökulmasta on tärkeää, että signaalimme on oikein kalibroitu ja ettemme vahvista venäläistä kerrontaa.
Toinen asia, johon saatat viitata, on pahamaineinen Macronin sanonta, että Venäjää ei saa nöyryyttää. Luulen, että se on kasvanut Ranskan historiallisesta kokemuksesta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Versailles'n sopimus solmittiin Saksan kanssa. Monien mielestä tuolloinen rauhansopimus johti myöhemmin revansistiseen Saksaan ja toisen maailmansodan puhkeamiseen, mikä toi mukanaan entistä enemmän tuhoa ja kärsimystä.
On tärkeää ymmärtää, että jokainen maa sijaitsee hieman eri maantieteellisessä tilassa ja historialliset kokemuksemme ovat erilaisia. Tämän seurauksena vivahteet ja retoriset painotukset voivat olla muualla. Jos kuitenkin tarkastellaan Ranskan toimintaa EU:n presidenttinä, Yhdistyneissä Kansakunnissa tai Natossa, on selvää, että se on erittäin vahva Ukrainan tukija.
Onko ja kuinka laajalle levinnyt on halu tuoda Ukraina neuvottelupöytään Euroopassa? Sillä jos toinen on hyökännyt toisen kimppuun, neuvottelut voivat tarkoittaa vain sitä, että Ukrainan on luovuttava jostain
Uskon, että tässä on jälleen kerran väärä käsitys. Ranska ei ohjaa Ukrainaa neuvottelupöytään. Retoriikka on ollut hyvin selvä useiden kuukausien ajan: sanotaan, että neuvotteluja voidaan käydä vain, jos Ukraina suvereenisti päättää niin ja hetki on niille oikea. Olosuhteet ovat vain ukrainalaisten sanottavana, täällä ei ole ketään ohjaamassa tai painostamassa. Lisäksi ranskalaiset ovat erittäin johdonmukaisesti korostaneet, että emme voi sallia tilannetta, jossa hyökkääjälle jää sellainen vaikutelma, että toisen maan alueet voidaan yksinkertaisesti ottaa haltuunsa ja jollakin tavalla vahvistaa sopimuksilla.
Mutta silti tarpeesta käydä vuoropuhelua Putinin kanssa. Kuka sitä tarvitsee?
Ennen sodan alkua (Ranskan presidentti Emmanuel - toim.) Macron meni puhumaan Moskovaan. Muistamme, että se ei otettu kovin hyvin vastaan. Jälkikäteen ajatellen voidaan sanoa, että sotaa ei myöskään estetty. Mutta toisaalta nämä diplomaattiset ponnistelut antavat mahdollisuuden kertoa muille maille, että tämä sota oli Putinin valinta - Eurooppa teki kaikkensa löytääkseen diplomaattisen ratkaisun tilanteeseen.
Yksi Putinin tarinoista on: Länsi ei luota meihin. Dialogin avulla voimme kertoa laajemmalle kansainväliselle yhteisölle, että tämä ei ole totta - yritimme ja menimme, mutta tästä huolimatta Venäjä valitsi sodan tien. Leijonanosa sodan jälkeen käydyistä puheluista oli (Ukrainan presidentti Volodymyr - toim.) Zelenskyin kanssa, mutta monet niistä tapahtuivat hänen pyynnöstään.
Nykyään, kun ukrainalaisia seuraa menestys sotarintamalla, heillä on täysin erilaiset näkemykset sodasta. Mutta näin ei ollut sodan alkukuukausina. Tarvittiin kanava, jonka kautta tunnelma tuntui. Zelenskyi ja Putin eivät puhuneet keskenään, joten Macron oli vähän välittäjänä.
Onko mahdollista, että tämä kanta muuttuu jossain vaiheessa? Samalla tavalla kuin monet muutkin oivallukset ovat saapuneet Eurooppaan viiveellä
Tämä on jälleen diplomaattisen tyylin kysymys. Minulla oli ilo seurata Ranskan parlamentin avajaisia viime viikolla, ja pääministeri avasi sen keskustelulla Ukrainasta. Sekä oppositio- että koalitiopuolueiden keskuudessa yhteistä oli Ranskan roolin korostaminen diplomatiaa edustavana maana.
Periaate, jonka mukaan kaikkien osapuolten kanssa on puhuttava, on juurtunut syvästi tähän. Se on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, joten on odotettavissa, että vuoropuhelua ainakin yritetään. Jos mieluummin todella sanotaan, ettei Putinin kanssa ole mitään järkeä keskustella ja mihin se johtaa, niin ehkä tässä yhteiskunnassa se auttaa ylläpitämään muun muassa Ukrainan tukitasoa.
Ranskalaisilla on visio Ranskasta diplomatian eturintamassa olevana maana ja he toteavat, että diplomatian tarkoitus ei saa olla puhua vain niille, joiden kanssa tulemme hyvin toimeen. Todellinen diplomatia on puhumista niiden kanssa, joiden kanssa sinulla ei ole yhteistä ymmärrystä. Tässä yhteydessä on myös helpompi ymmärtää, miksi Macron puolustaa visioaan. On tarpeen puhua, koska jos rauhan olosuhteet
Yksi erittäin tärkeä periaate ranskalaisten asenteessa on aina ollut se, että voitto Ukrainassa on ehdottoman välttämätöntä. Tästä ovat osoituksena myös kaikki Ranskan puheenjohtajuuskaudella hyväksytyt pakotepaketit, sillä Euroopan unionin yhtenäisenä pitäminen on monella tapaa puheenjohtajavaltion diplomaattisen työn tulos.
Mutta toisaalta Ranska yrittää pidättäytyä osallistumasta Venäjän propagandakoneiston ja (Venäjän johtaja Vladimir - toim.) Putinin paradigmaan, jonka mukaan koko länsi on ikuisessa salaliitossa Venäjää vastaan ja että NATO on itse asiassa. yksi konfliktin osapuolista. Tämä saattaa tuntua semanttiselta lähestymistavalta, mutta meidän on otettava huomioon, että konflikti havaitaan myös monissa kolmansissa maissa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tavoitteena tulisi olla myös näiden maiden saaminen kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan puolelle. Siksi ranskan näkökulmasta on tärkeää, että signaalimme on oikein kalibroitu ja ettemme vahvista venäläistä kerrontaa.
Toinen asia, johon saatat viitata, on pahamaineinen Macronin sanonta, että Venäjää ei saa nöyryyttää. Luulen, että se on kasvanut Ranskan historiallisesta kokemuksesta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Versailles'n sopimus solmittiin Saksan kanssa. Monien mielestä tuolloinen rauhansopimus johti myöhemmin revansistiseen Saksaan ja toisen maailmansodan puhkeamiseen, mikä toi mukanaan entistä enemmän tuhoa ja kärsimystä.
On tärkeää ymmärtää, että jokainen maa sijaitsee hieman eri maantieteellisessä tilassa ja historialliset kokemuksemme ovat erilaisia. Tämän seurauksena vivahteet ja retoriset painotukset voivat olla muualla. Jos kuitenkin tarkastellaan Ranskan toimintaa EU:n presidenttinä, Yhdistyneissä Kansakunnissa tai Natossa, on selvää, että se on erittäin vahva Ukrainan tukija.
Onko ja kuinka laajalle levinnyt on halu tuoda Ukraina neuvottelupöytään Euroopassa? Sillä jos toinen on hyökännyt toisen kimppuun, neuvottelut voivat tarkoittaa vain sitä, että Ukrainan on luovuttava jostain
Uskon, että tässä on jälleen kerran väärä käsitys. Ranska ei ohjaa Ukrainaa neuvottelupöytään. Retoriikka on ollut hyvin selvä useiden kuukausien ajan: sanotaan, että neuvotteluja voidaan käydä vain, jos Ukraina suvereenisti päättää niin ja hetki on niille oikea. Olosuhteet ovat vain ukrainalaisten sanottavana, täällä ei ole ketään ohjaamassa tai painostamassa. Lisäksi ranskalaiset ovat erittäin johdonmukaisesti korostaneet, että emme voi sallia tilannetta, jossa hyökkääjälle jää sellainen vaikutelma, että toisen maan alueet voidaan yksinkertaisesti ottaa haltuunsa ja jollakin tavalla vahvistaa sopimuksilla.
Mutta silti tarpeesta käydä vuoropuhelua Putinin kanssa. Kuka sitä tarvitsee?
Ennen sodan alkua (Ranskan presidentti Emmanuel - toim.) Macron meni puhumaan Moskovaan. Muistamme, että se ei otettu kovin hyvin vastaan. Jälkikäteen ajatellen voidaan sanoa, että sotaa ei myöskään estetty. Mutta toisaalta nämä diplomaattiset ponnistelut antavat mahdollisuuden kertoa muille maille, että tämä sota oli Putinin valinta - Eurooppa teki kaikkensa löytääkseen diplomaattisen ratkaisun tilanteeseen.
Yksi Putinin tarinoista on: Länsi ei luota meihin. Dialogin avulla voimme kertoa laajemmalle kansainväliselle yhteisölle, että tämä ei ole totta - yritimme ja menimme, mutta tästä huolimatta Venäjä valitsi sodan tien. Leijonanosa sodan jälkeen käydyistä puheluista oli (Ukrainan presidentti Volodymyr - toim.) Zelenskyin kanssa, mutta monet niistä tapahtuivat hänen pyynnöstään.
Nykyään, kun ukrainalaisia seuraa menestys sotarintamalla, heillä on täysin erilaiset näkemykset sodasta. Mutta näin ei ollut sodan alkukuukausina. Tarvittiin kanava, jonka kautta tunnelma tuntui. Zelenskyi ja Putin eivät puhuneet keskenään, joten Macron oli vähän välittäjänä.
Onko mahdollista, että tämä kanta muuttuu jossain vaiheessa? Samalla tavalla kuin monet muutkin oivallukset ovat saapuneet Eurooppaan viiveellä
Tämä on jälleen diplomaattisen tyylin kysymys. Minulla oli ilo seurata Ranskan parlamentin avajaisia viime viikolla, ja pääministeri avasi sen keskustelulla Ukrainasta. Sekä oppositio- että koalitiopuolueiden keskuudessa yhteistä oli Ranskan roolin korostaminen diplomatiaa edustavana maana.
Periaate, jonka mukaan kaikkien osapuolten kanssa on puhuttava, on juurtunut syvästi tähän. Se on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, joten on odotettavissa, että vuoropuhelua ainakin yritetään. Jos mieluummin todella sanotaan, ettei Putinin kanssa ole mitään järkeä keskustella ja mihin se johtaa, niin ehkä tässä yhteiskunnassa se auttaa ylläpitämään muun muassa Ukrainan tukitasoa.
Ranskalaisilla on visio Ranskasta diplomatian eturintamassa olevana maana ja he toteavat, että diplomatian tarkoitus ei saa olla puhua vain niille, joiden kanssa tulemme hyvin toimeen. Todellinen diplomatia on puhumista niiden kanssa, joiden kanssa sinulla ei ole yhteistä ymmärrystä. Tässä yhteydessä on myös helpompi ymmärtää, miksi Macron puolustaa visioaan. On tarpeen puhua, koska jos rauhan olosuhteet
On. Tuon kääntämiseen omasta päästä veisi monta tuntia.
Teemupoika
Luutnantti
Tuossa pidempi versio miehistön kuljetusvaunun miinaan ajosta. Ilmeisesti pakenevat paniikissa, ilman tähystystä
v_stus huhuilee Hersonin suunnasta. Kaikesta päätellen tilanne kehittyy myönteisesti, mutta tarkempia ei voi kommentoida.
Naureskelee toisessa twiitissä myös ryssän evakuoimispuheelle Hersonin kaupungin suhteen.
Luhanskin suunnasta voi vain arvailla, miten tilanne siellä kehittyy. Mutta Hersonin suunnassa edelleen tuntuu "matemaattiselta vääjäämättömyydeltä" että Ukraina painaa ryssät pois. Voi siinä mennä vaikka jouluun mutta mitään ne ei voi.
"The advancement of the Armed Forces of Ukraine continues in Kherson Oblast
Ours develop success
How about counterattacks in the direction of David's Brod, orcs?"
Naureskelee toisessa twiitissä myös ryssän evakuoimispuheelle Hersonin kaupungin suhteen.
Luhanskin suunnasta voi vain arvailla, miten tilanne siellä kehittyy. Mutta Hersonin suunnassa edelleen tuntuu "matemaattiselta vääjäämättömyydeltä" että Ukraina painaa ryssät pois. Voi siinä mennä vaikka jouluun mutta mitään ne ei voi.
"The advancement of the Armed Forces of Ukraine continues in Kherson Oblast
Ours develop success
How about counterattacks in the direction of David's Brod, orcs?"
tulikomento
Supreme Leader
Siel palloi ukkoloihe perskarvat.
Toistaiseksi paras näkemäni (eikä liian pitkä) tiivistelmä siitä, millä tavalla talvi vaikuttaa sotimiseen, kalustoon ja miehiin.
Ukrainian Winter is Coming
As winter approaches the Ukraine, it is an appropriate time to look at weather and its effects on the battlefield on both Ukrainian and Russian forces.
militaryland.net