Ukrainan konflikti/sota

Uskoisin että suomalaisten auttamishaluun vaikuttaa se, että ryssän uhka on meillä geeneissä. Tiedostetaan että Ukraina taistelee parhaillaan oman olemassaolonsa lisäksi myös Suomen tulevaisuuden puolesta.

onneksi äitini ja isäni ei näe tätä tilannetta !molemmat evakkolapsia karjalasta ,ja toki nyt edesmenneet ,mutta se viha karjalaisvanhenmmillani !hiton hyvä ku ei näe tätä mikä nyt euroopas!
..ja ukrainassa siis!
 
Viimeksi muokattu:
JOS tämä pitää paikkaansa, niin nyt voisi olla aika murtaa valmistusmaan määräysvalta ostettuihin aseisiin. Eli Puola nyt vaan lähettäisi omat tankkinsa ja näyttäisi samalla Saksalle persettä.

Eihän se tulevaisuudessa enää osta yhtään tankkia Saksasta muutenkaan.
Eikä pidä meidänkään ostaa. Tämä Ukrainan sota on osoittanut, että yhtä ainoaa asejärjestelmää ei pidä enäää ostaa Saksasta, Sveitsistä eikä Israelista. Toivon todella, että se korkea-IT-ohjushankintaohjelma meillä perutaan ja aloitetaan alusta. Ei yhtäkään ohjusta Israelista meille
 
Tuollainen painoero on suunnilleen perusmallin päivittämättömän 70-luvun T72:n ja tappiin asti päivitetyn Leopard 2A7V:n välillä. Koitetaan nyt päättää mitä tässä vertaillaan.
Mikäs nyt kiukuttaa? Mä olen ihan täysin wikipedian tietojen varassa, toinen ilmoittaa 41 ja toinen 62 tonnia, a7 66tonnia. Yli 20 tonnia ero on joka tapauksessa. Vessako sinne leopardiin on rakennettu, vai mistä se paino koostuu?

Rauha vain, mulle on herttaisen yhdentekevää osuuko specsit pilkulleen oikein, oleennaista on, että toinen on tehty massavärkiksi ja toinen ei. Toinen maksaa sikana, toinen mahdollisimman halpa massalaitos. Tämä tästä, toivotaan mahdollisimman pian paljon vaunuja, ilmeisesti parhaita olisi T54 vaunut 😉
 
Uudesta puskusta Kiovaan enenevissä määrin spekulaatiota. Ilmeisesti Valko-Venäjälle on tuotu huomattavia määriä Venäjän joukkoja ja kalustoa. Voiko uuden rintaman avaus tulla kyseeseen sitten kuitenkin? Alla Toverin 2. twiitin linkissä sanotaan, että UKR päivittäisestä lausunnosta oli ensi kertaa jätetty pois vakiolause, etteivät ole havainneet RUS taisteluosastojen muodostumista VV rajalla. Gerasimov ja Mustan Meren laivaston täysi aktivoituminen.

Toveri ei suoraan sano, että kohteena olisi Kiova, mutta voisiko epätoivoinen yritys tulla kyseeseen?





Sotahistoriasta kysymys: Tuleeko jollekin mieleen yhtään modernia laajan mittakaavan sotaa, jossa hyökkääjä olisi joutunut puolustuskannalle ja perääntymään reilusti, mutta lopulta vielä kääntänyt sodan voitokseen ja ajanut alkuperäiseen tavoitteeseen?

Napoleon, Saksa WW1, Saksa WW2, Japani WW2, Korean sodat, Vietnam, Israelin sodat, Falkland, ryssän Afganistanin retkijne.... kaikki nämä päättyivät loppuliseen tappioon strategisen puskun hyydyttyä ensimmäisen kerran. Paikallisia voittoja ja yrityksiä kääntää sota kyllä, mutta silti matka vääjäämättä kohti kotia. täytynee mennä jonnekin eksoottisempaan taisteluun tai kauemmaksi historiaan, että tällainen tapahtuma löytyy. Kaikki voittoisat hyökkäykset, ainakin kohtuu modernilla ajalla, jotka mieleeni tulee, on saavutettu suhteellisen nopeasti.

Tämän pohjalta mietin, että ryssä kulkee Ukrainassa juuri tuota yllä viitotettua tietä. Epäonnistunut strateginen isku, perääntyminen ja nyt vastahyökkäykseen viimeisin voimin. Toistaiseksi se ei ole tuottanut kuin paikallista menestystä.

Loppuun vielä taktisesta miete: Viime päivinä on taas ydinasepuheet saaneet uutta pontta ryssän mediassa, voiko se epätoivo olla niin suuri, että sitä taktisen käyttöä tien raivaajana todella suunnitellaan tai ainakin siihen valmistaudutaan jos näyttää, että konventionaalinen voima ei riitä?

Hyvää pohdintaa!

Vaikeaa olla tekemättä vertailua tämän mahdollisen uuden Kiova-puskun ja Battle of the Bulgen välillä...

Siinä menisi loputkin kohtuullisesti varustetut ja koulutetut joukot multiin.
Tulisiko jopa toisinto Operaatio Bodenplatesta myös..? :love:
 
Eikä pidä meidänkään ostaa. Tämä Ukrainan sota on osoittanut, että yhtä ainoaa asejärjestelmää ei pidä enäää ostaa Saksasta, Sveitsistä eikä Israelista. Toivon todella, että se korkea-IT-ohjushankintaohjelma meillä perutaan ja aloitetaan alusta. Ei yhtäkään ohjusta Israelista meille
Voidaan ostaa jos ostetaan vain lisenssi että Patria alkaa kokoamaan Kongsbergin kanssa. Tai sitten jenkkien kautta kierrätetään kuten jotkut ohjukset menee. Lockheed valmistaa Israelin suunnittelua esimerkiksi.

Meinasin käyttää esimerkkinä EuroSpikeä, mutta kun sen valmistusmaa on Saksa niin ei paljo parane :ROFLMAO:
 
Jatkoa siihen prigotzhin-videoon, kun äijä seisoo venäläisten sotilaiden ruumisröykkiön vieressä. "Näiden sotilaiden sopimus on päättynyt, ja he palaavat kotiin ensi viikolla." Tämän lausunnon jälkeen pääwanker toivottaa hyvää uutta vuotta vielä elossa oleville sotilailleen.
Jos joku olisi vuosi sitten kertonut tämän minulle ja kysynyt, onko tää totta vai julkaisematta jätetty kummelisketsi niin olisin aika isolla summalla veikannut jälkimmäistä.
 
Erään arvion mukaan ryssä olisi logistiikan osalta paremmassa hapessa kuin luullaan.

1. Yes, Russians have occasional shortages of some types of ammo, but overall we continue observing significant efforts to organize logistics and move humongous numbers of supplies across entire Russia.
2. Russian logistical routes have been significantly disrupted multiple times and it forced them to change ways to deliver supplies, and how to transport them. It makes it harder to deliver, but it also makes it safer for them.
3. Because their logistical routes were disrupted, people falsely assumed that Russians are running out of ammo. This is false and factually incorrect
4. We continue to observe massive preparations of mobilized units, formations of new regiments, and other organizational units. Unlike initial mobilization, this time they are putting more effort into preparing and supplying units.
5. Russia continues the build-up of units with emphasis on offensive capabilities, compromised mostly of mobilized mixed with rotated units.
 
Suomen valtio maksoi lapsilisät tuplana (2x lasta).
Meillä ollut onni ja määräaikainen sähkösopimus.
Ei tarvita tuota rahaa aikuisten oikeasti, kysyin vaimolta saanko laittaa rahat eri Ukrainan apuun mitä tiedän, virallinen pankki, Ukraine Aid Ops, Georgian Legion, yms.
Hän sanoi että laita vaan ja ensimmäinen satku meni äsken ja toisen jätin tulevaisuuden pika-apuja varten.
 
--
(I): And, in your opinion, is the situation changing for the better?

(O): Yes, so far the dynamics is positive. Let’s see what will happen next. Their tactic is to send people to die, both "prisoners" and "Wagnerites". As much as I saw their "200s", they were without first aid kits.

There was their car, which was breaking through with ammunition, it was just a suicide… When we approached them, the dead, we saw that the driver and other soldiers were without body armor, without helmets, with one magazine in the machine gun.

In very close infantry battles, we heard their commanders shouting: "Not a step back; we will shoot". We heard and saw it with our own eyes.

Wounded "prisoners" talked through the walls with our guys – they said they were paid $ 400 for a "one-way ticket".
Mielenkiintoinen haastattelu. Vahvisti jo aiempaa epäilyä, että tämä nopeahko läpimurto johtui osittain rotaatioista viimeisen parin viikon aikana. Uudet prikaatit eivät tunne "paikkoja ja tapoja" ja taistelukokemus saattaa puuttua.

Mistäkö tuntee hyvän armeijan? Tämän kappaleen viimeisestä virkkeestä

Therefore, many new, young guys without experience came. But properly built management (thanks to the brigade) allows you to trust the commanders and motivates people to go to the end. Everyone here knows that he will not be left behind.
 
Back
Top