Ukrainan konflikti/sota

Pieni yksityiskohta tuolta helmikuulta, joka toki löytyy myös Wikipedia artikkelista, koskien An-225 Mriya kohtaloa.
Dmytro Antonov, yksi koneen piloteista kertoo videolla Mriya:n olleen "donor" ja luovuttaneensa moottorinsa toiselle koneelle.
Harmillista, mutta saahan tuolta nauttia sen lennoista kuitenkin jossain mitoissa.

 
Puolan tiedustelu epäilee että kohta räjähtelee
En aivan ymmärrä miten Pootin aikoo hyötyä false flag operaatiosta. Oma kansa menee mobikkina teuraalle kiltisti, länsimaat tuskin menevät halpaan ja oma vastarintaliike tuskin alkaa tykätä kun tappavat omiaan.

Enemmän kuolleita ryssiä = enemmän hyviä ryssiä

Jos Afrikassa propaganda osuu ja uppoaa, niin kehitysapu kylmästi poikki, prkl!
 
Saapa nähdä millä arsenaalilla ryssät lähtevät ensi viikolla liikkeelle tuon vuosipäivän kunniaksi. Artikkelissa mainintaan ilmapuolustukseen iskemisestä ? Tuo ilmapuolustus on kuitenkin pääosin aika hankalasti paikannettavissa ja liikuteltavissa, eli ohjuksilla ne ei ainakaan noita lamauta. Oma arvio on että lähtevät tällä kertaa suurella ohjus/droneiskuilla liikkeelle, jonka jälkeen käyttävät ilmavoimia suuremmassa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Harkova varmaan ensimmäisenä vaaravyöhykkeessä, ehkä Kiovakin. Aavistus on että kun Putinilta käy käsky niin jälleen kerran ylimielisyys ajaa voiton. Tuossa on Ukrainalla mahdollisuus romuttaa tuota lentoarmadaa ihan isän kädellä...no torstai yönä/aamuna asiasta saadaan selvyys.

 
Kertsin salmen siltaa asfaltoidaan - Ruptlyn mukaan. Video. Voiko vahventaa ettei ole kyse alkuperäisestä asfaltoinnista ?


Tämäkln löytyi:

1676658992616.png
 

Tuukko kimppaan 😉

Vakavasti, täällä(kin) olen huomannut, että masennus rupeaa välillä vaivaamaan, enkä tätä yhtään ihmettele. Uskon että täällä on paljon muita minun lisäksi, joihin tämä 24.2 alkanut invaasio on iskenyt todella kovaa. Mulla on kollegoita useissa maissa ja tiedän että muuallakin Euroopassa on valveutuneita kavereita, joiden psyykeeseen tämä on iskenyt lujasti (en mene yksityiskohtiin).

Uskon että pienet ilon läikähdykset tuovat iloa meille kaikille. @Omnipotentti on vaan sijaiskärsijä, koska on ensimmäinen joka täällä mua syyllisti aikuisten miesten itkettämisestä 😊
 
Viimeksi muokattu:
Prigozhinin mukaan Wagnerin joukoissa taistelevista suomalaisista neljä on kuollut ja yksi kateissa.

Prigozhin told about the death of four fighters of PMC "Wagner" from Finland​

Four fighters of PMC "Wagner" from Finland were killed and one was missing. This was announced by the head of Wagner Yevgeny Prigozhin.

“Four Finnish fighters were killed, one was missing, possibly captured by the Ukrainians. The rest continue to fight, ”his press service reports Prigozhin’s words.

According to him, there were 20 Finnish fighters in total. Prigozhin previously said that they are in the British PMC battalion, the commander of this battalion is a former general of the US Marine Corps.
https://www.mk.ru/politics/2023/02/...etyrekh-boycov-chvk-vagner-iz-finlyandii.html
 
Saapa nähdä millä arsenaalilla ryssät lähtevät ensi viikolla liikkeelle tuon vuosipäivän kunniaksi. Artikkelissa mainintaan ilmapuolustukseen iskemisestä ? Tuo ilmapuolustus on kuitenkin pääosin aika hankalasti paikannettavissa ja liikuteltavissa, eli ohjuksilla ne ei ainakaan noita lamauta. Oma arvio on että lähtevät tällä kertaa suurella ohjus/droneiskuilla liikkeelle, jonka jälkeen käyttävät ilmavoimia suuremmassa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Harkova varmaan ensimmäisenä vaaravyöhykkeessä, ehkä Kiovakin. Aavistus on että kun Putinilta käy käsky niin jälleen kerran ylimielisyys ajaa voiton. Tuossa on Ukrainalla mahdollisuus romuttaa tuota lentoarmadaa ihan isän kädellä...no torstai yönä/aamuna asiasta saadaan selvyys.

Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu. Jos rysyillä olisi tähän kykyä, niin eiköhän ne olisi tätä vuosi sitten yrittäneet. Nykyisellään Ukrainan IT on täysin toisella tasolla kuin silloin.

Jos tähän ryhtyvät, niin aikamoiseksi amok-juoksuksi taitaa mennä.

Olisiko vastaava kuin esikuvan Ardennien taistelu edessä 🤔
 
Back
Top