Ukrainan konflikti/sota

Hieno kuvankaappaus (y) Ei näytä miltään perus mobikilta ainakaan. Kuulosuojaimet päässä, saattoi olla syy miksi eteni poterosta ohi, sieltä ammuttiin juuri tuota ennen sinkoa ja meuhkattiin keskenään. Ilman kuulonsuojausta olisi saattanut hyvinkin saada hengenarvoisen vinkin...

ps. tuo pidempi pätkä ei vissiin näy (media too big jne.) ilman telegrammin lataamista?
Ketjussa joku tiesi, että kyseessä GRU Speznatz.
 
Tuollaisilla prosenteilla olisi turhaa lähteä edes sotimaan. Ehkä jotain italian armeijan juttuja. Samassa kirjassa taisi olla myös että 60 päivää taisteluolosuhteissa on ehdoton maksimi. Se rokkakin on loppuun kulutettu henkisesti. Eka 15 päivää menee totutellessa . Seuraavat 30 päivää ovat tehokasta toiminta aikaa. Viimeiset 15 päivää taannut vihannekseksi.
No ollaan tästä eri mieltä. Ei tuosta varmaan mitään faktaa mistään saa vaan loputtoman kinastelun. Ja toki varmaan noin menee jos on koko ajan stressistä. Mutta olen vahvasti sitä mieltä että ne jotka oikeasti luonnostaan ovat hyviä sota tilanteessa ovat todella harvat ja että koulutuksella sitä asiaa voidaan parantaa sellaisten keskuudessa jotka eivät ole. Mutta menee ohi ketjun aiheen joten eipä tästä muuta.
 
Vuosipäivä lähestyy. Mitäs iskuja tulemme näkemään? Omat arvelut
Ukraina
-iskee johonkin ryssän maalle pitkän matkan kamikaze droneilla.
-kamikaze droneveneillä ryssän laivastoon
-kertsin silta
Iso plus😍, isku salassa pidetyillä ATACMS + Storm shadow ohjuksilla.
-
From a legal standpoint, this is not a war. Declaring war according to the Russian constitution would imply a legal basis for total mobilization, martial law and war economy. Along with wartime production of weapons and ammunition that’s completely different to current times.
 
-
-
From a legal standpoint, this is not a war. Declaring war according to the Russian constitution would imply a legal basis for total mobilization, martial law and war economy. Along with wartime production of weapons and ammunition that’s completely different to current times.

From a legal standpoint, this is not a war. Declaring war according to the Russian constitution would imply a legal basis for total mobilization, martial law and war economy. Along with wartime production of weapons and ammunition that’s completely different to current times.

Vieno pyyntö että ton "Väärän" War Monitorin (pro-ryssätrolli) viserrykset vois jättää huomioimatta 🙉
 
Tämä video nähty täällä pariin kertaan, mutta tässä mukana ryssän puolelta drone-operaattorin äänet.


Tässä on muuten todella hyvä esimerkki siitä kun oli aijemmin puhetta että tst-vaunun pääaseen paine on tappava etusektorista. Ei näköjään kovin kummoiselle etäisyydelle sivulle etuviistoon ainakaan, tuossa kun vaunu laukaisee ensimmäisen kerran, niin ukrainalainen haudassa pystyssä rpg kanssa, aika lailla pitkän suuliekin kärjen kohdilla, mutta urasta vain n. 3m sivussa. Ei mitään vaikutusta häneen. Hyvä tietää tämäkin elävän video esimerkin kanssa (y)
 
Viimeksi muokattu:
Aika mielenkiintoinen väite tämä venäläisten, korjaan ryssien satelliittien vajaus ja käyttöiän loppuminen. Kai ne jotenkin laskussa on jenkeillä.
Kohta ostavat palvelut/ satelliitit kiinalaisilla, kun pakotteiden myötä kyky ei itsellä riitä.

 
Magyarin päivitys Bakhmutista. Taistelun äänet kuuluu kovin taustalla.

Raatojen siivoamiseen on taatusti syy, ei ryssä sitä muuten tekisi. Luonnollisin syy on että sinne tulee tuoretta tykinruokaa jonka pitäisi suorittaa. Eli olisko nyt sitten niitä valkoryssälässä koulutettuja joilla lienee nyt sitten wagner-tason varusteet. Eivät heti pelästy ruumiskasoista.

Toinenkin syy tuolle saattaa olla, eli se että ilmeisesti Ukraina luetteloi raadot jotka jää heidän alueelle. Tämä on puttelin tulevaisuuden kannalta ikävää koska luettoloista selviää todelliset tappiolukemat kiistatta. Yleensä örkillä on kuitenkin joku omainen niin noita listoja pystytään vuosienkin päästä tarkistamaan. Jos ruumiit siivotaan kenttä krematorion kautta niin todisteet haihtuu savuna taivaalle.
 
Tuosta näkee mitä satuja kertovat kansalleen - kohdeyleisö viestille on venäläiset. On "terroristi-isku" vaikka kuljettavat armeijan tavaraa sillan yli. :rolleyes:
Toi valkoisen muuttaminen mustaksi on niin ärsyttävää. Noilla perkeleillä on joku vinksahtanut pakko tehdä vilunkia siten, että se muka olisi laillista. (Mm. Kansanäänestys BTR:ien ja lisä-äänestäjien avulla ja yrityskaappaukset firmojen väärennettyjen leimasimien avulla "Pjotr onkin myynyt kaikki osakkeensa ihan omasta tahdosta, da da i pasmatrii; firman leimat kaikissa virallisissa kauppapumaskoissa. Ei tätä voi enää perua"
 
Armeijan speznaz. Koulutettu jne... mutta ei mikään ykkösluokan navy seal tai vastaava. Ne toiset speznazit on eri porukkaa toisenlaisilla koulutuksilla.
Speznazilla olisi varmaan kypärä päässä eikä tarvitsisi rautatähtäimen läpi tähtäillä. Toki voihan se olla että kuperkeikat sujuu paremmin pipo päässä ja optiikat ja muut hömpötykset on vaan tiellä :D Yleisestä varustuksesta poiketen AK-47M:ään on tälle yksilölle löytynyt etukahva.
 
Back
Top