Ukrainan konflikti/sota

Viimeksi muokattu:
On nuo ryssät vaan paljon tyhmempiä mitä voisi luulla. Räiskii kalliita risteyohjuksia kerrostaloihin ja vielä kehuskelee sillä. Kuulostaa ihan omaan muroihin kusemiselta ja tahalliselta sabotoinnilta (kuka noita kohteita ikinä valitseekaan). Ei noista iskuista ole ryssälle yhtään mitään muuta kuin haittaa. Ei vaikuta kuin positiivisesti Ukrainan taistelutahtoon, isossa kuvassa muutaman siviilihengen menetys ei Ukrailalle ole mitään (vaikka tietysti henkilökohtaisella tasolla yksikin uhri on liikaa). Tämä vain innostaa Ukrainan liittolaisia laittamaan entistä kovempia pakotteita ja toimittamaan entistä enemmän aseita Ukrainalle. Huomattavasti järkevämpäähän olisi pistää nuokin puikot vaikka Ukrainan vastahyökkäysporukkaan, mutta ei. Hyvin te ryssät vedätte.

Paikallaan pysyvään kerrostaloon on paljon helpompi osua kuin johonkin pienempään maaliin joka voi vaihtaa paikkaa päivän aikana.
 
Paikallaan pysyvään kerrostaloon on paljon helpompi osua kuin johonkin pienempään maaliin joka voi vaihtaa paikkaa päivän aikana.
Tuskin on maalitettu mihinkään yksittäiseen kerrostaloon. Joko kerrostalo on sijainnit lentoreitillä tai sitten polttoaine on yksinkertaisesti loppunut ja ohjus pudonnut päin kerrostaloa.
 
Eihän ne pilotit edes tiedä minne ohjukset on maalitettu. Lennä pisteeseen X, korkeudella Y aseista (arm) ohjukset ja laukaise. Ja tule pois....
Kyllä ne on varmaan nähneet mihin ohjuksia ammutaan ja mihin ne pääasiassa osuu. Ihan sen pilotin valinta on lähettää 400kg taistelukärki kohti Ukrainalaista lapsiperhettä.

Tuolla analogialla Auschwitzin huoltoketju oli syytön, ne vain kuskasi zyklon beetä rekkalasteittain, tietämättä muka mihin..
 
Tuskin on maalitettu mihinkään yksittäiseen kerrostaloon. Joko kerrostalo on sijainnit lentoreitillä tai sitten polttoaine on yksinkertaisesti loppunut ja ohjus pudonnut päin kerrostaloa.
Yhdellä Youtube-videolla väitettiin että venäläiset olisivat ensin selvittäneet että maalialueella (ei tämä mihin nyt ammuttiin, mutta kerrotaloaluetta silti) ei enää ole siviilejä joten alueen rakennuksia olisi voinut tuhota. Käytännössä alueella asui edelleen ukrainalaisia siviilejä jotka olivat kieltäytyneet evakuoinnista. Eli syitä miksi johonkin asuintaloon osuu ohjus on varmaan monia, mutta kyllä risteilyohjuksilla ainakin sodan alkupäivinä onnistuttiin osumaan oikeisiin maaleihin kun pyrkivät tuhoamaan Ukrainan ilmatorjuntaa ja sotateollisuutta. Osa uudemmista ohjuksista osuu varmasti paremmin kuin jotkut kylmänsodan aikaan tehdyt.
 
Tietysti pommikoneen päällikkö on osa sotarikoksien ketjua mutta tästä huolimatta on hyvin epätodennäköistä, että koneen päällikkö tietäisi tehtävän roolista sen enempää.
Ajat muuttuneet sitten Enola Gay aikojen. Silloin tiesivät lentävänsä miljoonakaupungin yllä. Nyt ohjukset laukaistu Kaspianmeren yltä kaukana Ukrainan Ilmatilasta. Poliittinen upseeri voinut ehkä sanoa käskynjaossa, että menette tuhoamaan jokaisen lännen lahjoittaman panssarivaunun.
Todellisuudessa ohjukset osuvat ehkä kilometri kertaa kilometri kokoiselle alueelle. Siis jos ohjus ylipäätään käynnistyy laukaisuvaiheessa, törmää lentoreitillä tai ei eksy kurssiltaan.
 
Tuskin on maalitettu mihinkään yksittäiseen kerrostaloon. Joko kerrostalo on sijainnit lentoreitillä tai sitten polttoaine on yksinkertaisesti loppunut ja ohjus pudonnut päin kerrostaloa.
Tuskin on merkitystä miten maalitettu. Ryssien puikot ei osu mihinkään, joten ampuessaan jo tietävät että osuu täysin satunnaisesti, eli jos taloista 90% on asuin taloja, se osuu 90% todennäköisyydellä asuintaloon.

Epäilen että et tätä nyt mitenkään puolustelevaan henkeen tarkoittanut, mutta siten se luettuna ymmärretään. Kuten Patriot kommentti myös. Mukava että keräät uutisia, ei herneitä nenään.
 
Yhdellä Youtube-videolla väitettiin että venäläiset olisivat ensin selvittäneet että maalialueella (ei tämä mihin nyt ammuttiin, mutta kerrotaloaluetta silti) ei enää ole siviilejä joten alueen rakennuksia olisi voinut tuhota. Käytännössä alueella asui edelleen ukrainalaisia siviilejä jotka olivat kieltäytyneet evakuoinnista. Eli syitä miksi johonkin asuintaloon osuu ohjus on varmaan monia, mutta kyllä risteilyohjuksilla ainakin sodan alkupäivinä onnistuttiin osumaan oikeisiin maaleihin kun pyrkivät tuhoamaan Ukrainan ilmatorjuntaa ja sotateollisuutta. Osa uudemmista ohjuksista osuu varmasti paremmin kuin jotkut kylmänsodan aikaan tehdyt.
Eihän nyt tuota Umanin aluetta ainakaan kukaan ole koskaan ollut evakuoimassa. Dnipro vähän lähempänä rintamaa, joten siellä ehkä mahdollista, mutta sanoisin että 99% varmuudellä täysin paskapuhetta tuo ryssän selittely.
 
Tuskin on maalitettu mihinkään yksittäiseen kerrostaloon. Joko kerrostalo on sijainnit lentoreitillä tai sitten polttoaine on yksinkertaisesti loppunut ja ohjus pudonnut päin kerrostaloa.
Tämä on kyllä hauskaa, että miten aina sama mies osaa selittää asiat vahingossa niin kuin venäläisetkin, ilman että sinua trolliksi haukkuisin.
 
Russian Warplanes Are ‘Trying to Dogfight’ US Jets Over Syria, General Says

“Don’t take the bait,” the region’s top Air Force general warns pilots.

https://www.defenseone.com/threats/...fight-us-jets-over-syria-general-says/385736/

Hieman OT, tässä ei olla aivan ketjun kohteessa, mutta ryssän toiminnan voinee katsoa johtuvan juuri Ukrainan sodasta.
Ne ei ole oppineet mitään turpasaunastaan maan kamaralla. Jos Mattis olisi nyttenkin puolustusministeri, niin kohta Raptorit kävisivät antamassa ryssille Mad Dog style opetuksen part 2.
 
Vanjan toiminnan esikuvia voi katsella Groznystä, Alepposta ja pienesti myös Gorista. Occamin partaveitseä käyttäen yksinkertaisin selitys toistuville asutuskeskusten pommituksille on tarkoituksenmukainen terroripommittaminen. Ei vanjan vehkeet niin huonoja ole, että aina menee reilusti ohi (vrt Lviv Foreign Legioinin kokoontumisalue).
 
Erinomainen pointti. Voisiko olla mahdollista, että ensi-iskuun oli käytettävissä tarkempia ohjuksia. Ajattelivat ettei myöhemmin tarvitse enempää ampua operaation ollessa ohi muutamassa päivässä. Nyt sitten Siperian varastoista pitänyt kaapia kaikki eräpäivän nähneet puikot joilla sitten ammutaan hehtaaripyssyllä siviileitä murhaten. Samaten tuotannosta valmistuvat ohjukset eivät ole enää laadullisesti yhtä tarkkoja mitä valmistui ennen hyökkäyssotaa.
 
Back
Top