Ukrainan konflikti/sota

Lännen pitäisi nyt tehdä ryssälle selväksi, että seuraavasta räjäytetystä padosta tai ydinvoimalasta tai mistä tahansa vastaavasta tempusta tulisi ryssälän viimeinen teko. Ei tollasta sikailua voi seurata vierestä tumput suorana.
Sitten pitäisi myös olla valmis tekemään asialle jotain..

Eikä niinkuin ryssä, joka on uhonnut monta kertaa viimeisellä rajalla, jonka jälkeen kuulemma tapahtuu jotakin hirveätä. Eipä ole paljon tuuleen huutelua kummempaa tullut.
 
Alkaa olla sellaista juttua, että yöunet kohta menee. Edellisenä päivä uutisoitiin, että raiskaavat miesvangit (Ryssän vankiloissa myös yleistä, Hesarin mukaan). Nyt kuohintaa.

Sellainen naapurikansa meillä. Ei näitä voi ihmisten sekaan päästää, vaikka sota joskus loppuisi.
Ryssien toimintatapa on uskomattoman kuvottavaa. Mikäli sotarikokset listattaisiin venäjän osalta olisi lista lähes loputon. Olisi syytä meilläkin opetusministeriössä tarkistaa mitä peruskouluissa nykyisin opetetaan lapsille. Sen sijaan, että lässytetään jälkikasvulle koulussa naapurisuhteista, voitaisiin opettaa ihan tosiasioita (suomettuminen näkyy opetuksessakin). Ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistaisi. Itselläni on myös lapsia ja olen huomannut, että lapset puhuvat keskenään mitä uutisissa kerrotaan Ukrainan sodasta ja niistä mittaamattomista kärsimyksistä, mitä Venäjä on toiminnallaan aiheuttanut. Asiallinen kielenkäyttö "naapurikansasta" lasten kuullen on välillä hakusessa. Lähes automaattisesti tulee puhuttua kotona "ryssistä", jos ei tarkemmin mieti mitä sanoo. Onko itsesensuuriin syytä?
 
Voihan tuo ryssä olla vähän liian arvokas nimitys noille.
 
Riippuu varmaan jälkikasvun iästä. Omat lapset on niin pieniä, että parempi olla vaivaamatta tällaisilla asioilla. Ehtii kertoa sitten, kun ovat isompia ja pystyvät ymmärtämään ja käsittelemään. Venäjän hallintoa olen kehunut roistoiksi lasten kuullen, että ymmärtävät vähän missä mennään, mutta turha mennä yleistämään. Koulussa ja päiväkodissa on kuitenkin venäläistaustaisia lapsia, niin kaikenlaiset haukut kääntyy helposti niiden niskaan. Omilta lapsiltani en hyväksy minkäänlaiseen koulukiusaamiseen osallistumista, ikinä, oli kohteena kuka tahansa. Lapset on kuitenkin lapsia, ja antaa ollakin niin pitkään kuin mahdollista.
 
Tuosta huhutusta WarGonzon kuolemasta. Jos joltakin on mennyt ohi, niin Ukrainan joukot saivat tuon juoksuhaudan vyöryrettyä, missä WarGonzon eli Semion Pegovin näköinen mies pääsee hengestään:

Jos tuo surmansa saanut rynkkymies todella olisi ollut Pegov, niin eikö Ukrainan olisi kannattanut ottaa kaikki ilo irti Z-propagandistin kuolemasta?
Ei tarvitse. Internet tekee sen heidän puolestaan. Ukrainan ei tarvitse näin ollen edes ottaa sitä riskiä, että heppu olisikin kaikesta huolimatta edelleen elossa. Hyvin saman näköinen on kyllä noissa videon kuvissa.
 
Jos tuo surmansa saanut rynkkymies todella olisi ollut Pegov, niin eikö Ukrainan olisi kannattanut ottaa kaikki ilo irti Z-propagandistin kuolemasta?
Varmaankin olisi. Tosin jos tuossa on tullut erikoisäijille kiire lähteä karkuun niin ruumita ei ole jääty tarkemmin syynäämään ja ei välttämättä ole edes tajuttu kuka on tapettu kaikessa adrenaliini ryöpyssä.
 
Tuosta huhutusta WarGonzon kuolemasta. Jos joltakin on mennyt ohi, niin Ukrainan joukot saivat tuon juoksuhaudan vyöryrettyä, missä WarGonzon eli Semion Pegovin näköinen mies pääsee hengestään:

Jos tuo surmansa saanut rynkkymies todella olisi ollut Pegov, niin eikö Ukrainan olisi kannattanut ottaa kaikki ilo irti Z-propagandistin kuolemasta?
Ukrainalla on aiemminkin ollut aikaa ja malttia odottaa, että ryssien propagandatuutit täydellisesti nolaavat itsensä ja sen jälkeen vasta julkaistaan todellista tietoa eli ei tuo tieto vanhene hetkessä jos se tosiaan oli Pegov niin asian voi julkaista sopivalla ajanhetkellä.
Mikäli Ukrainalla oli tieto tuosta Pegovin vierailusta ko. rintaman osalla niin se saattaisi olla syykin tuohon hiukan erikoiseen SOF hyökkäykseen venäläisten takaportaaseen, sen videointiin ja julkaisuun. Jos videon katsoo tarkemmin niin väitetyn Pegovin ampunut sotilas kumartuu kaatuneen päälle, joko ottaa aseen pois tai tarkastaa kohteen naamasta. Tiedä häntä, ehkä asiasta kuullaan myöhemmin tai sitten kyse on vain sattumalta saman näköisestä häiskästä.

Siihen Zaluzhnyn Baby Yoda patchiin liittyen päättelin, että voisi liittyä Abramsien olevan lähellä. Yksi aikanaan Eurooppaan tuotu on ollut nimetty Baby Yodaksi.

FzAuYm8WcAAMt1B.jpg

"Sodan lopputulos ja sodan aikana tehtävät teot (tai tekemättömyys) vaikuttavat oleellisesti siihen, millaiseen maailmaan Eurooppa ja myös me suomalaiset olemme matkalla. Me emme saa väsyä sotaan – taisteluväsymys on ylellisyys, johon ukrainalaisilla ei ole varaa."
 
Lännen pitäisi nyt tehdä ryssälle selväksi, että seuraavasta räjäytetystä padosta tai ydinvoimalasta tai mistä tahansa vastaavasta tempusta tulisi ryssälän viimeinen teko. Ei tollasta sikailua voi seurata vierestä tumput suorana.
Tässä on ongelmana se, että niitä räjäytyspäätöksiä voi olla siellä kentällä tekemässä vodkapäissään joku paikallinen jehu, joka ei ole tietoinen siitä mitä Länsi on informoinut Puttelle.
 
RFU:n uusin kertoilee juttua ryssien epäonnistuneesta vastahyökkäyksestä Pyatykhatkyyn. Summa summarum, ryssät hyökkäs Zherebyankista tietä pitkin joka oli jo ukejen tulen alla ja tykistö, ATGM-ryhmät ja droonit pasko ryssien raskaan kaluston eikä jalkaväki sitten yksinään oikeen pärjänny. Tän perusteella ukeilla on varsin fiksu suunnitelma etenemisen suhteen, tosin kovin nopeita liikkeitä ei tuolla taktiikalla saavuteta mutta säästetään omia joukkoja, mikä tässä tilanteessa on se tärkein juttu.

Tuosta huhutusta WarGonzon kuolemasta. Jos joltakin on mennyt ohi, niin Ukrainan joukot saivat tuon juoksuhaudan vyöryrettyä, missä WarGonzon eli Semion Pegovin näköinen mies pääsee hengestään:

Jos tuo surmansa saanut rynkkymies todella olisi ollut Pegov, niin eikö Ukrainan olisi kannattanut ottaa kaikki ilo irti Z-propagandistin kuolemasta?

Tuosta videosta on otettu paljon pysäytyskuvia ja tehty vertailuja. Minun mielestä se todellakin on Pegov. Lisäksi se asu ja ase tukee tuota asiaa.

Kun itsekin katsoin videon ensimmäisen kerran tuli heti mieleen että olipa tutun näköinen örkki. Olisi kaikin tavoin mahtavaa jos se oli Pegov.

Se video on muutenkin jo aivan jäätävän hyvä mainosvideo AFU:n toiminnasta. Eipä ole nirsoimmatkaan nojatuolisoturi-nillittäjätkään löytäneen virheitä taktisesta toiminnasta tuon videon osalta. Itse sitä katsoessa aloin jo epäillä sitä lavastetuksi, niin hyvin siinä liikutaan, ammutaan ja tuetaan taisteluparia.
 
Alkaa olla sellaista juttua, että yöunet kohta menee. Edellisenä päivä uutisoitiin, että raiskaavat miesvangit (Ryssän vankiloissa myös yleistä, Hesarin mukaan). Nyt kuohintaa.

Sellainen naapurikansa meillä. Ei näitä voi ihmisten sekaan päästää, vaikka sota joskus loppuisi.
Noistahan liikkui huhua jo aika kauan sitten, nyt on tullut enemmän virallisemmistakin lähteistä. Sodan jälkeen olisi paikka uudelle Operation Wrath of Godille jos noita paskoja ei saada muuten tuomiolle.
 
Tuosta videosta on otettu paljon pysäytyskuvia ja tehty vertailuja. Minun mielestä se todellakin on Pegov. Lisäksi se asu ja ase tukee tuota asiaa.

Kun itsekin katsoin videon ensimmäisen kerran tuli heti mieleen että olipa tutun näköinen örkki. Olisi kaikin tavoin mahtavaa jos se oli Pegov.

Se video on muutenkin jo aivan jäätävän hyvä mainosvideo AFU:n toiminnasta. Eipä ole nirsoimmatkaan nojatuolisoturi-nillittäjätkään löytäneen virheitä taktisesta toiminnasta tuon videon osalta. Itse sitä katsoessa aloin jo epäillä sitä lavastetuksi, niin hyvin siinä liikutaan, ammutaan ja tuetaan taisteluparia.
Uskon kanssa että oli WarGonzo, Twitteriin ilmestyi "todiste" että hän olisi hengissä, vanha valokuva viime marraskuussa kuvatusta videosta ilmeisesti.

Sitten pitäisi myös olla valmis tekemään asialle jotain..

Eikä niinkuin ryssä, joka on uhonnut monta kertaa viimeisellä rajalla, jonka jälkeen kuulemma tapahtuu jotakin hirveätä. Eipä ole paljon tuuleen huutelua kummempaa tullut.
Nimenomaan. Lännen pitäisi nyt olla päättäväisiä asiassa. Esimerkiksi: "Jos räjäytätte vielä yhdenkin padon tai voimalan, niin tuhoamme koko Ukrainassa olevan armeijanne." Ja sitten tosiaankin tehdään se.

Tässä on ongelmana se, että niitä räjäytyspäätöksiä voi olla siellä kentällä tekemässä vodkapäissään joku paikallinen jehu, joka ei ole tietoinen siitä mitä Länsi on informoinut Puttelle.
Sitten se on se vodkapäinen paikallinen jehu joka saa kunnian ryssälän tuhoamisesta. Simple as that. Se on ryssien oma moka jos ei käskyt kulje normaalia tietä ja jos kentälle päästetään tollasia ääliöitä johtamaan. Olisivat miettineet sitä vähän aiemmin.
EDIT: Kyllä tollasen lännen ilmoituksen pitäisi laittaa ryssään liikettä ja saada ne siivoamaan pois noita idiootteja sieltä kentältä, sekä purkamaan pois ne (laittomat) miinoitteet joita ovat eri patoihin/voimaloihin/ym asentaneet. Ettei vain vahingossakaan sattuisi mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Sitten se on se vodkapäinen paikallinen jehu joka saa kunnian ryssälän tuhoamisesta. Simple as that. Se on ryssien oma moka jos ei käskyt kulje normaalia tietä.
Minun puolesta NATO saisi vaikka tehdä ensi-iskun Ryssälään heti tänään, mutta jos aletaan vetämään punaiseksi linjaksi virallisesti sitä että nyt jos pato tai voimala kosahtaa, niin sitten pitää myös olla valmiina toimimaan sen mukaan ja ottaa huomioon että se ei ole välttämättä pelkästä Putinista kiinni että kosahtaako se pato tai voimala.
 
putlerin pitää siinä tapauksessa varmistaa, ettei siellä kentällä ole ketään joka voisi tuollaista tehdä. Vetää vaikka pois koko armeijansa, jos ei muutaman hörypään löytäminen muuten onnistu. Vastuu on viime kädessä kremlillä. kreml ne hörypäät sinne on lähettänytkin. Toistan: Olisivat miettineet sitä vähän aiemmin.
 
Back
Top