Ukrainan konflikti/sota

Mitä tapahtui "puhtain asein puhtaan asian puolesta" tunnuslauseelle? Eivätkö laittomat aseet ole laittomia myös sota-aikana? Ryssän ei edes tarvitse rikkoa kansainvälisiä sopimuksia, koska se ei koskaan Ottawan sopimusta allekirjoittanut. Suomen osalta Ottawan sopimukseen liittyminen oli selkeä virhe, joka voitaisiin helposti korjata, koska sopimuksessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Ukrainalle se on jo liian myöhäistä, sillä sopimus voidaan irtisanoa vain rauhan aikana. On melko kiusallista, että laukaisunarun sitominen puuhun tarkoittaa juridisesti alentumista ryssän tason alapuolelle.

No tuo paitsiosääntö oli vähän niin kuin viittaus juurikin siihen, ettei rysyt ole sitä Ottawan sopimusta allekirjoittaneet. Tässä sodassa ryssillä on kontollaan niin paljon kansainvälisen oikeuden vastaisia manöövereitä, että sen rinnalla Ottawan sopimuksen vastaiset miinat ukrainalaisten toimesta tuntuu vaan ihan pissiltä meressä. Ja jotenkin minusta tuntuu myös vähän siltä, että tällaiset kansainväliset järjestöt yrittävät nostaa omaa häntäänsä Ukrainan sodan varjolla? Ehkä siellä on niin parkkiintuneita idealisteja, etteivät hahmota kokonaiskuvaa.
Tietysti sopimuksia tulee kunnioittaa mutta tässä tilanteessa en ihan kauheasti kimmastuisi, vaikka ukrainalaiset miinoja olisivatkin käyttäneet.
 
Autojonot Krimin sillalla estävät myös tehokkaasti ukrainalaisten toimet siltaa vastaan.
Tuskin autojonoista sillalla välitetään jos iskun etu on riittävän suuri. Toki joku pienempi attentaatti tai muu sählinki sillan alkupäähän olisi järjestettävissä, niin ainakin vilkkaampaan suuntaan kulkeva autovirta saadaan poikki ja silta tyhjäksi ennenkuin iso paukku tulee. Mutta rapatessa roiskuu.
 
Etenemistä näyttää olevan nyt monella suunnalla. Onkohan tuo kapina saanut ryssän ylemmän johdon pahastikkin sekaisin? Huhuja liikkuu pidätyksistä ja puhdistuksista, ei sellainen voi tehdä hyvää ryssän muutenkin kankealle komentorakenteelle. Tietysti myös wagnerin rivistä pois siirretyt joukot ovat luoneet aukkoja, jotka ryssän on varmasti vaikea täyttää hupenevasta reservistään.

Jos ylhäältä ei tule käskyä, niin eivät ryssät kuraportaassa oikein osaa osoittaa oma-aloitteisuutta. Ehkä tämä vaikuttaa kiihtyneeseen etenemiseen? Hyvä on kuitenkin meno Ukrainalaisilla, kyllä se ryssä lyödään vielä takaisin, vaikka pahasti ovatkin päässeet kaivautumaan ja miinoittamaan. 🇺🇦
Tuo johto voi olla pahemmin sekaisin, kun me edes tajutaan.
- Luultavasti pätevimmät sotilasjohtajat ovat juuri niitä, joita nyt epäillään kytköksistä Wagnerin suuntaan. Joten voi olla että koko sodan johto on lamaantunut, kun ihmiset keskittyvät varmistamaan omaa selustaansa. Jatkossa tilalle noustaan sitten luotettavuuden, ei pätevyyden avulla.
- Wagner on aika pitkälle pois kuvioista, joten se jättää aika ison aukon suorituskykyyn. Myös muut yksityiset ryhmittymä tulevat ainakin osittain poistumaan Ukrainasta ja siirtymään venäjälle.
- Luultavasti myös kansalliskaarti tullaan siirtämään moskovan ja putinin suojaksi. Lisäksi sillä ehkä tullaan alistamaan joukkoja, joilla on raskasta aseistusta.
- Myös armeijan erikoisjoukot ja muu parempi väki keskittyy oman toimintakyvyn säilyttämiseen ja siihen ei välttämättä kuulu etulinjassa istuminen.
- Huolto tulee varmasti myös vaikeutumaan ja sen suojaamiseen ei ole enään joukkoja. Ryöstöt ja sabotaasit lisääntyvät sekä yleinen turvallisuustilanne rintaman takana muuttuu huonommaksi.
- Myös parempaa kalustoa siirretään turvaan ja eri ryhmittymien omiin piiloihin.

Kokonaisuuten sanoisin, että ajankohta tälle Wagnerin kapnalle ei olisi voinut sattua Ukrainan kannalta paremmin.
 
Ei ole aikoihin ollut puhetta siitä puhelinsovelluksesta jolla pyydetään epäsuoraa avuksi. Joku insinööri sen kehitti sodan alkupuolella.
 
Tuota keskimmäistä kundia jota hymyilyttää kenties osotetaan aseella ohtaan ja uhataan hymyile tai saat suristimesta , tai sit on vaan normi ryssä 😂
OT Paremmin tietävät ovat mulle kertoneet, että tunteiden näyttö menee sekaisin, että hämmennys tai häpeä voi ilmetä hymyilynä tai jopa nauruna. Eli kun seuraavan kerran pauhaat jonkun alaisesi edesottamuksisista niin se, että hän hymyilee, ei ilmennä välttämättä hänen auktoriteettivastaisuuttaan /OT.

Kuvasta: Sinnehän menevät, muutama auringonkukan siemen taskuun.
 
Ylempänä video samasta tankista, jonka ryssä hylkäsi ja tuhosi. Ukraina ei kyllä ota V merkillä käyttöön vaunua, friendly fire riski on liian iso..
Jep. Oryxin blogin yksi ylläpitäjä jakoi tuon päivityksen joten uskon että on luotettava tieto kerta listakin päivitetään sen mukaisesti.
 
Jaahas, kun aktiivisesti tapahtuu rintamalla niin onpa kiva kun ei enää nää twiittejä... Tälläinen foorumi ajaa vielä suuremmin asiansa jatkossa johon kootaan tietoa kerta sen saatavuutta rajoitetaan.
(liittyy aiheeseen sillä mm. osint tilit tästä itkevät)
 
Jaahas, kun aktiivisesti tapahtuu rintamalla niin onpa kiva kun ei enää nää twiittejä... Tälläinen foorumi ajaa vielä suuremmin asiansa jatkossa johon kootaan tietoa kerta sen saatavuutta rajoitetaan.
(liittyy aiheeseen sillä mm. osint tilit tästä itkevät)

Jaa, tuosta on kyse. Minullekin iski joku rajoitin päälle, vaikken todellakaan ole 600 twiittiä tänään katsonut.

Joo laittakaapa tänne ketkä pystyy vaikka olisi vähäisenkin tuntuinen sotajuttu.

Tämmöinen on juuri ilmestynyt, kovia kokeneen (Leot + Bradleyt) 47. prikaatin vastahyökkäysdokumentti.
Tekstitystä ei vielä ole englanniksi mutta ehkä ilmestyy myöhemmin, sen verran isot katseluluvut,
lähemmäksi miljoona katselua hetkessä.

 
Jaahas, kun aktiivisesti tapahtuu rintamalla niin onpa kiva kun ei enää nää twiittejä... Tälläinen foorumi ajaa vielä suuremmin asiansa jatkossa johon kootaan tietoa kerta sen saatavuutta rajoitetaan.
(liittyy aiheeseen sillä mm. osint tilit tästä itkevät)

Voi johtaa nopeasti siihen että käyttäjät siirtyvät muualle. Kuten nettilehdillä joiden sisällöstä liian suuri osa on maksumuurin takana.
 
No tuo paitsiosääntö oli vähän niin kuin viittaus juurikin siihen, ettei rysyt ole sitä Ottawan sopimusta allekirjoittaneet. Tässä sodassa ryssillä on kontollaan niin paljon kansainvälisen oikeuden vastaisia manöövereitä, että sen rinnalla Ottawan sopimuksen vastaiset miinat ukrainalaisten toimesta tuntuu vaan ihan pissiltä meressä. Ja jotenkin minusta tuntuu myös vähän siltä, että tällaiset kansainväliset järjestöt yrittävät nostaa omaa häntäänsä Ukrainan sodan varjolla? Ehkä siellä on niin parkkiintuneita idealisteja, etteivät hahmota kokonaiskuvaa.
Tietysti sopimuksia tulee kunnioittaa mutta tässä tilanteessa en ihan kauheasti kimmastuisi, vaikka ukrainalaiset miinoja olisivatkin käyttäneet.
Tuo Ottawan sopimus on niin perseestä kun mikään voi olla. Sopimuksessa pitäisi vähintäänkin olla klausuuli joka sallii jalkaväkimiinojen käytön puolustavalle osapuolelle, jos kansainvälisen oikeuden mukaan laittoman hyökkäyksen tehnyt osapuoli niitä käyttää. Sanoinko jo, että Ottawan sopimus on perseestä.
 
No tuo paitsiosääntö oli vähän niin kuin viittaus juurikin siihen, ettei rysyt ole sitä Ottawan sopimusta allekirjoittaneet. Tässä sodassa ryssillä on kontollaan niin paljon kansainvälisen oikeuden vastaisia manöövereitä, että sen rinnalla Ottawan sopimuksen vastaiset miinat ukrainalaisten toimesta tuntuu vaan ihan pissiltä meressä. Ja jotenkin minusta tuntuu myös vähän siltä, että tällaiset kansainväliset järjestöt yrittävät nostaa omaa häntäänsä Ukrainan sodan varjolla? Ehkä siellä on niin parkkiintuneita idealisteja, etteivät hahmota kokonaiskuvaa.
Tietysti sopimuksia tulee kunnioittaa mutta tässä tilanteessa en ihan kauheasti kimmastuisi, vaikka ukrainalaiset miinoja olisivatkin käyttäneet.
Paitsi ettei Ottawan sopimuksessa ole mitään paitsiosääntöä. Oikeastaan sopimuksen idea on täysin käänteinen: jos riittävän moni valtio allekirjoittaa sen, niin paine muita maita kohtaan kasvaa ja ne joutuvat käyttäytymään ikään kuin nekin olisivat sopimuksessa mukana. Koko ajatus on tietysti ihan absurdi, kun vastapuolella on ryssälä, mutta "parkkiintuneita idealisteja" se ei ole ennenkään häirinnyt.

Menee vaihtoehtoisen historian puolelle mutta Ukrainan vastahyökkäystä seuratessa sitä alkaa väkisinkin miettimään, olisiko ryssä saanut Etelä-Ukrainaa vallattua, jos Krimiltä tulevat sillat olisi räjäytetty ja maakannakset miinoitettu? Tietysti sekamiinoitteet olisivat vähintäänkin hidastaneet myös pohjoisesta ja idästä tulevia ryssän hyökkäyskärkiä. Olisiko maayhteys Krimille jäänyt syntymättä ja Mariupolin puolustus kestänyt, jos vihollista olisi saatu hidastettua ja kulutettua enemmän?

Wikipedian mukaan Ukrainan varastoissa oli 6 miljoonaa PFM-1 miinaa vuonna 1999. Miinoja hävitettiin EU:n rahoituksella mutta aikataulu venyi (miksiköhän...) ja vain alle puolet saatiin hävitettyä ennen vuotta 2021. Muiden jalkaväkimiinojen määristä en löytänyt numeroita. Neuvostoliiton perintönä lienee tullut valtavasti muitakin jalkaväkimiinoja ja kaikkia ei varmaankaan ehditty tuhoamaan? Human Rights Watchin (HRW) jutun mukaan ryssällä on käytössään 13 erityyppistä jalkaväkimiinaa, joista vain 3 olisi kehitetty Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen:

Antipersonnel Landmines in Ukraine since February 24, 2022​



Name

Origin

Type

Initiation

Notes

MOB

Russia

Fragmentation

Multiple options

A modern hand-emplaced directional multi-purpose mine that is emplaced either in a command-detonated or victim-activated manner. When used in victim-activated mode with a mechanical pull, tension release, or seismic fuze, they are prohibited by the Mine Ban Treaty. This mine is only used by Russia.

MON-50

USSR/Russia

Fragmentation

Tripwire/ command

The MON-series of hand-emplaced directional multi-purpose antipersonnel mines can be used either in a command-detonated or victim-activated manner.[17] When used in victim-activated mode with a mechanical pull, tension release, or seismic fuze, they are prohibited by the Mine Ban Treaty.

MON-90

USSR/Russia

Fragmentation

Tripwire/ command

MON-100

USSR/Russia

Fragmentation

Tripwire/ command

MON-200

USSR/Russia

Fragmentation

Tripwire/ command

OZM-72[18]

USSR/Russia

Fragmentation

Tripwire/ command

A multi-purpose bounding munition emplaced either in a command-detonated or victim-activated manner. When used in victim-activated mode with a mechanical pull, tension release, or seismic fuze, they are prohibited by the Mine Ban Treaty.

PFM-1/ PFM-1S

USSR

Blast

Pressure, some SD

Uniquely shaped and constructed, this plastic-cased mine can be scattered by mine-laying rockets and dispensers mounted on trucks or helicopters. It contains 37 grams of a liquid high explosive. Both Russia and Ukraine stockpile this type.

PMN-2[19]

USSR/Russia

Blast

Pressure

A circular, plastic-cased mine. Ukraine destroyed its stockpile of this type in 2003.

PMN-4[20]

Russia

Blast

Pressure

Modern circular, plastic-cased mine produced by Russia. First publicly displayed by Russia in 1993, it has never been stockpiled by Ukraine.

POM-2/ POM-2R[21]

USSR/Russia

Fragmentation

Tripwire, SD

A metal-case bounding mine delivered by helicopter, ground-fired rockets, or other means. POM-2 and POM-2R mines are stockpiled by Russia, Ukraine destroyed its stocks of this mine in 2018.

POM-3

Russia

Fragmentation

Seismic

Used only by Russia, POM-3 mines were first publicly displayed during annual military exercises in 2021.[22] The POM-3 is scattered by rockets or truck-mounted launchers. Ukraine does not possess the POM-3 mine or its delivery system. Markings on an expended delivery canister pictured with POM-3 mines that failed to deploy properly indicate it was produced in 2021.[23]
Note: SD=self-destruct
Taulukon mukaan viimeisetkin Ukrainan PMN-2 miinat olisi tuhottu vuonna 2003. Jos Ukraina ei olisi mukana Ottawassa, niin HRW:n ei tarvitsisi itkeä laittomuuksista, miinojen käyttö olisi voitu kouluttaa kunnolla eikä tilapäisvälineisiin tarvitsisi turvautua.
 
On se kuitenkin hyvä noudattaa noita sopimuksia mihin on sitoutunut, (länsimainen tapa) ja sillä myös saa positiivista julkisuutta.

Vaikka kuka sanookin, niin katsomalla ukrainalaisten räpiköintiä noissa miinahelveteissä, ei tuota miinakauhua voi millään tähysteisillä hyppymiinoilla korvata. Kun todennäköisin vastustaja ei noita ole allekirjoittanut ei Suomenkaan ja Ukrainan noihin olisi pitänyt missään nimessä sitoutua. Varsinkin kun tuntuu, että se on hyvin paljon tekninen kysymys. Ryssäkin käyttää itsetuhoutuvia sirotemiinoja ja jos vielä laatii miinakarttoja. Tuo Ottawan sopimus näyttää vain hyödyttävän enemmän hyökkäävää osapuolta. Jokatapauksessa miinojen purkaminen on sodan jälkeen edessä, kun ryssä niitä käyttää surutta.

Olen ollut poissa foorumilta jonkun aikaa. Ukrainan hyökkäys ei ole edennyt odotetulla vauhdilla, mutta siltikin omalla kohdalla on hyvät tuntemukset. Venäjä heikkenee koko ajan joka puolelta. Hiljaa hyvä tulee. Vielä ne hävittäjät Ukrainaan.
 
On se kuitenkin hyvä noudattaa noita sopimuksia mihin on sitoutunut, (länsimainen tapa) ja sillä myös saa positiivista julkisuutta
Tämä valitettavasti toimii vain niin kauan kun on se rauha maassa. Siinä kohdassa kun ryssä raiskaa perhettäsi, länsimaisten rauhanjärjestöjen hymytarra ovessa ei enään paljoa lämmitä :( Kyllä siinä kohdassa toivoo että jokainen itäinen rotta olisi repeytynyt kappaleiksi miinakentässä
 
Back
Top