Ukrainan konflikti/sota

..juuri saamamme tiedon mukaan:


..vai olikos tämä jo viime viikolla. Pääasia on, että nyt on ensimmäinen läpimurto ihan julkista tietoa.

Siitäkö siis ollaan menty, ressujen keskelle Verbovesta länteen, kartta lainattu Twitteristä PouletVolant3:lta:

F5AHEu5W4AA80hs
no jos ihan tarkkoja ollaan niin 12 päivää sitten. Ukraina julkaisee viikon tai kahden viivellä asioita. Military land ja deep state map julkaisee 2 päivän viiveellä Ukrainan tiedon antoon perustaen . Ja tää kana vissiin ryssän telegarammiin perustaen kun on aina noin viikon tai kahden edellä noista muista kartoista.
 
Olen valmis uskomaan tämän todeksi. Viime vuonna itsenäisyyspäivän paraatin yhteydessä kalustoesittelyssä juttelin CV -vaunua esitelleen Karjalan prikaatin varusmiehen kanssa. Kehui ajokkinsa maasta taivaaseen. Ei keksinyt mitään pahaa sanottavaa vaunusta.
Kyllä Ruotsin pojat noi hommat osaa, kuten normi työkalutkin ovat olleet aina maailman huippua.
 
Olen melko varma, että tämä on pelikuvaa. Tulee Unreal Engine -vibat tästä.
No ei ole luotu unreal enginellä. Tossa näkyy kameran tekemää virhettä mitä game enginet ei tee. Liittyy pikselöintiin. Jos toi olisi luotu unreal enginellä esim maasto ois tota tasoa niin resoluution pitäs olla vähintään 4k. Tosin toi on ehkä 720p. se vaan ei toimi että ensin renderöidään hirmu laadulla ja sitten lähetään valmiista rendöinnistä pudottaa laatua.
 
Olen valmis uskomaan tämän todeksi. Viime vuonna itsenäisyyspäivän paraatin yhteydessä kalustoesittelyssä juttelin CV -vaunua esitelleen Karjalan prikaatin varusmiehen kanssa. Kehui ajokkinsa maasta taivaaseen. Ei keksinyt mitään pahaa sanottavaa vaunusta.
Hyviä vehkeitä ovat. Jotkut kuulemma ovat rekisteröityneet foorumillekin kyseisen vaunun panssarirekisterin tyyppitunnusta nimimerkkinään käyttäen..
 
Viimeksi muokattu:
Kuvat 1, 2, 17 ja 22 ovat samasta läjästä. Onko tuossa menny 2 vai 4 Bradleytä. Oli miten oli, sodassa kalustoa kuluu ja tappioita syntyy väistämättä.

Edit: Näköjään neljä Bradleytä yhteensä tuossa nipussa. Kaikkia ei ilmeisesti pystytty tunnistamaan samalla kertaa.
Tuhottuja nuo mutta rintamalta pois tällä hetkellä Oryxinkin mukaan 52, ehkä enemmänkin kun twitteriä selaa. Saahan ne jossain vaiheessa korjattua.
 
Muistan hämärästi useiden "asiantuntijoiden" kertoneen, miten maamiinat, etenkin jalkaväkimiinat, ovat täysin hyödyttömiä nykyaikaisessa sodassa ja siksipä Suomenkin kannattaa niistä ehdottomasti luopua. Minä lähettäisin nämä asiantuntijat nyt Ukrainaan miinanpolkijoiksi.
Samaan romukoppaan menee muutamat muukin "asiantuntijoiden" levittämät opit ja totuudet tulevaisuuden sodista ja ryssästä yleensä
 
Back
Top