Ukrainan konflikti/sota

Tämä oli täysin odotettavissa, mutta se on myös varma, että Ukraina tulee myös tähän jotenkin vastaamaan muutaman päivän sisällä. Toivottavasti tällä kertaa uskaltavat iskeä ryssän voimalaitoksiin ja suurempiin kytkinasemiin kentällä.

Se on myös hyvä juttu tavallaan, että aina kun länsi ei osaa päättää että tukeako Ukrainaa kunnolla vai ei, niin ryssä päättää lännen puolesta ja tekee massiivisen iskun siviilikohteisiin - ei siis mene kauaa kun alkaa jenkeistä ja EU:sta taas apupakettia tulemaan.

Ja mitä tulee vielä Israeliin, niin odotanpa vaan kunhan Gaza saadaan paketoitua niin Israelista alkaa tulemaan kunnon kalustoa Ukrainalle. Ryssän ja Israelin välit ovat menneet vihdoin poikki.
 
Pohdiskelin että tämä rysyjen terrori voi vielä osua omaan nilkkaan. Luulisi että tästä löytyy materiaalia jolla muistuttaa länsimaita ja jenkeissä erityisesti republikaaneja siitä että mitäs varten sitä apua pitikään antaa. Asemasodan jauhaessa ja Israelin lanatessa Gazaa, Ukraina ei ole saanut juurikaan mediahuomiota. Kuvat siviili-infran terroripommituksista ylittänevät uutiskynnyksen myös kansainvälisessä mediassa.

Edit. Veli Kustavi olikin pohdiskellut samaa ja ennätti postata kun itse vielä korjailin omia typoja…
 
En kyllä käsitä lainkaan niitä länsijohtajien ajatuksia ja puheita siitä miten Venäjän alueelle ei saisi iskeä mukamas eskalaation pelossa. Perkele, pitkän kantaman tulta ja vaikutusta vaan kaikkiin mahdollisiin ryssän omiin sotilaskohteisiin ja sotateollisuuden kohteisiin.
Niinpä. Jos nyt edes vapautettaisiin venäjän sotilaslentokentät maaleiksi, koska niiltä nämä terroripommittajat nousevat ilmaan. Sitten voitaisiin taas vähän aikaa katsoa miten eskalaatiota ei tapahdu ja hiljakseen laajentaa venäjän alueella sallittujen maalien luetteloa.
 
Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjän yöllä ja aamulla toteuttama iskusarja on laajin, mitä sodan aikana on nähty.

BBC:n mukaan ilmavoimat sanoi, ettei "koskaan ole tähdätty yhtä moneen kohteeseen yhtäaikaa" kuin tänä aamuna.

Ilmavoimien tiedottajan Juri Ignatin mukaan Venäjä käytti iskuissaan lukuisia erilaisia aseita, esimerkiksi hypersoonisia ohjuksia ja strategisia pommikoneita.

"Ainakin 10 ihmistä on perjantaina kuollut Ukrainassa Venäjän käynnistettyä poikkeuksellisen laajan drooni- ja ohjusiskujen sarjan. Kuolonuhrien ohella ainakin 60 ihmistä on loukkaantunut iskuissa, kertoo uutistoimisto Reuters. Ukrainaa vastaan ammuttiin yhteensä noin 110 ohjusta, joista suurin osa ammuttiin alas, Zelenskyi sanoo julkaisussaan. Venäjä on käyttänyt tänään lähes jokaista asetyyppiä, mitä sen arsenaalista löytyy. lähde "

"158 air targets total, 72% shot down. The missiles came from TU-95 bombers from 3 different directions. The drones where mostly from Crimea"
lähde

1703843079504.jpeg
Dnipron synnytyssairaala. Lähde






Sodan laajin kaukovaikuttamisoperaatio vaikka rintama on asemasotavaiheessa ja tietenkin valtaosin siviilikohteisiin 🖕

Millä tavalla isku tukee venäjän sotilastrategiaa ja mitä se kertoo venäjän sodankäyntikyvystä ja suunnitelmallisuudesta?





Omaa spekulaatiota aiheesta alla:

1) Ukraina onnistui tuhoamaan satamaan jotain hyvin arvokasta lastia upotetun maihinnousualuksen lisäksi, mikä nyt täytyy kostaa

2) venäjän johdon asema on käynyt heikoksi ja merkittäviin negatiivisiin uutisiin on pakko reagoida millä keinolla tahansa

3) venäjä antoi varoituksen iskulla mahdollisista seurauksista mikäli Ukrainan F16 koneet kykenevät lähiaikoina kääntämään peliä Ukrainan hyväksi kriittisillä rintamanosilla

4) saturaatiohyökkäyksellä selvitettiin ilmapuolustuksen kykyä ja sijaintia seuraavaa mahdollisesti suurempaa tai kohdevalikoimalta tärkeämpää iskua varten

5) hyökkäyksellä pyritään pakottamaan Ukraina siirtämään ilmatorjunnan painopiste asutuskeskuksiin pois rintamalta, missä se on aiheuttanut kalustomenetyksiä ja estänyt venäläisten ilma-aseen käyttöä

6) Pelon palauttaminen Ukrainan väestöön hyvien uutisten ja rintamamenestyksen jälkeen

7) venäjä valmistelee omaa hyökkäystä

8) jotain muuta, mitä ?
 
Viimeksi muokattu:
Olen tullut jo jonkin aikaa sitten siihen tulokseen, että parhaiten Venäjän toimia pystyy käsittämään, kun ajattelee että heille ei ole tärkeintä voittaminen tai oikeassa oleminen, kuten ehkä meille täällä, vaan pelkkä rankaiseminen ja kiistäminen.

Kun meillä täällä tappion tai takaiskun jälkeen ensimmäinen kysymys on, että miten omaa toimintaa voidaan parantaa ja kehittää jotta vastaavaa ei jatkossa pääse käymään, niin Venäjän toimintaa seuratessa tulee kuva että heillä ensimmäinen kysymys on aina, että kuka on syyllinen. Toimintamallimme ja ohjesääntömme ovat niin täydellisiä ja briljantteja, että minkäänlainen epäonnistuminen on mahdoton. Jos niin käy, jonkun on täytynyt tehdä petos tai kavallus.
 
Niinpä. Jos nyt edes vapautettaisiin venäjän sotilaslentokentät maaleiksi, koska niiltä nämä terroripommittajat nousevat ilmaan. Sitten voitaisiin taas vähän aikaa katsoa miten eskalaatiota ei tapahdu ja hiljakseen laajentaa venäjän alueella sallittujen maalien luetteloa.

Kotikutoisilla aseillaan Ukraina jo osoitti kykenevänsä iskemään ryssän lentokentille niiden omalla alueella. Muistaakseni ainakin Engelskiin Saratovin tasalle Volgan rannoille on jo isketty aiemmin. Taisi pakottaa ryssän vetämään strategiset pommittajansa taemmas.
 
Olen tullut jo jonkin aikaa sitten siihen tulokseen, että parhaiten Venäjän toimia pystyy käsittämään, kun ajattelee että heille ei ole tärkeintä voittaminen tai oikeassa oleminen, kuten ehkä meille täällä, vaan pelkkä rankaiseminen ja kiistäminen.

Kun meillä täällä tappion tai takaiskun jälkeen ensimmäinen kysymys on, että miten omaa toimintaa voidaan parantaa ja kehittää jotta vastaavaa ei jatkossa pääse käymään, niin Venäjän toimintaa seuratessa tulee kuva että heillä ensimmäinen kysymys on aina, että kuka on syyllinen. Toimintamallimme ja ohjesääntömme ovat niin täydellisiä ja briljantteja, että minkäänlainen epäonnistuminen on mahdoton. Jos niin käy, jonkun on täytynyt tehdä petos tai kavallus.

Varmaankin juuri noin. Ihan perusneuvostoliittoa tämäkin. Kun ei osata ja kyetä ja ollaan epäpäteviä, niin syyllinen on aina löydettävä ja tätä on rangaistava. Siinä missä läntisessä sotataidossa pyritään tosiaan korjaamaan virheet ja parantamaan omaa toimintaa, kokee ryssä oleellisemmaksi jatkaa samalla kaavalla eteenpäin.
 
X haluaa ilmeisesti ukrainalaisten rakastavan venäläisiä:

X vaikuttaa muutenkin täyttyneen Hamas ja venäjämielisistä viesteistä viime aikoina. Näkyvät siis, vaikka kirjoittajaa ei seuraisi, eikä olisi edes ikinä kuullutkaan.

Hieman erikoista, kun tilauksessa on kymmeniä Ukrainalaisia lähteitä ja länsimaisia sotaa seuraavia kirjoittajia, eikä yhtään örkkisymppaajaa.
 
Väitetysti ryssä olisi aktivoitunut mustalla merellä kahden sukellusveneen ja yhden pinta-aluksen muodossa. Mutta ilmeisesti tuorein ohjushyökkäys olisi tullut muualta. Tarkentunee.

Three Russian missile carriers - Humenyuk - went on combat duty in the Black Sea

Russia took three missile carriers to the Black Sea on combat duty - two underwater and one surface.
Nataliya Humenyuk, head of the joint press center of the Operational Command "South", reported this on the air of the "Yedini Novyni" telethon, Ukrinform correspondent reports.

"Yesterday, they stepped up and put three missile carriers on combat duty: two underwater and one surface Admiral Makarov, on which 16 Kalibr missiles can be ready for use," she said.

According to Humenyuk, with such changes in the ship formation, the level of missile danger has increased significantly.

"Now we are monitoring the situation, so far they have not intervened and no activity has been recorded, although we understand from the results of the interception that they can get involved," she added.

Read also: In Dnipro, as a result of missile strikes by the Russian Federation, there are injured and dead
As reported by Ukrinform, Russia launched a massive missile attack on Ukraine on the morning of December 29. Explosions are heard in Dnipro, Kharkiv, Lviv, Kyiv and other cities. There are dead and injured.
Vielä yritettävä rimpuilla, ennen kuin F-16 tulee pelipaikoille. Menee koko Mustamerikin todella vaaralliseksi ryssille sen jälkeen.
 
Sodan laajin kaukovaikuttamisoperaatio vaikka rintama on asemasotavaiheessa ja tietenkin valtaosin siviilikohteisiin 🖕

Millä tavalla isku tukee venäjän sotilastrategiaa ja mitä se kertoo venäjän sodankäyntikyvystä ja suunnitelmallisuudesta?





Omaa spekulaatiota aiheesta alla:

1) Ukraina onnistui tuhoamaan satamaan jotain hyvin arvokasta lastia upotetun maihinnousualuksen lisäksi, mikä nyt täytyy kostaa

2) venäjän johdon asema on käynyt heikoksi ja merkittäviin negatiivisiin uutisiin on pakko reagoida millä keinolla tahansa

3) venäjä antoi varoituksen iskulla mahdollisista seurauksista mikäli Ukrainan F16 koneet kykenevät lähiaikoina kääntämään peliä Ukrainan hyväksi kriittisillä rintamanosilla

4) saturaatiohyökkäyksellä selvitettiin ilmapuolustuksen kykyä ja sijaintia seuraavaa mahdollisesti suurempaa tai kohdevalikoimalta tärkeämpää iskua varten

5) hyökkäyksellä pyritään pakottamaan Ukraina siirtämään ilmatorjunnan painopiste asutuskeskuksiin pois rintamalta, missä se on aiheuttanut kalustomenetyksiä ja estänyt venäläisten ilma-aseen käyttöä

6) Pelon palauttaminen Ukrainan väestöön hyvien uutisten ja rintamamenestyksen jälkeen

7) jotain muuta, mitä ?
Ottaen huomioon, että kysessä oli luultavasti "vain" kostoisku ja se, että venäjä ei ymmärtääkseni ole iskenyt tämän talven aikana niin montaa kertaa, niin voi olla että nyt poltettiin kyky iskuihin pitkäksi aikaa. Mutta, aika näyttää miten tässä käy. Oma veikkaus on, että jatkossa tullaan näkemään varsin rauhallinen kausi iskujen suhteen. Tietenkin, jos Ukraina onnistuu lähiaikoina jossain vastaavassa, niin sitten nähdään mikä venäjän todellinen kyky on.

Mutta, kokonaisuutena tämä laivaisku osui ilmeisesti aika arkaan paikkaan ja aikaan.
 
Yksi motiivi käyttää ohjuksia runsaasti juuri nyt liittynee siihen, että ryssätkin tietävät F-16:sten olevan kohta ilmaa suojaamassa ja Ukraina on saanut/saamassa vielä IRIS-T kalustoa sekä muutakin IT:ä vuoden vaihteessa, jolloin ohjusten läpäisyprosentti vain heikkenee ajan kuluessa.

Se, että ohjuksia ei maalitettu edes energiainfraan tai vähänkään strategisesti tärkeään kertoo, että kyseessä oli Kremlistä suutuspäissään annettu määräys, jolloin suunnittelu ja valmistelu oli niin kuraa että ohjuksissa oli käytännössä vain kaupunkien koordinaatit jollain kaupunginosan tarkkuudella.

Nythän Ukrainan kannattaa taas näyttää mitä silmä silmästä tarkoittaa ja laittaa muutama länsi-ryssälän keskisuuri kaupunki pimeäksi. Droonithan ovat jo osoittaneet, että ryssien IT ei riitä kaikkialle niin noissa Voronezin kokoluokan kaupungeissa on runsaasti sopivia maaleja.

Jos vaikka tämä kärähtäisi maan tasalle niin tanssisin pöydällä.

 
Ottaen huomioon, että kysessä oli luultavasti "vain" kostoisku ja se, että venäjä ei ymmärtääkseni ole iskenyt tämän talven aikana niin montaa kertaa, niin voi olla että nyt poltettiin kyky iskuihin pitkäksi aikaa. Mutta, aika näyttää miten tässä käy. Oma veikkaus on, että jatkossa tullaan näkemään varsin rauhallinen kausi iskujen suhteen. Tietenkin, jos Ukraina onnistuu lähiaikoina jossain vastaavassa, niin sitten nähdään mikä venäjän todellinen kyky on.

Mutta, kokonaisuutena tämä laivaisku osui ilmeisesti aika arkaan paikkaan ja aikaan.

Ukraina arvioi jo syksyllä että Venäjä kerää voimia todella laajaan iskuun joka toteutetaan talven kuluessa. Nyt se sitten tapahtui vaikka oletus oli että iskevät lähinnä kriittiseen infrastruktuuriin eikä suinkaan kerrostaloihin ja päiväkoteihin. Ehkä nämä kohteet valittiin kun venäläisten pää on täynnä paskaa ja olivat ilmatorjunnasta johtuen helpompia kohteita kun voimalaitokset ja kumppanit.

Tuskin Venäjä kykenee tämän talven kuluessa näin laajoja iskusarjoja toteuttamaan kun yhden tai korkeintaan kaksi ja se kaikki on pois muusta toiminnasta. Venäjä ei saavuta tuollaisella sikailulla mitään mutta parhaimmassa tapauksessa se suoristaa länsimaiden huojuvia rivejä kuten tässä ketjussa on jo muutamaan otteeseen todettu.
 
Mikä alus siinä samassa laiturissa on (kylki kiinni) hieman pidemmällä? Onko sen keula uponnut?
Joku kuivarahtialus ilmeisesti, ehkä varastolaivana. Sentinelin kuvissa näyttää, että se olisi ollut niillä sijoillaan heinäkuusta 2021 asti, eli jäänyt siihen jo reilusti ennen iskua. Saratovin palaessa siitäkin nousi vähän vaaleaa savua perästä tai kansirakennuksesta, mutta ei se vaikuta palaneen pahasti tai uponneen osittainkaan. Toinen Ropucha oli ilmeisesti laiturissa sen ja Saratovin välissä, koska laivojen paon kuvanneessa videossa se kulkee Saratovin edestä.
 
Ukrainallakin on kykyä lennokeillaan yrittää tuhota/tuhota ryssälässä kohteita.
Näin maallikkona, Zaluzhnyin ja Budanovin kalsareissa, käskisin Ukrainan tiedustelemaan ja maalaamaan sopivat kohteet ryssän siviiliterroriin vastaamista varten.

Ja välittömästi kun ryssä aloittaa viime yönä nähdyn kaltaisen, lähtisi Ukrainasta vastaterveiset vielä kun ryssäohjuksia on ilmassa. Ei toki kerrostaloihin ja sairaaloihin, mutta kohteisiin, jotka kuitenkin ryssään sattuvat. ehkä tyhmempikin ryssä ymmärtäisi, että teoilla on seurauksensa ja saattaisi miettiä hyötyä ja kustannusta.
 
"Ainakin 10 ihmistä on perjantaina kuollut Ukrainassa Venäjän käynnistettyä poikkeuksellisen laajan drooni- ja ohjusiskujen sarjan. Kuolonuhrien ohella ainakin 60 ihmistä on loukkaantunut iskuissa, kertoo uutistoimisto Reuters. Ukrainaa vastaan ammuttiin yhteensä noin 110 ohjusta, joista suurin osa ammuttiin alas, Zelenskyi sanoo julkaisussaan. Venäjä on käyttänyt tänään lähes jokaista asetyyppiä, mitä sen arsenaalista löytyy. lähde "

"158 air targets total, 72% shot down. The missiles came from TU-95 bombers from 3 different directions. The drones where mostly from Crimea"
lähde

Katso liite: 89867
Dnipron synnytyssairaala. Lähde






Sodan laajin kaukovaikuttamisoperaatio vaikka rintama on asemasotavaiheessa ja tietenkin valtaosin siviilikohteisiin 🖕

Millä tavalla isku tukee venäjän sotilastrategiaa ja mitä se kertoo venäjän sodankäyntikyvystä ja suunnitelmallisuudesta?





Omaa spekulaatiota aiheesta alla:

1) Ukraina onnistui tuhoamaan satamaan jotain hyvin arvokasta lastia upotetun maihinnousualuksen lisäksi, mikä nyt täytyy kostaa

2) venäjän johdon asema on käynyt heikoksi ja merkittäviin negatiivisiin uutisiin on pakko reagoida millä keinolla tahansa

3) venäjä antoi varoituksen iskulla mahdollisista seurauksista mikäli Ukrainan F16 koneet kykenevät lähiaikoina kääntämään peliä Ukrainan hyväksi kriittisillä rintamanosilla

4) saturaatiohyökkäyksellä selvitettiin ilmapuolustuksen kykyä ja sijaintia seuraavaa mahdollisesti suurempaa tai kohdevalikoimalta tärkeämpää iskua varten

5) hyökkäyksellä pyritään pakottamaan Ukraina siirtämään ilmatorjunnan painopiste asutuskeskuksiin pois rintamalta, missä se on aiheuttanut kalustomenetyksiä ja estänyt venäläisten ilma-aseen käyttöä

6) Pelon palauttaminen Ukrainan väestöön hyvien uutisten ja rintamamenestyksen jälkeen

7) venäjä valmistelee omaa hyökkäystä

8) jotain muuta, mitä ?
8) Ryssä pommittaa, koska se voi
 
Back
Top