Ukrainan konflikti/sota


Odottelen edelleen sitä että jenkkien Pentagon antaa Muskille linnaa ja sanktioita siitä syystä, että ryssällä Starlinkit lisääntyy ja Ukrainalla yhteydet pätkii.
Nyt IS:kin uutisoi asiasta.

CNN: Ukrainalaisilla vaikeuksia Starlink-verkkoyhteyden kanssa​

Ukrainan eturintamalla taistelevat joukot kertovat ongelmista Starlinkin internetyhteyden kanssa, CNN uutisoi.

Starlinkiä hyödynnetään muun muassa Ukrainan dronejen operoimisessa.

CNN:n haastattelemat ukrainalaissotilaat kertovat, että viime viikkoina yhteyden nopeus on laskenut. Lisäksi myös muita yhteysongelmia on ilmennyt. Samaan aikaan ukrainalaiset ovat havainneet venäläisten käyttävän Starlinkiä yhä enemmän.

Ukrainalaiset kertoivat helmikuussa venäläisten käyttävän myös Starlinkiä siitä huolimatta, että se rikkoo Yhdysvaltojen määräämiä pakotteita. Tuolloin Starlinkin perustanut Elon Musk vastasi väitteisiin sanomalla, ettei hänen yrityksensä tee kauppaa Venäjän hallinnon kanssa eikä järjestelmä toimi Venäjällä. Epäselväksi jäi, voiko järjestelmä toimia kuitenkin Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainassa.

Viime kuukausina venäläiset somekanavat ovat olleet yhä avoimempia Starlink-hankinnoistaan kolmansista maista.

-

Yksi pelokas nörtti pystyy päättämään sodankulusta. On kyllä maailma sekasin.
 
Tällainen asia harkinnassa:

Urgent evacuation of Kharkiv region: people will be forcibly resettled from the northern regions, mayor Sinegubov.

"We are considering Bogodukhivskyi, Kharkivskyi district in order to announce a mandatory evacuation there."


Katso liite: 95751


-

Tälle voi keksiä monta selitystä, yksi on se että odotetaan ryssän käyttävän tykistöä ja heittimiä rajaseudun asutuskeskuksia vastaan eli ennakoidaan siviileihin kohdistunutta uhkaa.

Toisaalta, en voi sivuuttaa niitä viime päivinä nähtyjä lehtikirjoituksia, joiden mukaan ryssällä olisi tähtäimessä Kharkovan "piiritys". En ole tästä suuresti huolissani, koska ei ole nähty selviä merkkejä näin suuresta operaatiosta vaan on ainoastaan saatu lukea nimettömien lähteiden kommentteja. JA niissäkin on todettu että ensin tarvitsee kerätä 300 000 sotilasta tällaista operaatiota varten, eli homma on vielä lähtötelineissä.

Yllä olevan twiitin mukaan "asiaa harkitaan" mikä kertoo sekin alustavasta pohdinnasta / arviosta eikä suuresta kiireestä.

Pitänee silti jossain vaiheessa kaivaa esiin kartat vuodelta 2022 eli hyökkäyksen ensimmäiseltä kuukaudelta. Mitä reittejä pitkin ryssän hyökkäsi Kharkovaa kohti? Montako kärkeä ja mistä suunnista? Mille tasalle ne pysäytettiin?

Belgorodin kaupunki on suuri rautateiden solmupiste ja siten loogisin paikka tällaisten hyökkäysjoukkojen "lähtötasaksi", sikäli kun mitään joukkojen ja kaluston siirtoja tullaan näkemään (jossain vaiheessa vuoden 2024 aikana). Nämä eivät tietysti pysy salassa vaan saadaan lukea niistä sitä mukaa kun niitä tapahtuu, jos tapahtuu.

Eikä voida sivuuttaa sitä vaihtoehtoa että kaikki nämä puheet Kharkovaan hyökkäämisestä ovat ryssän sumutusta ja maskirovkaa jolla pyritään saamaan Ukraina siirtämään joukkoja pois idästä ja etelästä - eli niiltä suunnilta missä ryssän on tarkoitus hyökätä oikeasti. Alunperin tosiaan uutisoitiin että vuoden 2024 tavoite olisi Donetskin ja Luhanskin alueiden valtaaminen - eli Kharkovan kaupunki ei kuulu siihen, sen vuoro (kuten myös Dnipron muut itäpuoliset alueet) oli tarkoitus vallata vuosien 2025 ja 2026 aikana - jos uskotaan mitä kirjoitettiin aikaisemmin "ryssän tavoitteista".
Arvioisin, mikäli ryssä yrittää tuolla suunnalla uutta puskua, se tapahtuu juurikin rajakylä kerrallaan. Eli evakuointi on aivan loogista ja 2022 alusta on opittu, ettei tuonne pidä jättää ketään, kun oletus on alueella vainot tai täystuho. Ryssä ei salamasotaan kykene, mutta kyllä se saa tuhansia mobikkeja paskomaan rajaseutua.

Puheet Harkovan valtaamisesta ovat fantasiaa, mutta kymmenien neliökilometrien täystuhottu ”puskurivyöhyke” ihan realistinen. Ja perinteisesti ryssälle riittää se vähempikin tavoite.
 

Tuossa artikkelissa on useita mielenkiintoisia kohtia, lainaan koko tekstin spoilerin taakse:

Tyly arvio Venäjän asevoimista: ”Eeppinen epäonnistuminen”​

Oryx-blogin avointen lähteiden avulla keräämät tilastot muodostavat eräänlaisen alarajan Ukrainan sodan kalustotappioille.
Venäläistä T-14 Armata -taistelupanssarivaunua esiteltiin Moskavan lähistöllä elokuussa 2023.

Ase.
Venäläistä T-14 Armata -taistelupanssarivaunua esiteltiin Moskavan lähistöllä elokuussa 2023.
KUVA: YURI KOCHETKOV





Lukuaika noin 2 min
Tallenna
Eilen 16:00
6d766b6d-5665-39c1-a79d-a1e2016cf7fe

Mikko Pulliainen

Venäjän kalustotappiot Ukrainan sodassa ovat nousseet uudelle tuhatluvulle, kertoo tappioita avointen lähteiden tiedustelutietojen avulla seuraava Oryx-ryhmä.

Tappioluvut nousivat maanantaina yli 15 000:n, joista 10 588 tuhottua ja loput vaurioitunutta, hylättyä tai Ukrainan haltuunsa ottamaa laitetta/ajoneuvoa.

”Eeppinen epäonnistuminen itseään sotilaalliseksi suurvallaksi kutsuvalta maalta”, luonnehtii Oryx-blogin kirjoittajiin kuuluva Jakub Janovsky X:ssä.


Kokonaismäärää tarkasteltaessa pitää muistaa, että Oryxin listauksessa vaikkapa yksittäinen UAZ-maastoauto lasketaan yhdeksi kalustotappioksi siinä missä upotettu ohjusristeilijä Moskva, vaikka jälkimmäisen sotilaallinen merkitys on todennäköisesti suurempi.

Yksittäisten kalustotyyppien vertailussa Oryx muodostaa eräänlaisen kiinnostavan alarajan sodan tappioille, kaikki rintamalla tapahtunut kun ei kameroihin osu.

Nyt Janovsky arvioi, että todellisten tappioiden määrä olisi etulinjan kalustolle kuten tankeille ja panssaroiduille taisteluajoneuvoille 10 prosenttia suurempi, mutta jopa kaksinkertainen kun mennään linjojen taakse. Hän korostaa, että kyseessä on oma arvaus.



Huomionarvoista on, että Oryxin luvut poikkeavat merkittävästi Ukrainan puolustusministeriön päivittäisestä tilastoinnista. Tiistaiaamun ministeriölukujen mukaan Venäjä olisi menettänyt 6 893 panssarivaunua, kun Oryxin luku on 2 856.

Lentokoneita Venäjä olisi ministeriön mukaan menettänyt 347 kappaletta, Oryxin mukaan 106 – ukrainalaisten ilmoituksiin tulee siis suhtautua jonkinasteisella varauksella.

Lyhyellä tähtäimellä hyökkääjän kalusto ei liene loppumassa. Aiemmin maaliskuussa Ukrainasta palannut Carnegie Endowment -ajatuspajan nimekäs Venäjä-tutkija Michael Kofman arvioi, että kaluston määrä kuuluu Venäjän sodankäyntiä tällä hetkellä eniten rajoittaviin tekijöihin.

Kofmanin mukaan pääosa rintamalle lähetetystä kalustosta tulee neuvostoaikaisista varastoista, eikä uuden tuotannon osuus ole todennäköisesti viidennestä suurempi. Kofman arvioi, että Venäjän kalustopulmat voisivat kasvaa jo vuosina 2025–2026. Toisaalta tämän aikaa sinnitelläkseen Ukraina tarvitsee merkittävästi läntistä materiaalitukea.

Helmikuussa asiasta kirjoittaneet brittiläisen ajatushautomo RUSIn (Royal United Services Institute) maasodan tutkijat tohtori Jack Watling ja Nick Reynolds niinikään arvioivat, että Venäjän tankeista ja muista panssariajoneuvoista noin 80 prosenttia ei ole uutta tuotantoa, vaan varastossa olleesta kalustosta kunnostettua materiaalia. Niistä alkanee tulla pulaa vuonna 2026, eikä aivan uusia ajoneuvoja saada valmistettua samaan tahtiin.

Watlingin ja Reynoldsin mukaan on kuitenkin mahdollista, että Venäjä saavuttaa sotilaalliset tavoitteensa, mikäli länsimaat eivät kykene tarpeeksi resursoimaan Ukrainaa.

-

HUOM: Jakub Janovsky kommentoi arviotaan toisessa viestissään näin: 10% is just my guess. Drones are now constantly over all frontline areas and everyone likes to post footage of enemy losses, so frontline losses are very likely to be documented quite well. LÄHDE

-

Mielenkiintoisesti sekä Michael Kofman että RUSI:n tutkijat Jack Watling ja Nick Reynolds arvioivat että panssariajoneuvojen uuden tuotannon osuus on noin viidennes / 20% ja 80% on varastoista otettuja ja kunnostettuja / modernisoituja.

Kofman arvioi, että Venäjän kalustopulmat voisivat kasvaa jo vuosina 2025–2026.

Watling ja Reynolds puolestaan arvioivat että varastomateriaalin osalta: Niistä alkanee tulla pulaa vuonna 2026, eikä aivan uusia ajoneuvoja saada valmistettua samaan tahtiin.

Tutkijat ovat tietysti varovaisia arvioissaan, mutta kertonee siitä että vuoden 2024 ajan ryssän pitäisi vielä pärjätä ilman suuria vaikeuksia. Vaukeudet voivat alkaa vuonna 2025, toki tällöinkin riippuen mistä kalustosta puhutaan.

Varastoidun kaluston todellista kuntoa ei voida tietää tarkkaan, ainoastaan satelliittikuvissa näkyvä määrä on laskettavissa. Silti, niiden laskelmien perusteella voidaan ennakoidan panssarivaunujen, IFV / APC sekä tykistön ongelmia kesän 2025 tai viimeistään loppuvuoden 2025 ajalle. Ja sen jälkeen ongelmat tietysti ainoastaan lisääntyvät.

Toki oletus on että sota jatkuu nykyisen kaltaisena siihen asti että nämä ongelmat tulevat näköpiiriin. Samoin pitää todeta että ongelmat voivat alkaa jo aikaisemmin, mikäli varastoidun kaluston kunto ja huonokuntoisen kaluston määrä on suurempi kuin mitä on arvioitu. Uskon silti että ryssällä pitäisi olla kykyä jatkaa sotaa nykyisen kaltaisena ainakin vuoden 2024 loppuun asti, mutta sen jälkeen tilanne voi muuttua.

En halua olla tässä liian optimistinen, siksi arvelen että vuosi 2025 on "vaikeampi, mutta varastot eivät ole täysin tyhjät edes sen lopussa".
 
Miten ihmeessä ryssä kerää sen hyökkäysjoukon yhtään mihinkään? Belgorodin tasalle kun keräävät 300k örkkiä niin Ukraina jauhaa ne droneilla hengiltä, veikkaan että täyttä ryssää koko suunnitelma.

Kieltämättä koko ajatus haisee olemattomien pataljoonien siirtelyltä kartalla. Ne nimettömät lähteet, joihin aiheesta kirjoitettu artikkeli perustui, sanoivat itsekin että tämä tarvittava 300 000 sotilaan joukko "puuttuu" eli sellaisen kasaaminen on tekemättä / tulisi aloittaa.

Samoin siinä juteltiin että "Kharkovan valtaamisesta" on ollut puhetta jo pidemmän aikaa, mutta ilman näkyviä toimenpiteitä. Lisäksi todettiin että Ukraina on perillä näistä haaveista ja tehnyt valmistautumista jo pidemmän aikaa. Liekö "Vapaan Venäjän armeijan" touhu Belgorodin alueella yksi tällainen aktiivisempi toimenpide?

Eli kukaan ei ole lähtemässä tällaiseen hyökkääseen pian, jos koskaan.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi ryssä on käyttänyt Zirconeita Kiovaa vastaan? Tässä pari ilmavoimien puhemiehen Ilya Yevlash arviota:

"Russians have a shortage of other missiles or are checking our air defense system", - Air Force spokesman Ilya Yevlash named the reasons for the likely use of hypersonic "Zircon" by the occupiers.

This type of weapon is considered anti-ship. Therefore, their use may indicate an insufficient number of cruise missiles.

However, the exact type of downed weapon is still being determined by experts.


 
Tällä on mahdollisuus liittyä Ukrainan sotaan, tosin kansainväliset asekaupat vievät aikaa joten ei kannata innostua liikaa:

"The Mirage 2000-5 is an exceptionally capable plane and can be sold. The Block 30 F-16s need to be sold. And I think we will be able to sell the [Mirage 2000-5 and Block 30 F-16s],” Greek Minister of Defense Nikos Dendias said.

https://www.twz.com/air/greece-plans-to-sell-f-16s-mirages-to-rationalize-its-fighter-inventory

Greece Plans To Sell F-16s, Mirages To Rationalize Its Fighter Inventory​

Greece is set to sell off some of its F-16s and Mirage 2000s as it plans to reduce its diverse combat aircraft fleet.

BY THOMAS NEWDICK

PUBLISHED MAR 26, 2024 6:18 PM EDT

AIRNEWS & FEATURES

Greek F-16s

(Photo by French Master Sergeant Malaury Buis)
SHARE

115

THOMAS NEWDICK
View Thomas Newdick's Articles
CombatAir


Greece looks poised to offload both its early-model F-16s and its French-made Mirage 2000 fighters, as part of a major overhaul of its armed forces, including the Hellenic Air Force. The F-16s and Mirages could be attractive on the secondhand market and it’s notable that the two types have also been repeatedly associated with potential transfers to Ukraine — which could be set to receive its first F-16s before the end of this year.

While the proposed reforms will affect all branches of the Greek military, the potential changes to the Hellenic Air Force are perhaps the most interesting. The changes were outlined yesterday by Greek Minister of Defense Nikos Dendias, in a TV interview and were subsequently reported by the Kathimerini daily newspaper.

Greek Minister of Defense Nikos Dendias (center, right) and French Ambassador to Greece Laurence Auer (center, left) pose with soldiers during the Olympic Cooperation 23 exercise at the Petrochori training area, near Xanthi, northern Greece, on November 24, 2023. <em>Photo by SAKIS MITROLIDIS/AFP via Getty Images</em>

Greek Minister of Defense Nikos Dendias (center, right) and French Ambassador to Greece Laurence Auer (center, left) pose with soldiers during the Olympic Cooperation 23 exercise at the Petrochori training area, near Xanthi, northern Greece, on November 24, 2023. Photo by SAKIS MITROLIDIS/AFP via Getty Images


Among the “very radical changes” announced by Dendias is the planned disposal of some of the Hellenic Air Force’s older combat aircraft equipment.

“We have a cartload of different types of aircraft. We have F-4s, Mirage 2000-5s, Block 30 F-16s, Block 50 F-16s, Block 52 F-16s, Viper F-16s, and Rafales,” Dendias explained. The “Viper F-16s” description refers to aircraft that have been upgraded to the F-16V (for Viper) configuration, which you can read more about here.

“We cannot carry on this way,” Dendias added. “The F-4s need to be retired and, if possible, sold. The Mirage 2000-5 is an exceptionally capable plane and can be sold. The Block 30 F-16s need to be sold. And I think we will be able to sell the [Mirage 2000-5 and Block 30 F-16s].”

A four-ship of Hellenic Air Force Mirage 2000-5s over the airbase of Tanagra, north of Athens, in November 2007, during a commissioning ceremony for the jets. <em>ARIS MESSINIS/AFP via Getty Images</em>

A four-ship of Hellenic Air Force Mirage 2000-5s over the airbase of Tanagra, north of Athens, in November 2007, during a commissioning ceremony for the jets. ARIS MESSINIS/AFP via Getty Images


That last statement cast doubt on whether a customer would ever be found for the veteran F-4 Phantoms, a type that is rapidly disappearing from service around the world.

Regardless, operating so many different types in a variety of configurations is a serious financial burden on Greece, especially in terms of the increasing maintenance demands.

The future Hellenic Air Force envisioned by Dendias will be more homogenous and offer better levels of interoperability.

Against this backdrop of planned retirements, Greece is also busy introducing new fighter equipment. As well as the aforementioned Viper upgrades for a portion of the existing F-16s, Rafales are arriving, with F-35A stealth fighters planned for the future.

A Hellenic Air Force Rafale. <em>Dassault Aviation</em>

A Hellenic Air Force Rafale. Dassault Aviation


With that in mind, Dendias confirmed the aspirations to complete the Viper upgrade, which he said had been delayed, as well as to buy additional Rafales. The defense minister wants to buy another six of the French fighters, on top of the 24 already acquired.

As for the F-35, Dendias said that Greece wants the more capable Block 4 version, which has yet to take to the air, amid ongoing problems with the software and hardware backbone that will enable those new capabilities. In the past, there had been signs that Greece might opt for secondhand F-35s, to speed delivery of stealth fighters. As it is, by waiting for the Block 4, Dendias thinks that Lockheed Martin “will have cured all the childhood illness of the fifth-generation aircraft.”

In January this year, the U.S. State Department approved the possible sale to Greece of as many as 40 F-35As and related equipment at an estimated cost of up to $8.6 billion. Such a deal still needs Congressional approval, but this is likely straightforward.

Looking at the particular aircraft that are set to be discarded, the F-16s are the survivors of 34 single-seat F-16C and six two-seat F-16D Block 30 jets that were procured under the Peace Xenia I Foreign Military Sales program and delivered between 1988 and 1990.

These were followed by successive orders for Block 50 F-16C/Ds capable of night attack missions with the LANTIRN targeting pod and navigation system and with AGM-88 High-speed Anti-Radiation Missile (HARM) capability. Then came Block 52+ F-16C/Ds with conformal fuel tanks for extended range, and finally Block 52+ Advanced F-16C/Ds.

Katso liite: 95750
A Hellenic Air Force F-16C Block 50 armed with AGM-88 HARMs. Hellenic Air Force


Greece’s F-16V modernization is addressing 84 aircraft — all of them Block 52+ and Block 52+ Advanced jets — which will receive, among others, AN/APG-83 Scalable Agile Beam Radar (SABR) with active electronically scanned array (AESA), Raytheon Modular Mission Computer, remodeled cockpit including the second-generation Joint Helmet Mounted Cueing System (JHMCS ΙΙ), and the Link 16 datalink.

All told, the fate of the Block 30 aircraft has been unclear for some time, with previous suggestions they could be sold off, or perhaps used as aggressors for air defense training.

As of today, the Block 30 jets are consolidated within a single squadron, and they have undergone the Falcon UP service-life extension, meaning they still have some valuable flight hours remaining.

A Hellenic Air Force F-16C Block 30 aircraft photographed at Kleine Brogel in Belgium in 2007. <em>Jim van de Burgt/Wikimedia Commons</em>

A Hellenic Air Force F-16C Block 30 aircraft photographed at Kleine Brogel in Belgium in 2007. Jim van de Burgt/Wikimedia Commons


As for the Mirages, Greece placed an initial order for 36 single-seat Mirage 2000EGs and four two-seat Mirage 2000DGs that were delivered from 1988. These are used mainly for air defense but can be armed with the AM.39 Exocet missile for anti-shipping strike.

Greece subsequently obtained a further 15 new-build Mirage 2000-5BG/EG jets and brought 10 of its earlier aircraft to the same standard. These later jets are armed with the MBDA MICA missile, available in both radar-guided and infrared-guided variants, as well as the MBDA SCALP-EG cruise missile, which has notably been supplied to and used by Ukraine.

Afterburner take-off for a Hellenic Air Force Mirage 2000-5EG.<em> Hellenic Air Force</em>

Afterburner take-off for a Hellenic Air Force Mirage 2000-5EG. Hellenic Air Force


Perhaps surprisingly, Dendias only discussed the disposal of the more capable Mirage 2000-5s, leaving a question as to what will happen to the older Mirage 2000EG/DG jets, unless he misspoke, and these also set for retirement.

Finally, the Hellenic Air Force’s surviving F-4E fighters, despite having undergone an avionics modernization, are unlikely to find a customer if offered for sale, beyond perhaps as museum exhibits. Despite some advanced capabilities — including color multifunctional displays, hands on throttle and stick (HOTAS), Rafael Litening II laser targeting pods, and AIM-120 AMRAAM missiles — the limited service life left and dated infrastructure to support them would make their introduction a highly expensive endeavor for very little return.

A Hellenic Air Force F-4E in its hardened aircraft shelter, armed with the Vietnam War-era <a href=https://www.nationalmuseum.af.mil/Visit/Museum-Exhibits/Fact-Sheets/Display/Article/196017/rockwell-international-gbu-8-electro-optical-guided-bomb/#:~:text=The%20GBU%2D8%20Electro%2DOptical,during%20the%20Southeast%20Asia%20War.&text=The%20electronic%20system%20on%20the,control%20surfaces%20on%20the%20fins. target=_blank rel=noreferrer noopener>HOBOS</a> TV-guided bomb. <em>Hellenic Air Force</em>

A Hellenic Air Force F-4E in its hardened aircraft shelter, armed with the Vietnam War-era HOBOS TV-guided bomb. Hellenic Air Force


The story is very different for the F-16s and Mirages. Both these types are still in widespread service and have a lot to offer, not just for private contractors offering adversary services, but also for frontline air forces.
In particular, Ukraine could be interested.

Kyiv, after much hard campaigning, is finally set to receive F-16s, with these being drawn from a multinational European consortium spearheaded by Denmark and the Netherlands. The exact breakdown of the numbers of these jets that different countries will provide is unclear, with some earmarked for training and others headed to the Ukrainian Air Force for combat use. As well as Denmark, which has pledged 19 jets, and the Netherlands, with reportedly up to 48, Norway has also said it will seek to provide between five and 10 F-16s to Ukraine. However, Greece has, so far, not been mentioned in these discussions.

Five Dutch F-16s are on their way to Romania. Romanian and Ukrainian pilots are being trained there.

One of the first five former Dutch F-16s that will be used to train Ukrainian pilots as part of a European initiative that touched down in Romania on November 7, 2023. Dutch Ministry of Defense Dutch Ministry of Defense


Since Greece is not part of the European Participating Air Forces (EPAF), its aircraft will not have the same benefits of commonality shared by the other European F-16 operators involved in the Ukrainian effort, but the jets would still be a valuable acquisition for Kyiv.

Mirage 2000s, too, have been linked with a potential transfer to Ukraine, with proposals to transfer examples from French stocks. So far, these have come to nothing, with the F-16 emerging as the clear priority for Ukraine. That said, the availability of potentially dozens more surplus Mirage 2000s — including more advanced Mirage 2000-5 versions — could lead to a rethink and see those plans revisited.

In the past, Greece has also considered transferring other heavy weapons to Ukraine, most notably a proposal to send much-needed S-300 long-range surface-to-air missile systems. Unusually for a NATO member, Greece has fairly significant stocks of Soviet-era and Russian-made air defense systems, and early this year there were reports that Athens could be ready to provide some of these to Ukraine.

An S-300PMU-1 anti-aircraft missile launches during a Greek army military exercise near Chania on the island of Crete on December 13, 2013. Greece is the first NATO country to try the Russian long-range missile system.

An S-300PMU-1 anti defense system launches a missile during a Greek Army military exercise near Chania on the island of Crete on December 13, 2013. Costas Metaxakis/AFP via Getty Images Costas Metaxakis/AFP via Getty Images


As it stands, Greece looks set to retire its Block 30 F-16s as well as at least a portion of its Mirage 2000 fleet. All these aircraft remain highly capable assets that could be relatively easily incorporated into other nations’ existing fleets. They could also be very attractive acquisitions for private contractors looking to offer ‘red air’ services. Were they to be made available to Ukraine, they would very likely be snapped up. For now, that’s just one possibility of many, as Greece sets about a radical consolidation of its combat aircraft fleet.

-

Contact the author: [email protected]


Colby Badhwar kommentoi Kreikan (mahdollisesti) myyntiin tulevista hävittäjistä näin:

The F-4s and Mirages are worthless. The F-16C/D Block 30s however, the EU needs to gather funds to buy those for Ukraine right away. They can fit much more powerful radars, which is the biggest limitation of the F-16A/Bs that Ukraine is already receiving.
-


Johon Alex-niminen twitter-tili vastasi näin:

The Greek F-16 Block 30s are not seamlessly compatible with the MLUs that Ukraine is already getting, but their availability and quantity would make them a great get for the UkrAF.

Comparing the Block 30s to the MLUs, there are differences in: engines, radar, cockpit, and airframe

Far as I can tell, remaining HAF F-16C/D Block 30 fleet consists of 32 single seaters (Cs) and 4 two seaters (Ds) for total of 36 aircraft.

Compared to a currently pledged amount of ~70 F-16AM/BM (MLU) for Ukraine.

Note that the U.S. has a small amount of Block 30s in storage.



-

ELI Kreikalla voisi olla 32 kpl F-16C Block 30 and 4 kpl F-16D Block 30 hävittäjiä eli yhteensä 36 kpl.

Suuri kysymysmerkki on tietysti näiden kunto.

Toisaalta jos oletetaan että 50% olisi käyttökelpoisessa kunnossa, silloin se tarkoittaisi 18 kpl kokonaismäärästä ja se toinen 18 kpl voisi toimia elintenluovuttajina tai kunnostuksen / peruskorjauksen jälkeen niistä osa voitaisiin ottaa käyttöön.

Ei mikään merkityksetön määrä siis, suurempaa kokonaisuutta ajatellen.

Toki mistään ei ole päätetty mitään, tämä on pelkkää spekulointia.
 
Lisätäänpä tämä ko. drone listan jatkoksi:

A fragment of a Russian-Iranian kamikaze UAV with the number "Y-978"


Machine gunners of the 58th motorized infantry brigade shot down the Russian Geran-2 (Shahed-131/136) UAV.

While on duty, the "Vygovtsi" heard the characteristic sound of the motor of the projectile plane and opened fire on it with a Browning M2 .50 caliber machine gun. The Russian unmanned aerial vehicle fell in a field without harming anyone. Congratulations to our machine gunners on effective shooting!

Together to victory!
🇺🇦
Simul ad Victoriam!

58 separate motorized infantry brigade named after Hetman Ivan Vyhovskyi

t.me/ok_pivnich1/7465
2.4Kviews
Mar 2 at 14:22


-

Koostin aikaisemmassa viestissäni (LINKKI) Shahed-136 / Geran-2 itsemurhadronejen numeroita.

13.9.2022 - M214

??.9.2022 - M229

20.9.2022 - M205 ja M210

25.9.2022 - M213

6.10.2022 - M260 ja M282

17.10.2022 - M293 ja M294

10.2.2023 - M5??

28.5.2023 - M1062

3.7.2023 - Ы002

5.7.2023 - М1231

3.8.2023 - Ы089

28.9.2023 - K027 (tämä on erityisen hankala, koska päivämäärä on Youtube-videon julkaisun päivä mutta tämä on Ukrainan armeijan esitys jossa ei mainita torjunnan päivää)

29.10.2023 - Ы421

25.11.2023 - Ы792

27.11.2023 - Ы821 ja Ы822

22.12.2023 - Ы1067

9.1.2024 - MJ0 (ensimmäinen Ukrainassa torjuttu Shahed-238 drone)

9.2.2024 - Ы1500

2.3.2024 - Ы978

En osaa sanoa, miksi 9.2.2024 ja 2.3.2024 pudotettujen dronejen numeron ero on näin suuri - aikaväli on noin kolme viikkoa ja "sarjanumeroiden" erotus on 522. Ehkä jostain löytyi vanha drone joka käytettiin pois vasta nyt?

HUOM: twitterissä on väitetty, että Ukraina olisi kieltänyt jakamasta kuvia joissa näkyy torjuttojen dronejen sarjanumero. Tästä syystä esim. wikipediassa on kuvia, joissa sarjanumero on sumennettu. Sama tilanne kun Ukrainan eri viranomaiset ovat jakaneet kuvia, joissa näkyy drone ja sen sarjanumero.

Tämän takia en oleta että tämä lista tulisi päivittymään kovin tiuhaan, toki jos numeroita tulee vastaan niin lisään ne tähän sitä mukaan.

Lisäksi iso HUOM: tällä listalla ei ole yhdenkään Shahed-131 / Geran-1 dronen numeroita vaan nämä kaikki ovat Shahed-136 / Geran-2 dronejen numeroita eli se suurempi drone. Ryssä on kuitenkin todistetusti jatkanut Shahed-131 / Geran-1 dronejen käyttöä ihan näihin päiviin asti.

Lisätäänpä tämä ko. drone listan jatkoksi (lisäsin myös Ы1723-dronen joka löytyi täältä: LINKKI):

Fragment from a Russian-made Shahed labeled “КБ12314.” This is the first time I’ve seen a Shahed whose serial number uses that format.

Previously, the Russian-assembled Shaheds used numbers beginning with “Ы” or “К.”


https://t.me/infomil_live/5220


-

Koostin aikaisemmassa viestissäni (LINKKI) Shahed-136 / Geran-2 itsemurhadronejen numeroita.

13.9.2022 - M214

??.9.2022 - M229

20.9.2022 - M205 ja M210

25.9.2022 - M213

6.10.2022 - M260 ja M282

17.10.2022 - M293 ja M294

10.2.2023 - M5??

28.5.2023 - M1062

3.7.2023 - Ы002

5.7.2023 - М1231

3.8.2023 - Ы089

28.9.2023 - K027 (tämä on erityisen hankala, koska päivämäärä on Youtube-videon julkaisun päivä mutta tämä on Ukrainan armeijan esitys jossa ei mainita torjunnan päivää)

29.10.2023 - Ы421

25.11.2023 - Ы792

27.11.2023 - Ы821 ja Ы822

22.12.2023 - Ы1067

9.1.2024 - MJ0 (ensimmäinen Ukrainassa torjuttu Shahed-238 drone)

9.2.2024 - Ы1500

2.3.2024 - Ы978

4.3.2024 - Ы1723

27.3.2024 - КБ12314

En osaa sanoa, miksi 9.2.2024 ja 2.3.2024 pudotettujen dronejen numeron ero on näin suuri - aikaväli on noin kolme viikkoa ja "sarjanumeroiden" erotus on 522. Ehkä jostain löytyi vanha drone joka käytettiin pois vasta nyt?

Lisäksi tämä tuorein on ensimmäinen КБ-alkuinen ja numero on hyvin suuri, kun vertaa aikaisempiin - mikä saa epäilemään, mistä tässä on kyse.

HUOM: twitterissä on väitetty, että Ukraina olisi kieltänyt jakamasta kuvia joissa näkyy torjuttojen dronejen sarjanumero. Tästä syystä esim. wikipediassa on kuvia, joissa sarjanumero on sumennettu. Sama tilanne kun Ukrainan eri viranomaiset ovat jakaneet kuvia, joissa näkyy drone ja sen sarjanumero.

Tämän takia en oleta että tämä lista tulisi päivittymään kovin tiuhaan, toki jos numeroita tulee vastaan niin lisään ne tähän sitä mukaan.

Lisäksi iso HUOM: tällä listalla ei ole yhdenkään Shahed-131 / Geran-1 dronen numeroita vaan nämä kaikki ovat Shahed-136 / Geran-2 dronejen numeroita eli se suurempi drone. Ryssä on kuitenkin todistetusti jatkanut Shahed-131 / Geran-1 dronejen käyttöä ihan näihin päiviin asti.

-

MUOKKAUS: ketjusta löytyi myös tämä artikkeli (julkaistu 23.2.2024): LÄHDE

https://www.pravda.com.ua/articles/2024/02/23/7443202/

Russia is capable of producing 400-500 Shahed attack drones per month​

YEVHEN BUDERATSKYI, RUDENKO YEVHEN — FRIDAY, 23 FEBRUARY 2024, 11:35
ico_eye.svg
16344

Russia is capable of producing 400-500 Shahed attack drones per month

A PIECE OF A SHAHED DRONE. PHOTO: UKRAINSKA PRAVDA


Russia is capable of domestically producing 400-500 Shahed-type loitering munitions per month.

Source: Andrii Kulchytskyi, Head of the Department of the Kyiv Scientific Research Institute of Forensic Expertise, which studies missiles, artillery and drones of the Russian Federation, in an article by Ukrainska Pravda

Quote from Kulchytskyi: "We have the tail of one of the first Shahed drones of Series K, No. 026. And now we have another one numbered 2600 (shot down over Kyiv in mid-February – ed.). We think they are producing 400-500 of them a month."

Details: Kulchytskyi said that from the first strikes of these drones in the Ukrainian south in the autumn of 2022 up to the present day, the Russians have gone through several logistical and technological phases.

Initially, the Shahed drones, which the Russians call Geran-2, were marked with the letter "M"; these early models were fully produced in Iran.
Later, a series of "black Shaheds" with the letter "Y" appeared – this series undergoing final assembly in Russia from knock-down kits supplied by Iran, with the navigation equipment changed at the assembly site.

Quote from Kulchytskyi: "There is a third series with the letter 'K', which they are launching at Ukraine now. We can call these Russian drones, being fully produced in Russia with domestically-sourced navigation computers and warheads."

Details: Kulchytskyi explained that early-series Shahed drones were equipped with shrapnel in the form of tungsten balls, which retain their shape and durability when subject to the high temperatures of an exploding bomb.

Thousands of the balls were strapped to the hull using wide bands of silicone tape. But later, the Russians abandoned this idea, relying on explosive force alone.

Background:
  • In early February, hackers from the Prana Network group hacked into the mail servers of the Iranian company IRGC Sahara Thunder, which contained an array of data on the production of Shahed-136 attack drones for Russia.
  • In particular, the hackers revealed information about negotiations between the Iranian and Russian sides on the location of production in the Russian Alabuga special economic zone.
  • The hackers stated that the Iranian side listed the starting price of the Shahed as 23 million roubles per unit (about US$375,000). However, during negotiations, the Russians had haggled the price down to 12 million roubles (US$193,000) per unit when ordering 6,000 units or 18 million roubles (US$290,000) when ordering 2,000 units.

-

Artikkelin mukaan K2600-numeron (tai ainakin kyseistä kokoluokkaa olevan numeron) drone olisi ammuttu alas Kiovan yllä helmikuun 2024 puolivälissä.

Minun listalta ei löydy tällaista kuvaa, kuten nähdään ja ainoa K-alkuinen drone on 28.9.2023 julkaistulta videolta (epäselvää, milloin se on ammuttu alas).

Saman artikkelin mukaan ryssä kykenisi valmistamaan 400-500 kpl tällaisia droneja per kuukausi.

Hyvä muistaa että GUR:n Vadim Skibitsky kertoi 15.1.2024 että ryssä käytti 770-780 kpl ja valmisti 330-350 kpl Shahed-dronea joulukuussa 2023. Lisäksi hän kertoi että noin 4% droneista kärsii jonkinlaisen häiriön laukaisun aikana tai pian sen jälkeen. Hän kertoi myös että Yalabugan tehtaalla Venäjällä olisi käytössä ainakin kaksi tuotantolinjaa, mutta valtaosa komponenteista on edelleen ulkomailta tuotuja. LÄHDE
 
Viimeksi muokattu:
Naapuri taas metsästäny natsilapsia leikkipaikalta Harkovassa

The missile struck the playground nestled between two high-rise buildings in Kharkiv‼️ The impact tore off the facades and balconies of the adjacent apartment building. Among the devastation, near one of the entrances lies the lifeless body, reported the correspondent of Suspilne Kharkiv.

The casualty count includes 12 wounded people thus far, with 4 of them being children. Despite the chaos, the first responders keep searching the site
 
Hyvin harvinainen rautapommin / ohjautuvan liitopommin isku Kharkovaan:

Kharkiv was hit for the first time since 2022 with modified ammunition based on the FAB-250.

Details after examination.

One person died and at least 12 were injured.

Damaged residential buildings.

17:20



-

Aika näyttää, jääkö yksittäistapaukseksi vai onko tässä uuden trendin alku.
 
Venäläismedian mukaan Zelenski Argentiinan presidentin virkaanastujaisissa vierailtuaan slakuljetti Buenos Airesista Kiovaan 300 kiloa kokaiinia. Lähteenä on The Intel Drop joka on venäläispropagandaa suoltava "islantilainen media".

Media: Zelensky exported 300 kilograms of cocaine from Argentina​

The plane of Ukrainian President Vladimir Zelensky smuggled 300 kg of cocaine when the head of the Kyiv regime arrived at the inauguration of Argentine leader Javier Miley. The Icelandic publication Intel Drop writes about this.

The article notes that one of the international drug cartels operating in Argentina organized the delivery of drugs for the Ukrainian government. The cargo was delivered through Buenos Aires airport on board the Zelensky diplomatic mission flight.

In their investigation, the newspaper's journalists suggested that Zelensky's plane may have been only the first attempt by the Ukrainian government to reorganize drug trafficking through Eastern Europe.

President Miley announced a visit to Kyiv planned for the summer, the authors of the material added.
https://www.mk.ru/politics/2024/03/27/smi-zelenskiy-vyvez-iz-argentiny-300-kilogramm-kokaina.html
 
Hyvin harvinainen rautapommin / ohjautuvan liitopommin isku Kharkovaan:

Kharkiv was hit for the first time since 2022 with modified ammunition based on the FAB-250.

Details after examination.

One person died and at least 12 were injured.

Damaged residential buildings.

17:20



-

Aika näyttää, jääkö yksittäistapaukseksi vai onko tässä uuden trendin alku.

Itseasiassa näyttää siltä että käytettiin tuoreempaa ja siten harvinaisempaa UMPB lentopommia eli sellaista jossa on "avustinmoottori" ja sen ansiosta laukaisuetäisyyksi kerrotaan tässä noin 90km eli selvästi enemmän kuin UMPK-kitillä varustettu perinteinen ohjautuva liitopommi (sen pudotusetäisyys taisi olla 45-60km, jos en muista väärin)

During the attack on the residential area of Kharkiv, Russians could use the D-30 UMPB: the distance of its operation is approximately 90 km, — OVA.

🤬 It is smaller than KAB, but the destructive force is quite serious and powerful.

⚠️ 4th photo - UMPB from Donetsk region.


 
Ilmeisesti tämä
"Stimson’s ‘best friend’ in the Russian army is fellow Brit Minnis, a former National Front member and convicted criminal from Chippenham, Wiltshire.
"
 
Venäläismedian mukaan Zelenski Argentiinan presidentin virkaanastujaisissa vierailtuaan slakuljetti Buenos Airesista Kiovaan 300 kiloa kokaiinia. Lähteenä on The Intel Drop joka on venäläispropagandaa suoltava "islantilainen media".

https://www.mk.ru/politics/2024/03/27/smi-zelenskiy-vyvez-iz-argentiny-300-kilogramm-kokaina.html
Totenako tuon linkin uutista pidät?

Kommentoi edes jotenkin näitä "uutisia", muutoin nämä ovat pelkkää ryssänprokandaa jota jaat.
 
Lukashenkoa ei turhaan kutsuttu "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi": hänen pitkä valtakautensa kertoo siitä ettei hän ole täysi hölmöläinen vaan hallitsee valtapelin. Minun on vaikea uskoa että olisi antanut omistaan ilmaiseksi, vaan jotain hänelle on annettu tai luvattu vastineeksi.
Tai kenties vain muistutettu siitä että hän on vain elinikäinen presidentti..
 
Back
Top