Ukrainan konflikti/sota

No niin.... tästä saisikin hyvän vedon aikaiseksi vaikka en haluaisikaan olla ns. "voittaja" vaan kärsiä rökäle tappion ja olla täysin väärässä

Kannattaa huomata, että Krimin valtaaminen oli niin selvä signaali jopa kuuluisalle Sokealle Reetalle, että sen on täytynyt poikia tiettyä toimeliaisuutta. Valmiuteen liittyvät asiat ovat vain niin visusti salattavia ja hyvin pitkälle myös siviiliyhteiskunnalle "näkymättömiä", että niitä on kehnon hankala hahmottaa.

Ukraina oli Maidanin aikaan ja sen jälkeen käytännössä hajoava valtio, mitä sillä kulloinkin tarkoitetaan sitten. Se on kuitenkin väitteenä de facto. Joka tapauksessa niin Krim kuin Itä-Ukrainakin olivat liian löysällä kasakan ottaa. Valmisteluja oli varmasti tehty jo pitkään ja vastarinnan puuttuminen loi venäläiselle osapuolelle herkullisen ja pehmeän kohteen. Itä-Ukrainassa pistintä työnnettiin niin kauan eteenpäin, kunnes se alkoi ottaa kiinni kylkiluihin. Sitten jäädytys ja aika ajoin hivutellaan vähän lisää.....Suomen osalta näin ei onnistuneesti voida toimia, pitää räätälöidä joku muu konsepti.
 
Suomi on demokraattinen yhteiskunta ja kuka tahansa kansalainen voi tehdä oikeuskanslerille tai Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun ja poliisille esitutkintapyynnön siitä, onko JB syyllistynyt valtion virkamiehenä virkavirheeseen tässä tapauksessa tai aikaisemmissa. Suomen lainsäädäntö antaa yksittäisille kansalaisille tutkia valtion virkamiehien toimia.

Oikeusasiamiehelle voi tehdä kantelun, mutta kukaan virkamies ei sitä pelkää. Päätöksissä on korkeintaan paheksuntaa ja tukkapöllyä, ei mitään muuta. Olen itse asioinut oikeusasiamiehen kanssa muutamia kertoja + lukenut muitakin tapauksia. Mielestäni täysin turha posti Suomessa ja voitaisiin hyvin lakkauttaa.

Poliisille voi tehdä rikosilmoituksen, mutta tavallinen kansalainen pelkää sitä käsittelyä liikaa, ei vaan rohkeus riitä. Tyypillistä suomalaisille on se että kiukkutilanteessa vain puristetaan nyrkkiä taskussa, mutta muuhun toimeen ei into riitä. JB tapauksessa kynnystä nostaa vielä se, että kaveri on kokenut rikosilmoitusten tekijä vähän sinne sun tänne ja jos henkilö x tekee ensin ilmoituksen JB:stä, niin kohta seuraa perässä ilmoitus perättömästä rikosilmoituksesta itselle alkuperäiselle ilmoittajalle. En tietenkään arvioi tällaisen ilmoituksen menestymistä sen enempää, mutta kysynpä vaan kuka haluaa hankkia tällaisia päänsärkyjä itselleen? Aika harvalla todellisuudessa on motivaatiota lähteä kilpasille JB kanssa.

Mistään sellaisesta ei kannata tehdä rikosilmoitusta, josta ei ole säädetty rangaistusta. Ja näyttö pitää olla hankittu valmiiksi, jotta case ylittää syytekynnyksen.
Käytän yllä selkeyden vuoksi termiä rikosilmoitus, koska jos ilmoituksen tekijä otsikoi ilmoituksensa "tutkintapyynnöksi", niin virkakielessä se kuitenkin käännetään suoraan rikosilmoitukseksi ja menettely on sen mukainen.

Tältä pohjalta kannattaa katsella nettiuhoamista jos jollekin sellainen tulisi mieleen.

.
 
Tuohon dosentuurihommaan sen verran, että nykypäivänä se on pelkkä arvonimi, jota ei voi tietääkseni pois viedä yhtään millään. Dosentti ei ole välttämättä käytännössä missään tekemisissä yliopiston kanssa. Tämä yksi dosentti ei ole ollut enää vuosiin missään tekemisissä Itä-Suomen yliopiston tai Helsingin yliopiston kanssa. Muistaakseni jompi kumpi joskus jopa selvitti mahdollisuutta dosentuurin perumiseen, mutta totesi, että ei onnistu. Joka tapauksessa jokainen tieteen ihanteiden päälle vähänkään ymmärtävä tajuaa, että ukon ura tiedemiehenä on ohi ja uskottavuus mennyt aikoja sitten.
 
Yleisesti tarkasteltuna dosentin puuhat mahdollistaa Suomen laki, joka edellyttää tiettyjen tempausten osalta valmiustilalain voimassaoloa ennenkuin ne ovat rikoksia.
Mielestäni tätä asiaa olisi syytä tarkastella ja miettiä, olisiko lainsäädäntöä syytä muuttaa. Fakta on, että rauhanajan lakien ollessa voimassa, voi tässä maassa laillisesti puuhata aikamoisia juttuja, käytännössä hyvin räikeästikin Suomen etujen ja turvallisuudenkin vastaisesti.
 
Donetsk, taitaa olla lentokentän eli Piskyn suunta.
 
Venäjän ei ole mitään järkeä yrittää edetä naapurimaiden alueille ja menettää kaikki sitten, kun Venäjän federaatio romahtaa. Aluevaltauksilla saa vain Pyrrhoksen voiton. Talouden vakauden ja perustan varmistaminen on tärkeämpää kuin triumfaalisten aluevaltausten yrittäminen.
 
Viimeksi muokattu:
Yleisesti tarkasteltuna dosentin puuhat mahdollistaa Suomen laki, joka edellyttää tiettyjen tempausten osalta valmiustilalain voimassaoloa ennenkuin ne ovat rikoksia.
Mielestäni tätä asiaa olisi syytä tarkastella ja miettiä, olisiko lainsäädäntöä syytä muuttaa. Fakta on, että rauhanajan lakien ollessa voimassa, voi tässä maassa laillisesti puuhata aikamoisia juttuja, käytännössä hyvin räikeästikin Suomen etujen ja turvallisuudenkin vastaisesti.

Liekö tämä kyseinen herra edes nykyisin enää Suomessa majaansa pitää. Jos touhuaa Moskovasta käsin, niin hankala kai se on puuttua.
 
1e4EO+

UBdM+

Militantit Donbassissa vilautti roskaauton, tai mitä se onkin, jonka sisällä on kranattiheitin 82 mm "Vasiljok", jolla ne tulittaneet jo puoli vuotta asutuksia Donetskissa ja Avdeevkassa. Tästä liikkunut paljon huhuja ja nyt se on täällä.
http://censor.net.ua/photo_news/347...polgoda_obstrelivayut_jilye_kvartaly_donetska
Tämä video jo talvesta,ja venäläisten terroristien - "novorossien" tekemä, mutta leikattu. Venäläiset terroristit liikkuttelevat autoa asutuksien kesken ja tulittavat ne, ihmisien kaikkinen, jotta sitten voi esitellä tämä ukrainalaisten tekemäksi. Huom musiikki, juuri tälläistä dramaattista musiikkia ne ovat soittaneet omien hysterian levittämisvideoilla tyylin "kauheata, kansalaiset, sota on tullut, fasisteja pitää tappaa, pyhä sota, me ollaan pelästäijät, sankarit".

Nyt kännykällä hyvin pikaisesti. Näytin kuvia roska-autosta L:lle ja hän kuvan nähdessään kertoi, että jo vuosi sitten Donetskissa partioi säännöllisesti vastaava ajoneuvo ja hän on itsekin kyseisen kuorma-auton nähnyt, jossa oli avautuva katto jolloin krh:lla kyettiin tulittamaan huomaamatta siviilikohteita. Kerran hän näki ajoneuvon aktiivisessa toiminnassa ampuvan pari kranaattia Leninskin ja Kirovskin rajoilla ja sitten jatkavan matkaa. Se oli ja on likaista sotaa ja L:llä olisi kerrottavana vaikka millaisia vähemmän mukavia juttuja viime vuoden keväältä ja kesältä.

vlad
 
Tuohon dosentuurihommaan sen verran, että nykypäivänä se on pelkkä arvonimi, jota ei voi tietääkseni pois viedä yhtään millään. Dosentti ei ole välttämättä käytännössä missään tekemisissä yliopiston kanssa. Tämä yksi dosentti ei ole ollut enää vuosiin missään tekemisissä Itä-Suomen yliopiston tai Helsingin yliopiston kanssa. Muistaakseni jompi kumpi joskus jopa selvitti mahdollisuutta dosentuurin perumiseen, mutta totesi, että ei onnistu. Joka tapauksessa jokainen tieteen ihanteiden päälle vähänkään ymmärtävä tajuaa, että ukon ura tiedemiehenä on ohi ja uskottavuus mennyt aikoja sitten.

Helsinki selvitti ainakin julkisesti mahdollisuuden purkuun. Itä-Suomen yliopistosta (sai Joensuun yliopistoon aikanaan) tai Turusta ei ole kuulunut mitään. Dosentuuri annetaan lähes kaikille väitelleille, jotka jatkavat tutkijoina (muistaakseni vaatii yhden virallisen julkaisun tai vastaavan suoritteen väikkärin jälkeen). Opetusvelvollisuutta tai -oikeutta ei ole. Rahaa yliopisto ei dosentille automaattisesti anna, ainoastaan sovituista töistä, kuten opetuksesta.

Kelvollisuuden dosentiksi arvioi kaksi tiedemaailman jäsentä. Heidän nimiään ei julkisuuteen anneta. Bäckmanin arvioijat Joensuussa totesivat, että näyttöä puolesta ja vastaan löytyy. Toinen arvioija oli esim. sitä mieltä, että kaikkia Bäckmanin ilmoittamia julkaisuja ei löydy, samoin kritisoi yleisönosasto kirjoitusten esittämisen vertaisarvioituina tieteellisinä julkaisuina.
 
Oikeusasiamiehelle voi tehdä kantelun, mutta kukaan virkamies ei sitä pelkää. Päätöksissä on korkeintaan paheksuntaa ja tukkapöllyä, ei mitään muuta. Olen itse asioinut oikeusasiamiehen kanssa muutamia kertoja + lukenut muitakin tapauksia. Mielestäni täysin turha posti Suomessa ja voitaisiin hyvin lakkauttaa.

Poliisille voi tehdä rikosilmoituksen, mutta tavallinen kansalainen pelkää sitä käsittelyä liikaa, ei vaan rohkeus riitä. Tyypillistä suomalaisille on se että kiukkutilanteessa vain puristetaan nyrkkiä taskussa, mutta muuhun toimeen ei into riitä. JB tapauksessa kynnystä nostaa vielä se, että kaveri on kokenut rikosilmoitusten tekijä vähän sinne sun tänne ja jos henkilö x tekee ensin ilmoituksen JB:stä, niin kohta seuraa perässä ilmoitus perättömästä rikosilmoituksesta itselle alkuperäiselle ilmoittajalle. En tietenkään arvioi tällaisen ilmoituksen menestymistä sen enempää, mutta kysynpä vaan kuka haluaa hankkia tällaisia päänsärkyjä itselleen? Aika harvalla todellisuudessa on motivaatiota lähteä kilpasille JB kanssa.

Mistään sellaisesta ei kannata tehdä rikosilmoitusta, josta ei ole säädetty rangaistusta. Ja näyttö pitää olla hankittu valmiiksi, jotta case ylittää syytekynnyksen.
Käytän yllä selkeyden vuoksi termiä rikosilmoitus, koska jos ilmoituksen tekijä otsikoi ilmoituksensa "tutkintapyynnöksi", niin virkakielessä se kuitenkin käännetään suoraan rikosilmoitukseksi ja menettely on sen mukainen.

Tältä pohjalta kannattaa katsella nettiuhoamista jos jollekin sellainen tulisi mieleen.

.

Itselläni ei ole vastaavia kokemuksia kanteluista. Niihin on kyllä tartuttu, kunhan asiansa perustelee kunnolla. Jos kantelusta tulee virkamiehelle huomautus tai se "tukkapölly", sen jälkeen poliisilla on pointti puuttua asiaan. Prosessi on pitkä, mutta enemmän se on työteliäs kantelun kohteelle.

En ole myöskään ollenkaan samaa mieltä siitä, että tutkintapyyntö käännetään rikosilmoitukseksi. Nimenomaa poliisi ei virkakielessään noin tee. Tutkintapyynnössä ei ketään syytetä vaan pyydetään poliisia tutkimaan onko asiassa aihetta syyttää vaiko eikö. Tutkinnan kohde ei voi sitä käyttää syynä omiin vastatoimiinsa.

Katsantokanta tietenkin riippuu omista kokemuksista. Minulla kokemukset ovat positiivisia.

Mitä tulee siihen, että jos kansalaiset eivät tohdi nostaa mitään juttua ketään virkamiestä vastaan. No jaa. Ehkä kansa on sitten ansainnut kohtalonsa ja saa valtiohallinnossa tapahtuvan virallisen trollaamisen palkinnokseen.

Johannes
 
Viimeksi muokattu:
Tuohon dosentuurihommaan sen verran, että nykypäivänä se on pelkkä arvonimi, jota ei voi tietääkseni pois viedä yhtään millään. Dosentti ei ole välttämättä käytännössä missään tekemisissä yliopiston kanssa. Tämä yksi dosentti ei ole ollut enää vuosiin missään tekemisissä Itä-Suomen yliopiston tai Helsingin yliopiston kanssa. Muistaakseni jompi kumpi joskus jopa selvitti mahdollisuutta dosentuurin perumiseen, mutta totesi, että ei onnistu. Joka tapauksessa jokainen tieteen ihanteiden päälle vähänkään ymmärtävä tajuaa, että ukon ura tiedemiehenä on ohi ja uskottavuus mennyt aikoja sitten.

Yleisesti: virkarikoksesta voidaan tuomita max 2 vuotta vankeutta. Ja jos virkarikos on törkeä, max 10 vuodeksi vankeuteen. Mikä tarkoittaa sitä, että syyteoikeus vanhenee 5 vuodessa tai vastaavasti 10 vuodessa. Ei ole väliä onko henkilö enää virassa vaiko eikö. Ehkäpä liiankin yleinen luulo, että jos henkilö ei enää hoida virkaa, hän on päässyt pälkähästä.

Ei minulla muuta tähän asiaan.

Johannes
 
tällaiseen törmäsin ja varmaan sopii parhaiten tälle säikeelle Kanervan roolista ETYJ:ssä

Venäjän informaatiosodassa ovat kaikki keinot käytössä....mikään ei ole liian likaista tai arveluttavaa vaan kaikkea käytetään mitä irti saadaan.

http://finnsanity.blogspot.com/2015/08/kanervan-korruptioverkosto-paljastetaan.html

perjantaina, elokuuta 14, 2015
Kanervan korruptioverkosto paljastetaan Venäjän televisiossa


"Kala mätänee päästä"

- Venäjän ohjelma Etyjin Ilkka Kanervasta (osin suomeksi)- Venäläinen ohjelma "ETYJ: kala mätänee päästä" kertoo korruptoituneesta ja rinnakaiselämää viettävästä Etyin parlamentaarisen yleiskokouksen puheejohtaja Ilkka Kanervasta - mm. naissotkut ulkoministerinä, oikeudenkäynnit, vaalirahoitussotkut, vapaamuurarius ja salaseurat, 50-vuotisjuhlasotkut ja miten miten Kanerva aktiivisesti antaa väärää tietoa Donbassista eurooppalaisille kolleegoilleen."


Saat automaattikäännöksen ratassymbolin takaa, englanniksi selkeämpi käännös
 
Alempana linkki juttuun joka kannattaa lukea!

Hintalapun piti olla Venäjälle liikaa jo Krimin jälkeen. Mutta, rahaa sotaan näyttää vaan riittävän.

Onko Putinin tavoite saada Ukraina romahtamaan? Samalla länsimaita lyödään navan alle Kiovan kautta, syömällä sen lautaselta.

----

Pakotteet ja etenkin ”vastapakotteet” ovat huonontaneet Venäjän yleistä taloustilannetta.

Nykyhetki on tärkeämpi ympäristössä, jossa omistusoikeudet ovat hauraat. Ja nykyhetkeen pakotteet eivät yllä.

Venäjän talouden yksipuolisuus on Kremlille vahvuus.
http://www.politiikasta.fi/artikkeli/venäjän-talouden-yksipuolisuus-kremlille-vahvuus
 
tällaiseen törmäsin ja varmaan sopii parhaiten tälle säikeelle Kanervan roolista ETYJ:ssä

Venäjän informaatiosodassa ovat kaikki keinot käytössä....mikään ei ole liian likaista tai arveluttavaa vaan kaikkea käytetään mitä irti saadaan.

http://finnsanity.blogspot.com/2015/08/kanervan-korruptioverkosto-paljastetaan.html

perjantaina, elokuuta 14, 2015
Kanervan korruptioverkosto paljastetaan Venäjän televisiossa


"Kala mätänee päästä"

- Venäjän ohjelma Etyjin Ilkka Kanervasta (osin suomeksi)- Venäläinen ohjelma "ETYJ: kala mätänee päästä" kertoo korruptoituneesta ja rinnakaiselämää viettävästä Etyin parlamentaarisen yleiskokouksen puheejohtaja Ilkka Kanervasta - mm. naissotkut ulkoministerinä, oikeudenkäynnit, vaalirahoitussotkut, vapaamuurarius ja salaseurat, 50-vuotisjuhlasotkut ja miten miten Kanerva aktiivisesti antaa väärää tietoa Donbassista eurooppalaisille kolleegoilleen."

Kyseessä on hyvin tyypillinen ensisijaisesti Venäjälle ja venäläisille suunnattu mustamaalauskampanja ETYJ:iä kohtaan, mutta samalla tätä voidaan pitää eräänlaisena hybridisotaan liittyvänä toimena kyseistä järjestöä kohtaan mutta yhtälailla Ilkka Kanervaa ja Suomea, näin pyritään heikentämään Kanervan tekojen kautta myös Suomen uskottavuutta (ja etenkin kun se on osin suomeksi, tämä on näiltä osin kohdistettu muuallekin kuin pelkästään Venäjälle - hyväuskoisille hölmöille Suomeen) eli voidaan sanoa, että kyseessä on jonkin sortin aktiivinen toimi Suomea vastaan - olkoon termi sitten hybridisotaa tai pelkkää disinformaation levittämistä, mutta tavallaan tällaisia pidän olennaisesti ongelmallisempina Suomen ja länsimaisten yhteisöjen kannalta mitä Johan Bäckmanin, sikäli raivostuttavia ja valheellisia, kohuja Suomen harjoittamasta venäläislasten syrjinnästä ja laittomista huostaanotoista.

ETYJ:ä sivuten, pohtikaapa miksi Venäjän СЦКК eli STsKK (eli Российские офицеры из состава Совместного центра по координации и контролю) pyrkii pääsemään ensinnä paikalle tulitaukorikkomuksissa, etenkin "kansantasavaltojen" alueella ja miksi vastaavasti OSCE:n tarkkailijoiden matkantekoa viivytetään, blokataan tms.

STsKK eli engl. Joint Centre for Monitoring and Coordination the Ceasefire. Venäjän СЦКК johdossa sattuu olemaan Venäjän asevoimien korkea-arvoinen upseeri, esim. tammikuussa Debaltsevon taisteluiden aikana johdossa oli kenraalimajurin arvoinen upseeri.

vlad.
 
Toisille riitttää rahaa ja toisille ei. Nämä vastapakotteetkin näyttäisivät ensialkuun aika järjettömiltä, "pidätän hengitystäni kunnes teette kuten haluan" tyyppiseltä tempulta mutta Venäjäpäs ei olekaan tavallinen maa.

Venäjää vastaan suunnatut talouspakotteet on suunniteltu ja pyritty toteuttamaan niin että ne kohdistuvat kaikkein kipeimmin Venäjän valtaeliitiin arimpaan paikkaan eli lompakkoon. Tavallisen rivikansalaisen elämään niillä ei ole suurempaa vaikutusta. Jos homma olisi mennyt suunnitellusti, eliitin kurmoottaminen olisi voinut jopa lietsoa vahingoniloa revikansalaisten keskuudessa ja lyönyt kiilaa kahden kerroksen väliin.

Kieltämällä verovaroin avokätisesti subventoidun ylijäämäruoan tuonnin länsimaista, Putin iski kaikkein kipeimmin omiin kannattajiinsa eli Venäjän kouluja käymättömään ja maailman menosta tietämättömään köyhälistöön, porukkaan joka muutenkin elää toimeentulon äärirajoilla. Homman juju on siinä että tämä porukka on uutistarjonnassa täysin Kreml-vetoisen television varassa ja syntynyt tilanne voidaan esittää johtuvan pelkästään länsimaiden pahasta tahdosta. Kremlin uutisissa tuskin hirveän suureen ääneen sanotaan että elintarviketuonnin takkuaminen johtuu Putinin ukaasista. Siksi äskettäin median valokiilassa suurieleisesti tehdyt elintarvikekuormien tuhoamiset olivat pahemman luokan möhläys koska jokaisen slobovorskilaisen mummonmökin telkkarissa näkyi välähdys jostain sellaisesta joka voi pistää hitaammankin iivanan vetämään viivaa pisteestä A pisteeseen B televisiosta annetun ohjeistuksen vastaisesti.

Niitä, joilla on rahaa ja suhteita (ovat yleensä kytköksissä toisiinsa) vastapakotteet eivät haittaa. Muistan lukeneeni virallisen arvion siitä että viranomaisten takavarikkoihin päätyy vain noin 10% "laittomasta" elintarviketuotannosta. Saarron kiertämiseen on monet keinot ja venäläinen virkamies on tunnetusti kykenevä kääntämään katseensa toisaalle sopivaa korvausta vastaan. EU:n subventoimat maataloustuotteet virtaavat edelleen venäläisiin ruokapöytiin, nyt vain huomattavasti korkeampaan hintaan. Ainoa porukka joka on jäänyt tästä markkinatilanteesta osattomaksi ovat tyhmänrehelliset suomalaiset jotka kaikesta päätellen kuolevat mieluummin vaikka nälkään kuin muuttavat totuttuja toimintatapojaan ja ryhdy myymään tuotteitaan Valko-Venäjän tai -stanien biznezmiehille. Kirotaan sen sijaan EU:a ja vaaditaan markkaa takaisin!

Kyllähän kauppasaarrossa olisi paljon järeämpiäkin aseita käytettävissä mutta niiden käyttöä, kuten muitakin massatuhoaseita harkittaessa, sivullisten uhrien välttäminen pitää varmistimet päällä. Venäläisten rahaliikenteen katkaiseminen sulkemalla venäläispankit ja -yritykset kv. maksujärjestelmän ulkopuolelle pudottaisi Venäjän talouden hyvin nopeasti oravannahka-aikaan. Lääkkeiden ja lääketieteellisen teknologian vientikielto pistäisi tuonen viikatteen viuhumaan kuin Leningradin piirityksessä. Vaikutukset osuisivat pääosin syytömiin sivullisiin.

En usko että meille on kerrottu ihan kaikkea niistä tempuista mitä talouspakotteiden saralla on tehty. Veikkaanpa että viimeistään kymmene vuoden sisään luettavaksemme tulee useampiakin kirjoja siitä, millaisia löytöjä Kremlin piilotettujen miljardien metsästäjät ovat tehneet. Putinin ja hänen lähipiirinsä veroparatiiseihin piilotetun omaisuuden löytäminen ja jäädyttäminen olisi tässä kädenväännössä suurin piirtein ydinaseiskua vastaava liike. Kaikkein hienostunein temppu olisi tehdä viimeistä napinpainoa vaille valmiiksi kaikki valmistelut off-shore omaisuuksien deletoimiseksi ja sitten lähestyä vaivihkaa tilin omistajaa ilmoituksella että olemme asettaneet lukkopihdin leuat palliesi ympärille ja jos et tee kuten sanomma niin naps.

En usko millään että Putin saa Ukrainaa polvilleen edes täysimittaisella sodalla, sen verran sitkeiksi ja päättäväisiksi ukrainalaiset ovat osoittautuneet. Ulkopuolisin voimin tuon kokoista kansaa ei kyykkyyn saa eikä sisältäkään taida löytyä voimia jotka pystyisivät enää ajamaan Ukrainaa Kremlin helmoihin. Putinin hallinnon säilymisen kannalta olisi elintärkeää löytää tapa jolla he voisivat irroittautua Ukrainan kriisistä kasvonsa säilyttäen mutta Putinin egolle tämä taitaa olla ylivoimainen haaste. Donetskista lähtö kun olisi tappion tunnustamista. Aika vaan ei ole Putinin puolella, talouden vaikeudet kasaantuvat, sotilaita kaatuu ja Ukrainan taistelukyky sekä -tahto vahvistuvat päivä päivältä. Putin ei taatusti suostu vapaaehtoisesti häipymään historian hämärään joten jonkinmoinen rytinä on odotettavissa ennen kuin tästä hukkapätkästä päästään eroon.
 
http://www.independent.co.uk/news/w...-as-russia-sends-in-more-troops-10457571.html

Ukraine fears 'big war' as Russia sends in more troops

lainaus:

"Military authorities in Ukraine believe the number of Russian troops within and close to its borders has risen to more than 50,000, raising fears of a substantial escalation in the conflict raging in Ukraine's eastern regions.

Almost 9,000 Russian Federation Armed Forces personnel are believed to be based inside Ukraine, according to reports from the country’s National Security and Defense Council (NSDC) seen by The Independent on Sunday. The rest are based in the neighbouring Rostov region of Russia, including mechanised assault units and communications command systems.

This is in addition to 33,400 so-called “illegal armed formations” of Russian-backed separatist soldiers inside eastern Ukraine, with 400 main battle tanks and close to 2,000 armoured troop carriers reported to be at “full combat readiness”.

Western countries have repeatedly accused Russia of becoming involved in the conflict, a claim Moscow has denied – despite what Ukraine and other observers see as evidence of troop build-up."


loput linkistä
 
En ole myöskään ollenkaan samaa mieltä siitä, että tutkintapyyntö käännetään rikosilmoitukseksi. Nimenomaa poliisi ei virkakielessään noin tee. Tutkintapyynnössä ei ketään syytetä vaan pyydetään poliisia tutkimaan onko asiassa aihetta syyttää vaiko eikö.

Poliisin nimikkeistössä ei ole terminä tutkintapyyntö vaan se on rikosilmoitus. Kansanomaisena terminä tutkintapyyntö on käytössä ja sitä käyttää mm lehdistö.
Google ja wikipedia auttavat tarvittaessa hieman eteenpäin.
 
Toisaalta, ajankohta voi olla tietoisesti valittu taktiikka. On odotettu tarkoituksella, että toimittajat ovat poistuneet.
Näin luodaan väkivallan uhkaa toimittajille, jotka joutuvat ottamaan sen huomioon omassa liikkumisessaan. Ei ole siten liikaa ulkopuolisia todistajia konnuuksista kertomassa.

Kukaan muu kuin HS ei tiennyt matkan kestoa. Se, joka yritti aiheuttaa heille haittaa ja vahinkoa, oli todennäköisesti lukenut jutun, josta ei ollut yhtä mieltä.
 
Back
Top