Uusi taistelijan ase

Optiikkaa ei ehkä kannata ostaa ollenkaan niille, jotka kantavat asetta lähinnä itsepuolustukseksi. Kun uusia rynnäkkökiväärejä hankitaan, olisi pitkällä aikavälillä luultavasti halvinta ostaa yhtä asetta kaikille. Perustelen tätä sillä, että patruunakulut laskevat pienemmän kaliberin myötä ja kahden rinnakkaisen järjestelmän pitäminen ei sekään ole ilmaista. Samaten käytännön ongelmat puhuvat yhden aseen mallin puolesta; kumpi ase koulutetaan P-kaudella, 7,62 RK vai 5,56 RK? Jos ase vaihtuu koulutuksen edetessä, täytyy varusmies opettaa uuden aseen käyttöön (purku, huolto, totuttelu jne.), mikä syö koulutusaikaa turhaan. Periaatteessa 5,56 RK toki vaikuttaisi hyvältä valinnalta P-kaudelle, koska rekyyli on pienempi, mutta toisaalta nämä aseet olisi tarkoitettu terävälle kärjelle, jolloin tuosta korostuneesta koulutuskäytöstä aiheutuva kuluma olisi hyvin haitallista tosipaikan tullen.

Patruunavaraston uusimisenkaan ei tarvitse olla niin kallista. Yhdysvalloissa on valtavat ylijäämämarkkinat, eiköhän sinne valuisi meidänkin patruunamme. Toki he eivät ehkä odota ylijäämältä aivan suomalaista laatua, mutta merkittävä osa patruunoiden uusimisen kustannuksista saataisiin varmasti takaisin myymällä vanha varasto pois, onhan 7,62x39 mm kalliimpi valmistettava kuin 5,56x45 mm jo ihan raaka-aineidensa puolesta.

Omasta mielestä tuolla uusittaisiin sama virhe joka tehtiin RK:n osalla. Eri tehtävissä henk.koht. aseella on erilaisia vaatimuksia. Kompromissi on todennäköisesti huono kaikessa. Tasajako, tai tasapäistäminen ei ole hyvästä.
Korkeintaan aseperheellä voitaisiin kattaa eri käyttäjäryhmän tarpeet. Toki varusteilla täytetään osa eri tarpeista.
 
Epäilen että suurin kuluerä tulee sodanajan varastojen uusimisesta ammuksien suhteen. Kun on joskus huollossa katellut listoja pelkästään siitä millä määrällä lähetään ekaan taisteluun, ja kuinka paljon näitä lähtijäitä on...

Toki kuinka paljon per laaki voi maksaa

Olemme käyneet tästä keskustelua aiemminkin, mutta mielestäni asia on varsin selvä. Ensinnäkään kaikki miehet eivät suinkaan ammu 90 patruunaa vuorokaudessa (lukemani perusteella tuo on yksi tuliannos, joskin niitä on yleensä useampi matkassa). Moni tykkimies, kuljettaja tai asfaltinkeittäjä tuskin ampuu laukaustakaan koko sodan aikana. Etulinjan kiväärimiehellä voi sitten kuluakin moninkertaisesti per vuorokausi, mutta käytetään keskimääräisenä kulutuksena 90 patruunaa per taistelija per vuorokausi.

Päiväkulutus: 230 000 * 90 patruunaa = 20 700 000 patruunaa

Jokainen voi päättää itse, monenko päivän sotaa on järkevää odottaa, mutta kahden viikon kulutus olisi 14 * 20 700 000 patruunaa = 289 800 000 patruunaa. Jos päälle yhdistetään lisähankinnat tilanteen kiristyessä, ei tuo ole aivan toivoton määrä. Meillä tullee muusta materiaalista pulaa ennen kuin rynnäkkökiväärin patruunat loppuvat.

Mitä patruunat maksavat? M855 spekseihin ladattu patruuna näyttää maksavan $5203,03 per 12 500 patruunan tynnyri, eli noin $0,42 per patruuna. Euroissa yhden patruunan hinnaksi tulee 0,33 €. Tuo kahden viikon annos maksaisi siten 95 634 000 €, eli alle sata miljoonaa euroa. Vaikka patruunoita ostettaisiin kaksinkertaisesti esittämääni määrään nähden, puhuttaisiin silti alle 200 miljoonan euron patruunalaskusta.

Mitä rynnäkkökiväärit sitten maksavat? Siviilihinnat vaihtelevat paljon ja niistä on huono vetää johtopäätöksiä, mutta M4A1 maksoi yhdysvaltalaishallinnolle yli 1200 dollaria vuonna 2010 (ja voimme käyttää sitä jonkinlaisena lähtökohtana) ja pari vuotta myöhemmin vajaa 700 dollaria. Hinnan alentuminen liittynee muuhunkin kuin kilpailuttamiseen, ja oletettavasti haluamme parempaa kuin perusarskan (ei sillä, että siinä olisi jotakin vikaa; hinta-laatu suhde on varmasti hyvä). Tällöin arvioin euromääräisen kustannuksen per ase olevan helposti tuhannen euron luokkaa. Viimeistään lippaat, puhdistusvälineet ja pienet varaosat varmistavat hinnan nousemiseen tonniin, jopa puoleentoista tai kahteen riippuen valittavasta aseesta.

Rynnäkkökiväärien minimihinta: 230 000 * 1 000 € = 230 000 000 € eli 230 miljoonaa euroa.

Vaikka patruunoita ostettaisiin tuplasti enemmän kuin esitin (90 --> 180 per taistelija per vuorokausi 14 vuorokauden ajaksi), jää lasku alle 200 miljoonan euron. Rynnäkkökiväärit sen sijaan ylittävät selvästi 200 miljoonan euron rajan, ja niitä todennäköisesti tarvitaan enemmän kuin yksi per taistelija.


Omasta mielestä tuolla uusittaisiin sama virhe joka tehtiin RK:n osalla. Eri tehtävissä henk.koht. aseella on erilaisia vaatimuksia. Kompromissi on todennäköisesti huono kaikessa. Tasajako, tai tasapäistäminen ei ole hyvästä.
Korkeintaan aseperheellä voitaisiin kattaa eri käyttäjäryhmän tarpeet. Toki varusteilla täytetään osa eri tarpeista.

Mitä tarkoitat? PDW tyyppisiä aseita on mainostettu kovasti, mutta mitä merkittäviä käyttäjiä ne ovat saaneet erikoisjoukkojen ulkopuolella? Norja on yksi harvoja mieleeni tulevia valtioita, joissa niitä (MP7) jaetaan ilmeisen laajamittaisesti. Muuten ne eivät ole saaneet kovin mittavaa suosiota.

Minusta näyttää siltä, että rynnäkkökivääri eri muodoissaan jatkaa voittokulkuaan. Toki MP7 ja P90 et al. ovat hyvännäköisiä, mutta sotimisessa ulkonäön pitäisi olla viimeinen asia. Otan esimerkin siitä, miten mahdollisesti jakaisin aseperheen eri mallit: SCAR-L Standard (14" piippu) toiseen linjaan tykistölle ja huollolle ja karbiinista hyötyville taistelujoukoille (panssari- ja kaupunkijääkärit, sotilaspoliisit), SCAR-L Short (10" piippu) erikoisjoukoille ja vaunumiehistöille ja SCAR-L Long (18" piippu) kiväärimiehille.

Edit: @kimmo.j Sori jos alkuperäisestä viestistäni jäi kuva, että halusin vain yhden aseen. Minulle ase on yksi ja sama, oli siinä sitten 10 tai 20 tuuman piippu. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Olemme käyneet tästä keskustelua aiemminkin, mutta mielestäni asia on varsin selvä. Ensinnäkään kaikki miehet eivät suinkaan ammu 90 patruunaa vuorokaudessa (lukemani perusteella tuo on yksi tuliannos, joskin niitä on yleensä useampi matkassa). Moni tykkimies, kuljettaja tai asfaltinkeittäjä tuskin ampuu laukaustakaan koko sodan aikana. Etulinjan kiväärimiehellä voi sitten kuluakin moninkertaisesti per vuorokausi, mutta käytetään keskimääräisenä kulutuksena 90 patruunaa per taistelija per vuorokausi.

Päiväkulutus: 230 000 * 90 patruunaa = 20 700 000 patruunaa

Jokainen voi päättää itse, monenko päivän sotaa on järkevää odottaa, mutta kahden viikon kulutus olisi 14 * 20 700 000 patruunaa = 289 800 000 patruunaa. Jos päälle yhdistetään lisähankinnat tilanteen kiristyessä, ei tuo ole aivan toivoton määrä. Meillä tullee muusta materiaalista pulaa ennen kuin rynnäkkökiväärin patruunat loppuvat.

Mitä patruunat maksavat? M855 spekseihin ladattu patruuna näyttää maksavan $5203,03 per 12 500 patruunan tynnyri, eli noin $0,42 per patruuna. Euroissa yhden patruunan hinnaksi tulee 0,33 €. Tuo kahden viikon annos maksaisi siten 95 634 000 €, eli alle sata miljoonaa euroa. Vaikka patruunoita ostettaisiin kaksinkertaisesti esittämääni määrään nähden, puhuttaisiin silti alle 200 miljoonan euron patruunalaskusta.

Mitä rynnäkkökiväärit sitten maksavat? Siviilihinnat vaihtelevat paljon ja niistä on huono vetää johtopäätöksiä, mutta M4A1 maksoi yhdysvaltalaishallinnolle yli 1200 dollaria vuonna 2010 (ja voimme käyttää sitä jonkinlaisena lähtökohtana) ja pari vuotta myöhemmin vajaa 700 dollaria. Hinnan alentuminen liittynee muuhunkin kuin kilpailuttamiseen, ja oletettavasti haluamme parempaa kuin perusarskan (ei sillä, että siinä olisi jotakin vikaa; hinta-laatu suhde on varmasti hyvä). Tällöin arvioin euromääräisen kustannuksen per ase olevan helposti tuhannen euron luokkaa. Viimeistään lippaat, puhdistusvälineet ja pienet varaosat varmistavat hinnan nousemiseen tonniin, jopa puoleentoista tai kahteen riippuen valittavasta aseesta.

Rynnäkkökiväärien minimihinta: 230 000 * 1 000 € = 230 000 000 € eli 230 miljoonaa euroa.

Vaikka patruunoita ostettaisiin tuplasti enemmän kuin esitin (90 --> 180 per taistelija per vuorokausi 14 vuorokauden ajaksi), jää lasku alle 200 miljoonan euron. Rynnäkkökiväärit sen sijaan ylittävät selvästi 200 miljoonan euron rajan, ja niitä todennäköisesti tarvitaan enemmän kuin yksi per taistelija.

Rynnäkkökiväärien osalta puhutaan aika samoista summista joita itse pyörittelin päässäni.

Itse vain olen vähän epäilevämpi että noita ammuksia tarviisi kuitenkin olla jemmassa pidempään reissuun.

Itse olen leikilläni laskenut näitä juttuja 105 päivän kertoimella.
 
Rynnäkkökiväärien osalta puhutaan aika samoista summista joita itse pyörittelin päässäni.

Itse vain olen vähän epäilevämpi että noita ammuksia tarviisi kuitenkin olla jemmassa pidempään reissuun.

Itse olen leikilläni laskenut näitä juttuja 105 päivän kertoimella.

Kunnian päivät voivat jäädä tuota historiallista lukemaa alhaisemmaksi. Ilmavoimien konemäärä on luullakseni ainakin puolittunut toiselle sotaviikolle tultaessa - samaten NLAW-täydennystä kaivataan kipeästi siinä vaiheessa. Ei rynkyillä mahdottomia tehdä, jos raskas kalusto on loppu tai rikki.
 
Kunnian päivät voivat jäädä tuota historiallista lukemaa alhaisemmaksi. Ilmavoimien konemäärä on luullakseni ainakin puolittunut toiselle sotaviikolle tultaessa - samaten NLAW-täydennystä kaivataan kipeästi siinä vaiheessa. Ei rynkyillä mahdottomia tehdä, jos raskas kalusto on loppu tai rikki.

Voehan se olla että NLAW:lla ei olisi ennää mitä ampua
 
Vaikka patruunoita ostettaisiin tuplasti enemmän kuin esitin (90 --> 180 per taistelija per vuorokausi 14 vuorokauden ajaksi), jää lasku alle 200 miljoonan euron. Rynnäkkökiväärit sen sijaan ylittävät selvästi 200 miljoonan euron rajan, ja niitä todennäköisesti tarvitaan enemmän kuin yksi per taistelija.

Öh, eli siis kertavaihdon hinta olisi minimissään 400 miljoonaa euroa kun ei lasketa mukaan tähtäimiä, varaosia jne. Nyt jäi epäselväksi yrititkö argmentoida tämän operaation edullisuutta...?
 
Minä laskeskelin jossain tässä ketjussa aiemmin jotain tämän suuntaista. Hinnat ja kpl-määrä ovat hatusta vedettyjä arvioita, lukujen tilalle voi jokainen laittaa omat suosikkinumeronsa ja pyöräyttää laskutoimituksen uudelleen haluamillaan parametreilla. Tarkka numero ei ole niin tärkeä kuin suuruusluokan hahmottaminen.

Uudet aseet 1000 Eur/kappale, hankitaan 250 000 kpl -> 250 miljoonaa. Sisältää kilpailutuskulut, koulutuksen, varaosat, työkalut, varastoinnin, kuljetukset jne.

Tähtäimet ja lisävarusteet 1000 Eur/ase, hankitaan kaikkiin aseisiin eli 250 000 kpl -> 250 miljoonaa. Sisältää kilpailutuskulut, koulutuksen, varaosat, työkalut, varastoinnin, kuljetukset jne.

Patruunat hinta 50 senttiä laaki, hankitaan 500 miljoonaa kpl -> 250 miljoonaa. Sisältää kilpailutuskulut, koulutuksen, varaosat, työkalut, varastoinnin, kuljetukset jne.
 
Öh, eli siis kertavaihdon hinta olisi minimissään 400 miljoonaa euroa kun ei lasketa mukaan tähtäimiä, varaosia jne. Nyt jäi epäselväksi yrititkö argmentoida tämän operaation edullisuutta...?

Se oli vastaus Iso-Mursulle (kts. alla). En hyväksy hänen arvioitaan, että patruunat tulisivat aseita kalliimmaksi.

Epäilen että suurin kuluerä tulee sodanajan varastojen uusimisesta ammuksien suhteen.
 
Voehan se olla että NLAW:lla ei olisi ennää mitä ampua

Tavallisesti pst-aseita tarvitaan vaunua kohden selvästi enemmän kuin yksi. Jos laskennallisesti joka neljäs varastoista lyötyvä NLAW tuhoaa panssarivaunun (osa tuhoutuu ja katoaa ennen käyttötilannetta, osa ammutaan automatiikasta huolimatta ohi eikä vaunu tuhoudu aina ensimmäisellä osumalla), ei SIPRI:n ilmoittama 1 500 asetta olekaan enää niin paljon. Ok, 375 taistelupanssarivaunua tuhoutui. Neljän prikaatin vaunut, so what? Vaunuja voi tulla vielä yli 1000 lisää. Ne kaikkiko tuhotaan miinoilla, omilla panssarivaunuilla, tykistöllä ja pst-ohjuksilla? Tuskinpa.
 
Tavallisesti pst-aseita tarvitaan vaunua kohden selvästi enemmän kuin yksi. Jos laskennallisesti joka neljäs varastoista lyötyvä NLAW tuhoaa panssarivaunun (osa tuhoutuu ja katoaa ennen käyttötilannetta, osa ammutaan automatiikasta huolimatta ohi eikä vaunu tuhoudu aina ensimmäisellä osumalla), ei SIPRI:n ilmoittama 1 500 asetta olekaan enää niin paljon. Ok, 375 taistelupans sarivaunua tuhoutui. Neljän prikaatin vaunut, so what? Vaunuja voi tulla vielä yli 1000 lisää. Ne kaikkiko tuhotaan miinoilla, omilla panssarivaunuilla, tykistöllä ja pst-ohjuksilla? Tuskinpa.

Menee ohi aiheen, eikä minulla ole asiasta mitään sen kummempaa tietoa, mutta: eikös tuolla NLAW-ketjussa ole ollut esillä aika paljon isompia määriä kuin 1500, ihan jo kauppasummien perusteella? Eli kuinkahan luotettava tuo luku 1500 on?

Voidaan ehkä jatkaa NLAW-ketjussa.
 
Mitä tarkoitat? PDW tyyppisiä aseita on mainostettu kovasti, mutta mitä merkittäviä käyttäjiä ne ovat saaneet erikoisjoukkojen ulkopuolella? Norja on yksi harvoja mieleeni tulevia valtioita, joissa niitä (MP7) jaetaan ilmeisen laajamittaisesti. Muuten ne eivät ole saaneet kovin mittavaa suosiota.

Minusta näyttää siltä, että rynnäkkökivääri eri muodoissaan jatkaa voittokulkuaan. Toki MP7 ja P90 et al. ovat hyvännäköisiä, mutta sotimisessa ulkonäön pitäisi olla viimeinen asia. Otan esimerkin siitä, miten mahdollisesti jakaisin aseperheen eri mallit: SCAR-L Standard (14" piippu) toiseen linjaan tykistölle ja huollolle ja karbiinista hyötyville taistelujoukoille (panssari- ja kaupunkijääkärit, sotilaspoliisit), SCAR-L Short (10" piippu) erikoisjoukoille ja vaunumiehistöille ja SCAR-L Long (18" piippu) kiväärimiehille.

Edit: @kimmo.j Sori jos alkuperäisestä viestistäni jäi kuva, että halusin vain yhden aseen. Minulle ase on yksi ja sama, oli siinä sitten 10 tai 20 tuuman piippu. ;)

Ollaan siis aika samoilla linjoilla.
PDW:n hyvä puoli on sen pienuus, ihminen, ei edes sotilas halua kantaa mukanaan isoa asetta kun pitää tehdä jotain ihan muuta kuin taistella sillä aseella.
Konseptin patruuna läpäisee pienuudestaan huolimatta liivejä, joten tulella on vaikutusta. Lisäksi PDW on tehty helpoksi käyttäjälleen (perustuu luettuun, ei omaan kokemukseen).
Huono puoli asiassa on hinta, meillä ei ole varaa hankkia noita merkittäviä määriä, toisin kuin norjalaisilla.

Varsinainen asiani oli, ettei kaikkia jv-taistelijoita voi varustaa samanlaisella RK:lla. Tai voi, mutta ei sillä hyvää lopputulosta saada.
 
Viitaten RPG:n ja kimmon keskusteluun edellä:

Mitä mieltä porukka muuten on aseperheen hankkimisesta? Esimerkkinä on käytetty SCAR:n eri pituisia versioita eri käyttöön/käyttäjäryhmille. Nyt en tarkoita että hankittavan aseen pitäisi olla juuri SCAR, vaan sitä että olisiko lähtökohtaisesti hyvä idea ottaa eräänlainen välimalli "yhtenäinen ase kaikille" ja "juuri oikea ase oikeaan tarkoitukseen" -ratkaisuista, hankkimalla aseperhe (esim. 2 tai 3 eri pituista ja/tai eri tavalla varusteltua mallia)?

Tämä olisi - ehkä - myös eduiltaan ja haitoiltaan eräänlainen välimalli, vai olisiko? Ei yhtä paljon huollollis-koulutuksellisia etuja kuin "kaikille sama ase" -mallissa eikä toisaalta yhtä paljon taktisia etuja kuin "juuri oikea paras mahdollinen ase eri tarkoituksiin" mallissa, mutta toisaalta myös kummankaan mallin haittapuolet eivät tulisi niin korostuneesti esiin.

Vai mitä mieltä arvovaltainen raatimme on?
 
Ollaan siis aika samoilla linjoilla.
PDW:n hyvä puoli on sen pienuus, ihminen, ei edes sotilas halua kantaa mukanaan isoa asetta kun pitää tehdä jotain ihan muuta kuin taistella sillä aseella.
Konseptin patruuna läpäisee pienuudestaan huolimatta liivejä, joten tulella on vaikutusta. Lisäksi PDW on tehty helpoksi käyttäjälleen (perustuu luettuun, ei omaan kokemukseen).
Huono puoli asiassa on hinta, meillä ei ole varaa hankkia noita merkittäviä määriä, toisin kuin norjalaisilla.

Varsinainen asiani oli, ettei kaikkia jv-taistelijoita voi varustaa samanlaisella RK:lla. Tai voi, mutta ei sillä hyvää lopputulosta saada.

Ihminen on laiska otus, mutta siitä huolimatta PDW konseptin toimivuus epäilyttää minua.

Otetaan nyt esimerkiksi MP7, koska se on yksi potentiaalisimpia aseita luokassaan. MP7 menee varmasti perä sisällä juuri ja juuri liiviin/reiteen/vyölle koteloon, mutta se on selvästi pistoolia isompi, joskin silti varmaankin rynnäkkökivääriä/karbiinia mukavampi. Tuolla tavoin kannettuna MP7 ei minun nähdäkseni kuitenkaan erotu juurikaan positiivisesti pistoolista: perä lyhyenä ja etukahva kiskoa vasten taitettuna ase lienee teholtaan vain vähän palveluspistoolin yläpuolella. Perän pidentäminen ja etukahvan avaaminen taas vievät turhaan arvokkaita sekunteja. Uskon MP7:ää näkyvän taistelukäytössä joko perä pitkänä selässä tai rinnalla kannettuna tai sitten aseen nojaavan tykkiryhmän kuorma-auton takarengasta vasten. Tilanne on siis suunnilleen yhtä huono kuin rynnäkkökiväärin ja/tai pistoolin kanssa: perinteisessä taistelutoiminnassa PDW konsepti yhdistää tyylikkäästi molempien huonot puolet.

Mutta sanotaan, että MP7 saatiin ajoissa esille suojelemaan käyttäjää vihollisen suora-ammuntatulelta. 4,6x30 mm terminaaliballistiikka ei ole järin vakuuttava, jäätäneen alle 5,56 NATO:n (vaikka perinteinen 9x19 mm ohitetaankin). Eikö tuossa tilanteessa jokainen haluaisi itselleen rynnäkkökiväärin?

En näe PDW luokan aseille laajan mittakaavan tarkoitusta. Lähinnä kyse on kevyestä lähitaisteluaseesta niille joukoille, joilla on asekaappi käytössään. Ne, joille jaetaan yksi ase, pärjäävät muulla kalustolla yhtä hyvin.


http://www.thefirearmblog.com/blog/2011/07/06/mp7-in-afganistan/

mp_7-tm-tfb.jpg

USP(?) vs. MP7
 
Viitaten RPG:n ja kimmon keskusteluun edellä:

Mitä mieltä porukka muuten on aseperheen hankkimisesta? Esimerkkinä on käytetty SCAR:n eri pituisia versioita eri käyttöön/käyttäjäryhmille. Nyt en tarkoita että hankittavan aseen pitäisi olla juuri SCAR, vaan sitä että olisiko lähtökohtaisesti hyvä idea ottaa eräänlainen välimalli "yhtenäinen ase kaikille" ja "juuri oikea ase oikeaan tarkoitukseen" -ratkaisuista, hankkimalla aseperhe (esim. 2 tai 3 eri pituista ja/tai eri tavalla varusteltua mallia)?

Tämä olisi - ehkä - myös eduiltaan ja haitoiltaan eräänlainen välimalli, vai olisiko? Ei yhtä paljon huollollis-koulutuksellisia etuja kuin "kaikille sama ase" -mallissa eikä toisaalta yhtä paljon taktisia etuja kuin "juuri oikea paras mahdollinen ase eri tarkoituksiin" mallissa, mutta toisaalta myös kummankaan mallin haittapuolet eivät tulisi niin korostuneesti esiin.

Vai mitä mieltä arvovaltainen raatimme on?

Jos nimetty saa kommentoida 0 lks kokemuksella:

Päädyni aseperheeseen siltä pohjalta, kun katsoin, mitä maailmalla tehdään. Pääsääntöisesti moneen aseeseen, kuten esimerkiksi M4A1, ollaan tyytyväisiä. Joissakin oloissa siitä saatetaan kuitenkin valittaa, ja tällöin puhutaan usein piipun pituuteen liittyvistä asioista: Afganistanissa liian tehoton ja painietäisyyksiltä liian kömpelö. Näillä perustein arvioin, että luotettavan, modulaarisen ja helppokäyttöisen aseperheen hankinta riittää hyvin. Käytännössä kaikki käyttäjät joutuvat ampumaan samoista asennoista samoina vuorokaudenaikoina.

En koe aseperhettä ongelmallisena: kustannukset ovat lähes tulkoon samat kuin yhdellä asemallilla, koska (käyttäjän kannalta) oleellisin ero eri aseiden välillä on pääsääntöisesti luodin lentorata ja kenties rekyylituntuma. Huoltopurku, varaosat (pl. piippu), lippaat, patruunat ja lisävarusteet - sekä laukaisu - ovat samat.

Aloin katselemaan aseperhettä, koska useimmat uudemmat asemallit ovat niiden jäseniä, ja näin ollen olisi luonnollista hyödyntää synergiaedut täysin erilaisten aseiden sijaan (esim. H&K 416 ja MP7). Jos erikoisjoukot sitten kaikesta huolimatta haluavat jotakin muuta, siinähän ei ole mitään ongelmaa ostaa esim. 100 kappaleen erää jotakin toista asetta heidän käyttöön. Ei sillä, M4A1 ei sekään olisi surkea ratkaisu, vaikka se olisikin juuri tällainen kompromissi, josta nimimerkki "kimmo.j" varoitti.
 
Viitaten RPG:n ja kimmon keskusteluun edellä:

Mitä mieltä porukka muuten on aseperheen hankkimisesta? Esimerkkinä on käytetty SCAR:n eri pituisia versioita eri käyttöön/käyttäjäryhmille. Nyt en tarkoita että hankittavan aseen pitäisi olla juuri SCAR, vaan sitä että olisiko lähtökohtaisesti hyvä idea ottaa eräänlainen välimalli "yhtenäinen ase kaikille" ja "juuri oikea ase oikeaan tarkoitukseen" -ratkaisuista, hankkimalla aseperhe (esim. 2 tai 3 eri pituista ja/tai eri tavalla varusteltua mallia)?

Tämä olisi - ehkä - myös eduiltaan ja haitoiltaan eräänlainen välimalli, vai olisiko? Ei yhtä paljon huollollis-koulutuksellisia etuja kuin "kaikille sama ase" -mallissa eikä toisaalta yhtä paljon taktisia etuja kuin "juuri oikea paras mahdollinen ase eri tarkoituksiin" mallissa, mutta toisaalta myös kummankaan mallin haittapuolet eivät tulisi niin korostuneesti esiin.

Vai mitä mieltä arvovaltainen raatimme on?

Luultavasti meidän resursseillamme paras mahdollinen malli.
Aseiden eri versioilla+varustelulla saadaan tarvittavaa tehtävä kohtaista varianssia.
 
Kunnian päivät voivat jäädä tuota historiallista lukemaa alhaisemmaksi. Ilmavoimien konemäärä on luullakseni ainakin puolittunut toiselle sotaviikolle tultaessa - samaten NLAW-täydennystä kaivataan kipeästi siinä vaiheessa. Ei rynkyillä mahdottomia tehdä, jos raskas kalusto on loppu tai rikki.
Se oli vastaus Iso-Mursulle (kts. alla). En hyväksy hänen arvioitaan, että patruunat tulisivat aseita kalliimmaksi.

Epäilen edelleen.

Mielestäni lasket aika alakanttiin sodan ajan kulutuksen. Vaikka kuinka sota kestäs 14 päivää.

En ala perustelemaan vieläkään tätä sen tarkemmin. Vetoan palstan sääntöihin
 
Viimeksi muokattu:
Ollaan siis aika samoilla linjoilla.
PDW:n hyvä puoli on sen pienuus, ihminen, ei edes sotilas halua kantaa mukanaan isoa asetta kun pitää tehdä jotain ihan muuta kuin taistella sillä aseella.
Konseptin patruuna läpäisee pienuudestaan huolimatta liivejä, joten tulella on vaikutusta. Lisäksi PDW on tehty helpoksi käyttäjälleen (perustuu luettuun, ei omaan kokemukseen).
Huono puoli asiassa on hinta, meillä ei ole varaa hankkia noita merkittäviä määriä, toisin kuin norjalaisilla.

Varsinainen asiani oli, ettei kaikkia jv-taistelijoita voi varustaa samanlaisella RK:lla. Tai voi, mutta ei sillä hyvää lopputulosta saada.

Itellä on hienosti muistissa kuinka ottoajoneuvosta piti syöksyä loppusodassa pöpelikköön. RK-62 olisi saanut oikeassa tilanteessa jäädä sinne ohjaamoon.

Tosin jo taittoperä olisi helpottanut asiaa.
 
Mä kyllä kuulin että olisi pelkällä teleperällä... :)
Testien voittaja oli yhtenäisellä yläkiskolla ja taittoperällä oleva. Ja siten tarjouspyyntö myös muotoiltiin. Tosin PVstä on kyse, niin ikinä tiedä kuka Huonontamis-osastolta pääsee lyömään näppinsä väliin :) :) :)
 
12- vuotias tyttö ampuu kuin vuosia treenannut huippusnaipperi.

Jossain näin myös huiman videon jossa helikopterista käsin ammuttiin juoksevia kojootteja tmv kyseisellä täsmäkiväärillä. Suurin piirtein tyyliin laaki ja vainaa. Se jäisi aika monelta snaipperiltakin jo tekemättä ainakin tuolla onnistumisprosentilla.

Tuossa lisävideota TrackingPoint Solutions'in tähtäimestä.

Tähtäimellä "merkataan" maali, painetaan liipaisin pohjaan ja tähtäin laukaisee aseen automaattisesti kun ristikko osuu oikeaan laskettuun kohtaan. Hmm. Ihan kiva, mutta ei mikään Jumalan Silmä.
 
Back
Top