Uusi taistelijan ase

No lopulta niistä vanhoista RK:istakin on luovuttava, koska aseiden ja niiden varastointi syö tilaresursseja, ampumatarvikkeet vanhenevat, eikä patruunoita saa luotettavasti hankittua enää mistään. Aseet on siis korvattava lopulta uusilla.

Sitä, kuinka SA-vahvuuksille käy 2030- ja 40-luvulla on vaikea ottaa kantaa. Ehkä sitä tiputetaan 200 000 pintaan tai alemmaksi koska alhainen syntyvyys, automaatio, dronet ja NATO. Tämä vaikuttaa aseiden tarpeisiin.

Yksittäisen aseen hinta voi olla 1500€ ylöspäin. Hankinta ajoittunee tämän vuosikymmenen loppupuoliskosta eteenpäin ehkä jopa muutaman vuosikymmenen ajalle riippuen hankintamäärästä ja tuotantokapasiteetista. Edes karkean hinnan määrittäminen tässä vaiheessa on täysin arvuuttelua. Nykyisiä punapistetähtäimiä on koko määrään nähden kourallinen. Lisää toki hankitaan vielä RKisiin.

Ranskan maksama hinta taidettiin lyödä lukkoon joskus 2016-2017.

Summa summarum. Kenttäarmeijan uuden rynnäkkökiväärin hankinnasta ampumatarvikkeineen puhutaan miljardeista.
 
No aseet itsessään kustantavat lisävarusteineen ja tähtäimineen varmaankin sen 3000€. Niitä kun hommataan korvaamaan kaikki 7.62x39 aseet, eli noin 300 000 - 350 000 kpl päästään äkkiä yli miljardin. Niille päivitetyt koulutusmateriaalit, huoltojärjestelmä ja sen sellaiset, niin ollaan jo puolessatoista.

Aseen hinnasta ja lisävarusteista jo olikin keskustelua. Sitä en oikein jaksa uskoa, että koulutusmateriaalit ja huoltojärjestelmät mahdottomia maksaisivat. Koulutukseen uudet manuaalit ja videot (muutama henkilötyövuosi) sekä simulaattorikaluston päivitys (miljoonista muutamaan kymppimiljoonaan)? Huoltoon AR-spesifit kilkkeet asesepille (1000 settiä á 1000 euroa?) ja kulutusosia X määrä? No, koulutustarvetta tietysti on, mutta sen hintalappu jäänee suurelta osin näkymättömäksi piilokuluksi (virka-aika on virka-aikaa, käytettiin se sitten oman osaamisen kehittämiseen taikka varusmieskoulutukseen).

Sitten kun korvataan sodan ajan patruunavarastot, päästäänkin jo moneen miljardiin jotta saavutetaan edes parin kuukauden varmuusvarastot.

Millaista patruunankulutusta ja ampumatarviketta kaavailet? Muutamakin kuukausi ilman täydennyksiä kuulostaa sitä paitsi pitkältä ajalta, ottaa sitten huomioon Suomen NATO-jäsenyyden taikka vastapuolella olevan suurvallan. (Vaikka eipä tuo "erikoisoperaatiokaan" muodostunut kaavailluksi nopeaksi paraatimarssiksi...)

Ison veden takana M855A1 maksoi viitisen vuotta sitten pakkaustavasta riippuen $0,31-0,40 kappaleelta (The Firearm Blog), ja sen nyt luulisi olevan meillekin ihan pätevä palveluspatruuna. Ja jos taistelevaa jalkaväkeä olisi esim. 40 000 miestä ja päiväkulutus olisi kaksi tuliannosta (á 90 ptr) miestä kohden, niin päivässä palaisi 7,2 miljoonaa patruunaa. 30 päivässä palaisi 216 miljoonaa patruunaa. Esim. 500 miljoonalla patruunalla luulisi jo pääsevän hyvään alkuun, vaikka laskisi jotakin myös aselajimiesten lippaisiin ja LKP-vaiheen koulutuskäyttöön, ja patruunavaraston osalta puhuttaisiin muutamasta sadasta miljoonasta eurosta.
 
PV on luopunut ajatuksesta, että ostetaan aseet, sit myöhemmin kun on rahaa, ostetaan lisävarusteet. Nykyään aseet hommataan täydellisinä. Mieluummin vähemmän aseita, mutta täydellinen paketti tähtäimien yms kera.

On järkevää ulosmitata aseen kyvyt riittävillä varusteilla. Kysymys kuitenkin kuuluu, hankkiiko mikään valtio asetta samassa ("parhaassa") konfiguraatiossa kaikille? Eipä taida. Eikä sekään kuulosta ratkaisulta, että hommataan uudet vehkeet vain jalkaväelle ja muille jaetaan vielä vuonna 2070 sohloksi ammuttu RK-62 raudoilla, hyvällä tuurilla Aimpointilla tai vuosia sitten sammuneella ACOG:lla. Kyllä iso osa hankittavista uusista rynkyistä tullaan varustamaan rautatähtäimillä tai halvimmalla optiikalla, se on taloudellisuuden ja käytännöllisyyden sanelema pakko. (Tai sitten Suomesta on löytynyt aiemmin tuntemattomia luonnonrikkauksia tuhansien miljardien eurojen arvosta...)
 
Kyllä iso osa hankittavista uusista rynkyistä tullaan varustamaan rautatähtäimillä tai halvimmalla optiikalla, se on taloudellisuuden ja käytännöllisyyden sanelema pakko
Pakko pitää sormet ristissä edes sen halvan punapisteen puolesta. Olisi kyllä melkoinen pettymys nähdä suomessa merkittävä määrä Sakon laatu-arskaa joita ajellaan rautatähtäimillä muualla kun kuperkeikkamiehillä ja Santahaminassa. Nyt olisi se paikka kerjätä sitä budjettia, jotta uusi ja oikeasti merkittävä järjestelmä saataisiin kertalaakista 2000-luvulle.
 
On järkevää ulosmitata aseen kyvyt riittävillä varusteilla. Kysymys kuitenkin kuuluu, hankkiiko mikään valtio asetta samassa ("parhaassa") konfiguraatiossa kaikille? Eipä taida. Eikä sekään kuulosta ratkaisulta, että hommataan uudet vehkeet vain jalkaväelle ja muille jaetaan vielä vuonna 2070 sohloksi ammuttu RK-62 raudoilla, hyvällä tuurilla Aimpointilla tai vuosia sitten sammuneella ACOG:lla. Kyllä iso osa hankittavista uusista rynkyistä tullaan varustamaan rautatähtäimillä tai halvimmalla optiikalla, se on taloudellisuuden ja käytännöllisyyden sanelema pakko. (Tai sitten Suomesta on löytynyt aiemmin tuntemattomia luonnonrikkauksia tuhansien miljardien eurojen arvosta...)
Aimpoint T2 Micro joka on hankittu jo RK62M, 95 tais olla se vanhempi kolhompi malli, mutta
  • Yli 50 000 tuntia (yli 5 vuotta) yhtäjaksoista käyttöä yhdellä paristolla.
Ja ACOG toimii valokuidulla.
 
Vuonna 1990 R Erjola tekemän tutkimuksen mukaan Talvisodassa kului kevytaseiden patruunoita sen 20 miljoonaa kappaletta kuukaudessa. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa kulutus oli suunnilleen samaa luokkaa.

Asekannan kehityttyä automaattisempaan suuntaan, on perusteltua arvioida, että kulutus on nykyaikana kasvanut jopa huomattavasti. Kulutusta voi vähentää pienempi kenttäarmeijan koko kuin Talvisodassa. Ukrainasta en ole vielä kuullut kulutusmääriä julkaistun kuin epäsuorantulen kranaattien osalta.

Kotimaisella tuotannolla on kyky tuottaa vuodessa sen verran kuulaa kuin sitä menee yhdessä kuukaudessa sodassa. Siksi en koe kotimaista saatavuutta kovin luotettavaksi. Ulkomailla 7.62x39 tarjonta tulee lähinnä Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta, joita niitäkään en koe kovin luotettaviksi lähteiksi.

Varmuusvarastoa pitää varmaan olla sen verran, että jokaiselle aseelle on vaikkapa 8 lipasta täyteen (240 patruunaa) joista tulee oletetulla asemäärällä (300 000) 72 miljoonaa ja vähintään 4-5 kk reservi, jotta ei olla ihan heti hattu kourassa pyytämässä täydennyksiä. Tämä tekee vaikkapa maltillisella 30 miljoonan kuukausikulutuksella laskettuna 150 miljoonaa viidelle kuukaudelle. Yhteensä 222 miljoonaa patruunaa.

Ok. Ei paukuista nyt ihan heti miljardin pottia kerry. Myönnetään.
 
Ja kuluttajahinta 800€ kpl. Ei taideta pistää 300 000 kappaletta tilaukseen…
Miksi pitää liioitella?

Edit: vertailin turhaan H2 vs T2, mutta pääpointti on että valtiollinen ostaja ilman välikäsiä saa tuosta merkittävästi hintaa alemmas jos hankintamäärä on kymmeniätuhansia.

Kuten siinä HK 416 aseen hinnassa vastaava on kuluttajille HK MR223 luokkaa 3500 euroa ilman mitään lisävarusteita, Ranskalle siinä isossa kaupassa 1435 €/kpl ja melkoinen määrä tavaraa aseen mukana.

Jos tuo Aimpoint on kuluttajille 800-1000 €/kpl niin se irtoaa esimerkiksi Suomen ja Ruotsin ison yhteistilauksen yhteydessä varmasti 400-500 € hintaan kappaleelta. Oletan, että juuri tällaisissa hankinnoissa sitä yhteistyötä kannattaa tehdä Ruotsin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ketju on täynnä liioittelua.

- Liioitellaan ylipäätänsä AR-arkkitehtuuriin siirtymisen vaikeutta
- Liioitellaan RK:lla varusmiehenä ampumisen "oppineen" vaikeutta siirtyä AR:ään.
- Liioitellaan RK:n suorityskykyä ja hyvyyttä
- Liioitellaan 7.62 x 39 patruunan tehokkuutta
- Liioitellaan AR-arkkitehtuurin "ongelmia"
- Liioitellaan uuden aseen ja patruunan käyttöönoton kustannuksia.

Tuntuu on iso osa liioittelijoista ei ole edes koskaan ampunut AR-pohjaisella aseella ja ei kovin paljon RK:llakaan. En muuten voi käsittää näitä kirjoituksia, joissa puhutaan AR:n käytön vaikeuksista ja jostain lihasmuisteista. Lihasmuisteista voidaan puhua jossain judon heitoissa ja painin alasvienneissä, mutta älkää nyt alkako naurattamaan jos latausvivun ja varmistimen paikan siirto saa teidän kaikki konseptit tulitaistelussa sekaisin. Ei se siinä tapauksessa kovin hyvällä pohjalla ollut alunperinkään.

Ei oikein ymmärretä mikä tulitaistelussa on oikeasti tärkeää. Sekoitetaan lippaanvaihdon nopeuksia ja videoita Ukrainasta, eikä ymmärretä asioita.

Ei ymmärretä kuinka helvetin paljon tärkeämpää on vakaa alusta optiikoille ja lisävarusteille, kuin se että aseen latausvipu vaihtuu perään, kun joku nyt on tottunut 90-luvulla käydyssä varusmiespalvelussa löytämään sen eri paikasta.

Siihen on ihan tietty syy miksi SRA:ssa esimerkiksi hyvin suuri osa käyttää AR-arkkitehtuurin aseita, yksinkertainen syy on että ne on parempia. Kyllä AK:llakin tauluihin osuu ja miehiäkin tarvittaessa kaatuu, mutta ne on silti hyvin monella osa-alueella huonompia.
 
Viimeksi muokattu:
Aimpoint T2 Micro joka on hankittu jo RK62M, 95 tais olla se vanhempi kolhompi malli, mutta
T2 on kyllä edelleen se punapiste, mitä vastaan kaikkia muita punapisteitä verrataan. Aimpointin CS2 on se kolhompi malli. ;-)

@Heikkiv
Tuo lihasmuisti argumentti on itseasiassa ihan oikea. Silloim kun se kivääri tai muu ase nousee, niin siinä ei pitäisi enää olla mitään miettimistä, vaan koko homman tulisi tapahtua puhtaasti automaationa. Aivot tekevät vain sen päätöksen ampua. Siksipä niitä nostoja yms treenataan, ihan samalla tavalla kuin painin alasvientejä, tai judon heittoja. Esimerkiksi Jenkkien armeija speksasi sen T-kahvan siihen XM5 / M7(?) kivääriinsä, juuri sen takia, että AR:n ksäittelyyn koulutetut ihmiset yrittivät ladata asetta kuten AR:ää, koska kyseinen tapa ladata ase on iskostettu sinne lihasmuistiin.

Väitän kyllä silti, että suurin osa niistä jotka valittavat lihasmuistista eivät ole treenanneet niin paljon, että sillä "lihasmuistilla" olisi mitään merkitystä. Ja ne joilla sitä treeniä on riittävästi, oppivat ne pari pikkujuttua ihan pienellä treenillä. Väitän että pelkästään kyky lippaan kaivamiseen sieltä varusteista nopeuttaa lippaanvaihtoa enemmän, kuin vuonna 80 "lihasmuistiin" treenatut AK:n lippaanvaihdot.
Parhaiten tuo AK / AR ero tulee minusta esille juuri lippaan vaihdossa ja siihen liittyvissä operaatiossa, koska AK:n rock & lock on erilainen kuin AR:n suora kuilu. Huomasin tämän itse vuosia sitten ensimmäisissä KH:n ammunnoissa, kun AR:ään tottuneena AK:n lippaanvaihdot olivat vähän tuskaisia. Toki olin silti ainakin oman joukkueeni nopein lippaanvaihtaja, ihan vain koska ne kaikki muut liikkeet siinä prosessissa olivat niin paljon treenatumpia, kuin muilla.

Vähän lisää henkilökohtaisia empiirisiä kokemuksia lihasmuistista:
Ammuin tuossa männä viikonloppuna SRA kilpailussa FALilla. Minulla oli ennen kisaa jotain tunteja käpistelyä ja tasan 9 kohdistuslaukausta alla kyseisellä asejärjestelmällä, mutta kaikki aseen toimintaan liittyvät temput menivät aivan sulavasti. Ongelmia tuli siitä, että kohta 70 vuotta vanhat lippaat eivät ole enää ihan parhaassa iskukunnossa. En ole ikinä treenannut häiriönpoistoa FALilla, mutta niin se vain meni ihan samalla tavalla, kuin missä tahansa muussakin itselataavassa (ei bullpup) kiväärissä. Kyllä siitä treenistä on hyötyä, ja lopulta ne aseet toimivat kaikki kuitenkin suunnilleen samojen periaatteiden mukaan.

Jos vertaan omaa suoritustani (jopa häiriöt huomiotta jättäen) niihin kilpailijoihin joiden kanssa olisin normaalisti taistellut samoista sijoista, niin kyllä sen kaliiperin eron huomaa, varsinkin nopeissa tuplissa/triploissa. AR15 kaliiperissa .223 on ihan eri tasolla, kuin FAL .308:ssa, kun vaikutusta pitää saada useammalla osumalla. Jossain Brutality tyylisessä kilpailussa, jossa kohdetta pitää vaihtaa jokaisen laukauksen jälkeen, olisi ero ollut luultavasti pienempi. Tasoitusta nuo 20 patruunan lippaat ja isompi rekyyli silti antavat, siitä ei pääse mihinkään.

Btw, jos joku tietää mistä löytyy tuumaisen FALin lippaita, niin mulle voi vinkata. Oli se sen verran vinkeä peli ampua. ;-)
 
Tuollaisen helposti valmistettavan aseen kuten "rynkky" pitäisi tietenkin olla Suomessa tehty, lisähifit sitten tietysti sieltä mistä on järkevää hankkia. A-luokan aseet pitää tietenkin jakaa A-luokan miehistölle joten ei se lukumääräinen tarve edes niin suuri ole..
 
Tuo lihasmuisti argumentti on itseasiassa ihan oikea. Silloim kun se kivääri tai muu ase nousee, niin siinä ei pitäisi enää olla mitään miettimistä, vaan koko homman tulisi tapahtua puhtaasti automaationa. Aivot tekevät vain sen päätöksen ampua. Siksipä niitä nostoja yms treenataan, ihan samalla tavalla kuin painin alasvientejä, tai judon heittoja

Tottakai. Olen samaa mieltä kaikista asioista mitä kirjoitit.

"Lihasmuisti"
Mutta yritin nyt sanoa, että ensinnäkin noissa judon heitoissa tai painissa on paljon liikkeitä jotka vaikuttaa toisiinsa. Niissä on monta liikkeen osaa mitkä periaatteessa pakko tulla lihasmuistista, että se koko liike edes onnistuu. Niissä liikkuu koko kroppa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lisäksi ne liikkeen osat pitää tulla nopeasti toistensa perään että kokonaisuus toimisi.

Se että lataus, häiriönpoisto, lippaankiinnitys, varmistimen off/on, piipuun suuntaus taululle, tähtäys, laukaisu on nyt kuitenkin motorisena suorituksena yksinkertaisempi ja ennen kaikkea, vaikka ne tekee hieman hitaamminkin se suoritus kuitenkin onnistuu. SM mitalia ei ehkä tule, mutta mitä sitten. Toki nuokin liikkeet menee lihasmuistiin. Ja vieläpä nopeammin, koska noita on paaaaljon helpompi treenata kylmällä treenillä ja ne on kokonaismotoriikaltaan yksinkertaisempia ja ei välttämättä vaadi esimerkiksi kädet-jalat koordinaatiota.

En kuitenkaan millään jaksa uskoa että joku olisi niin ultimaattiseksi lihasmuisti-ninjaksi itsensä AK:lla treenannut, että AR:n käyttäminen nyt ei onnistu, koska kaikki liikkeet tulee niin lihasmuistista. Ei uppoa minuun kyllä se selitys. Varsinkin kun se vaikein asia on minun mielestä nopea ampuminen tarkasti ja siinä ei tuo asetyyppi niin paljoa paina
 
Viimeksi muokattu:
Ja nyt on H&K valitusvuorossa.

Saksalainen asevalmistaja valitti Puolustusvoimien rynnäkkökiväärisopimuksesta oikeuteen – vaatii käsiasehankintojen kilpailuttamista​

Puolustusvoimat perustelee käsiaseiden hankintaa ilman kilpailutusta Sakolta huoltovarmuudella. Saksalaisyrityksen mukaan huoltovarmuuden voisi taata muutenkin.

Saksalainen puolustusteollisuusyritys Heckler & Koch pitää lainvastaisena Suomen Puolustusvoimien tapaa hankkia uusia rynnäkkökivääreitä ja muita käsiaseita.

Heckler & Koch valitti Puolustusvoimien ja asevalmistaja Sakon puitesopimuksesta Suomen markkinaoikeuteen kesäkuun loppupuolella. Yritys katsoo, että Puolustusvoimien olisi pitänyt kilpailuttaa sopimus.

Heckler & Koch valmistaa käsiaseita, kiväärejä, konepistooleja ja kranaatinheittimiä.

Kilpailutusta ei järjestetty huoltovarmuuden takia​

Puolustusvoimat perustelee käsiaseiden hankintaa ilman kilpailutusta huoltovarmuudella.

– Hankinta toteutettiin suoraan Sakolta, sillä poikkeusolojen tarpeet huomioiden käsiaseiden viankorjauksen, huollon ja tuotannon osaaminen on huoltovarmuudellisesti perusteltua säilyttää Suomessa, vastaa Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen puolesta tiedotuskeskuksen päällikkö Ville Tuokko.

Logistiikkalaitos sanoo, että Sako on ainoa käsiaseiden teollinen valmistaja Suomessa, jolla on tarvittava ja riittävä valmistuskapasiteetti.

Sakon tehdas on Riihimäellä. Sen omistaa italialainen aseyhtiö Beretta.

Saksalaisyrityksen mielestä perustelut ontuvat​

Lain mukaan EU:n jäsenvaltio voi jättää kilpailuttamatta asehankinnan, jos katsoo tämän tarpeelliseksi keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi.

Heckler & Koch katsoo, että Suomen valtion keskeiset turvallisuusedut eivät vaarantuisi, vaikka Puolustusvoimat järjestäisi käsiaseista tarjouskilpailun, johon voisivat osallistua muutkin asevalmistajat kuin Sako.

Yritys sanoo, että vastaavista hankinnoista järjestetään säännönmukaisesti kilpailutus. Esimerkiksi yhtiö nostaa Saksan asevoimien rynnäkkökivääreiden hankinnan kilpailutuksen.

Heckler & Kochin mukaan Puolustusvoimien ja Sakon puitesopimusta ei voi perustella myöskään huoltovarmuustekijöillä. Yritys katsoo, että Suomi voi taata käsiaseiden huoltovarmuuden, vaikka Puolustusvoimat ei hankkisi niitä vuosikymmeniä kestävällä sopimuksella Sakolta.

– Huoltovarmuuden vaatimusten täyttyminen voidaan taata vähemmän rajoittavilla toimilla, kuten sopimusehdoilla ja kilpailutettavan kohteen vaatimuksilla, valituksessa sanotaan.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos pyrkii antamaan vastineen valitukseen 4. elokuuta mennessä.

Valitus ei yllättänyt​

Logistiikkalaitos kertoo, että valitus ei tullut yllätyksenä. Saksalaisyritys oli yhteydessä logistiikkalaitokseen jo keväällä puitesopimuksen uutisoinnin jälkeen ja kertoi harkitsevansa valituksen tekemistä.

Puitesopimusta koskevasta hankintapäätöksestä voi valittaa, jos markkinaoikeus antaa asiassa käsittelyluvan.

– Aseiden tai ammusten hankinnoista tulee harvoin valituksia markkinaoikeuteen, kertoo julkisten hankintojen asiantuntija, varatuomari Tapio Lahtinen PTC Services-yrityksestä.

Keskeinen kysymys kiistassa on Lahtisen mukaan nimenomaan se, voiko Puolustusvoimat tässä tapauksessa jättää kilpailutuksen tekemättä Suomen keskeisten turvallisuusetujen turvaamiseksi.

Puolustusvoimat korvaa nykyisiä kivääreitä​

Puolustusvoimat tiedotti maaliskuussa, että Suomi ja Ruotsi ovat solmineet yhteisen käsiaseperheen hankintaa koskevan puitesopimuksen, jonka osapuolia ovat Ruotsin puolustusmateriaalivirasto FMV, Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja asevalmistaja Sako.

Puitesopimuksen kesto on kymmenen vuotta, ja sitä voidaan jatkaa optiokausilla vuoteen 2053 asti.

– Valituksella ei ole välittömiä vaikutuksia hankintoihin Sakolta, Ville Tuokko sanoo.

Ensimmäiset puitesopimuksen mukaiset toimitukset tapahtuvat myöhemmin.

Aluksi Suomi hankkii Sakolta rynnäkkökivääreitä ja henkilökohtaisia suoja-aseita kenttätesteihin. Hankinnan arvonlisäverollinen yhteisarvo on noin 700 000 euroa.

Puolustusvoimat valmistautuu korvaamaan tulevilla käsiasehankinnoilla asteittain nykyiset rynnäkkökiväärit, itselataavat tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit.

Myös Ruotsi ostaa Sakolta rynnäkkökiväärejä ja henkilökohtaisia suoja-aseita. Ruotsin ensimmäisen sopimuksen arvo on vajaat 80 miljoonaa euroa.
 
Btw, jos joku tietää mistä löytyy tuumaisen FALin lippaita, niin mulle voi vinkata. Oli se sen verran vinkeä peli ampua. ;-)

30 patruunaa ja hyvin pelittää, njähhähhähhää (olen kiinnostunut samasta tarjouksesta, erityisesti näistä L4A1 lippaista)


1689769662730.png
 
Ja nyt on H&K valitusvuorossa.
Siinäpähän valittavat. Tosin Suomessa, toisin kuin Saksassa, valtiolla ei ole samanlaista sisäänrakennettua korruptiota ratkaista kaikki asiat H&K:n hyväksi. Ja vaikka valitus hyväksyttäisiinkin, eiköhän kilpailutuksen kriteerejä voida säätää sopivasti sillä tavalla että Sakon kivääri kuitenkin valikoituu :) ihan jo vaikka sillä perusteella että H&K käyttää omaa typerää HKeytä eikä M-LOKkia.
 
Ja nyt on H&K valitusvuorossa.

Saksalainen asevalmistaja valitti Puolustusvoimien rynnäkkökiväärisopimuksesta oikeuteen – vaatii käsiasehankintojen kilpailuttamista​

Puolustusvoimat perustelee käsiaseiden hankintaa ilman kilpailutusta Sakolta huoltovarmuudella. Saksalaisyrityksen mukaan huoltovarmuuden voisi taata muutenkin.


Muistaaksine Hk taisi joskus valittaa poliisin pistooli kaupoistakin?
 
Back
Top