Uusi taistelijan ase
- Viestiketjun aloittaja Einomies1
- Aloitus PVM
Ihan normaali 7.62x39 AKM. Valmistusmaa voi olla mitä tahansa (paitsi Kiina päätellen etuhihnalenkistä) mutta lisäosat siihen ovat Makoa ja CAA:ta sekä Eo-techiä tai niiden kopioita. Tästä lähtien voi todeta vain että jopa afrikkalaisilla on paremmat ja lisävarustellummat aseet kuin meillä.
Kaukovittuilija
Kapteeni
Löytyi kuvakin vastaavasta aseesta. AK-sarjaa voi modata lähes rajattomasti asentamalla niihin kiskot rompetta varten. (AKM on helppo tunnistaa piipun lusikkamallisesta kompensaattorista.)
Kaikissa kivääreissä ei noissa kuvissa ole lusikkamallin kompensaattoria. Eli muitakin eroja AK-47 kivääriin on eli mm. levyprässätty runko, uudelleenmuotoiltu etutähtäin , laatikon kansi ja vaihdin. Sekasikiö kalashnikoveja on siis paljon olemassa, varsinkin kriisipesäkkeissä joissa kalashnikoveja on haalittu ympäri maailmaa. Ongelmaksihan noissa modifikaatioissa tulee ennen kaikkea paino ja osaltaan heikentynyt kenttäpurku ja se että kun optiikkaa asennetaan harvoin viitsitään poskitukea laittaa kuntoon eli perä jää liian alas. Useimmiten tämäkin voidaan kiertää käyttämällä tarpeeksi matalaa tähtäimen jalustaa ja oikeaa tähtäintä sekä käyttämällä nykyaikaisia patruunoita, jotka eivät syövytä eikä niitä tarvitse dipata veteen tai puhdistaa esim. kaasumännän putkea, joka muuttuu monella etutukkijärjestelmällä johon kiinnitetään tähtäin ongelmaksi koska tähtäin pitäisi kohdistaa uudelleen yläkisko poistettaessa. Tästäkin on ketjussa paljon asiaa aiemmin. Tässä joitakin ajatuksia kalashnikovin varustamisesta, tärkeintä minusta on optiikka, lyhyt perä, valo ja hihna.
AK:ssa on avotähtäimet. Yleisin modifikaatio on suurentaa hahloa tai tehdä hahlon pohjasta u-muotoinen, joissakin se on valmiiksi jo sellainen. Myös useita erilaisia vaihdettavia tähtäimiä on saatavilla. Pitää muistaa että AK on kivääri eikä siitä pitäisi tehdä lyhyen matkan asetta. On saatavilla useita tritiumitähtäimiä eteen ja taakse mutta yleensä nämä ovat turhan leveitä ja heikentävät tarkkuutta. RK-95:ssa asia oli ratkaistu käännettävillä yötähtäimillä. Myös kalashnikoveihin on erilliset yötähtäimet jotka voidaan kiinnittää aseeseen ja kääntää pois. Nämä ovat ylijäämää, jotka eivät enää valaise. Turhia siis. Focus on the front sight joten takatähtäimessä ei mielestäni tarvitse välttämättä olla edes tritium-ampulleja. Ja jos et muutenkaan näe takatähtäimiä niin näetkö edes ammuttavaa kohdetta? Myös XS:llä on ns. safaritähtäimiä, toimii ehkä .375 H&H:ssa leijonaa vastaan hyökkäystilanteessa ja varmaan ihmiseenkin jolla ei ole asetta joka tulee päälle mutta tarkkuustyökaluja nämä eivät ole. Myös dioptereja eli takatähtäimiä jossa on loven sijasta reikätähtäin on saatavilla. Eivät toimi kuten ghost ringit koska silmän ja tähtäimen välissä on etäisyyttä. Huonoja siksi vaikka tarkkuutta lisäisivätkin eivät ne nopeutta lisää. Etukuitujyviäkin on saatavilla mutta voivat rikkoutua..Toimiva ja halpa keino on vain maalata etutähtäin oranssiksi itseenpäin. Tähänkin on saatavilla valmiita oransseja muovietujyviä. Saattaa jopa tulla halvemmaksi kuin maalipurkki. Myös kanteen voi customoida takatähtäimen mutta kansi tuppaa heilumaan tai ostaa valmiiksi lukittavan kannen takatähtäimellä (Texas) tai lukittavan kiskon kannen päälle takatähtäimellä (Krebs). Etutähtäin siirtyy muuten sivuttaissuunnassa tuurnalla ja vasaralla, myös tähtäimensiirtopuristimia on saatavilla mutta näitä ennen kannattaa muistaa että ensin etutähtäin pitää joka tapauksessa saada liikkumaan CRC-kylvyllä ja vasaralla. Säätämisessä täytyy huomioida sekin että suurimmassa osassa kalashnikoveja etutähtäin on vinossa joten säätäminen voi olla hankalaa kun pitää huomioida että sivusiirtäminen vaikuttaa myös korkeuteen. Ratkaisu on korjata etutähtäimen runko suoraan tai käyttää RPK:n takatähtäintä jossa on sivuttaissiirtomahdollisuus. Minusta rautatähtäimet ovat hyvin varustellussa AK:ssa vain varatähtäimet joten välttämättä niille ei tarvitse tehdä mitään kuin säätää vain kohdilleen.
Punapistetähtäin saadaan kiinnitettyä kalashnikoviin joko kaasumännän suojaputken tilalle (Ultimak, Midwest ind.) tai laatikon kylkeen pikajalalla. Tähtäin pitää olla mahdollisimman matala, jotta rautatähtäimet nähdään tähtäimen lävitse jos vaikka paristo on loppu tai tähtäin ei ole päällä. Tietenkin Aimpointin kyseessä ollessa lienee viisainta paristonvaihtoväli huomioonottaen jättää tähtäin päälle aina ja vaihdella paristo parin vuoden välein. Jos haluaa hifistellä niin olisi hyvä että tähtäin olisi pikairrotettava jotta sen voi heittää tarvittaessa helvettiin kun vihulainen on epäonnistunut yrityksessään ampua sinua silmään tähtäimesi lävitse...
Suurentavan optiikka asentaminen tarpeeksi matalalla on haaste AK:ssa mutta sopivilla lukituilla takakansilla ja sivujaloille sellainen saadaan kyllä aikaan. Joka tapauksessa tällöin kannattaisi miettiä poskipakan hankkimista ja sellaisen asentamisen mahdollistavaa perää esim. AK-100-sarjan luukorankoperä tai AR-15:n teleskooppiperä sovitepalalla AK:n takarunkoon. Sovitepaloilla on eroa, osa tekee perästä laskevan. Suora perä mahdollistaa nopeat laukaukset, kun piippu ei nouse niin paljon. Lyhyt perä sopii liivin ja ahtaissa tiloissa toimimiseen mainiosti. Säätöperän tarve? Moniko meistä vaihtaa perän asentoa vaihtaessa ampuma-asentoa tai säätää perää tehdäkseen jotain ilman tai liivin kanssa, ei kukaan. Kuka tarvitsee taittoperää? Jotta sen kuljettaminen olisi huomaamattomampaa ja helpompaa oli kyseessä sitten ajoneuvo tai Suomen hysteerinen nyky-yhteiskunta jossa asepussi aiheuttaa pelkoa. Valitettavasti muu ase -lupa on käytännössä mahdoton nykyään.
Miten kantaisitte hihnassa rautakankea, mahdollisimman lähellä painokeskipistettä vai olisivatko kiinnityspisteet mahdollisesti rautakangen päissä? RK-95:ssahan on kaksi paikkaa perässä johon hihna kiinnittää, ihan taakse ja rungon takaosaan. Me kiinnitimme varusmiespalvelukssa paskanahkahihnalla rungon takaosaan ja eteen. Hihna meni niskan takana. RK62:n kanssa touhunneet luottivat ilmeisesti enemmän siihen että hihna kiersi niskan ja tukikäden alta. Runkokiinnityspaikkaahan siinä kun ei ollut. Rauhanturvatehtävissä paskanahkahihnasta taas tehtiin yksipistehihna kiinnittämällä hihna pelkästään rungossa olevaan paikkaan. Ei mielestäni toimivinta. Kaikissa AKM:ssa myös hihnan kiinnikkeet ovat väärässä paikassa. Jos lukkiututaan siihen ajatukseen että kaksipistehihna on paras tulisi hihnan kiertää vahvemman puolen olkapään päältä ja tukikäden alta aseeseen. Tällöinhän olisi luontevinta että hihna kiinnittyy joko tukin yläosaan (sopiva AR-15:n hihnalenkki menee AK:eeseen) tai tukin oikealle puolelle (oikeakätisellä, vaati customointia) jolloin perä kiristyy olkapäätä vasten ja ote aseesta on vakaa. Myöskin etuhihnan kiinnityspiste olisi järkevää olla tarpeeksi edessä ettei hihna lepattaisi lippaanvaihtoliikeradan edessä. Kiinalaisessa AKM:ssa ja kotimaisessa RK:ssahan hihnankiinnike on tarpeeksi edessä toisin kuin venäläisissä ja itäeurooppalaisissa kalashnikoveissa. Mitä sitten tulee kolmipistehihnaan niin onhan se kiva konsepti mutta onko hyötyä monimutkaisuudesta? Minusta ei. Entä yksipistehihna, ihan kiva sekin mutta aseenriistotilanteessa roikut aseesta kun sinua heitellään vaikka pikalukituksia niihin on, lisäksi aseenvaihdossa ase tippuu ikävästi munille mutta väliäkös tuolla. Joka tapauksessa yksipistehihna ei helpota kantamista niinkään vaan varmistaa aseen kiinnitymisen taistelijaan. Mielestäni ideaalinen tilanne olisi kaksipistehihna pikasäätömahdollisuudella että aseen saa kehoon kiinni kiristettyä kun asetta ei juuri heti tarvitse ja hihnan pikakiinnityksellä sen saa pitemmäksi. Kyseessähän on tällöin melkein kuin kolmipistehihna mutta vähemmällä kankaalla. Ampumapuolta vaihdettaessahan käden voi pujottaa vain hihnan alta jolloin hihna on vain niskan ympärillä, tällöin myös aseesta pääsee eroon paremmin aseenriistotilanteessa ennen pistoolin vetämistä. Joidenkin kapiaisten opettama hyökkäyksessä ei käytetä hihnaa on minusta typerä asia, kädet hapoilla jo ennen aseen käyttämistä vaikka viljapunnusta tulee heiluteltua. Jokainen tietenkin valitsee hihnatyypin joka tuntuu parhaimmalta.
Lippaita on kaikenlaisia ja kalashnikovissa ne ovat suurinpiirtein aika hyviä kun puhutaan metallilippaista, ne ovat vain melko kolhoja ja lippaan suut saattavat vääntyä mutta yleisesti ottaen ne ovat todella kestäviä mutta painavia. Muovilippaat ovat kevyempiä mutta myös suomalaisissa muovilippaissa on ongelmia. Vihreät pullistuvat ja aiheuttavat syöttöhäiriöitä ja mustat lippaat täyteen täytettyinä tuppaavat murtamaan huulet. Bulgarilaiset muovilippaat lienevät parhaita muovilippaita.
Muut lisäosat ansaitsevat kappaleensa. Lampun voi kiinnittää helposti puristeliitennäisellä esim. kaasurei'än jalkaan tai picannitylla Ultimakiin. Täytyy huomioida se että valoa pystyy kontrolloimaan ampumaotetta muuttamatta eli ns. taktinen momentary-persenappi tai puristekytkin johdolla on ehdoton. Valon paikassa täytyy ottaa huomioon ettei se aiheuta heijastuksia aseeseen tai varsinkaan tähtäimiin. Jos haluaa taas IR-laserin kiinni aseeseen voidaan se laittaa suoraan piippuun kiinni vaikka. Vertikaalinen pystykahva ei auta ampumisessa mutta kantamisessa kylläkin, se voidaan kiinnittää esim. suoraan muoviseen halpisetukädensijaan, kunhan se on tarpeeksi lyhyt ja edessä jottei se haittaa lippaanvaihtoa. Henkilökohtaisesti en oikein pidä AK-74- tai AKM-tyylisestä korvien hajottajasta vaan ideaalinen olisi lyhyt liekinsammutin, rekyylissä ei ole hirveästi eroa mutta se on johdonmukaisempi ja suuliekki pienenee. Kivaa on tietenkin se seikka että vaimentimen voi laittaa aseeseen kiinni. Yksi tutkimisen arvoinen asia olisi esim. etutähtäimen siirto kiinni kaasublokiin, piipun katkaisu ja kiinteäksi asennetun RK95:n suujarrun asentaminen, jolloin rekyyli on pieni, suuliekki sammuu ja vaimennin ei pidennä liikaa asetta kun vaimennin tulee piipun päälle. Tosin tämä vaatii BR-tuotteen vaimentimen.
Vaihdin AK:ssa on ongelma, siihen voi laittaa pop-niitin tai ostaa valmiin vaihtimen jolla pelkällä etusormella saa vaihtimen alas. Myös esim. Arsenaleissa ja Galileissa on peukalovarmistin. Vähän turhuutta, kahdella sormella vaihtiminen operoiminen ei ole hankalaa kun se oppii vaikka käsi irtoaisi melkein kokonaan kahvasta. Kuitenkin ko. klimppi tarjoaa hyvän indeksointipisteen sormikontrollille. Paljon näkyy myös lippaanvapauttimen "taktisia" vapautussalpoja mutta periaatteessa ne ovat turhia koska täydellä lippaalla voi swiipata tyhjän lippaan lippaanvaputinsalvan kautta tai ottaa uuden lippaan, tuoda tyhjän rinnalle, painaa salpa alas ja vaihtaa lipas. Se parannus mikä voidaan tehdä lippaansalvalle on sen pidentäminen. Kiinalaisessa AKM:ssahan on pitempi salpa kuin itäeurooppalaisissa. Venäläinen AK-100-sarja sijoittunee niiden välille pituudessa. Tietysti latauskahva on melko samanlainen kalashnikoveissa, galilissa ja RK95:ssa se on vain käännetty ylöspäin. Helpottaa lataamista yläkautta mutta tekee lataamisen vaikeaksi alakautta. Yläkauttahan ei kukaan lataa jos on optiikkaa ja helpointahan olisi ladata kääntämällä ase ja tällöin on hyvä että latauskahva on ihan normaali sivulle oleva. Parannuksiahan on näihin, kaikenlaisia suurempia päälle kiinnitteviä knoppeja. Hylsyn voi kiinnittää latauskahvaan ja kivellä hakata sen sopimaan kahvaan jolloin se on suurempi mutta takertunee joka paikkaan. Entä bufferi? Aiheuttanee hajotessaan vain häiriön ja oikeinkoottu AK ei buffereita tarvitse eikä rekyylikään juuri vähene. Hyvin varustellussa kalashnikovissa on myös puhdistusvälineet mukana perässä ja piipun alla. Ainoastaan öljy ja silla ja rätit pitää kantaa miljoonataskussa. Eikö piipun alla koliseva keppi heikennä tarkkuutta, no ehkä ainakin teoriassa mutta aika ikävää ettei sitä ole silloin mukana kun hylsy jää pesään kiinni.
Täydellisessä maailmassahan meillä olisi tietenkin runkoon vaan ei piippuun kiinnittyvä vapaasti värähtelevä pitkä ja kevyt etutukki, joka mahdollistaisi otteen tarpeeksi edestä. Sellaisia ei ole vain saatavilla valmiiksi kaupasta, muutamaa pitkää etutukkia on saatavilla (Ultimak, MI, Texas jne.) mutta nekään eivät ole vapaasti värehteleviä vaan kiinnittyvät piippuun mutta toisaalta onko AK-sarjalaisessa tarkkuus ja käyttötarkoitus edes tarpeeksi hyvä että kannattaisi pohtia asiaa? Ja mihin tarvitaan käyttämätöntä kiskoa metritolkulla painoa lisäämään?
AK:ssa on avotähtäimet. Yleisin modifikaatio on suurentaa hahloa tai tehdä hahlon pohjasta u-muotoinen, joissakin se on valmiiksi jo sellainen. Myös useita erilaisia vaihdettavia tähtäimiä on saatavilla. Pitää muistaa että AK on kivääri eikä siitä pitäisi tehdä lyhyen matkan asetta. On saatavilla useita tritiumitähtäimiä eteen ja taakse mutta yleensä nämä ovat turhan leveitä ja heikentävät tarkkuutta. RK-95:ssa asia oli ratkaistu käännettävillä yötähtäimillä. Myös kalashnikoveihin on erilliset yötähtäimet jotka voidaan kiinnittää aseeseen ja kääntää pois. Nämä ovat ylijäämää, jotka eivät enää valaise. Turhia siis. Focus on the front sight joten takatähtäimessä ei mielestäni tarvitse välttämättä olla edes tritium-ampulleja. Ja jos et muutenkaan näe takatähtäimiä niin näetkö edes ammuttavaa kohdetta? Myös XS:llä on ns. safaritähtäimiä, toimii ehkä .375 H&H:ssa leijonaa vastaan hyökkäystilanteessa ja varmaan ihmiseenkin jolla ei ole asetta joka tulee päälle mutta tarkkuustyökaluja nämä eivät ole. Myös dioptereja eli takatähtäimiä jossa on loven sijasta reikätähtäin on saatavilla. Eivät toimi kuten ghost ringit koska silmän ja tähtäimen välissä on etäisyyttä. Huonoja siksi vaikka tarkkuutta lisäisivätkin eivät ne nopeutta lisää. Etukuitujyviäkin on saatavilla mutta voivat rikkoutua..Toimiva ja halpa keino on vain maalata etutähtäin oranssiksi itseenpäin. Tähänkin on saatavilla valmiita oransseja muovietujyviä. Saattaa jopa tulla halvemmaksi kuin maalipurkki. Myös kanteen voi customoida takatähtäimen mutta kansi tuppaa heilumaan tai ostaa valmiiksi lukittavan kannen takatähtäimellä (Texas) tai lukittavan kiskon kannen päälle takatähtäimellä (Krebs). Etutähtäin siirtyy muuten sivuttaissuunnassa tuurnalla ja vasaralla, myös tähtäimensiirtopuristimia on saatavilla mutta näitä ennen kannattaa muistaa että ensin etutähtäin pitää joka tapauksessa saada liikkumaan CRC-kylvyllä ja vasaralla. Säätämisessä täytyy huomioida sekin että suurimmassa osassa kalashnikoveja etutähtäin on vinossa joten säätäminen voi olla hankalaa kun pitää huomioida että sivusiirtäminen vaikuttaa myös korkeuteen. Ratkaisu on korjata etutähtäimen runko suoraan tai käyttää RPK:n takatähtäintä jossa on sivuttaissiirtomahdollisuus. Minusta rautatähtäimet ovat hyvin varustellussa AK:ssa vain varatähtäimet joten välttämättä niille ei tarvitse tehdä mitään kuin säätää vain kohdilleen.
Punapistetähtäin saadaan kiinnitettyä kalashnikoviin joko kaasumännän suojaputken tilalle (Ultimak, Midwest ind.) tai laatikon kylkeen pikajalalla. Tähtäin pitää olla mahdollisimman matala, jotta rautatähtäimet nähdään tähtäimen lävitse jos vaikka paristo on loppu tai tähtäin ei ole päällä. Tietenkin Aimpointin kyseessä ollessa lienee viisainta paristonvaihtoväli huomioonottaen jättää tähtäin päälle aina ja vaihdella paristo parin vuoden välein. Jos haluaa hifistellä niin olisi hyvä että tähtäin olisi pikairrotettava jotta sen voi heittää tarvittaessa helvettiin kun vihulainen on epäonnistunut yrityksessään ampua sinua silmään tähtäimesi lävitse...
Suurentavan optiikka asentaminen tarpeeksi matalalla on haaste AK:ssa mutta sopivilla lukituilla takakansilla ja sivujaloille sellainen saadaan kyllä aikaan. Joka tapauksessa tällöin kannattaisi miettiä poskipakan hankkimista ja sellaisen asentamisen mahdollistavaa perää esim. AK-100-sarjan luukorankoperä tai AR-15:n teleskooppiperä sovitepalalla AK:n takarunkoon. Sovitepaloilla on eroa, osa tekee perästä laskevan. Suora perä mahdollistaa nopeat laukaukset, kun piippu ei nouse niin paljon. Lyhyt perä sopii liivin ja ahtaissa tiloissa toimimiseen mainiosti. Säätöperän tarve? Moniko meistä vaihtaa perän asentoa vaihtaessa ampuma-asentoa tai säätää perää tehdäkseen jotain ilman tai liivin kanssa, ei kukaan. Kuka tarvitsee taittoperää? Jotta sen kuljettaminen olisi huomaamattomampaa ja helpompaa oli kyseessä sitten ajoneuvo tai Suomen hysteerinen nyky-yhteiskunta jossa asepussi aiheuttaa pelkoa. Valitettavasti muu ase -lupa on käytännössä mahdoton nykyään.Miten kantaisitte hihnassa rautakankea, mahdollisimman lähellä painokeskipistettä vai olisivatko kiinnityspisteet mahdollisesti rautakangen päissä? RK-95:ssahan on kaksi paikkaa perässä johon hihna kiinnittää, ihan taakse ja rungon takaosaan. Me kiinnitimme varusmiespalvelukssa paskanahkahihnalla rungon takaosaan ja eteen. Hihna meni niskan takana. RK62:n kanssa touhunneet luottivat ilmeisesti enemmän siihen että hihna kiersi niskan ja tukikäden alta. Runkokiinnityspaikkaahan siinä kun ei ollut. Rauhanturvatehtävissä paskanahkahihnasta taas tehtiin yksipistehihna kiinnittämällä hihna pelkästään rungossa olevaan paikkaan. Ei mielestäni toimivinta. Kaikissa AKM:ssa myös hihnan kiinnikkeet ovat väärässä paikassa. Jos lukkiututaan siihen ajatukseen että kaksipistehihna on paras tulisi hihnan kiertää vahvemman puolen olkapään päältä ja tukikäden alta aseeseen. Tällöinhän olisi luontevinta että hihna kiinnittyy joko tukin yläosaan (sopiva AR-15:n hihnalenkki menee AK:eeseen) tai tukin oikealle puolelle (oikeakätisellä, vaati customointia) jolloin perä kiristyy olkapäätä vasten ja ote aseesta on vakaa. Myöskin etuhihnan kiinnityspiste olisi järkevää olla tarpeeksi edessä ettei hihna lepattaisi lippaanvaihtoliikeradan edessä. Kiinalaisessa AKM:ssa ja kotimaisessa RK:ssahan hihnankiinnike on tarpeeksi edessä toisin kuin venäläisissä ja itäeurooppalaisissa kalashnikoveissa. Mitä sitten tulee kolmipistehihnaan niin onhan se kiva konsepti mutta onko hyötyä monimutkaisuudesta? Minusta ei. Entä yksipistehihna, ihan kiva sekin mutta aseenriistotilanteessa roikut aseesta kun sinua heitellään vaikka pikalukituksia niihin on, lisäksi aseenvaihdossa ase tippuu ikävästi munille mutta väliäkös tuolla. Joka tapauksessa yksipistehihna ei helpota kantamista niinkään vaan varmistaa aseen kiinnitymisen taistelijaan. Mielestäni ideaalinen tilanne olisi kaksipistehihna pikasäätömahdollisuudella että aseen saa kehoon kiinni kiristettyä kun asetta ei juuri heti tarvitse ja hihnan pikakiinnityksellä sen saa pitemmäksi. Kyseessähän on tällöin melkein kuin kolmipistehihna mutta vähemmällä kankaalla. Ampumapuolta vaihdettaessahan käden voi pujottaa vain hihnan alta jolloin hihna on vain niskan ympärillä, tällöin myös aseesta pääsee eroon paremmin aseenriistotilanteessa ennen pistoolin vetämistä. Joidenkin kapiaisten opettama hyökkäyksessä ei käytetä hihnaa on minusta typerä asia, kädet hapoilla jo ennen aseen käyttämistä vaikka viljapunnusta tulee heiluteltua. Jokainen tietenkin valitsee hihnatyypin joka tuntuu parhaimmalta.
Lippaita on kaikenlaisia ja kalashnikovissa ne ovat suurinpiirtein aika hyviä kun puhutaan metallilippaista, ne ovat vain melko kolhoja ja lippaan suut saattavat vääntyä mutta yleisesti ottaen ne ovat todella kestäviä mutta painavia. Muovilippaat ovat kevyempiä mutta myös suomalaisissa muovilippaissa on ongelmia. Vihreät pullistuvat ja aiheuttavat syöttöhäiriöitä ja mustat lippaat täyteen täytettyinä tuppaavat murtamaan huulet. Bulgarilaiset muovilippaat lienevät parhaita muovilippaita.
Muut lisäosat ansaitsevat kappaleensa. Lampun voi kiinnittää helposti puristeliitennäisellä esim. kaasurei'än jalkaan tai picannitylla Ultimakiin. Täytyy huomioida se että valoa pystyy kontrolloimaan ampumaotetta muuttamatta eli ns. taktinen momentary-persenappi tai puristekytkin johdolla on ehdoton. Valon paikassa täytyy ottaa huomioon ettei se aiheuta heijastuksia aseeseen tai varsinkaan tähtäimiin. Jos haluaa taas IR-laserin kiinni aseeseen voidaan se laittaa suoraan piippuun kiinni vaikka. Vertikaalinen pystykahva ei auta ampumisessa mutta kantamisessa kylläkin, se voidaan kiinnittää esim. suoraan muoviseen halpisetukädensijaan, kunhan se on tarpeeksi lyhyt ja edessä jottei se haittaa lippaanvaihtoa. Henkilökohtaisesti en oikein pidä AK-74- tai AKM-tyylisestä korvien hajottajasta vaan ideaalinen olisi lyhyt liekinsammutin, rekyylissä ei ole hirveästi eroa mutta se on johdonmukaisempi ja suuliekki pienenee. Kivaa on tietenkin se seikka että vaimentimen voi laittaa aseeseen kiinni. Yksi tutkimisen arvoinen asia olisi esim. etutähtäimen siirto kiinni kaasublokiin, piipun katkaisu ja kiinteäksi asennetun RK95:n suujarrun asentaminen, jolloin rekyyli on pieni, suuliekki sammuu ja vaimennin ei pidennä liikaa asetta kun vaimennin tulee piipun päälle. Tosin tämä vaatii BR-tuotteen vaimentimen.
Vaihdin AK:ssa on ongelma, siihen voi laittaa pop-niitin tai ostaa valmiin vaihtimen jolla pelkällä etusormella saa vaihtimen alas. Myös esim. Arsenaleissa ja Galileissa on peukalovarmistin. Vähän turhuutta, kahdella sormella vaihtiminen operoiminen ei ole hankalaa kun se oppii vaikka käsi irtoaisi melkein kokonaan kahvasta. Kuitenkin ko. klimppi tarjoaa hyvän indeksointipisteen sormikontrollille. Paljon näkyy myös lippaanvapauttimen "taktisia" vapautussalpoja mutta periaatteessa ne ovat turhia koska täydellä lippaalla voi swiipata tyhjän lippaan lippaanvaputinsalvan kautta tai ottaa uuden lippaan, tuoda tyhjän rinnalle, painaa salpa alas ja vaihtaa lipas. Se parannus mikä voidaan tehdä lippaansalvalle on sen pidentäminen. Kiinalaisessa AKM:ssahan on pitempi salpa kuin itäeurooppalaisissa. Venäläinen AK-100-sarja sijoittunee niiden välille pituudessa. Tietysti latauskahva on melko samanlainen kalashnikoveissa, galilissa ja RK95:ssa se on vain käännetty ylöspäin. Helpottaa lataamista yläkautta mutta tekee lataamisen vaikeaksi alakautta. Yläkauttahan ei kukaan lataa jos on optiikkaa ja helpointahan olisi ladata kääntämällä ase ja tällöin on hyvä että latauskahva on ihan normaali sivulle oleva. Parannuksiahan on näihin, kaikenlaisia suurempia päälle kiinnitteviä knoppeja. Hylsyn voi kiinnittää latauskahvaan ja kivellä hakata sen sopimaan kahvaan jolloin se on suurempi mutta takertunee joka paikkaan. Entä bufferi? Aiheuttanee hajotessaan vain häiriön ja oikeinkoottu AK ei buffereita tarvitse eikä rekyylikään juuri vähene. Hyvin varustellussa kalashnikovissa on myös puhdistusvälineet mukana perässä ja piipun alla. Ainoastaan öljy ja silla ja rätit pitää kantaa miljoonataskussa. Eikö piipun alla koliseva keppi heikennä tarkkuutta, no ehkä ainakin teoriassa mutta aika ikävää ettei sitä ole silloin mukana kun hylsy jää pesään kiinni.
Täydellisessä maailmassahan meillä olisi tietenkin runkoon vaan ei piippuun kiinnittyvä vapaasti värähtelevä pitkä ja kevyt etutukki, joka mahdollistaisi otteen tarpeeksi edestä. Sellaisia ei ole vain saatavilla valmiiksi kaupasta, muutamaa pitkää etutukkia on saatavilla (Ultimak, MI, Texas jne.) mutta nekään eivät ole vapaasti värehteleviä vaan kiinnittyvät piippuun mutta toisaalta onko AK-sarjalaisessa tarkkuus ja käyttötarkoitus edes tarpeeksi hyvä että kannattaisi pohtia asiaa? Ja mihin tarvitaan käyttämätöntä kiskoa metritolkulla painoa lisäämään?
Tvälups
Ylipäällikkö
Tiedote 4.2.2013
Julkaisuvapaa heti
Puolustusvaliokunnan Perussuomalaiset: Rynnäkkökiväärien uusinnassa oltava tarkkana
Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö sekä kansanedustajat Pentti Oinonen ja Ismo Soukola, ovat tänään jättäneet eduskunnassa kirjallisen kysymyksen (alla kokonaisuudessaan), jossa he tiedustelevat, missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusimisen valmistelu on. He kysyvät myös, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi.
Puolustusvoimien käytössä olevan rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 säilyy käyttökelpoisena vuoteen 2035 saakka. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on jo nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on tiettävästi ollut Naton standardien mukaisia 5.56 kaliiperin aseita.
Niinistö, Oinonen ja Soukola huomauttavat, että satoja miljoonia euroja maksavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Kaliiperin vaihdosta on heidän mukaansa harkittava tarkkaan, ja sen ohella on otettava huomioon muun muassa aseen toimintavarmuus ja helppokäyttöisyys.
Perussuomalaisten mielestä Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on oiva tilaisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisi hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa.
Lisätietoja:
Jussi Niinistö
p. 050 5767 239
--
Liite: Kirjallinen kysymys ”Puolustusvoimien käytössä olevien rynnäkkökiväärien uusiminen”
KIRJALLINEN KYSYMYS
Puolustusvoimien käytössä olevien rynnäkkökiväärien uusiminen
Eduskunnan puhemiehelle
Puolustusvoimien käytössä olevan suomalaisen rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 täytti viime vuonna 50 vuotta. Asemalli perustuu venäläiseen AK-47 Kalashnikov -rynnäkkökivääriin, josta kehitelty Suomen oma versio valmistui vuonna 1962.
RK 62 on jalkaväkijoukkojen perusase ja kaikkien taistelijoiden henkilökohtainen ase. Sen rinnalla tietyissä joukko-osastoissa käytetään taistelijan perusaseena hieman päivitettyä RK 95 TP -rynnäkkökivääriä, joka toimii esimerkiksi taittoperään ja tähtäinlaitteisiin liittyvistä rakenne-eroista huolimatta pääosin kuten RK 62.
Puolustusvoimien käyttämät rynnäkkökiväärit ovat kaliiperia 7.62. Suurin osa länsimaista on siirtynyt 5.56 kaliiperin aseisiin, jotka ovat yleisimpiä Nato-maissa, mutta toisaalta maailmanlaajuisesti AK 47 -tyyppinen rynnäkkökivääri on käytössä vielä yli sadassa maassa. Esimerkiksi Venäjällä sitä käytetään heidän oman 5.45 kaliiperinsa ohella.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on alkanut harkita vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on ollut 5.56 kaliiperin aseita.
Rynnäkkökivääri ei ole asejärjestelmänä vanhentunut. Iästään huolimatta Puolustusvoimien käytössä olevat rynnäkkökiväärit ovat edelleen toimintakelpoisia, ja niitä voidaan ja niitä pitää täydentää taistelukentillä tarpeellisilla lisävarusteilla kuten pimeänäkölaitteilla. Aseen ajanmukaisuus ei ole kiinni siitä, käyttääkö se 7.62 vai 5.56 patruunaa vaan siitä, että ase vastaa käyttötarkoitustaan.
Edellinen puolustusministeri Stefan Wallin on vastauksessaan allekirjoittaneiden kirjalliseen kysymykseen (KK 79/2012) kertonut, että nykyinen rynnäkkökiväärikalusto säilyy käyttökelpoisena noin vuoteen 2035 asti. Päätös rynnäkkökiväärien käytön jatkamisesta tai uuden aseen hankkimisesta olisi Wallinin mukaan tehtävä 2020-luvun alkupuolella.
Puolustusvoimien oman Ruotuväki-lehden 2/2013 mukaan uusia aseita voi tulla joidenkin joukkojen käyttöön jo tällä vuosikymmenellä, mutta pääasiassa hankintojen aika koittaa 10–20 vuoden päästä. Tutkimustyötä tehdään kaiken aikaa, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa ei vielä ole muotoutunut.
Rynnäkkökiväärien uusiminen tulee maksamaan satoja miljoonia euroja. Pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla mittavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Yhteensopivuudessa on kyse pikemminkin yhteisistä logistisista- ja johtamisjärjestelmistä.
Kaliiperin vaihdosta ei pidä pitää uudistuksessa itsestäänselvyytenä, vaan sitä on harkittava tarkkaan. On avoimesti pohdittava myös muita vaihtoehtoja kuin Nato-kaliiperia. Se on nimittäin eräiden näkemysten mukaan jo vanhentunut, ja saatavilla on uudempia ja kehittyneempiä patruunoita. Huomioon on lisäksi otettava Suomen naapurimaiden aseiden kaliiperimallit.
Kaliiperin ohella pääosin reserviläisistä koostuvan massa-armeijamme taistelijan perusaseen valinnassa on tarkasteltava muitakin seikkoja, kuten esimerkiksi hiljattain edesmennyt eversti Erkki Nordberg on huomauttanut: aseen on oltava toimintavarma kaikissa tilanteissa, se pitää voida purkaa ja koota helposti, osumatarkkuuden on oltava hyvä myös vähän ampuvalle taistelijalle ja aseen on oltava edullinen, jotta sitä voidaan ostaa riittävästi. Luonnollisesti myös tulevaisuuden joukkojen kokoonpano ja suorituskykytarpeet on huomioitava.
Jos ja kun rynnäkkökiväärit uusitaan, on se hyvä mahdollisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Kotimaisten rynnäkkökiväärien valmistus loppui 1990-luvulla. Se oli virhe. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisikin hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa. Tämä toisi työpaikkoja ja ammattitaitoa, jota tiukan paikan tullen tarvitaan. Joka tapauksessa lähtökohta olkoon, että taistelijan perusase pitää pystyä valmistamaan kotimaassa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen tällä hetkellä on, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi?
Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2013
Jussi Niinistö /ps
Pentti Oinonen /ps
Ismo Soukola /ps
Julkaisuvapaa heti
Puolustusvaliokunnan Perussuomalaiset: Rynnäkkökiväärien uusinnassa oltava tarkkana
Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö sekä kansanedustajat Pentti Oinonen ja Ismo Soukola, ovat tänään jättäneet eduskunnassa kirjallisen kysymyksen (alla kokonaisuudessaan), jossa he tiedustelevat, missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusimisen valmistelu on. He kysyvät myös, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi.
Puolustusvoimien käytössä olevan rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 säilyy käyttökelpoisena vuoteen 2035 saakka. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on jo nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on tiettävästi ollut Naton standardien mukaisia 5.56 kaliiperin aseita.
Niinistö, Oinonen ja Soukola huomauttavat, että satoja miljoonia euroja maksavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Kaliiperin vaihdosta on heidän mukaansa harkittava tarkkaan, ja sen ohella on otettava huomioon muun muassa aseen toimintavarmuus ja helppokäyttöisyys.
Perussuomalaisten mielestä Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on oiva tilaisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisi hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa.
Lisätietoja:
Jussi Niinistö
p. 050 5767 239
--
Liite: Kirjallinen kysymys ”Puolustusvoimien käytössä olevien rynnäkkökiväärien uusiminen”
KIRJALLINEN KYSYMYS
Puolustusvoimien käytössä olevien rynnäkkökiväärien uusiminen
Eduskunnan puhemiehelle
Puolustusvoimien käytössä olevan suomalaisen rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 täytti viime vuonna 50 vuotta. Asemalli perustuu venäläiseen AK-47 Kalashnikov -rynnäkkökivääriin, josta kehitelty Suomen oma versio valmistui vuonna 1962.
RK 62 on jalkaväkijoukkojen perusase ja kaikkien taistelijoiden henkilökohtainen ase. Sen rinnalla tietyissä joukko-osastoissa käytetään taistelijan perusaseena hieman päivitettyä RK 95 TP -rynnäkkökivääriä, joka toimii esimerkiksi taittoperään ja tähtäinlaitteisiin liittyvistä rakenne-eroista huolimatta pääosin kuten RK 62.
Puolustusvoimien käyttämät rynnäkkökiväärit ovat kaliiperia 7.62. Suurin osa länsimaista on siirtynyt 5.56 kaliiperin aseisiin, jotka ovat yleisimpiä Nato-maissa, mutta toisaalta maailmanlaajuisesti AK 47 -tyyppinen rynnäkkökivääri on käytössä vielä yli sadassa maassa. Esimerkiksi Venäjällä sitä käytetään heidän oman 5.45 kaliiperinsa ohella.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on alkanut harkita vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on ollut 5.56 kaliiperin aseita.
Rynnäkkökivääri ei ole asejärjestelmänä vanhentunut. Iästään huolimatta Puolustusvoimien käytössä olevat rynnäkkökiväärit ovat edelleen toimintakelpoisia, ja niitä voidaan ja niitä pitää täydentää taistelukentillä tarpeellisilla lisävarusteilla kuten pimeänäkölaitteilla. Aseen ajanmukaisuus ei ole kiinni siitä, käyttääkö se 7.62 vai 5.56 patruunaa vaan siitä, että ase vastaa käyttötarkoitustaan.
Edellinen puolustusministeri Stefan Wallin on vastauksessaan allekirjoittaneiden kirjalliseen kysymykseen (KK 79/2012) kertonut, että nykyinen rynnäkkökiväärikalusto säilyy käyttökelpoisena noin vuoteen 2035 asti. Päätös rynnäkkökiväärien käytön jatkamisesta tai uuden aseen hankkimisesta olisi Wallinin mukaan tehtävä 2020-luvun alkupuolella.
Puolustusvoimien oman Ruotuväki-lehden 2/2013 mukaan uusia aseita voi tulla joidenkin joukkojen käyttöön jo tällä vuosikymmenellä, mutta pääasiassa hankintojen aika koittaa 10–20 vuoden päästä. Tutkimustyötä tehdään kaiken aikaa, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa ei vielä ole muotoutunut.
Rynnäkkökiväärien uusiminen tulee maksamaan satoja miljoonia euroja. Pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla mittavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Yhteensopivuudessa on kyse pikemminkin yhteisistä logistisista- ja johtamisjärjestelmistä.
Kaliiperin vaihdosta ei pidä pitää uudistuksessa itsestäänselvyytenä, vaan sitä on harkittava tarkkaan. On avoimesti pohdittava myös muita vaihtoehtoja kuin Nato-kaliiperia. Se on nimittäin eräiden näkemysten mukaan jo vanhentunut, ja saatavilla on uudempia ja kehittyneempiä patruunoita. Huomioon on lisäksi otettava Suomen naapurimaiden aseiden kaliiperimallit.
Kaliiperin ohella pääosin reserviläisistä koostuvan massa-armeijamme taistelijan perusaseen valinnassa on tarkasteltava muitakin seikkoja, kuten esimerkiksi hiljattain edesmennyt eversti Erkki Nordberg on huomauttanut: aseen on oltava toimintavarma kaikissa tilanteissa, se pitää voida purkaa ja koota helposti, osumatarkkuuden on oltava hyvä myös vähän ampuvalle taistelijalle ja aseen on oltava edullinen, jotta sitä voidaan ostaa riittävästi. Luonnollisesti myös tulevaisuuden joukkojen kokoonpano ja suorituskykytarpeet on huomioitava.
Jos ja kun rynnäkkökiväärit uusitaan, on se hyvä mahdollisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Kotimaisten rynnäkkökiväärien valmistus loppui 1990-luvulla. Se oli virhe. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisikin hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa. Tämä toisi työpaikkoja ja ammattitaitoa, jota tiukan paikan tullen tarvitaan. Joka tapauksessa lähtökohta olkoon, että taistelijan perusase pitää pystyä valmistamaan kotimaassa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen tällä hetkellä on, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi?
Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2013
Jussi Niinistö /ps
Pentti Oinonen /ps
Ismo Soukola /ps
Samses
Ylipäällikkö
juhapar kirjoitti:
Aivan.
Tosin 5.56:n nimittäminen kysymyksessä systemaattisesti "NATO -kaliiperiksi" on aika tarkoitushakuista ja luvalla sanoen ärsyttävää, varsinkin kun 7.62*39:iä ei nimitetä "Varsovan liitto -kaliiperiksi", joka olisi yhtä paljon tai yhtä vähän perusteltua.
juhapar kirjoitti:
Nämä Puolat ja muut vasta-alkaja-Nato-maat ovat kyllä jo hyvää vauhtia siirtyneet 5.56:n erikoisemmilla joukoilla ja ulkomailla touhuavilla harvemmin enää löytyy ak-sukua kädestä. Siinä me olemme kohta yksin, tosin ulkomailla touhuamiseen voitaisiin hyvinkin hankkia eri vehkeet kuin siihen itse tarkoitukseen.
Lisenssit valmistaa HK416 ja HK417 Suomeen, tai jos ei raha riitä niin otetaan RK suunnitellu pöydälle ja pidetää kaliberi & lipas samana. Mutta en pidä sitä tärkeimpänä että missä se on tehty, jos tällä saadaan merkittäviä säästöjä koska oikeassa hädässä ei yhden tuotantolinjan tekeminen niin kauaa kestä jos suunnittelu ja testaus työt on edes tehty valmiiksi.
pstsika kirjoitti:
Kuten?
Homman nimi on siinä että tuotanto ja kehitys on lopettu, aseteollisuus ajettu maanrakoon ja lakeja on tiukennettu samalla kuin muita laitoksia on myyty, lakkautettu taikka ollaan pistämässä pakettiin. Joten tuon konseptin takaisin tuominen on minusta hyvä asia vaikka en pidäkkään siitä että lisenssillä pitäisi valmistaa jonkun toisen maan asetta meidän olosuhteisiin.
Tvälups
Ylipäällikkö
juhapar kirjoitti:
Toiveajattelua.
Hassua kuinka ajatus aseiden Suomessa valmistamisesta kokee vastustusta?
Tämähän on täysin normi kaluston hankinnassa. Esim. ostiko Puola AMV:t Suomessa koottuina vai tekivätkö mokomat lisenssillä omat Rosomak:nsa..? Sama vaikkapa Fiskarsin m/94 kenttälapion suhteen: ne USMC:n ostamat lapiot valmistettiin usassa Gerberin tehtaalla...
Kyllähän aseita voidaan Suomessakin valmistaa, osaamista on täälläkin. Ei se nyt niin rakettitiedettä ole aloittaa tuotantoa täällä, paljon vaikeampaa se on aloittaa jossain kehittyvässä maassa, silti joka vuosi tuotantoa siirretään halvempiin maihin ja osa myös palaa takaisin kotimaihinsa johtuen valuuttariskistä ja siltä suojautumisen kalleudesta, laatuongelmista ja nousevista palkkakustannuksista siellä lämpimässäkin. Enemmänkin ostoksia ja valmistusta rajoittaa kilpailulainsäädäntö. Kriisiajan valmistuksen turvaaminen tuntuu nopean tiedonvälityksen ja sodankäynnin aikana hieman turhalta argumentilta tuollaisten perustarvikkeiden osalta, joita pitäisi olla joka miehellä muutenkin olemassa.
pstsika
Haukka
ctg kirjoitti:
Ihan ekana esimerkkinä RK-62 ja vertailuaseeksi AK-47. Lisäksi esim. Ahlberg pistoolit ja verrokiksi FN 10. Tai KVKK 62 ja Vz. 52. Viimeisin oli epäonnistunut kokeilu Tsekkoslovakiasta ja hekin siirtyivät pitkään kiväärinpatruunaan kevyessä konekiväärissä toisin kuin yhtenäiskaliiperiin pyrkineet suomalaiset. Tsekkoslovakiassa tuo virhe huomattiin muutamassa vuodessa, meillä muutamassa kymmenessä vuodessa.
Suomessa on tehty hyviäkin aseita, mutta kun kopiointitielle on lähdetty, on joko hinta moninkertaistunut alkuperäiseen nähden tai ase on ollut huonompi kuin kopion alkuperä.