Uutisia Britanniasta

Cameron: Olen kiinnostunut vain Britannian vauraudesta ja vaikutusvallasta

7.10.2015 16:08
PolitiikkaEU
Britannian pääministerin David Cameronin mukaan taistelu taloudessa on vasta alkanut.
Britannian pääministerin David Cameronin mukaan taistelu taloudessa on vasta alkanut. KUVA: ZUMA WIRE
Britannian konservatiivisen puolueen johtaja, pääministeri David Cameron lupasi puoluekokouspuheessaan käänteentekevää vuosikymmentä.

Toisella pääministerikautenaan hän jatkaa taloudessa budjettivajeen leikkausta ja nostaa hallituksen haasteeksi suuret sosiaaliset ongelmat.

”Taistelu taloudessa on vasta alkanut. Meidän täytyy vielä löytää säästöjä ja tuottaa enemmän. Meidän täytyy tulla kilpailukykyisemmäksi”, Cameron sanoi ja lupasi kääntää budjetin ylijäämäiseksi. ”Meidän on varmistettava, että pystymme hoitamaan tulevia kriisejä.”

Cameron aikoo sosiaalisten ongelmien ratkaisuksi puuttua köyhyyden syihin, kohottaa minimipalkkaa ja keventää pienituloisimpien verotusta. Hän myönsi, että yksi suurista ongelmista on sosiaalisen liikkuvuuden puute. Pääministeri vaati yhtäläisiä mahdollisuuksia sukupuolesta, uskonnosta ja taustasta riippumatta.

Puoluetta jakanutta kysymystä Euroopan unionin jäsenyydestä Cameron käsitteli lyhyesti. Konservatiivihallitus järjestää vuoden 2017 loppuun mennessä äänestyksen EU-jäsenyydestä ja ennen sitä neuvotellaan jäsenyysehtoihin muutoksia.

”Olen kiinnostunut vain kahdesta asiasta: Britannian vauraudesta ja Britannian vaikutusvallasta. Sen vuoksi aion taistella kovasti näissä uudelleen neuvotteluissa, että saamme paremman sopimuksen ja parhaat edut”, hän totesi.

Monien brittikommentaattoreiden mielestä konservatiivit ovat vuosikokouksessaan vieneet puolueen linjaa kohti keskustaa, kun työväenpuolue on Jeremy Corbynin johdolla siirtynyt enemmän vasemmalle. Cameron hyökkäsi voimakkaasti Corbynia vastaan.

”Emme voi antaa tuon miehen toteuttaa turvallisuutta uhkaavaa, terroristeja sympatisoivaa ja Britanniaa vihaavaa ideologiaansa maassa, jota rakastamme”, Cameron sanoi.

Syyrian pakolaisongelma on Cameronin mielestä parasta hoitaa auttamalla naapurimaita ja hyväksymällä Britanniaan vaikeimmassa asemassa olevia pakolaisia leireiltä. Hän lupasi pitää Britannian kehitysapubudjetin 0,7 prosenttina bruttokansantuotteesta ja haastoi muut maat tekemään samoin.

Sisäministeri Theresa May käsitteli tiistaina maahanmuuttoa puheessaan, joka on herättänyt arvostelua. Hän totesi maahanmuuton olevan kestämättömällä tasolla. Hänen mukaansa liian suuri siirtolaisten määrä tekee mahdottomaksi pitää yhteiskuntaa yhtenäisenä. Yritysjohtajien järjestö, Institute of Directors piti puhetta vastuuttomana.

Cameron vahvisti, ettei hän asetu enää ehdokkaaksi seuraavalle kaudelle. Kokouksen aikana alkoivat veikkailut seuraajasta. Mahdollisina ehdokkaina on mainittu Theresa May, Lontoon pormestari Boris Johnson ja valtiovarainministeri George Osborne.
 
Extremist 'infiltration' in hospitals, schools and civil service to be investigated
David Cameron launches major review to determine whether Islamist extremists have infiltrated every walk of life from the NHS to the education system

http://www.telegraph.co.uk/news/ukn...ols-and-civil-service-to-be-investigated.html


Britanniassa jättitutkinta: Islamistien pelätään soluttautuneen kouluihin, sairaaloihin ja hallintoon
Britannian pääministeri David Cameron on ilmoittanut aloittavansa mittavan selvitystyön islamistien epäillystä soluttautumisesta julkisen sektorin virkoihin.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/britannia_tutkinta_islamistit_aariajattelu-42206

Britannian hallinto julkisti maanantaina ääriajattelun vastaisen strategiansa. Pääministeri David Cameron kertoi asiasta Facebookissa.

”Kumouksellisesta, hyvin järjestäytyneet ja hienostuneesti toimivat ääri-islamistit eivät vain uhkaa turvallisuuttamme, he vaarantavat kaiken, mitä olemme rakentaneet yhdessä", Cameron kirjoitti.

Hänen mukaansa islamistit uhkaavat Britannian menestyksekästä monikulttuurista demokratiaa.

"Meidän on puututtava heidän toimintaansa, kun kohtaamme heidät."

Cameronin mukaan ääri-islamismi ei edusta Islamin uskon todellista henkeä. Hän pyysi muslimeita liittymään ääriajattelun vastaiseen toimintaan. Pääministeri vetosi erityisesti "muslimien hiljaiseen enemmistöön”.

Brittilehti Telegraph kertoo Cameronin ilmoittaneen samassa yhteydessä merkittävästä tutkinnasta, jossa pyritään selvittämään, ovatko ääri-islamistit soluttautuneet Britannian terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmään ja paikallishallintoon.

”Suoritamme täyden selvityksen sen varmistamiseksi, että kaikki instituutiot ovat suojassa soluttautumiselta”, asiasta annetussa lausunnossa todetaan.

Brittien tuoreessa muistissa on laajaa mediahuomiota viime vuonna saanut kouluskandaali, joka ristittiin mediassa ”troijan hevoseksi”.

Kohu sai alkunsa, kun brittiviranomaiset saivat maaliskuussa tietoonsa vuodetun kirjeen, jossa pieni joukko ääri-islamisteja suunnitteli, kuinka Birminghamilaisia kouluja voitaisiin ottaa haltuun sisältä päin ja kääntää islamilaisiksi.

Verkkouutiset kertoi kohusta tässä.

Cameronin mukaan Britanniassa aiotaan myös suorittaa uusi selvitys Sharia-lain soveltamisesta maassa. Lisäksi tiukennetaan kansalaisuuden myöntämiseen liittyviä sääntöjä.

 
Peli kovenee: Britannialta tulossa tiukka ukaasi
© Toby Melville / Reuters

Britannian pääministeri David Cameron aikoo esittää tähän mennessä kovimman vaatimuksen paremmista EU-jäsenyysehdoista.
8.11.2015 14:56
Taloussanomat–Bloomberg

– Jos emme pääse sopimukseen ja jos Britannian huolet kaikuvat kuuroille korville, mitä en usko tapahtuvan, meidän pitää harkita, onko Euroopan unioni meille sopiva, Cameron sanoo puheessaan.

– Kuten olen aiemmin sanonut, en sulje mitään pois.

Puhe pitää sisällään kirjeen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille, mitä voi pitää alkuna virallisille neuvotteluille.

Britannia haluaa EU:lta muun muassa tunnustuksen, ettei Britannia ole osa "yhä tiivistyvää unionia" ja ettei euro ole unionin ainoa valuutta. Britannia haluaa myös rakenteellisia uudistuksia siihen, etteivät euromaat jyrää unionissa muita.

http://www.taloussanomat.fi/politii...ssa-tiukka-ukaasi/201514674/12?pos=tuoreimmat
 
Britannia ja Ranska ovat kieltäneet turistilennot Egyptiin, (Venäjä luonnollisesti) miksei Suomi?
 
Tarvittaisiin niitä nopeantoiminnan joukkoja meilläkin päin.



Britannia lisää puolustusmenoja miljardeilla

Ulkomaat Julkaistu 23.11.2015 20:16
0
Jakoa
FacebookTwitterWhatsApp 12

Pääministeri David Cameron ilmoitti Britannian perustavan vuoteen 2025 mennessä kaksi 5000 sotilaan vahvuista nopean toiminnan joukkoa. Epa


Britannia lisää puolustusmenojaan vajaalla 20 miljardilla eurolla kymmenen seuraavan vuoden aikana.

Asiasta kertoi pääministeri David Cameron maanantaina.

Cameronin mukaan Britannia käyttää rahat muun muassa uusien sotalaivojen hankkimiseen, tiedustelupalveluihin ja kehitysapuun kriisiytyneille valtioille.

– Nämä kaikki ovat selväjärkisiä ja itsekkäitä toimia vaurautemme ja turvallisuutemme varmistamiseksi, Cameron kommentoi.

Samalla maan puolustusministeriön siviilihenkilökuntaa vähennetään lähes kolmanneksella, jottei budjetti ylity.


Cameron ilmoitti Britannian myös perustavan vuoteen 2025 mennessä kaksi 5000 sotilaan vahvuista nopean toiminnan joukkoa.

MTV UUTISET - STT - Reuters

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/britannia-lisaa-puolustusmenoja-miljardeilla/5574148




edit: copypastesin aiemmin uutisen kännykällä ja jälki sen mukaista. Korjasin nyt asian.
 
Viimeksi muokattu:
Britannian puolustusmäärärahojen korotukseen on varmasti vaikuttanut moni asia. Mutta Putinin härväys varmasti yksi keskeisistä.

Suomessa ei kovin laajasti raportoitu, mutta ilmeisesti Briteillä on ollut oma (venäläisten) suklari-jahti meneillään tässä taustalla. Ovat joutuneet pyytämään Ranskalta apuja. Ja sehän on Brittien kannalta vähän noloa - hehän se Euroopan merimahti pitäisi olla.

No, tuleva puolustusbudjetti lupailikin sitten asiain tilaan merkittäviä parannuksia.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1448166153023
Britannia pyysi Ranskaa jahtaamaan venäläistä sukellusvenettä Skotlannin rannikolta
Ulkomaat 22.11.2015 18:50

1448166157793


Britannian laivaston Trident-ydinsukellusvene HMS Vengeance Faslanen laivastotukikohdassa Skotlannissa. Britannia pelkää venäläisten vakoilevan sen Trident-laivastoa.

Britannia on joutunut jälleen nöyrtymään avunpyyntöön merialueidensa valvonnassa, sanomalehti The Telegraph kertoo.

Ranska auttaa nyt Britanniaa venäläisen sukellusveneen etsinnässä Skotlannin rannikolta. Britannia pelkää, että sukellusvene yrittäisi onkia tietoja Britannian Trident-ydinsukellusveneestä.

Sukellusveneen etsintä on jatkunut Skotlannin rannikolla jo ainakin kymmenen päivän ajan. Etsinnät ovat kiihtyneet viikonloppuna, ja niissä on mukana kahden ranskalaisen Atlantique II -merivalvontakoneen lisäksi kanadalainen lentokone ja Britannian fregatti HMS Sutherland.

Britannian puolustusministeriö ei antanut lisätietoja, mutta vahvisti etsintöjen olevan käynnissä.

Kyseessä on jo kolmas kerta vuoden aikana, kun Britannia on esittänyt liittolaisilleen avunpyynnön sukellusveneen etsimiseksi. Sukellusvenettä etsittiin Skotlannin edustalta esimerkiksi joulukuussa 2014, noin kuukautta sen jälkeen, kun Ruotsi etsi epäilyttävää vedenalaista toimintaa rannikoltaan.

Britannia luopui merivalvontaan tarkoitetusta Nimrod-vakoilulentokoneesta vuonna 2010. Britannian amiraalit ovat vaatineet, että Nimrodin jättämä aukko tulisi korvata. Uusi puolustusselonteko on määrä julistaa Britanniassa maanantaina.

Venäjä on lisännyt aktiivisuuttaan merillä huomattavasti. Venäläiset sukellusveneet ovat lisänneet partiointiaan viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 50 prosentilla.
 
On aika h-vetin iso summa rahaa! 178 miljardia puntaa kymmenessä vuodessa. Tekee 17,8 miljardia puntaa vuoteen. Britannian BKT on muuten runsas 10 kertaa niin suuri kuin Suomen. Meidän pitäisi käyttää kalustoon siis yli 1,5 miljardia euroa vuoteen, jotta päästäisiin samoille suhteille. Vaikka saataisiin erillisrahoitukset hävittäjiin ja laivoihin, niin jäädään todennäköisesti alle tuon...
 
@Lepukki , kuulostaa aivan liian jarkevalta ollakseen totta!! Kunpa saataisiin Harrier Jump jetit viela takaisin USMC:lta... mitahan veikkaatte, onko Navy antelias?

Harrierit takaisin? Miksi ihmeessä, kun Harrierien tukiorganisaatio on kaiken järjen mukaan jo hajotettu, F-35 hankinnat ovat alkaneet eikä tukialuskaan kai ole valmis vielä pariin vuoteen. Mihin sitä Harrieria nyt enää tarvitaan?

Tosin katsotaan, miten kauan nämä hankinnat jatkuvat. Jokunen talousongelma ja hallitusongelma onnistuvat vielä sössimään asiat...
 
Harrierit takaisin? Miksi ihmeessä, kun Harrierien tukiorganisaatio on kaiken järjen mukaan jo hajotettu, F-35 hankinnat ovat alkaneet eikä tukialuskaan kai ole valmis vielä pariin vuoteen. Mihin sitä Harrieria nyt enää tarvitaan?

Tosin katsotaan, miten kauan nämä hankinnat jatkuvat. Jokunen talousongelma ja hallitusongelma onnistuvat vielä sössimään asiat...

Miehet kylla loytyy jotka nuo koneet tuntee, ne oli juuri re-furbishattu ennen myyntia ja kolmasosa voitaisiin ottaa varaosiksi... sitapaitsi perus-brittilainen perinteista saksalais-pohjoismaista insinooriperinnetta halveksuva "tinkering" -kulttuuri kylla hoitaa vehkeet lentokuntoon vaikka purukumilla ja kuminauhoilla :D:D.

Talla hetkella on tilanne se etta Charles de Gaulle on nyt itaisella Valimerella, jenkit Persianlahdella, ja briteilla on tama aikataulu:

Queen Elizabeth was christened on 4 July 2014,[9] and floated-out on 17 July 2014.[89] Fitting out will take until the end of 2015[89] and the crew will move aboard in May 2016[9] ahead of sea trials beginning in August 2016[89] and delivery in May 2017.[89] Flight trials with helicopters will begin in 2017 and F-35B flight trials towards the end of 2018.[89] An "operational military capability" will be declared in 2020.[9]

https://en.wikipedia.org/wiki/Queen_Elizabeth-class_aircraft_carrier#Queen_Elizabeth

Surkea aukko saarivaltion force projection -kapasiteetissa, kun Kyproksen Akrotirin brittitukikohdasta lentavat Panavia Tornadot (8 kpl) kaipaisivat vahan lisa-apuja rehellisesti sanottuna... Tornadoilla oli MLU 1993, joten vahan vasynytta alkaa olla sekin konekanta kylla...

ps. plus ne Harrierit nyt vaan on ihan helvetin asiallisia laitteita, tarvinneeko siipikoneiden ihailija sen enempaa perusteluita :)? Kysy niista argentiinalaisilta jos haluat oppia helvetin paljon kirosanoja espanjaksi!!
 
Miehet kylla loytyy jotka nuo koneet tuntee, ne oli juuri re-furbishattu ennen myyntia ja kolmasosa voitaisiin ottaa varaosiksi... sitapaitsi perus-brittilainen perinteista saksalais-pohjoismaista insinooriperinnetta halveksuva "tinkering" -kulttuuri kylla hoitaa vehkeet lentokuntoon vaikka purukumilla ja kuminauhoilla :D:D.

Kuinka moni on lähtenyt siviiliin neljässä vuodessa? Tulee kyllä mieleen se, kun siellä saarella pistettiin 100 melkein valmista pilottia ulos koulutusputkesta 300 miljoonan punnan hintaan.

ps. plus ne Harrierit nyt vaan on ihan helvetin asiallisia laitteita, tarvinneeko siipikoneiden ihailija sen enempaa perusteluita :)? Kysy niista argentiinalaisilta jos haluat oppia helvetin paljon kirosanoja espanjaksi!!

Hiljaisuus ja rauha on aina parempi vaihtoehto kuin kirosanat:

l-888.jpg
 
Brittirouvien teekerho paljastui ISIS-kokoukseksi – käännyttivät lapsia
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/teekerho_isis_kokous-43680

Brittiläisen televisiokanavan tutkimus paljasti Lontoosta ISIS-tukijoiden verkoston.

  • d67ca1bdac7e7f306f86bc394050f9eaedacd015889910e2ab783c5dc4a110f4

    Umm Saalihah saarnaa videolla ISIS:n puolesta ja ilmaiskuja vastaan.

    (Youtube)
Brittiläinen Channel 4 onnistui soluttamaan toimittajansa al-Muhajiroun- ja ISIS-terroristijärjestöihin liitettyyn naisverkostoon.

Kanavan toimittaja salakuvasi Lontoossa kokouksia, joissa muun muassa pidettiin radikaaleja islamistisaarnoja naisille ja lapsille. Tutkimuksista kerrottiin Britanniassa hiljattain esitetyssä dokumentissa ISIS:The British Women Supporters Unveiled (ISIS: Brittiläiset naistukijat paljastettu).

Dokumentissa seurataan kolmea brittiläistä musliminaista, joista kahden kerrotaan ”toimineen johtavissa asemissa piireissään”. He saarnasivat ainoastaan naisille ja lapsille tarkoitetuissa salamyhkäisissä tilaisuuksissa.

Channel 4:n toimittaja onnistui pääsemään kokouksiin viestiteltyään ISIS:tä twitterissä tukeneiden naisten kanssa pitkään sosiaalisessa mediassa.

Saarnoja ISIS:n puolesta
Kokouksissa tuettiin voimakkaasti ISIS:tä ja kehuttiin yhteyksillä järjestön taistelijoihin. Daily Mailin mukaan tapaamisia oli mainostettu ”naisten teekerhona”.

Ensimmäinen tapaaminen, johon toimittaja pääsi, oli järjestetty kaupungin rahoittamalla monitoimitilalla Lontoossa.

Channel 4:n kokouksissa salaa kuvaamilla videoilla ihannoidaan ISIS-taistelijoita ja kehotetaan muslimeita liittymään järjestöön.

”Brittiläisten perusarvojen kuten demokratian aktiivinen tai äänekäs vastustaminen tekee kaikista muslimeista radikaaleja”, yksi naisista toteaa videolla.

Hänen mukaansa Islamin noudattaminen tarkoittaa, ettei hyväksy maallisia lakeja.

”Kyse on taistelusta Islamia ja muslimeja vastaan. Meidän on pidettävä se mielessämme. Tämä on vääräuskoisten suunnitelma”, nainen jatkaa.

Hän korostaa yleisölleen, että tilanne saattaa kuulostaa vaikealta, mutta sitä ei saa surra.

”Allah sanoo Koraanissa, ettet saa masentua. Älä masennu, koska olet ylivertainen. Jos uskot, kuulut parhaimmistoon. Allah tekee sinusta ylivertaisen näihin vihollisiin nähden. On uskonnollinen velvollisuutesi, ettet masennu tästä (tilanteesta). Sinun on pikemminkin tehtävä asialle jotain”, nainen sanoo.

Hänen mukaansa maailman muslimeja piiritetään ja ISIS-järjestö on luonut todellisen kalifaatin.

”Hyvät ajat ovat alkaneet. Kukaan ei olisi uskonut, että näemme kalifaatin elinaikanamme.”

Kuuluivat äärijärjestöön
Independent avaa tässä jutussa naisten taustoja. Brittilehden mukaan kaikki kolme naista ovat kuuluneet aiemmin parikymmentä vuotta sitten perustettuun al-Muhajiroun-ääriryhmään, joka kiellettiin terroristijärjestönä vuonna 2010. Naiset esiintyivät verkossa nimillä Umm Saalihah, Umm L ja Umm Usmaan.

Umm Saalilahin oikea nimi on ilmeisesti Jamila ja hän on asunut aiemmin yhdessä tunnetun terroristiepäillyn kanssa. Umm L:n taas tiedetään perustaneen aikanaan al-Muhajirounin naisten siiven ja johtaneen sitä.

Asiantuntijat pitävät dokumentin paljastuksia vakavina.

”Hän tekee enemmän kuin vain tukee heitä (ISIS-järjestöä). Hän sanoo, että niin kutsuttu Islamilainen valtio on kalifaatti. Hän syyllistyy mahdollisesti rikokseen tukiessaan heitä”, entinen Britannian syyttäjänviraston johtava syyttäjä Nazir Afzal kommentoi videota saarnasta.

Terrorismiasiantuntija Hannah Stuart taas pitää erityisen huolestuttavana, että kokouksiin on osallistunut lapsia, jotka altistettiin niissä naisten versiolle ISIS-järjestöstä ja sen vastaisesta taistelusta.

Daily Mailin mukaan kokouksia oli järjestetty joka tiistai jo kahden vuoden ajan. Nyt monitoimitilan ulkopuolelle on kuitenkin ilmestynyt lappu, jonka mukaan naisten teekerhon kokoontumiset on toistaiseksi peruttu.
 
Entäs piskuinen suomi..? Kuinka helposti tänne uitetaan/ajetaan aseita..?


Turvallisuusasiantuntijat: Britannian rannikko terroristien "pehmeä vaihtoehto"

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/brit_rannikko_skyn-44047

Sky Newsin haastattelemat asiantuntijat ovat huolissaan muun muassa aseiden salakuljetuksesta.

Britannian koko rannikkoa partioi ainoastaan viisi rajavalvontavenettä.

– Mielestäni pyrimme tekemään kaiken minimitasolla turvallisuusasioissa, riippumatta siitä mitä hallitus sanoo, turvallisuusasiantuntija Chris Hobbsväittää.

– Mitä nämä ihmiset tekevät - olkoot he ihmisten, huumeiden tai aseiden salakuljettajia - he yrittävät etsiä helpoimman reitin, jossa heitä vähiten todennäköisesti etsitään, hän sanoo.

Entinen turvallisuusministeri, amiraali Alan West puolestaan toteaa Skynuutisissa, että suuremmat resurssit olisivat tarpeen.

– Olen huolissani, että rajavartiostolla ei ole välineitä siihen, mitä heidän täytyy tehdä, eikä muillakaan rajaturvallisuusviranomaisilla ole niitä, West sanoo.
 
XP on vielä voimissaan:
"Brittien merivoimien uunituore lentotukialus The Queen Elizabeth luottaa ilmeisesti yhä Windows XP:hen.
Vaikka Microsoft lopetti Windows XP:n tukemisen jo huhtikuussa 2014, löytyy käyttöjärjestelmä edelleen monista eri paikoista.
Valitettavasti mukana on myös paikkoja, joissa tietokone on päästetty verkkoon. Windows XP:n voi edelleen löytää esimerkiksi pankkiautomaatista tai kassakoneesta.
Enimmäkseen XP-tietokoneita on mahdollista löytää paikoista, joissa niitä ei päästetä internetiin, vaan ne ovat käytössä esimerkiksi vanhempien sovellusversioiden yhteensopivuutta varten. Eräs tällainen paikka saattaa olla Royal Navyn uusin ylpeys, puolivalmis lentotukialus The Queen Elizabeth.
The Registerin saaman lukijavinkin mukaan Windows XP on bongattu The Queen Elizabethilla työskentelevien teknikoiden kannettavasta tietokoneesta. Jotkut ovat ehdottaneet, että kyseessä olisi vain ”komediallinen taustakuva”.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n raportin The Queen Elizabethista voi tarkistaa täältä. Windows XP:n taustakuva esiintyy kohdassa 1:25."
http://www.mikrobitti.fi/2015/12/royal-navyn-uunituore-lentotukialus-luottaa-windows-xphen/
 
XP on vielä voimissaan:
"Brittien merivoimien uunituore lentotukialus The Queen Elizabeth luottaa ilmeisesti yhä Windows XP:hen.
Vaikka Microsoft lopetti Windows XP:n tukemisen jo huhtikuussa 2014, löytyy käyttöjärjestelmä edelleen monista eri paikoista.
Valitettavasti mukana on myös paikkoja, joissa tietokone on päästetty verkkoon. Windows XP:n voi edelleen löytää esimerkiksi pankkiautomaatista tai kassakoneesta.
Enimmäkseen XP-tietokoneita on mahdollista löytää paikoista, joissa niitä ei päästetä internetiin, vaan ne ovat käytössä esimerkiksi vanhempien sovellusversioiden yhteensopivuutta varten. Eräs tällainen paikka saattaa olla Royal Navyn uusin ylpeys, puolivalmis lentotukialus The Queen Elizabeth.
The Registerin saaman lukijavinkin mukaan Windows XP on bongattu The Queen Elizabethilla työskentelevien teknikoiden kannettavasta tietokoneesta. Jotkut ovat ehdottaneet, että kyseessä olisi vain ”komediallinen taustakuva”.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n raportin The Queen Elizabethista voi tarkistaa täältä. Windows XP:n taustakuva esiintyy kohdassa 1:25."
http://www.mikrobitti.fi/2015/12/royal-navyn-uunituore-lentotukialus-luottaa-windows-xphen/
Tai sitten kyseessä on Windowsin sotilaskäyttöön räätälöity versio, joka on perusteellisesti tilaajan auditoima ja jonka ylläpidon tilaaja maksaa. QE:n tilaamisen aikoihin XP oli kovasti voimissaan, joten siihen tilattu erikoiswindows olisi luonnollista pohjata.
 
Tai sitten kyseessä on Windowsin sotilaskäyttöön räätälöity versio, joka on perusteellisesti tilaajan auditoima ja jonka ylläpidon tilaaja maksaa. QE:n tilaamisen aikoihin XP oli kovasti voimissaan, joten siihen tilattu erikoiswindows olisi luonnollista pohjata.
Tuo on suurella todennäköisyydellä totuus. Kuinkahan kymppi saa hyväksyntäleimoja?
 
http://www.foxnews.com/politics/201...k-from-obama-administration.html?intcmp=hpbt3

UK condemns Muslim Brotherhood in break from Obama administration
A powerful report by the U.K. government accuses the Muslim Brotherhood of being sympathetic to terrorists and a risk to British national security, striking a contrast with the Obama administration’s more conciliatory approach – and fueling criticism that the U.S. government should wake up to the threat.

“I think the report is a damning indictment of the Muslim Brotherhood, and it’s a very realistic assessment of the nature of the Brotherhood itself,” Nile Gardiner, director of the Heritage Foundation's Margaret Thatcher Center for Freedom, told FoxNews.com. “The British government has taken a far more serious approach compared to the Obama administration’s.”

The internal review of the Muslim Brotherhood was ordered by Prime Minister David Cameron in April 2014 and while the report is classified, Cameron ordered the main findings of the report to be made public.

The report found that supporting Hamas was an important priority for the Brotherhood. It noted that while the group at times has renounced violence, senior figures have repeatedly defended Hamas attacks on Israel and justified attacks against coalition forces in the U.S. and Afghanistan.

Also, while the Muslim Brotherhood has criticized Al Qaeda, leaders have claimed that the 9/11 attacks were fabricated by the U.S. government, and that the war on terror is merely a pretext to attack Muslim countries.

The report concludes that while the Brotherhood has preferred non-violent methods on the grounds of expediency, “they are prepared to countenance violence – including, from time to time, terrorism – where gradualism is ineffective.”

“Aspects of Muslim Brotherhood ideology and tactics, in this country and overseas, are contrary to our values and have been contrary to our national interests and our national security,” the report says.


Policy paper

Muslim Brotherhood review: main findings
https://www.gov.uk/government/publications/muslim-brotherhood-review-main-findings

loput linkistä:
 
http://www.dailymail.co.uk/news/art...est-inhabitants-Africans-Britain-English.html

GCSE students are to be taught that some of our nation’s earliest inhabitants were Africans who arrived here long before the English.

The Mail on Sunday has discovered that the extraordinary rewriting of our island’s history – the politically correct work of a Marxist academic – will be offered to thousands of history students throughout England from September.

Its creators claim the course addresses the ‘white male-dominated’ view of history – but it has outraged some of Britain’s most eminent thinkers.

Booker and Nobel prize-winning novelist V.S. Naipaul said: ‘Once again political correctness is distorting our history and the education of our children.’

And historian Sir Roy Strong, author of The Story Of Britain, said: ‘This stands history on its head, projecting back on to the past something that isn’t true.’
...


British Have Changed Little Since Ice Age, Gene Study Says
http://news.nationalgeographic.com/news/2005/07/0719_050719_britishgene.html

Despite invasions by Saxons, Romans, Vikings, Normans, and others, the genetic makeup of today's white Britons is much the same as it was 12,000 ago
 
Back
Top