Presidentti Kasym-Zomart Tokajev poltti päreensä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. (MIKHAIL KLIMENTYEV)
Tämä tyylikkäästi harmaantunut poliitikko on Kazakstanin itsevaltainen presidentti Kasym-Žomart Tokajev.
Hän nousi valtaan maaliskuussa 2019, kun ex-diktaattori
Nursultan Nazarbajev erosi laajojen mielenosoitusten paineessa.
Toukokuun puolivälissä 70 vuotta täyttänyt Tokajev on paitsi kovaotteinen presidentti myös kettumaisen juonikas strategi. Hän on viime vuodet tasapainotellut lännen ja Venäjän välissä, ja esimerkiksi työntänyt Venäjä-mielisen Nazarbajevin lopullisesti nurkkaan.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Tokajev näyttää polttaneen päreensä ja ottaneen jyrkemmän linjan Putinin Venäjää kohtaan.
Tokajev on toistuvasti härnännyt Putinia. Kas näin:
Maaliskuussa 2022 Tokajev antoi järjestää Almatyssa tuhansien ihmisten protestin, jossa pilkattiin Putinia.
Toukokuussa 2022 Tokajev peruutti perinteisen Voitonpäivän juhlat, joissa muistetaan neuvostoarmeijan toisen maailmansodan voittoja.
Kesäkuussa 2022 Tokajev ilmoitti, ettei Kazakstan tunnusta Venäjän miehittämien Luhanskin ja Donetskin niin kutsuttuja ”tasavaltoja”.
Syyskuussa 2022 Tokajev vei humanitaarisena apuna Ukrainaan satoja moderneja jurttia eli perinteisen paimentolaistavan mukaan rakennettuja suuria telttoja. Operaation nimi oli Haavoittumattomuuden jurtta.
Ja sitten, maaliskuussa 2023, Tokajevin hallinto takavarikoi Venäjän avaruusjärjestö Roscosmoksen omistukset Baikonurin avaruuskeskuksesta, kun kalliiseen sotatalouteen siirtynyt Venäjä ei ollut maksanut rästissä olevia kymmenien miljoonien eurojen laskujaan Baikonurista.
Kazakstanin presidentti Tokajevin uhmakkuus Putinia vastaan on ollut ennenkuulumatonta Kazakstanissa.
YK:n yleiskokouksessa Kazakstan tuki toukokuun alussa päätöslauselmaa, jossa Venäjä julistettiin Ukrainan sodan yksiselitteiseksi hyökkääjäksi. Aiemmin Kazakstan oli äänestänyt YK:ssa tyhjää, kun kyseessä oli ollut Venäjän hyökkäyksen tuomitseminen.
Tokajevin uhmakkuus on ollut ennenkuulumatonta Kazakstanissa. Ärsytetty Venäjä on vastannut juuri sillä tavalla, jonka se parhaiten osaa: uhkauksilla.
Venäjän Kazakstanin-suurlähettiläs
Aleksei Borodavkin vihjasi joulukuussa 2022, että Venäjä voisi ”tulla auttamaan” Kazakstanin hallintoa taltuttamaan maan ”radikaalit nationalistiset voimat”.
On päivänselvää, mitä tarkoittaa, kun Venäjä esittää jonkin toisen valtion johdolle ”avuntarjouksen”.
Se on tietenkin uhkaus siitä, että Venäjä tuo aseelliset joukkonsa maahan. Pyydetysti tai pyytämättä.
Astana on megalomaaninen metropoli, joka rakennettiin autiolle arolle 2000-luvulla.
Eteläisestä Almatysta on puolentoista tunnin lento Kazakstanin pohjoiseen pääkaupunkiin Astanaan.
Siinä missä vehreä Almaty on tavallisen ihmisen mittakaavaan rakennettu vanha metropoli, uusi Astana on suorastaan absurdi kaupunki.
Se on 2000-luvulla rakennettu vieraannuttava monumentaalimetropoli keskellä pakkasen panemaa aroa. Sillä ei ole suurkaupunkina juuri historiaa, ja toistaiseksi on vaikea vielä ennustaa, onko sillä edessään pitkää tulevaisuuttakaan.
Osa Astanan poliittisen keskustan jättiläisrakennuksista on kahden maailmankuulun arkkitehdin,
Norman Fosterin ja
Kisho Kurokawan, hiljentäviä monumentteja. Juuri mikään Astanassa ei ole intiimiä tai maltillista: autobulevardit ovat pahimmillaan kaksitoistakaistaisia, tuuliset jättiläisaukiot yhtä autioita kuin kolhoja.
Joka puolella keskustaa törmää maan edellisen diktaattorin Nursultan Nazarbajevin ympärille pystytettyyn henkilökulttiin.
Astanan keskusta on monumentaalinen, vieraannuttava ja harmaa.
Aukioiden jono johtaa Kazakstanin presidentin palatsiin.
Moni kuitenkin Kazakstanissa janoaa demokratiaa. Almaty ja Astana ovat puolillaan pari-kolmekymppisiä älykköjä, sitä koulutetuinta väkeä, joka saattaa olla merkittävissä asemissa Kazakstanissa 10–20 vuoden kuluttua.
Kevääseen 2022 asti Kazakstanissa koulutettu kaupunkilaisnuorisokin on katsonut nimenomaan pohjoiseen, Venäjälle. Venäjän imperialismi on perustunut vuosisatoja paitsi raakaan sotilaalliseen alistamiseen myös siihen, että Moskovan, Pietarin ja Jekaterinburgin kaltaiset metropolit ovat olleet aidosti houkuttelevia: Venäjä on jakanut suuria taloudellisia etuja alistamilleen alueille – vaikkapa puoli-ilmaista öljyä ja maakaasua.
Venäjän yliopistoihin on muutettu opiskelemaan kaikkialta naapurimaista.
Nyt on jo toisin. Eristyvän Venäjän vetovoima on romahtamassa.
Erityisen kiinnostavaa Keski-Aasiassa on nyt se, mihin ilmansuuntaan Kazakstanin tulevien vallankäyttäjien sukupolvi seuraavaksi katsoo: itään ja supervalta Kiinaan, länteen ja Eurooppaan vai pohjoisessa murjottavaan Venäjään?
Kysytäänpä Kazakstanin nuorilta lahjakkuuksilta.
Politiikan kommentaattori Dimash Alzhanov toivoo, että nuori sukupolvi mullistaa kankean Kazakstanin.
Kazakstanissa tunnettu politiikan kommentaattori
Dimash Alzhanov, 38, sanoo, ettei Kazakstanilla voi olla mitään muuta järkevää paikkaa maailmassa kuin yhtenä ”vapaista sivistysvaltioista”.
ÄÄNET PÄÄLLE
Asem Kulmanova on 26-vuotias poliittinen runoilija ja aktivisti.
Tauelxsiz-taidekollektiivin näytelmäharjoituksissa tapaamme 26-vuotiaan poliittisen runoilijan
Asem Kulmanovan, joka on niin vihainen ja vereslihalla, ettei hän suostu sanomaan ääneen Venäjän presidentin nimeä.
Bloggari Bibarys Seitak on hylännyt Venäjän täydellisesti.
Astanan monumentaalikeskustassa haastattelemme 24-vuotiaan yhteiskunnallisen bloggarin
Bibarys Seitakin, joka kertoi pelänneensä Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä eniten sitä, että Kazakstanin vallanpitäjät tukisivat Venäjän sotaa ja häpäisisivät koko Kazakstanin.
Oppositiopoliitikko Inga Imanbai, 34, asettui ehdolle maaliskuun parlamenttivaaleissa, kun hänen miehensä ehdokkuus hylättiin ja oikeus määräsi tämän kotiarestiin.
Parlamenttivaaleja seuraavana päivänä kohtaamme 34-vuotiaan oppositiopoliitikon
Inga Imanbain, joka sanoo, että jos Ukraina nyt antautuu, “me Kazakstanissa olemme Venäjän seuraava uhri”.
ÄÄNET PÄÄLLE
Markkinointipäällikkö Iskander Sagimbekov ihailee suomalaisten taistelutahtoa talvisodassa.
Sitten on vielä Iskander. Almatylaisessa puistossa törmäämme sattumalta 29-vuotiaaseen markkinointipäällikköön
Iskander Sagimbekoviin. Kun Sagimbekov kuulee sanan ’Suomi’, hänen silmissään välähtää kuin niihin napsautettaisiin ajovalot päälle.
Hän tietää Suomen historiasta yhtä jos toista ja käyttää selvällä suomen kielellä sanaa
talvisota. Hän tekee selväksi, että Ukrainassa tarvitaan nyt ”talvisodan henkeä”.
Kazakstanin metropolien nuorissa älyköissä näkyy voimakasta uusnationalismia. Se ei kuitenkaan näyttäydy rasistisena muukalaisvihana, vaan enemmänkin ylpeytenä kansallisista juurista ja perinteistä.
Uusnationalismi näkyy nuorisomuotia myöten, sillä urbaaneilla parikymppisillä on yllään vaikkapa perinteisiä paimentolaisten lampaannahkatakkeja, joita on tuunattu nykymuodin mukaiseksi.
Iskander Sagimbekov ja moni muu koulutettu nuori pukeutuu nyt vaatteisiin, jotka muistuttavat perinteisiä kazakkiasuja.
On selvää, että nuorten kansallismielisyys on suora reaktio nimenomaan Venäjän valtaa vastaan.
Kuvio alkaa kirkastua. Vaikka Suomi ja Kazakstan ovat hyvin etäisiä ja erilaisia yhteiskuntia ja valtioita, niitä yhdistää ainakin kaksi asiaa: Venäjän pelko ja intohimo kilpahiihtoon.
Kukapa ei muistaisi
Vladimir Smirnovia), jota Suomessa kutsuttiin Smirreksi.