Uutisia Kreikasta

ELAa lisätty taas:
"Euroopan keskuspankki EKP päätti eilen lisätä Kreikan hätärahoitusta pitääkseen Kreikan pankit jaloillaan,Reuters kertoo. Kreikkalaiset viranomaiset kertoivat EKP:n nostaneen niin sanottua ELA-rahoitusta (emergency liquidity assistance) 1,8 miljardilla eurolla. Virallista tietoa lisärahoituksen summasta ei ole kerrottu.
Tallettajat ovat nostaneet pankeista noin 4,2 miljardia euroa tällä viikolla. Pelkästään perjantaina pankeista nostettiin peräti 1,2 miljardia euroa, pankkiirit kertoivat Reutersille. "
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1434762610932.html
 
Kreikkalaiset ovat ottaneet nyt sitten uhriroolin. "Eurooppa aikoo heittää Kreikan laidan yli". Minusta tuota hukkuvaa on roikotettu jo varsin pitkään paatin reunan sisäpuolella. Ja varsin omatekoinen on kriisikin.

Amerikkalaiset ovat varoittaneet kreikkalaisia siitä, että nämä eivät voi jatkaa sillä linjalla, jossa jo ennestään köyhimmät kantavat sen taakan, joka Kreikan kuuluisi kantaa ihan koko kansana.
 
Sielläpäin ei varmaankaan ole tullut kenenkään mieleen, että pohdittaisiin syitä ylivelkaantumiseen.

Jos viitsii edes hieman paneutua Kreikan yhteiskunnan ja talouden rakenteisiin ja yksityiskohtiin, niin kohta alkaa puistattamaan. Kreikan "tilanne" on ollut varmasti ulkopuolisten tiedossa pitkään, jo sotilasjuntan vallastaluopumisesta lähtien. Nyt vaan homma oksensi oikein kunnolla käsiin.
 
Jep. Kaikki ovat tienneet, että Kreikka ei selviä veloistaan. Mutta mainitut pankit käyttävät vaikutusvaltaansa ja kuppaavat näin muodoin niin kauan kuin mahdollista rahaa......jotta tappio voidaan pitää edes siedettävää muistuttavana. Touhun henki on ollut selvä ja kyllähän tässä eurouskovaisinkin suomalainen alkaa kokea valaistumisen hetkiä.

Ilmankos Katainen palkittiin pankkiirien suurristillä. Ansioistahan se palkinto annettiin.

En tiedä, millä mekanismilla tästä nyt päällä olevasta vaiheesta selvitään? Rahan lappaminen on epäsuosittua hommaa niukoissa oloissa. Ja tuleeko esim. seuraavina kymmenenä vuotena Kreikka olemaan ainoa - epäilen, että ei tule.

Aika hyvin muuten piti kutinsa tämä minun jo huhtikuun lopulla antama arvioni siitä, että Kreikka joutuu vararikon partaalle juhannuksen tienoilla.

Pitäisiköhän tässä ruveta kohta harrastamaan enemmänkin tätä sijoitustoimintaa kun näin hyvin tuntuvat arviot osuvan kohdilleen...:rolleyes:
 
No ilman muuta kannattaa. Mutta Kreikkaan ei varmaan kannata sijoittaa. :rolleyes:
 
Tsipraksen "zorbas" tanssittaa eurojohtajia :D

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015062219913057_ul.shtml

Koska vaakakupissa on euroalueen taloudellinen ja poliittinen tulevaisuus, saa BKT-osuudeltaan 1,8 prosentin Kreikka pyöritellä muita euromaita mielin määrin.

zorba-31.jpg
 
Greek - even cooler than you think!

2,w=650,c=0.bild.jpg

Stubb kiistää, että Kreikka hyppyyttäisi eurojohtajia.

- Ei hyppyytä, ehkä pikkaisen lennättää, mutta se on osa tätä elämää.

- Kaikki on sallittua. Kuitenkin näen Kreikan keskeisenä osana sekä Euroopan unionia että eurovaluuttaa.

http://www.iltalehti.fi/talous/2015062219912741_ta.shtml

Wau! Great! Cool! :D

2015063622335.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Lennättää tosiaankin, ja itse lentää vähän fiinimmin, kun nyt on niin keskeinen rooli:
"Ministerit ovat harmissaan erityisesti siitä, ettei neuvotteluissa tunnuta pääsevän eteenpäin, vaikka ne vievät valtavasti aikaa ja aiheuttavat suuria matkustuskustannuksia.
Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) totesi maanantaina, että viimeisin Brysselissä pidetty valtiovarainministerien Kreikka-kokous tuntui lähinnä lentomailien tuhlaamiselta.
Itävallan valtiovarainministeri Hans Jörg Schelling oli samoilla linjoilla.
- Jossain vaiheessa meidän on päätettävä, kuka maksaa matkustelumme, Schelling sanoi.
Kansalliset delegaatiot saavat vuotuisen palkkion Eurooppa-neuvostolta rahoittaakseen matkansa ja majoituksensa huippukokouksissa.
Vaikka rahaa on sallittua käyttää niin paljon kuin tarpeen, ovat maiden edustajat turhautuneita liialliseen rahankäyttöön vaikeassa taloustilanteessa. He huomauttavat rahan loppuvan jossain vaiheessa.
Kreikkalaiset ökyilevät
Kreikkalaisjohtajat eivät juuri tunnu piittaavan kulujen suuruudesta.
Brysseliin he lensivät myöhään sunnuntaina hallituksen suihkukoneella, eivätkä kaupallisella lennolla. Kreikan hallituksen lähde perusteli järjestelyä joustavuussyillä.
Lähteen mukaan Kreikan ministerit käyttävät tavallisesti kaupallisia lentoja edustusmatkoillaan.
Kreikan delegaatio asuu Brysselissä hotellissa, jossa tavalliset huoneet maksavat 300-500 euroa yöltä. Hotelli on isännöinyt muun muassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.
Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė ilmaisi maanantaina pettymyksensä kreikkalaisten ökyilyyn.
- Kreikan hallitus haluaa yhä juhlia, mutta laskut jäävät muiden maksettaviksi, hän kirjoitti Twitterissä."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015062319915611_ul.shtml
 
On vaikea sanoa onko Kreikka lypsämässä vai vittuilemassa...ehkä vähän molempia :D Varmaa on vain se että ei tämä teatteri vielä tähänkään pääty. Tämä on pitkä näytös...

greek-theater.gif

Aléxis Tsípras ja vasemmisto ei tätä teatteria aloittanut, eikä ne sitä myöskään lopeta. Väliaika ja viinitarjoilu on vasta tulossa....sitten joskus.

Teatteri sai alkunsa antiikin Kreikassa noin vuonna 550 eaa. Viinin ja hedelmällisyyden jumala Dionysoksen kunniaksi järjestetyissä Dionysia-juhlissa. Juhlarituaaleihin osallistui kuoro eli khoros, joka sekä lauloi että tanssi. Vähitellen kuoron johtaja muuttui näyttelijäksi kuoron ja johtajan vuoropuhelun lisääntyessä. Myöhemmin näytelmiin lisättiin enemmän näyttelijöitä ja näin teatteri oli syntynyt.

%E8%9E%A2%E5%B9%95%E5%BF%AB%E7%85%A7-2011-11-17-%E4%B8%8B%E5%8D%885.01.10.png
 
Väliaikana, velkojien mielestä Kreikan ehdotus ei kelpaa:
"Kreikan pääministeri Alexis Tsiprasin mukaan velkojat eivät hyväksyneet Kreikan sopimusehdotusta keskiviikkona, kertoo Bloomberg.
Tällä hetkellä on epäselvää, viittaisko Tsipras lausunnollaan erimielisyyksiin sopimuksen yksittäisissä kohdissa vai laajemmin koko sopimusehdotukseen.
..
Reutersin mukaan EU-johtajat ovat puolestaan ilmoittaneet, että Kreikka-asioita ei käsitellä huomisessa huippukokouksessa. Siten sopu pitäisi löytää tämänpäiväisissä valtiovarainministerien neuvotteluissa."
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/tsipras+velkojat+eivat+hyvaksyneet+kreikan+ehdotusta/a1066946
 
Pelataan loppuun asti. Onko vuoto aito vai katala juoni o_O.

Luulenpa että €uro pitäisi koeponnistaa ja toivottaa Kreikalle hyvää matkaa. Jos lähtee Putinin kelkkaan niin aina parempi. Kasapäin onelgemia on edessä molemmilla suunnilla, tapahtuipa mitä hyvänsä.

Lähde: Kreikka on hylännyt uusimman kompromissiehdotuksen

Keskiviikko 24.6.2015 klo 18.11

Ehdotus oli vastaus Kreikan maanantaiaamuna lähettämään budjettisuunnitelmaan. Lähteen mukaan Kreikan hallitus olisi hyväksynyt eläkeiän noston, mutta se ei suostu velkojien ehdottamaan arvonlisäveronkorotukseen. Kreikan hallitus pelkää, että arvonlisäveronkorotus vähentäisi maan turismia.

Lähteen mukaan erimielisyyttä on myös siitä, kuinka paljon Kreikan on leikattava puolustusmenojaan.

STT-AFP

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015062419923663_ul.shtml
 
Kreikka järjestää kansanäänestyksen lainaehtojen hyväksymisestä. Kun äänestys järjestetään 5. Heinäkuuta, taitavat ovet jo olla kiinni. Ilmeisesti äänestykseen tulevat vaihtoehdotkin ovat Tsipraksen omia tekeleitä eivätkä hyväksyttyjä neuvottelutuloksia.

Vaikuttaa siltä, että hommat menevät kunnolla vituralleen ja nykyhallitus yrittää vain pestä kätensä jutusta. Seurannee kausi, jolloin rahaliikenne halvaantuu kokonaan ja sen saattaa arvata mitä siitä seuraa.
 
Näinhän se taitaa olla. Kreikan hallitus on melko kapeassa raossa. Mikäli he lähtevät hyväksymään näitä lainottajien ehtoja, niin ne saanevat lähteä myös itse. Nyt sitten haetaan kansan hyväksyntää äänestyksen kautta, oli aika jo silloin ummessa tai ei. Ei siinä vaiheessa ole väliä mistä äänestetään, ehkä eniten hallituksen luottamuksesta. Saavat kuitenkin syyn selittää että yritimme ja kuuntelimme teitä, mutta meitä ei kuunneltu. Pidän myös mielenkiintoisena sitä, että sotilasmenoleikkaukset ja -ehdotukset ovat olleet aika maltillisia koko ajan, lieneekö pelkona/muistissa vuoden -67 tapahtumat? Exittiä eurosta pukkaa ja nyt katsotaan miten aallot lammikossa leviävät.
 
http://www.talouselama.fi/uutiset/e...nyt+keskitytaan+euroalueen+vakauteen/a2312779

Euroryhmältä historiallinen päätös: Nyt keskitytään euroalueen vakauteen

Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloemin mukaan euroryhmä on hylännyt Kreikan pyynnön lainaohjelman venyttämisestä kuukaudella. Dijsselbloem puhui tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Lainaohjelman lopettamispäätöksen vahvisti 18 valtiovarainministeriä. Vain Kreikka ei seissyt päätöksen takana, vaan jätti tiedonantoon eriävän mielipiteen.

Muut euromaat ovat Dijsselbloemin mukaan harmissaan, ettei Kreikan hallitus hyväksynyt lainoittajien tarjoamia ehtoja tukiohjelman jatkamisesta.

Dijsselbloen painotti tiedotustilaisuudessa, että euroryhmä keskittyy pian jatkuvissa neuvotteluissa euroalueen suojelemiseen Kreikan päätöksen seurauksilta.

"Välittömästi tämän tiedotustilaisuuden pidämme toisen kokouksen, jossa keskustelemme seurauksista ja valmistaudumme kaikkeen, mihin on valmistauduttava euroalueen vakauden säilyttämiseksi."

Kun Dijsselbloemilta kysyttiin, mistä kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina, kun äänestyksen kohteena ollut lainaohjelma on jo päättynyt, Dijsselbloem vastasi seuraavasti:

"Sitä pitäisi kysyä Kreikan hallitukselta. En voi vastata siihen."

Kreikalta erääntyy tiistaina yli miljardin edestä velkoja Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle. Dijsselbloemin mukaan "ei ole selvää", kuinka Kreikka aikoo selviytyä maksuista ilman tukiohjelmaa.

Dijsselbloem vahvisti tiedotustilaisuudessa, ettei Kreikka ole mukana neuvotteluissa, jotka jatkuvat Brysselissä tiedotustilaisuuden jälkeen.
 
Kreikalla (tai joillain siellä) on oma aikavyöhyke:
"Kreikan valtiovarainministeri Yanis Varoufakis pitää edelleen mahdollisena, että Kreikka voi neuvotella jatkoaikaa lainaohjelmaan. Näin siitä huolimatta, että vain hetkeä aikaisemmin euroalueen valtiovarainministerien eli euroryhmän puheenjohtaja, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem vahvisti tiedotustilaisuudessa ettei Kreikan lainohjelmalle myönnetä lisäaikaa.
-Jätämme avoimeksi mahdollisuuden jatkaa neuvotteluja paremmista lainaohjelman ehdoista tulevina päivinä. Sitten palaamme kansanäänestykseen, joka sanoo kyllä tai ei, Varoufakis sanoi omassa tiedotustilaisuudessaan.
Hän sanoi pitävänsä myös ”hyvinkin mahdollisena”, että kreikkalaiset hyväksyvä lainaohjelman ehdot.
-Olen sanaton. Varoufakis kertoo satuja, hollantilaisen ABNAmro-pankin pääanalyytikko Nick Kounis kommentoi tuoreeltaan Twitterissä.
Kounis korostaa, ettei kreikkalaisilla ole enää mitään, mistä äänestää viikon kuluttua sunnuntaina. Tämän päivän tuloksena on hänen mukaansa kaksi asiaa.
-Ensinnäkin, pankkitilien ja pääomien jäädyttäminen valitettavasti näyttää todennäköiseltä. Toiseksi, ainoa uusi asia, jonka Kreikan hallitus voi aloittaa, on euroalueesta eroamisen valmistelu, hän lataa.
Varoufakis pyysi euroryhmän kokouksessa muutaman viikon lisäaikaa lainaohjelmalle. Pyyntö tyrmättiin. Euroryhmä päätti myös jatkaa kokoustaan ilman Kreikkaa.
-Kreikan on nyt ymmärrettävä, että mitään korvaavaa ”pakettia” ei ole tulossa euroryhmältä. Kreikan on nyt ymmärrettävä myös, mitä riskejä sillä on tulevina viikkoina edessään. Kukaan ei tiedä, miten pitkään Kreikka selviytyy ilman lisärahoitusta, euroryhmän puheenjohtaha Jeroen Dijsselbloem kommentoi.
Hän korosti myös, että Kreikan vastuut velkojilleen eivät poistu mihinkään.
Varoufakis vahvisti neuvotelleensa euroryhmän kokouksesta poistuttuaan Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajan Mario Draghin kanssa, mutta ei valottanut neuvottelujen sisältöä sanallakaan. Kreikan 6,7 miljardin euron maksuerä EKP:lle erääntyy 20. heinäkuuta.
EKP ilmoitti Varoufakisin tiedotustilaisuuden aikana, että se pohtii Kreikan pankkien hätälainoituksen jatkoa sunnuntaina."
http://www.uusisuomi.fi/raha/83718-tassa-kreikan-vastaus-euroryhmalle-pankkiiri-olen-sanaton
 
Varoufakiiri saanut käytännön tiedotusvinkkejä Lavrovilta.
 
Back
Top