Uutisia Puolasta

Aika jännä tarina. Tuskin kampanjalupaukseksi tuli 14-vuotiaan avattua suunsa ja sitten se toteutettiin. Yllättvän moni on tyytyväinen. Myös uskonnon opetusta vähennetään, kirkko vastustaa.

Justas Stasevskijn (suomenukrainalainen) jutussa on myös ukrainalaisnäkökulma:
Läksyjen poistaminen ei ole myöskään aivan ongelmaton päätös Puolan kouluissa opiskeleville ukrainalaislapsille, jotka tarvitsevat enemmän apua. Tämänkin koulun viidestäsadasta koululaisesta joka kymmenes on ukrainalaispakolainen.
 
Venäjän toimenpiteet Katynin muistojuhlassa jatkoa itse tapahtumalle, kertoo Jessikka Aro uudessa kirjassaan.

Koko valtion ylin johto lähti kertaheitolla taivaallisiin pataljooniin. Salaliittopiireissä kohistiin aikanaan videosta, joka oli väitetysti otettu turmapaikalta maahansyöksyn jälkeen ja siinä kuului jostain kumman syystä laukauksia... mutta sehän olisi sitten salaliitto ja niitä ei ole olemassa. Sitä paitsi onnettomuustutkintaa ylivalvoi pääministeri Vladimir Putin ja alempana kihona Sergei Shoigu, joten what's not to believe?

Voisikohan tässä kuitenkin olla jotain yhteyttä Puolan intoon varustautua tällä hetkellä, historian lisäksi tietysti?

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010407130.html

Uutuuskirja väittää: Venäjä on vastuussa Puolan vuoden 2010 tuhoisasta lentoturmasta​

Jessikka Aron uusi tietokirja kertoo Venäjän informaatiosodasta eri puolilla Eurooppaa ja Afrikkaa.

...
MITÄ jos yli 90 eurooppalaisen maan johtavaa viranomaista ja asiantuntijaa hautaan vienyt lentokoneturma ei olisikaan ollut onnettomuus, vaan suunniteltu murha?

Mitä jos myöhemmin paljastuisi, että suljetuissa arkuissa palautetut ruumiinosat oli haudattu muovipusseissa likaisina, sekaisin ja häpäistyinä?

3f44201ff2e442ad45122349258e967b.jpg

Jessikka Aron tiistaina julkaistun tietokirjan Putinin maailmansota (Johnny Kniga 2024) mukaan juuri näin on käynyt. Lisäksi Venäjä on jo yli vuosikymmenen saanut määrätä sen, kuinka turmasta puhutaan.
...
 
Viimeksi muokattu:

Tässä ote puolalaisen parlamentaarisen komitean (Puolan puolustusministeriön?) v. 2022 julkaistusta (syksyllä 2021 valmistuneesta) onnettomuustutkintaraportista, mihin ilmeisesti viitattiin tuossa HS:n v. 2022 uutisessa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008748704.html .

Raportin valmistelua johti Laki- ja oikeus-puolueen entinen puolustusministeri Antoni Macierewicz ( https://www.smolenskcrashnews.com/Antoni-Macierewicz-Biography.html ) ja siinä esitetään vakavaa kritiikkiä tietenkin koneen räjäyttäneitä venäläisiä, mutta myös tässä auttaneita Puolan asevoimien ja tiedustelun Neuvostoliitto/Venäjä-kytköksisiä ja -orientoituneita operaattoreita kohtaan, jotka mahdollistivat ja tukivat operaatiota. Ilman kritiikkiä ei jää myöskään Laki- ja oikeuspuolueen poliittinen vastustaja ja turman aikainen pääministeri Donald Tusk, jonka suhde Laki ja oikeus -puolueen ja sen piiristä tulleen Puolan presidentin (menehtyi turmassa) kanssa oli lievästi sanoen jännitteinen.

Tämä raportti löytyi googlailemalla asiaa seuraavalta sivustolta: https://www.smolenskcrashnews.com/

https://www.smolenskcrashnews.com/pdf/2022-smolensk-crash-report.pdf

STATE AVIATION AIR ACCIDENT INVESTIGATIVE COMMISSION
THE SUBCOMMITTEE FOR REINVESTIGATION OF THE AIRCRAFT ACCIDENT

Report on aviation incident investigation establishing the causes of the crash of the Tu-154M airplane on 10 April 2010 over airport Smolensk-Siewiernyj in the territory of Federation Russian
...

3. CONCLUSIONS OF THE SUBCOMMITTEE

1. The analysis of the circumstances connected with the catastrophe indicates that the key significance had the Tu-154M to be overhauled in Samara in the Aviakor plant owned at that time by Oleg Deripaska, a Russian oligarch and a friend of the then Prime Minister of the Russian Federation, V. V. Putin. This decision was enforced by the special services of the Russian Federation, which controlled the whole overhaul process from the beginning. A significant role was played by the fact that the Polish intelligence services and the Ministry of National Defence gave a positive opinion about the company, despite official warnings from a part of the government apparatus. This decision was influenced by the military men and the Ministry of Defense officials who had been connected with the communist special services in the past and trained in the USSR. But it would not have been possible without the decision or at least the approval of Prime Minister Donald Tusk, who supervises the services and is constitutionally responsible for them. As a result, Russian special services took total control not only over the overhaul of Tu-154M No 101 and 102 but also over the preparations for the President's visit in Katyn, the flight of Tu-154M No 101 to Smolensk on 10 April, as well as the research of the catastrophe and the way it was presented by the media in Poland and by important political and media centers in the world.

2. The consequence of this decision was, among other things, realization of repair of Tu154M, which after its return to service underwent numerous failures. Repair works often consisted in replacing faulty parts of Tu-154M No. 102 by faulty parts of Tu-154M No. 101 and vice versa. An example of such actions was the replacement of the left wing slots in Tu-154M No. 102, in which traces of explosives were found after the crash.

3. The supervision of the Russian services over the overhaul gave them the opportunity to take uncontrolled actions that could pose a threat to the safety of passengers using the overhauled aircraft in the future.

4. The reason for this state of affairs was the political direction of the administration of the time, focused on rapprochement with Russia and conflict with the President of Poland and his pro-independence political line. It resulted in cooperation with Russia in order to make the visit to Smolensk on 10.04.2010 difficult.

5. In practice this meant:

a. agreeing to Prime Minister Putin's demand that the Prime Minister and President separate visits to Katyn in April 2010.

b. delaying the MFA's decision to inform the Russian Federation about the President's visit,

c. consent not to check the preparation of Smolensk airport to receive the President on April 10 and the safety conditions at the airport by proper services,

d. approval for non-application of the basic requirements of the HAED Instruction by Minister T. Arabski, Head of the Chancellery, including failure to prepare a reserve plane, failure to check the failure rate of Tu-154M and failure to equip the plane with the necessary devices to signal the crash,

e. change of alternative airports for Tu-154M, on the evening of 9 April agreed with Moscow (GCORL), but without informing the Polish pilots and the President of Poland about it,Ministry of National DefenseReport of the Subcommittee for Reinvestigation of the Aircraft Accident300

f. permission to divert Tu-154M No. 101 to the Smolensk landing corridor, which has been closed for 6 months,

g. failure to inform Smolensk Airport about the departure from Warsaw of Tu-154M No. 101 on 10.04.2010h. Failure to inform the President about Russian preparations to prevent the President's participation in Katyn ceremonies on 10.04.2010.

i. undertaking by Minister T. Arabski secret talks with Russian Minister J. Ushakov, who supervises the special services on behalf of Prime Minister Putin, including secret arrangements concerning the organization of the visit of the President of Poland,

j. disregarding Interpol's information about the terrorist threat to planes departing from EU capitals towards Russia on 10.04.2010.

k. entrusting the preparations of the Katyn visit of the President of the Republic of Poland to the former functionary of the Soviet intelligence service T. Turowski.

6. Without these decisions the Smoleńsk drama would not have happened. The consequence of such attitude of the leadership of administration subordinated to Prime Minister Tusk was a total disregard of all rules and regulations, including those defined by the HEAD instruction of June 2009, guaranteeing the safety of the President, by the members of state administration, officers of special services, the army and those responsible for the flights with the HEAD status. As a result of such actions the course of the Tu-154M No 101 flight was fully controlled by the Russian services.

7. The Polish pilots had been planning to go around and fly to the alternative airport in Vitebsk or Minsk since they found out about the weather threatening the landing in Smolensk at around 06:00 UTC. Meanwhile, the services (GCORL and the Center "Logika") until the last minutes before the approach to the Smolensk airport did not agree to it, indicating Sheremetyevo, Domodedovo or Vnukovo near Moscow as alternative airports.

8. This issue was the cause of dispute between Smolensk controllers and Moscow centers, which caused tension and chaos among representatives of Russian services.

9. The failures of the Smolensk systems which navigated the plane, the false bringing down of Tu-154M on the descent path in such a way that it threatened to hit the ground a kilometer before the airport strip and the lack of experience and competence of some airport services were significant.

10. Contrary to the Russian side, the Polish pilots acted in accordance and consequently according to the established plan, which assumed a controlled approach to the altitude of 100 m and going over to a go-around, and then directing the plane to the alternative airport in Vitebsk.

11. This plan was carried out until the start of the go-around, when explosions occurred in the left wing and then in the left centrewing that destroyed the aircraft and killed the passengers and crew.

12. So the real cause of the Smolensk crash was two explosions in the final phase of the flight. The first one took place over 100 metres before the place where the birch grew on the plot of N. Bodin during the departure for the second incident. The pilots consistently, starting from the first hour of the flight, announced the automatic departure in case of impossibility Ministry of National DefenseReport of the Subcommittee for Reinvestigation of the Aircraft Accident301of landing due to bad weather. They started to realize their plan as they had agreed with the Russian flight controllers before. False bringing down of the plane by Russian flight controllers who in the last phase systematically gave false data concerning the distance from the runway and the course surely made the pilots' work difficult. However, the pilots did not make any mistake and in the right time they made a decision to go-around.

13. The explosion severed the nearly 6-metres long left wing tip, destroyed the No. 2/2 slot, the upper skin of the detachable wing section, and severed the left wing flap attachment. The ABSU put the plane into glide, allowing it to maintain correct flight position for about 1 second. Later, due to the extent of damage to the slot, wing flap and covering of the removable part of the wing, the plane started to roll to the left. At the same time there were other failures: the left engine and the landing gear - the flap at the left landing gear shank broke off and the radio altimeter failed. The plane lost its vertical stabilizer, a part of the left horizontal stabilizer was also torn off. .

14. The second explosion occurred several meters above the ground about 6 seconds after the explosion in the wing, near the two furrows marking the first contact with the ground of large parts of the aircraft. It took place in the left centre-wing, which was broken into two parts, with the front stringer of the left part of the centre-wing being shot nearly 80 m to the northeast. As a result of the explosion the tail of the aircraft was also blown off together with the pressure bulkhead, and the rear part of the fuselage, after the roof was torn, fell in an inverted position with the sides turned outwards. The left side near the passenger door was also torn and destroyed, which caved in to the ground to a depth of over 1 m. The cockpit of the aircraft was also almost completely destroyed.

15. The charge that led to the explosion contained hexogen (RDX) as well as pentrite and TNT. The result of the explosion was the death of the passengers and the total destruction of the aircraft.

16. The Smolensk catastrophe showed the full preparation of the Russian side, which was ready to react to a catastrophe that would have happened a few hundred meters before the airport, which was evidenced, among other things, by the deployment of rescue services in this area.

17. Donald Tusk also acted consistently by agreeing to hand over the whole process of investigating the event immediately after the catastrophe into the hands of Prime Minister Putin and his subordinate services. This decision was made by Prime Minister Tusk during a telephone conversation with Prime Minister Putin in the morning of 10.04.2010 after the catastrophe. Shortly thereafter, Prime Minister Tusk ignored President Medvedev's proposal for a joint investigation of the crash, as stipulated by the 1993 Polish-Russian agreement.
...
 
Viimeksi muokattu:
Vielä ote v. 2018 ilmestyneestä artikkelista asiaa koskien. Tällöin julkaistiin komitean raportin tekninen osa ja tiivistelmä sen hetkisistä keskeisistä alustavista tuloksista.

https://observer.com/2018/05/evidence-shows-russia-had-role-in-smolensk-crash-killed-kaczynski/

New Evidence Shows Russia Played a Role in Plane Crash That Killed Poland’s Top Brass​

...

"For many Poles, this all pointed to a conspiracy, a secret Russian hand behind the disaster. Books and even movies appeared that posited various versions of what critics have dismissed as “conspiracy theory.” When the right-wing Law and Justice party came to power in late 2015, guided by Jarosław Kaczyński, the fallen president’s identical twin brother, it pledged to get to the bottom of the Smolensk mystery. Defense Minister Antoni Macierewicz took the lead, and denounced the previous government’s account of the disaster as a whitewash, secretly coordinated with Moscow. Macierewicz promised a fresh look at Smolensk, based on new evidence that he insisted had been suppressed by the previous, center-right Polish government.

As Macierewicz told me a few months ago of Smolensk, “What a great shock this was, for everyone in Poland, no matter their views on that tragedy.” He then promised “our report on the tragedy, which will reveal how it happened. This is an international investigation. It is overdue.” The eighth anniversary of the disaster came last month, but by that time Macierewicz was no longer Warsaw’s defense minister. However, the report (in synopsis and full formats) appeared last month, as promised, and charged that the disaster was caused by multiple explosions aboard the Tu-154 prior to its collision with the ground. This, in other words, was no accident—and the Russians were behind it.

Although this report has predictably been dismissed by opponents as—you guessed it—a “conspiracy theory,” it merits examination. For one, the report involved Frank Taylor, a veteran British air crash investigator of considerable renown. For decades, Taylor has unraveled aviation mysteries at home and abroad, including the 1988 Lockerbie terrorist attack on Pan Am 103. Notably, Taylor led the reexamination of the 1980 Ustica disaster, the loss of an Italian DC-9 that claimed 81 lives. Multiple Italian investigations concluded that the airliner was shot down in a secret air battle over the Mediterranean between NATO and Libya. Taylor determined that there was zero basis for this scenario and instead found clear evidence of a bomb planted on the doomed DC-9—a scientifically sound verdict that was ignored in Rome for political reasons (this depressing saga is the subject of a recent Mayday episode).

In other words, Taylor is no conspiracy theorist, and his deeply troubling comments on Smolensk deserve to be taken seriously. This February, he dismissed the official verdict of the Russian and Polish inquiries as a politically convenient fantasy, stating, “There is no doubt there were explosions on board before the aircraft hit the ground.” In a subsequent interview, Taylor explained, “There is strong evidence that a few seconds later the door on the left side of the fuselage, just forward of the wing, was blown out and driven hard into the ground by another explosion in the fuselage. He added that the Kremlin investigation was a fraud: “Russian politicians took over the investigation, preventing the professional investigator from taking control of the accident site, from completing the full investigation, including a full reconstruction of the wreckage, and from writing the final accident report.”

Given Taylor’s status as a respected air crash investigator, the Smolensk disaster needs thorough reinvestigation by experienced third parties, neither Polish nor Russian. In truth, Western intelligence has had grave doubts about the “official” version of Smolensk from the outset. A senior Polish security official bluntly informed me, “Of course Warsaw knew the truth,” meaning the previous government sought to keep peace with Putin by going along with the Russian version of the disaster. He continued, “What were they supposed to do? Do you think NATO would really go to war with Russia for Poland over Smolensk?”"

Meidän kannalta Putin teki tällä ennenkuulumattoman kovalla verityöllään aivan korvaamattoman palveluksen: Puola tekee aivan äärimmäisesti nurkkaan ahdistettuna sen mitä pitää ja nostaa puolustusbudjettinsa sinne yli 4%:iin BKT:sta:

https://defence24.com/defence-polic...eadiness-of-the-territorial-defence-component

"The defence budget envisages spending equivalent to PLN 118.14 bn. which translates into 3.1% of the expected GDP. If the Armed Forces Support Find is included, the defence expenditure may reach the level of PLN 159 bn., an equivalent of 4.2% of GDP. PLN 4.8 bn. would be allocated to financing the „Equipping the Polish Armed Forces with Main Battle Tanks” long-term programme."

Nyt puhuvat sitten Puolassa ydinaseiden hankkimisesta mikä on aivan elintärkeää, myös meidän kannaltamme. Johonkin Ranskaan jonka edustaja käy kunnioittamassa läsnäolollaan Putinin virkaanastujaisia on vähän vaikea luottaa.

Puolan esimerkki on innoittava: rautaa rajalle ja ytimiä sen taakse.
 
Ilmailuryhmissä useampi ohjaajataustainen on ollut hyvin skeptinen Aron teorialle. Mikä mahtaa olla Aron lentotekniikan tuntemus?
 
Ilmailuryhmissä useampi ohjaajataustainen on ollut hyvin skeptinen Aron teorialle. Mikä mahtaa olla Aron lentotekniikan tuntemus?
Toisaalta näyttöä on ryssän matkustajakoneiden pudotuksista. Sekä tämän asian oudon hähmäisistä poliittisista kuvioista sekä Puolassa että Venäjällä. Miksi ne mustat laatikot esim. on edelleen Venäjällä kuten väitetään?
 
Ilmailuryhmissä useampi ohjaajataustainen on ollut hyvin skeptinen Aron teorialle. Mikä mahtaa olla Aron lentotekniikan tuntemus?

Ei kai tuota teoriaa Aro ole keksinyt, vaan tuo sen esille. Jos jaksaa kahlata tuota linkkaamaani onnettomuustutkinnan revanssiraporttia niin ilmailutekniikkaa riittää.

Ihmisten tappamista ammatikseen tekevien ryhmissä useat kiduttajataustaiset ovat myös olleet hyvin skeptisiä Katynin massamurhateorialle.
 
Viimeksi muokattu:
Hirveätä paskaa tuo puolalaisten PIS-puolueen edustajien suosikkisalaliittoteoria. Valitettavasti tuhoaa myös Aron uskottavutta kun lähtee sitä levittämään.

Fakta: Puolalaiset yrittivät laskeutua sumussa, vaikka smolenskin lentokenttää ei oltu varustettu ILS-järjestelmällä, joka mahdollistaisi turvallisen laskeutumisen ilman näköyhteyttä kiitorataan. On vain kaksi vaihtoehtoa mitä siitä voi seurata:
1. Lentäjä vetää koneen ylös ja ilmoittaa ettei laskeutuminen ole mahdollista, mennään varalentokentälle.
2. Se miten tämä lento päätyi.

Ei se ole mikään mysteeri kenellekkään joka on kouluttautunut lentämiseen miksi tuo lentokone tuhoutui. Ainoa mitä voi jäädä spekuloimaan on miksi kapteeni sortui noin karkeaan virheeseen.

(Nykyään ILS ei ole välttämätön huonossa säässä laskeutumiseen, myös GPS:n avulla voi laskeutua. Paitsi jos Venäjän lähellä, koska ryssä sotkee GPS-signaalia...)
 
Eikä tarvitse edes spekuloida syytä surkeaan lentomiehistön päätöksentekoon. Siellä ohjaamossa (jonka piti olla hermeettisesti suljettu) ramppasi tuon tuosta isokenkäisiä uhkailemassa mitenkä miehistön ura ilmavoimissa loppuu kun presidentti suuttuu jos ei ajoissa päästä perille.
 
Mistä tämä tiedetään, eikö kaikki koneessa olleet kuolleet?
 
Jonka tietoja vain Venäläiset ovat tutkineet: "Venäjä on tähän päivään asti kieltäytynyt luovuttamasta Puolalle koneen hylkyä tai mustia laatikoita."

"It was also reported that the voices of two non-crew members were heard in the cockpit during the period leading up to the crash. One of the voices was identified by sources as the Polish Air Force Commander, Lieutenant General Andrzej Błasik.[67][68] However, according to the findings of the Polish prosecutor's office in January 2013, General Błasik had not stayed in the cockpit and was a regular passenger.[69] The other voice was later identified as the Director of Protocol."
 
Mistä tämä tiedetään, eikö kaikki koneessa olleet kuolleet?

Venäläiset kerto niin ja täällä mp.nettiläiset jakavat varmana tietona ryssien disinformaatiota. Mutta minkäs teet kun salaliittoja ei ole ja venäläiset on niin luotettavia.

Vittumaisia nuo saksalaiset kun tappoivat kaikki ne puolalaisupseerit siellä Katynissä ja sitten syyttivät siitä perusteettomasti Neuvostoliittoa. Tämä on selvää kaikille vankien tappamiseen perehtyneille.
 
Hirveätä paskaa tuo puolalaisten PIS-puolueen edustajien suosikkisalaliittoteoria. Valitettavasti tuhoaa myös Aron uskottavutta kun lähtee sitä levittämään.

Fakta: Puolalaiset yrittivät laskeutua sumussa, vaikka smolenskin lentokenttää ei oltu varustettu ILS-järjestelmällä, joka mahdollistaisi turvallisen laskeutumisen ilman näköyhteyttä kiitorataan. On vain kaksi vaihtoehtoa mitä siitä voi seurata:
1. Lentäjä vetää koneen ylös ja ilmoittaa ettei laskeutuminen ole mahdollista, mennään varalentokentälle.
2. Se miten tämä lento päätyi.

Ei se ole mikään mysteeri kenellekkään joka on kouluttautunut lentämiseen miksi tuo lentokone tuhoutui. Ainoa mitä voi jäädä spekuloimaan on miksi kapteeni sortui noin karkeaan virheeseen.

(Nykyään ILS ei ole välttämätön huonossa säässä laskeutumiseen, myös GPS:n avulla voi laskeutua. Paitsi jos Venäjän lähellä, koska ryssä sotkee GPS-signaalia...)

Otappa asioista vähän enemmän selvää ja koeta sitten uudestaan.

Vinkkinä voisi antaa sen faktan, että kone oli Venäjällä hyvin laajassa perushuollossa jonkin aikaa ennen tätä viimeiseksi jäänyttä lentoa.

Vähintäänkin tulisi myöntää, ettei tapaus ole todellakaan selvä ja taputeltu, jos tarkastelee sitä älyllisesti rehellisesti.

Minäkin olen aikoinaan kouluttautunut lentämiseen, mutta olet oikeassa, minulle asia ei ole mikään mysteeri tuon revanssionnettomuustutkintaraportin silmäilyn jälkeen :)
 
Viimeksi muokattu:

"It was also reported that the voices of two non-crew members were heard in the cockpit during the period leading up to the crash. One of the voices was identified by sources as the Polish Air Force Commander, Lieutenant General Andrzej Błasik.[67][68] However, according to the findings of the Polish prosecutor's office in January 2013, General Błasik had not stayed in the cockpit and was a regular passenger.[69] The other voice was later identified as the Director of Protocol."

Loppuvaiheessa koneen TAWS -järjestelmä huusi ties kuinka moneen kertaan että "vedä ylös" (pull up). Ja miehistö vaan jatkoi sokkona laskeutumista. Kertoo aika paljon lentomiehistön ammattitaidosta, tai paremminkin sen ja erityisesti harkintakyvyn puutteesta. Maksoivat tästä sitten hengellään.
 
Tähän liittyen, olikohan Karjalan lennoston historiikki, jossa muisteltiin jotain Puolassa 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä pidettyä ilmasotaharjoitusta. Kirjan mukaan suomalaiset ja muutkin kauhistelivat tuolloista Puolan ilmavoimien turvallisuuskulttuuria, joka oli kaikkea muuta kuin sitä mitä sotilaslentäminen on länsimaissa. Machoilua, tyhmiä riskin ottoja jne. Kirjassa muistaakseni kerrottiin miten suomalaiset uhkasivat jo lähteä kesken harjoituksen kotiin.
 
Jaloselta varsin hyvää pohdintaa. Oliko se sittenkin etupäässä puolalainen poliittinen kuvio?
 
Jaloselta varsin hyvää pohdintaa. Oliko se sittenkin etupäässä puolalainen poliittinen kuvio?

OT: Oli niin tai näin, niin mielenkiintoinen yksilö tuo Jalonen, tehnyt kuvauksen Ayn Randin eli uber-eliitiin ajattelusta, jossa rationalisoidaan mm. useless eaters:ien likvidointi seuraavin sanankääntein, lopputuloksena tietenkin jotain aivan ihanaa kun "eettisesti" toimivat yli-ihmiskapitalistit luovat omat sääntönsä, tosin pitäen mielessä ettei heillä ole mitään moraalista velvoitetta ketään muuta kuin omaa yli-ihmis-itseä kohtaan 🥴 :

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/ayn-rand-kapitalismin-valtiatar/

JUSSI JALONEN: AYN RAND : KAPITALISMIN VALTIATAR​

...
"Randia voi parhaiten luonnehtia kapitalismin esitaistelijaksi, mutta hänelle kapitalismi ei ollut vain taloudellinen järjestelmä, se oli ennen kaikkea moraalinen järjestelmä, jonka tulisi pohjautua äärimmäiseen vapauden ja individualismin ihanteeseen. Randin näkemyksen mukaan yksilöllä ei saanut olla moraalisia velvotteita ketään kohtaan ja ainoa moraalisesti hyväksyttävä lähtökohta oli oman edun tavoittelu."
...
"Kirjojen maailmankuvan ytimessä onkin vastakkainasettelu yhteiskunnan “loisten” ja tuottavien yksilöiden välillä; yhteiskunnan lopulta muodostavat vain arvoatuottavat, kapitalismia rakentavat yksilöt ja suurin osa ihmisistä ei tule tähän luokkaan kuulumaan. Heidän ansaittuna kohtalonaan on lopulta jäädä tyystin yhteiskunnan ulkopuolelle."
-----------------

Palaten aiheeseen, niin jos lähdettäisiin siitä mahdollisuudesta, että Smolenkin tapahtuma olisikin laaja salamurha, se olisi niin vaikea asia myöntää ääneen useille taholle - ei pelkästään tekijöille - että oletettavaa olisi siitä julkisesti ("virallisesti") vaikeneminen ja vastaaminen siihen sitten teoilla eikä puheilla.

Omasta mielestäni Puola nyt vastaa tuohonkin tapahtumaan varustautumalla sotaan niin, ettei sillä ole lännessä muuta vertailukohtaa kuin Yhdysvallat.
 
Back
Top